Välitsekki

Vuoden puolivälissä on hyvä ottaa pieni välitsekki. Vuosi 2018 näyttäisi saavan minut ennen kaikkea pöllämystyneeseen tilaan ja odotan mielenkiinnolla, miltä loppuvuosi näyttää.

Sairausloma

Sairauslomalla elämäni aikakapseli on singahtanut ihan omalle radalleen. Suurin osa päivistä valahti ohi saamatta aikaan mitään muuta kuin pakollista lepoa. Joinain päivinä jaksoin tavata ihmisiä, ulkoilla ja valokuvata/kirjoittaa blogia. Useimpina vain makasin. Luettuani nyt raudanpuuteanemiasta kärsivien kokemuksia, en enää yhtään ihmettele oloani.

Blogin kirjoittaminen on uupumuksesta huolimatta ollut helppoa, koska kevään ajan olen pitkälti viimeistellyt tekstien raakileita ja käyttänyt olemassa olevia tai valokuvauskurssin aikana tekemiäni harjoituskuvia.

Nyt törmään siihen tosiasiaan, että tekstiaihiot alkavat olla käytettyjä, enkä halua alkaa tekemään tikustakaan asiaa. Päivitystahti saattaa jossain vaiheessa muuttua, ellei elämään tule jotain sellaista sisältöä, joka uppoaisi blogini aihealueisiin sorvaamatta. Innostamisen teema tällä hetkellä kun tuntuu olevan vähän niin ja näin…

Opiskelusta

Opintoihini kuulunut viimeinen kurssi, valokuvauskurssi, meni sekin ohitse vähän salakavalasti, enkä jaksanut dokumentoida sitä. Se on hieman harmillista portfoliota ajatellen.

Näitäkään satamassa otettuja kuvia en ollut muistanut edes käsitellä, ennen kuin nyt kävin katsomassa olisiko jotain sopivia julkaisemattomia kuvia tähän tekstiin liitettäväksi. Oli muuten mukava päivä kera kurssitoverin, joka toimi kuvissani mallina.

Vaikka kurssi olikin mulle oikeastaan kertausta, läsnäoloni oli vähän niin ja näin, enkä ollut ollenkaan kunnossa kurssin aikana, sain siitä vitosen! Jei!

Työelämästä

Aikakapseli on tipauttamassa minua näillä näkymin pian työhön takaisin. Tilanne on sinänsä jännä, koska sain tietää, että jälleen kerran on yhdet, jonkin asteiset, YT:t meidän työtä koskien läpi käyty ja kuinka ollakaan, suurin muutos koskee taas minun työtäni.

Näyttäisi, että palataan puolentoista vuoden takaiseen hetkeen uudestaan. Siitä puolentoista vuoden takaisesta hetkestä, jolloin sain vihdoin mahdollisuuden palata ”kotiosastolleni” tekemään sitä, mitä minun pitäisi tehdä, sivusin muuten blogissani täällä.

Silloin tarjottu mahdollisuus oli vähän niin kuin veturinkuljettajalle annettaisiin oma juna kuljettavaksi, mutta vedettäisiin raiteet pois alta kertomatta siitä etukäteen. Se oli hieman absurdi tilanne, mutta itse opin siitä todella paljon, mistä olen juuri tänään erityisen kiitollinen.

Voinnista

Mietin, olisiko masennusdiagnoosilta voitu välttyä, jos työterveydessä olisi heti suostuttu tsekkaamaan fyysinen terveydentila huolella ja siten nähty verenkuvasta, että kärsin raudanpuuteanemiasta.

Raudan puute vaikuttaa dopamiinitasoihin, joten ihan varmasti masennusoireita on ollut. Henkinen kuormituskin on ollut ihan kohtuutonta pitkään. Mutta dopamiinitasoihin vaikuttava lääkitys ei poista sitä alkuperäistä syytä, tällä kertaa raudanpuuteanemiaa, tietenkään!

Nyt tuntuu, että rautatankkaus alkaa kirkastaa maailmaa, herättää mut henkiin ja hiljalleen tuo voimavarat takaisin. Voi olla, että pelkästään sillä olisi selvitty. Ilman raudanpuutetta ja sen mukanaan tuomaa pohjatonta uupumusta ja heikkoutta, olisin eteen tulleen henkisen kuormituksenkin kestänyt eri tavalla.

Toisaalta en ole vieläkään saanut voimavarojani takaisin, joten tässä joudutaan vielä menemään rajoitteiden kanssa. Toivottavasti ei löydy mitään vakavampaa syytä jäljellä oleville oireille. Esimerkkinä mainittakoon, että jos hapenottokyky sakkaa, eikä elimetkään saa riittävästi happea, ihminen on kuin kala kuivalla maalla. Kaiken kukkuraksi rautatankkaus tuntuu olevan keholle ihan älytön rasite. Useimpina päivinä voin tosi huonosti: suolisto ja vatsa on tosi lujilla ja tuntuu, kuin olisi krapula, joten taitaa maksa olla aika kovilla.

Minut lyötiin maahan sekä henkisesti että fyysisesti. Mutta hei, tämäkin matka on ollut ehkä jopa korvaamaton ja tuonut mukanaan paljon hyvää.

Kohtaamisista

Vaikka yksinäisyys on alkanutkin tuntumaan piinalta, alkuvuoden aikana olen lähentynyt joidenkin ystävieni kanssa sekä tutustunut uusiin ihmisiin.

On myös läheisiä ihmisiä, jotka ovat halunneet väistää kohtaamista kanssani, mikä on tuntunut pahalta, vaikka tavallaan ymmärränkin ”negatiivisen energian välttelemisen”. Ehkä vielä huomaan, mitä tästäkin pitäisi oppia.

Olen yllättäen saanut käydä syvällisiä keskusteluita erityisesti erään, kutsuttakoon häntä tässä nyt sitten vaikka alteregonsa mukaisesti, Jyrinäparran kanssa. On aina mielenkiintoista tutustua ihan toisenlaisiin ja omasta ajatusmaailmasta poikkeaviin ihmisiin, mutta täytyy kyllä sanoa, että tutustuminen sieluntoveriin on aika huimaavaa.

Näillä eväillä siis tästä eteenpäin.

 

Mainokset

Arvonta – Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirja

Kun päätin alkaa työstämään Valonööriä itsessäni, suuntani oli hukassa ja olin eksyksissä – yksin. Oletko kenties samanlaisessa tilanteessa tai muuten vain kaipaat inspiraatiota arkeesi? Siinä tapauksessa jatka ihmeessä lukemista, mulla on sulle kivaa asiaa!

Kuluneen vuoden ajan olen työstänyt asiaa suhteellisen intuitiivisesti, esimerkiksi päätyen opiskelemaan, hieman yllättäen itsellenikin, visuaalista viestintää ja sen myötä löytäen kosketuksen kadoksissa olleeseen piirtämisen taitoon. Se on hyvä alku, mutta elämän tuodessa jälleen haasteita eteeni, olen osin taas alkupisteessä.

Kaipasin jonkinlaista suunnistuskarttaa tai konkreettisia työkaluja löytääkseni ilon takaisin elämääni ja siinä samalla löytääkseni unelmani, syvälle sisimpääni hukkuneen todellisen minuuteni, voimavarani ja elämäntehtäväni.

171610_9

Tehtäväkirja!

Riemulla ei ollut rajaa, kun huomasin alkusyksystä, että Maaretta Tukiainen julkaisee tehtäväkirjan unelmaelämän ja hyvän mielen työstämiseen.

Uusi polku rakentuu pienistä yksittäisistä askelista ja mikä olisikaan sen oivallisempi ja konkreettisempi tapa asiaa työstää, kuin kauniin tehtäväkirjan kanssa?

Sain PS-kustannukselta  pyynnöstäni pinkin kirjan koeajoon ja samalla mahdollisuuden arpoa kaksi kirjaa teille. Saatuani kirjan, avasin sen sattumanvaraisesta kohdasta ja eteeni avautui sivu ”Intuitiosta arjen apuna”. Kuinka sattuikaan, sillä intuitio on alkanut kiehtomaan minua todella. Tuskin maltan odottaa, että pääsen sinne asti!

171610_13

Opas itsensä johtamisen alkulähteille

Kirja on itsenäinen jatko-osa Hyvän mielen taidot -kirjalle ja se perustuu käsitykseen ihmisestä kokonaisvaltaisena olentona, joka rakentuu kehon, tunteiden, mielen ja sielun varaan.

Kirjan alku toimii pohjustuksena ja loppu on kalenterimaista tehtäväkirjaa, jonka kuvitus kutkuttaa mieltä ja mielikuvitusta. Kuvat houkuttelevat ainakin minua kaivamaan esille myös värityskynät, joten se tarjoaa todella kokonaisvaltaista hyvän mielen työstöä, jossa keho, mieli ja sielu saa pureksittavaa.

Aion noudattaa kirjan rakennetta ja työstää viikkotasolla kirjassa ohjeistettuja tehtäviä. En ole vielä aloittanut kirjan täyttämistä, vaan tarkoitus on ryhtyä puuhaan lähempänä vuodenvaihdetta tai alkuvuodesta. Kirjan voi tosiaan aloittaa milloin tahansa eikä se ole sidottu vuodenkiertoon.

Itsensä johtaminen on moniulotteisempi asia kuin mitä sen äkkiseltään kuvittelisi olevan ja on mahtavaa saada opas matkalle tuon taidon jalostamisessa. Kysehän on myös elinikäisen oppimisen taidosta ja jokaisen oikeastaan kannattaa aloittaa perehtymisellä siihen tärkeimpään eli minun itseni käyttöliittymään.

Otan tämän seikkailuna ja sitoutumisena itseeni, siihen Maailmani Ihanimpaan Naiseen.

171610_10

Millainen kirja on

Maaretta kirjoittaa alustuksessaan, että tehtävien tarkoitus on tarjota näkökulmia ja herätellä uinuvia puolia. Kirjan teemoina on mm: ”Mistä minä tulen”, ”Minkä unelman haluan toteuttaa”, ”Mikä on minulle tärkeää”, ”Miten kuulen paremmin oman ääneni”.

Kirja on kaunis ja inspiroiva. Hieman leikkisä. Ja niin pitää ollakin.

Kuka vakavasti itsensä ottava aikuinen nyt alkaisi täyttämään tällaista puuhakirjaa? Just mun kaltaisten tosikkojen todellakin pitäisi.

Maaretta kehottaa myös olemaan armollinen itselleen ja aloittamaan kirjan sopivaan aikaan ja täyttämään kirjaa itselleen sopivaan tahtiin. Hyvän mielen taitojen kaivelemisen on tarkoitus olla nautinnollinen matka itseen, vaikka samalla se on ihan täyttä työtä.

171610_6

Arvonta!

Sinulla on nyt mahdollisuus voittaa joko keltainen tai sininen kirja itsellesi ihan vain kommentoimalla tähän postaukseen 19.11.2017 klo 22:00 mennessä.

Kerro kommentissasi mikä tuottaa sinulle hyvää mieltä ja onnistumisen tunteita. Mainitse myös haluatko sini- vai keltakantisen kirjan. Kommentit menevät suodatuksen kautta, joten ei hätää, jos kommenttisi ei heti näy. Käyn ne läpi ennen julkaisua.

Arvon voittajan seuraavan viikon alkupuolella ja ilmoitan voitosta sekä tämän postauksen kommenteissa, että mahdollisuuksien mukaan henkilökohtaisesti voittajille.

Onnea matkaan!

Edit: Arvonta on suoritettu ja molemmat osallistujat on tavoitettu.

171610_14Kaupallinen yhteistyö: Sain Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjat PS-kustannukselta, yhden itselleni ja kaksi arvottavaksi. En hyödy taloudellisesti muulla tavoin yhteistyöstä. Arvioisin kirjan samalla tapaa kuten esimerkiksi tässä aikaisemmassa postauksessani, jossa tuotteet on omalla rahalla hankittuja.

Joogaretki metsään ja vieraskynä

Olen jo pitkään haaveillut joogasta luonnonhelmassa. Toive toteutui, kun näin joogasalini Facebook-sivuilla ilmoituksen retkestä joogailun, patikoinnin ja yrtteihin tutustumisen merkeissä läheiselle luonnonsuojelualueelle ja ilmoittauduin välittömästi mukaan. Mikä ihana kombo!

Haaveilin myös siitä, että pääsisin retkeilyblogi Rinkkaputken vieraskynäksi ja tämäkin haave on toteutunut! Lähestyin blogin pitäjiä reilu vuosi sitten, mutta ensimmäisen tekstini sain aikaiseksi vasta nyt tämän retken motivoimana.

Siispä enemmän juttua siitä, kun joogamatto metsään lensi löytyy osoitteesta Rinkkaputki.com. Kirjoittelen jatkossa pienistä metsäretkistäni enemmän sinne, kuin tänne, mutta en toki unohda aihetta tässäkään blogissa!

Nyt vähän kiireessä  pidemmittä puheitta toivottelen mahtavaa viikon jatkoa!

20170904_13

Uskalla olla valonööri

Ihminen on tasapainossa ja kantaa valoa mukanaan silloin, kun hän saa olla tekemisissä omien lahjojensa kanssa ja toimia vahvuuksistaan käsin.

Muistin tämän taas elävästi tartuttuani pitkästä aikaa vesiväreihin ja tusseihin. Siinä hetkessä jotain kauan sitten torjuttua palasi jälleen osaksi minua. Edelliskerrasta kynien kanssa on vähintäänkin kymmenen vuotta aikaa. Säännöllisestä harrastamisesta aikaa on sitäkin pidemmin.

Luovuus on löytänyt uusia uomia mm. valokuvaamisen, käsitöiden ja somesisältöjen myötä. Mutta mikään niistä ei voita sitä, kun saa piirtää.

20170718_5

Always find the light!

Lapsena kaikki toimintamme usein pyörii taipumusten ja vahvuuksien ympärillä (kun emme vielä muutakaan osaa). Lapsi on leikkiessään iloinen ja täynnä tarmoa. Hänessä on valo, joka valaisee helposti koko tienoon. Eikö vain?

Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä etäämmäksi saatamme ajautua taipumuksistamme. Tähän vaikuttaa ympäristö; kenties vanhempien toiveet, kaveripiiri, ehkäpä myös ammatinvalinnanohjaaja ja ylipäätään asiat ja ihmiset, joiden kanssa olemme vuorovaikutuksessa. Ajan myötä yhteys omaan sisimpään helposti katkeaa ja lopulta emme osaa erottaa, mikä on omaa ja mikä ympäristön vaikutusta.

Ihminen toki muuttuu, kypsyy ja oppii uusia taitoja matkan varrella. Se on ihan normaalia. Saatamme kuitenkin kouluttautua alalle ja ajautua ammattiin, joka lopulta ei tyydytä sisäisiä tarpeitamme. Voi olla, että pärjäämme ammatissamme hyvin ja saamme siitä jonkin aikaa jopa tyydytystä. Sitä paitsi ihmisenhän pitää jotain työtä tehdä, eikö?

Sitten iskee tyhjyys, tyytymättömyys ja epävarmuus. Elämä alkaa tuntua ehkä suorittamiselta, loputtomalta arjen jatkumolta ja väsyttävältä uurastukselta merkityksettömien asioiden parissa. Silloin valo meissä sammuu.

”Intohimo on siellä, missä kiinnostus ja osaaminen kohtaavat”
-Frank Martela, Valonöörit, sisäisen motivaation käsikirja, Gummerus 2015

Mikä on valonööri?

Frank Martela määrittelee valonöörin ihmiseksi, jolla on sekä vahva elämänhallinta että vahva elämän arvostus. Valonööriys syntyy vahvasta sisäisestä motivaatiosta käsin toimimisesta. Mutta mitä sitten tehdä, jos motivaatio on hukassa, valo sammunut emmekä tiedä, mitä oikeasti haluaisimme edes tehdä? Me voimme rakentaa elämämme olosuhteet sellaiseksi, että se innostaa meitä.

Valonööriys syntyy siitä, kun alamme vahvistaa:

  1. vapaaehtoisuuden tunnetta
  2. kyvykkyyden tunnetta
  3. yhteisöllisyyden tunnetta
  4. hyvän tekemisen tunnetta

Kaikilla meillä ei välttämättä ole olemassa yhtä suurta kutsumusta, jota toteuttamalla tulemme mestariksi. Martelan sanoin: ”Valonööriys on sitä, että löytää isompia ja pienempiä tapoja toteuttaa itseään omassa elämässään”. Jos oma kutsumus on totaalisesti hukassa, niin sen voi löytää vaikkapa tekemällä kutsumuskartan .

Hyvä elämä koostuu Martelan mukaan siis tietyistä palapelin osista. Nämä palapelin osat ovat myös ns. Itseohjautuvuusteorian taustalla. Toisin sanoen kun ihminen on aktiivinen toimija omassa elämässään, elämä tuntuu hyvältä

Valonööriyden esteitä ovat taas esimerkiksi se, että tavoittelemme onnea, olemme jatkuvasti huolissamme selviämisestä, rakennamme vääriä unelmia, haemme hyväksyntää ja palvomme yksilösuorituksia.

Kirjavinkki: Frank Martela, Valonöörit – sisäisen motivaation käsikirja, Gummerus 2015

20170718_6

Minä ja piirtäminen

Palatakseni vielä tuohon omaan piirtämisharrastukseen, niin olipa ihana tarttua piirrustusvälineisiin! Jälki ei ole kovin sujuvaa eikä minulla ole edelleenkään mitään fiksua tarkoitusta tuhertamiselleni, mutta voi ihme, miten ihanalta tuntui palata siihen fiilikseen, mitä se minulle aikaisemmin toi. Nuorena sain muuten jopa taskurahaa piirtämällä (ja kirjoittamalla) Sinä Minä-, Regina ja Kodin Kuvalehti -lehtiin.

Mikä sitten sai minut aikanaan lopettamaan harrastukseni? Siihen lienee monia syitä. Se, etten päässyt opiskelemaan graafista suunnittelua silloin noin 25 vuotiaana, kun edellisen kerran mietin alan vaihtoa. Perfektionistille suorittajalle tuo oli isku suoraan ytimeen. Koin, etten ole riittävän hyvä. Toinen syy oli silloinen puolisoni, joka piti tuhertamistani lapsellisena harrastuksena. Olin jonkin aikaa kaappipiirtäjä. Se, että piti piirtää salasssa, kävi kuitenkin raskaaksi. Arjessa ei ollut yksinkertaisesti tilaa sille. Ilo katosi tekemisestä ja niinpä se sitten jäi.

Uutta ammattia piirtämisestä tuskin tulee. Ehkä teen joskus satukirjan, ehkä kuvitan blogia tai piirtelen ihan vain huvikseni, mutta jatkossa haluan pitää tuntuman värikyniin elävänä. Se on osa minun valonööriyttäni.

Aktiivilomalla ajatuksia opiskelusta

Kesäloman alkuun hyppäsin opiskelumoodiin. Nappasin 5 opintopistettä muotsikasta Digikuvauskurssilta ja kävin mm. fasilitointiin liittyvässä workshopissa (mikä oli järisyttävän innostavaa ja on aika oleellinen osa innostamista — innostajaksi tavalla tai toisella haluan kasvaa). Viime kesänä tuli myös opintopisteitä Lifestyle -blogikurssilla. Pistää nyt vähän mietityttämään. Pitäisikö ottaa ja opiskella polkuopintoja muotsikasta, mikäli en hakemaani kouluun pääsekään?

Jos minulla olisi ollut aikanaan fiksu opinto-ohjaaja ja itsellä enemmän rohkeutta, olisin varmaan lukion jälkeen hakenut opiskelemaan jotain visuaalista… Vaihtoehdoista ei silloin siellä tynnyrissäni ollut tietoa, eikä opinto-ohjaaja pitänyt ajatustani pakkaus- ja julistesuunnittelusta järkevänä. Se ei kuulemma ollut ammatti tai ainakaan sellainen, joka työllistäisi. Kai nyt 90-luvullakin tällainen ammatti oli?

Olen vastustanut ajatusta luovasta duunista noista päivistä lähtien ja ajatus Oikeista Töistä on iskostunut syvälle selkäytimeeni asti. Viimeiset neljä vuotta olen saanut maistaa luovan työn reunaa ja olen huomannut, että se on niin minua kuin olla voi, vaikka pahasti on tarvittavia taitoja uupunutkin. Osittain siksi varmasti minua työhön liittyvät muutokset korpeavatkin. Olin suunnitellut ja olisin halunnut kehittyä juuri noissa taidoissa. Toisaalta tämä on hyvä hetki miettiä ihan aikuisten oikeasti ammattitaidon kehittämistä ja laajentamista.

Sain siis lopulta näiden YT-neuvotteluiden lopputulemasta potkua jo pidempään mielessä pyörineisiin ajatuksen tynkiin. Kyllä tästä vielä Valonööriyden opinnot kasaan saadaan aikaiseksi. Ei paha.

Ja nyt hyppään kissan kanssa lomamoodiin!

Henkka_1.jpg

Opetellen eteenpäin

Opettelen monenlaisia asioita.

Pitäisi juuri nyt opetella opiskelemista, mutta se on todella vaikeaa. Keksin kaikkea oheistoimintaa, kuten vaikkapa blogin kirjoittamisen, retkeilyvarusteiden selaamisen ja uusien vastamelukuulokkeiden ominaisuuksien tutkimisen. Mutta säntillinen opiskeleminen ei luonnistu.

Opiskelen toki koko ajan monenlaisia asioita, satunnaisesti ja mielenkiinnon mukaan ilman tavoitteita, mutta säntillinen ja tavoitteellinen opiskelu on itselleni niin kaukainen ja hatara muisto, että jo pääsykokeisiin lukeminen vaatisi opiskelua!

Olen yrittänyt nyt muutaman viikon valmistautua pääsykokeisiin. Yrittänyt. Keksin aina tekosyitä, miksi ei juuri nyt nappaa. Vaikka saan työkokemuksesta täydet mahdolliset pisteet ja en usko että haastattelunkaan perusteella droppaan, jännitän kirjallisia kokeita ja ennenkaikkea matematiikan osuutta niissä. Sisäänpääsy ei todellakaan ole varmaa, mutta en saa motivoitua itseäni tekemään töitä pääsykokeiden eteen. Sen tiedän, että jos sisään pääsen, niin opiskelen kyllä tavoitteellisesti!

Matematiikka ei ole minulle helppoa, enkä osaa prosenttilaskujakaan enää ilman laskinta. Jo lukiossa matikka oli minulle haastavaa ja muutaman kurssin sinnikkäällä työllä pitkän matikan valinneena selviydyinkin. Aika pian vaihdoin kuitenkin lyhyeen matematiikkaan, koska en jaksanut panostaa niin paljon. Jos nyt droppaan, niin täytyy varmasti hankkia joku preppauskurssi matematiikan osalta.

20170513_165950-001

Pääsykokeiden suhteen kävi silti melkoinen mäihä, sillä tämän vuoden tradenomiopintojen pääsykokeiden ennakkomateriaali pitää sisällään mm. ”Leadership and passion at work” nimisen materiaalin. Ah, itselleni rakas, rakas ja tuttu aihe!

Pääsen sisään tai en, syksyllä aloitan opiskelut. Avoimen amk:n polkuopinnot eivät ole huono vaihtoehto, mutta silloin tosiaan vaihdan todennäköisesti alaa.

Opettelen tällä hetkellä myös mielenhallintaa ja tyytymistä olosuhteisiin. Työstä katosi ilo taannoisten muutoksien seurauksena. Ei ole helppoa siirtyä intohimoisesta ja sisäisen motivaation ohjaamasta työmoodista siihen, että käy vain työssä. Sitä olen nyt kuitenkin yrittänyt tehdä. Poisoppiminen ei ole helppoa.

Olen tyytynyt minulle määrättyihin tehtäviin ja iltavuoroihin. Hammasta purren ja ajoittain jopa välinpitämättömyydessä onnistuen olen nykyisen työtehtäväni hoitanut. Pitkän päälle näin ei voi tehdä, mutta nyt on pakko. Tämä on ihan paras mahdollisuus kirkastaa itselleni, mikä on innostuksen johtamisen merkitys. Ja sitä tietoa tulevaisuudessa varmasti tulen tarvitsemaan. Intuitio kertoo niin.

Opettelen parhaillaan myös kuuntelemaan uudestaan intuitiotani ja rohkeasti seuraamaan sitä.

Nähdä ihmeet ympärillään

Koin valtavan déjà vu:n kuunnellessani Loukomiehen Koulu -podcastista Juha Itkosen tarinaa, jossa hän kertoi mm. omien ajatuksiensa coachaamisesta.

Itkonen kertoi kirjoittaneensa muutama vuosi sitten projektia nimeltä ”Hyvän vuoden päiväkirja”. Käytännössä kyse oli runon muotoon puetuista arjesta nousevista hyvistä asioista. Hän antoi siis merkityksiä asioille kirjoittamalla ne muistiin.

20160717_104137-007

Useinhan ihminen unohtaa, että elämä on itseasiassa ihan hyvää. Leimaannumme arjen harmauteen tai raskaisiin koettelemuksiin ja vastoinkäymisiin, vaikka arki olisi täynnä huikeita hetkiä ja hyviä kokemuksia. Juhan sanoin, elämässä ajoittain nousee hetkiä, jotka ovat arjen ihmeitä.

Noita arjen ihmeitä olen pyrkinyt tietoisesti tallentamaan muistiin. Siksi minulla on ollut aikojen alusta lähtien blogi. Kun kirjoitan ja valokuvaan arjen ihmeitä, ne jättävät muistijäljen ja rakentavat tarinan mielekkäästä elämästä. Minulla olisi kaikki edellytykset kokea elämäni ahdistavaksi. Mutta en koe. Koska olen valinnut kokea toisin.

Valon lapsen sairaus, sen järisyttävät käänteet ja kuolema oli tietenkin musertava kokemus. Miettiessäni tätä yhtä elämäni merkityksellisintä kokemusta, on päällimmäisenä muistona tunne surusta ja kuluttavasta kokemuksesta. Tein kuitenkin tuon raskaan matkan aikana, jokainen päivä, tietoisesti töitä tallentaakseni valokuvina hyviä arkisia hetkiä, koska niitä oli. Paitsi että kuvasin, tietoisesti valitsin siis nähdä arjen kauneuden kaiken murheen keskellä.

Ilman noita kuvamuistoja minulla olisi noista vuosista muistona vain tunne, joka on raskas ja pimeä. Mitä haluan muistaa elämästä, joka sen jälkeen tuli, sitä jäin miettimään.

Tästä päivästä lähtien haluan muistaa jälleen ne arjen ihmeet.

20160719_124622-008