
Uusi vuosikymmen tulee olemaan elämäni vuosikymmen. Tunnen sen. Sitä on pohjustanut pari kulunutta vuotta, jolloin kelkka kääntyi kohti uutta tulevaisuutta ja hyviä asioita alkoi tapahtumaan.
2020 kuulostaa huimalta. En tiedä, paljonko elämää on edessä. Kaikkihan voi päättyä vaikka huomenna. Uskon, että tämän vuosikymmenen aikana kuitenkin pystyn ottamaan käyttöön kaikki tähän asti löytämäni hyvinvointia lisäävät työkalut niin kehon, mielen kuin sielunkin suhteen.

Raudanpuute tänään ja nyt
Loppuvuodesta kävin verikokeissa ja ferritiiniarvo oli edelliskerran droppauksen jälkeen jälleen noussut. Tähän on varmasti eniten vaikuttanut se, että olen saanut kuukautisvuotoa taas kuriin.
Kesästä lähtien, kun lääkettä jälleen alkoi apteekista saamaan, olen käyttänyt säännöllisesti verenvuotoa hillitsevää lääkettä. Olen pitänyt välillä pitkiäkin jaksoja raudasta taukoa ja pyrkinyt hoitamaan vatsaani. Olen myös kokeillut erilaisia rautoja, välillä nestemäistä kasviperäistä rautaa ja sittemmin olen käyttänyt Vahva Rauta -nimistä valmistetta, joka tuntuu sopivan vatsalleni hyvin.
Oma fiilis tällä hetkellä raudanpuutteen suhteen on, että olen menossa parempaan suuntaan. En palele enää jatkuvasti, hiukset eivät irtoa niin suurina määrinä enkä hengästy niin pahoin.
Lihakset ovat vielä heikot ja vähänkään raskaammasta liikunnasta (kuten 5 tunnin metsäkävely) toipuminen kestää muutaman päivän. Ei auta siis vielä haaveilla mistään kuntosalikuurista. Yritän ottaa maltilla, matka on tästä ylöspäin.

Opintojen kevät
Kevään suhteen opinnot näyttävät työntäyteisiltä. Saan näillä näkymin edistettyä paitsi ensimmäisen vuoden viimeisiä kursseja, että vihdoin toisen vuoden kevään ja hieman kolmannenkin vuoden opintoja.
Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että 2021 keväällä olisin suorittanut opinnoista lähes kaiken pakollisen ja lähes kaikki täydentävät opinnot (nehän olen melkein jo suorittanut, koska opiskelin valokuvauksen opintopolkua ja ne kurssit menevät täydentäviin opintoihin). Edessä tietenkin on vielä harjoittelut ja joitain pakollisia kursseja, joita ei voi suorittaa etukäteen. Niin ja tietenkin se opinnäytetyö.
Työharjoittelupaikkaa en ole vielä tietenkään katsellut, mutta siitä on pari ajatusta mielessä ja yksi suositus harjoittelupaikan hakemisesta firmaan, jonka harjoittelupaikat olin ajatellut ensimmäiseksi tarkistaa.

Muita kuulumisia
Jos vuosikymmen on ollut minulle järkyttävää rytinää ja muutoksia muutoksien perään ja pari sen viimeistä vuotta muutoksia parempaa kohti, niin luulenpa, ettei muutokset tähän jääneet. Minulla on vahva tunne, että elämässä olosuhteissa tapahtuu vielä muutoksia.
Tunnen ajoittain lievää ja välillä vahvempaakin tyytymättömyyttä asioihin. Suurimpana tyytymättömyyttä aiheuttavana seikkana on tietenkin oma jaksaminen ja fyysinen kunto. Sitä ei kuitenkaan nyt rymistyksillä kuntoon saada, joten yritän malttaa mieleni ja olla armollinen itseäni kohtaan.
Olen tyytymätön myös siihen, miltä asuminen tällä hetkellä tuntuu. Kaipaan ilmaa ja valoa, tilaa. Sitä, että pääsen kävellen kouluun ja metsään. Nyt ei kumpikaan ole mahdollista. Asunnon sijainti oli se ainoa pohdituttanut seikka tähän muuttoa miettiessäni ja nyt kun töiden sijaan matkustan päivittäin koululle, sijainnin heikkous konkretisoitui. Töihin vielä pystyin kävelemään, mutta päivittäinen 1.5 tunnin kävely ees sun taas koululle on vähän liian raskasta.
Täällä piti kuitenkin käydä, se oli elämänpolullani aivan oleellinen kokemus. Enkä ole mihinkään nyt muuttamassakaan, vaan pidän silmiä avoinna oikeaa ratkaisua varten. Tarvitsen enemmän tilaa, mielellään vanhat seinät ympärilleni, joko oman pihan ja talon metsän reunalta (edullisin asumiskustannuksin) tai sitten asunnon keskustan ja koulun lähettyviltä, jolloin voin liikkua jälleen enemmän kävellen. En pidä siitä, että olen pakotettu liikkumaan autolla.
Jotain uutta tällä saralla on varmasti tulossa, sen minä tiedän. Kiire minulla ei ole, sillä niin kauan kuin olen opiskelija, on tässä asuminen kuitenkin suhteellisen turvallinen vaihtoehto. Ja jos työharjoittelupaikka on Helsingissä, juna-aseman läheisyys on tärkeä asia.