Loma ja arki

Loma-aikoja ei pitäisi aikatauluttaa ja plänätä täyteen ohjelmaa, olen vankasti tätä mieltä. Ymmärrän toki sen, että jos arki on kiireistä ja sitoo velvollisuuksiin, tekee mieli esimerkiksi kesälomalla kokea kaikki se kiva, mihin arjessa ei ole aikaa. Loma ei palauta, jos se on yhtä aikataulutettu yhtä tiukkaan kuin arki. Ei se lihaskaan kasva treenatessa, vaan treenin jälkeisessä levossa. Sitä paitsi sattuma on ihana juttu, joka jää kokematta, jos sille ei ole tilaa.

Olen itsekin elänyt aikakauden, jolloin kaikki lomat ja viikonloput oli suunniteltu etukäteen täyteen menoja ja reissuja, ja tunsin tukehtuvani. Olenkin sittemmin nauttinut tilanteesta, jossa voin itse päättää, mitä vapaa-ajallani teen – tai teenkö mitään. Ja en todellakaan enää aikatauluta kovin heppoisin perustein lomiani.

062918_6

Arki on minulle tärkeää, sehän on elämää. Minun elämääni. Pyrin tekemään arjesta juhlaa ja koen asioita vahvasti myös arkipäivinä. Ehkä siksi en liitä lomiin ajatusta siitä, että silloin ”voi elää ja kokea”. Omat toiveeni ja mielenkiinnon kohteeni eivät ole kaukomailla, että sikäli helppoa toki kokea seikkailua keskellä talvista arkipäivääkin.

Lomalla minusta on ihan parasta, kun voi tunnustella fiiliksiä, katsoa säätilaa ja tilin saldoa ja päättää rauhassa, haluaako tehdä jotain tai käydä jossain.

Impulsiiviset lähdöt ovat tänä kesänä olleet elämän suola. Tuntuu, kuin olisin suotuisien tähtikuvioiden alla, sillä olen kokenut ja nähnyt paljon. Olen pitkästä aikaa elänyt.

Olen rentoutunut ja valmis syksyn koitoksiin.

062918_17

 

Mainokset

Hyvinvointia metsästämässä – Rooman tuho.

Elämme kummallisia aikoja. Ihmiset hakevat liki epätoivoisesti hyvää oloa. Onnellisuuden tavoittelusta, varsinkin sen julistamisesta, on tullut uskonto. Hallelujaa! Mitä kunnianhimoisempaa ja mitä enemmän tulosten saavuttamisista viivoja fläppitaululle saakaan, sitä arvostetumpia olemme omissa ja oletetusti muidenkin silmissä.

Samaan aikaan terapeuttien ajat ovat kiven alla, koska ihmiset käyvät niin paljon terapiassa. Eipä ihme, sillä kaikesta on tullut kilpailua, suorittamista ja näytön paikka. Kaikesta. Työelämästä. Harrastuksista. Henkisyydestä. Hyvinvoinnista. Perhe-elosta. Minuudesta. Suoritetaan nyt ne traumatkin alta pois häiritsemästä muuta suorittamista! Tiedän mistä puhun, olen ilmeisesti kipittänyt sillä samalla kilparadalla.

Ei ole kovin seksikästä sanoa, että hyvinvointi ja onnellisuus löytyy todellisuudessa ihan läheltä, hiljaisuudesta, tyhjyydestä, rauhallisuudesta, epätäydellisyyden hyväksymisestä ja lähestulkoon ilman mitään metodeja tai taloudellisia panostuksia.

IMG_7981

Bisnes on bisnestä

Oletko huomannut, että jos joku juttu nousee pinnalle ns. hyvää oloa lisäävänä asiana, siitä tehdään äkkiä metodi, systeemi ja kalliita verkkokursseja? Löydä mestari itsestäsi – osallistu 6000 euroa maksavalle the-human-being-kurssille, niin voit sen jälkeen tienata opettamalla muille, miten he löytävät mestarin itsestään! Hyvinvointia haetaan lentämällä kaukomaille retriiteille ja ihannoidaan vieraita kulttuureita zenistä Hyggeen.

Maailma säntäilee kyynärpäätaktiikalla eteenpäin haaliakseen itselleen hyvinvointia niin henkisellä kuin materiaalisellakin tasolla. Minulle, minulle, minulle! Minä, minä, minä!

Valtaapitävä ja ja taloudellisen vallan itselleen hankkinut eliitti ohjailee lisää taloudellista hyvinvointia itselleen – ja korkeintaan vertaisilleen, jos siitä hyötyy myös itse.

Mitäpä, jos se hyvä olo löytyisikin ihan läheltä?

Todellinen ja kestävä hyvä olo syntyy siitä, että hyväksyy ja arvostaa ihan sitä maaperää, jolla seisoo ja niitä puutteellisia geeniperimämme sisältäviä taitoja ja ominaisuuksia, jotka ohjaavat toimintaamme; kyvystä löytää vahvuus ja voimavara omasta kulttuurista (kyllä, suomalaisuudessa ja suomalaisissa tavoissa on paljon hyvää!); tahdosta hyväksyä itsensä kokonaisuutena, jossa on myös säröjä ja heikkouksia; taidosta sallia se myös läheisille ihmisille.

Mitäpä, jos jokaisella valinnallamme onkin vaikutus maailmanlaajuisesti ja varsinkin ekosysteemiin, josta me olemme täysin riippuvaisia? Sitä kautta valintamme, jotka tuottavat meille kenties hetkellisesti mielihyvää ja hyvinvointia, voivat pidemmällä aikavälillä aiheuttaa meille, juuri minulle ja sinulle, kärsimystä ja huonoa elämää. Kun tuhoamme luonnon, hyvinvoivan yhteiskunnan ja yhteisöjen voiman (joka syntyy moninaisuudesta ja tasa-arvosta), niin lopulta tuhoamme itsemme.

Ei ole vähäinen sekään seikka, että jos nakerramme hyvinvointia lähellämme ja dissaamme omaa maaperäämme ja kulttuuriamme ja nostamme sen sijaan kunniaan vieraiden kulttuurien ihannoinnin, me annamme voiman ulkopuolelta tulevalle tuholle.

Mitä meille jää, jos ei ole ”meitä”?

IMG_7940

Yhteisöllisyyden merkitys hyvinvoinnille

Hyvinvointi, jopa yksilötasolla, on riippuvainen siitä, että yhteiskunta voi hyvin. On hyvä pitää mielessä, että vaikka jokainen vastaa itsestään ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan hyvinvointiin, hyvinvointi ei ole mahdollista, mikäli ympärillä on paljon tyytymättömiä ja kärsiviä ihmisiä.

Miten kävi aikanaan Rooman imperiumin?

Hyvätuloisten ja hyväosaisten on turha kuvitella, että rakentamalla kuplaa itsensä ja vertaistensa suojaksi, olisi suojassa itsekyyden seurauksena syntyviltä ekosysteemin katastrofeilta, yhteiskunnallisilta levottomuuksilta tai kriiseiltä.

Siihen onnellisuuteen ja hyvään oloon vielä palatakseni. Se tosiaan rakentuu ajan myötä kestävien valintojen seurauksena. Se vaatii hieman kärsimystä ja kärsivällisyyttä. Sitä, että sietää keskeneräisyyttä, puutteita ja heikkouksia niin itsessä kuin läheisissäkin. Sitä, että pitää elämän sen verran yksinkertaisena, että ei huku tavara- ja ajatushärdelleihin. Sitä, että pyrkii kohti omia todellisia tavoitteita, ei ulkoa päin asetettuja halutiloja.

Hyvinvointi ei synny hetkellisten mielihalujen tyydyttämisestä. Hetkellinen nautinto ja sen jatkuva tavoittelu johtaa harhaan.

Se Rooman eliitti, joka oli haalinut hyvinvointia itselleen ja eli maaten ja mässäillen, keskitti ajatuksensa vain hetkellisen nautinnon maksimoimiseen. Samaan aikaan se laiskistui paitsi fyysisesti, erityisesti myös henkisesti, kadotti ymmärryksen yhteiskunnan tilasta ja niin, tuhoutui.

Pidetäänhän huolta lähimmisistämme, niin pidämme huolta hyvinvoinnistamme!?

Pyhä yksinäisyys

Yksinäisyys tiivistyy juhlapyhinä. Tässä on vietetty nyt useampi yksinäinen joulu, uusivuosi, pääsiäinen, vappu ja juhannus. Omista syntymäpäivistä puhumattakaan.

050418_17

Rakastan hiljaisuutta, rauhaa ja sitä, ettei tarvitse pingottaa jonkun toisen tarkkaan määrittelemän partituurin mukaan. Niitä pyhiä on takana myös ihan riittämiin (huh!). Ja tästä syystä olen nauttinutkin omasta ajasta ja mahdollisuudesta löytää omia tapoja viettää juhlapyhiä.

Mutta nyt, kun olen pahimman kaaosajan jälkeensä jättämän väsymyksen levännyt pois, yksinäisyys juhlapyhinä on alkanut vaivaamaan minua.

Jos tilanne ei muutu, näen elämänkaaren loppupuolellakin yksinäisiä juhlapyhiä, päiviä, joita ei oikeastaan ole. Päiviä, jotka valuvat elämän helminauhassa eteenpäin tasaisena, toisista erottumattomana massana. Ajatus siitä tuntuu kovin lohduttomalta. On toki helppo järjestää oman näköiset juhlapyhät, kuten viime jouluna ja nauttia siitä. En minä sillä, mutta kaipaan yhteyttä.

Tänä juhannuksena minun ei tarvinnut löytää yhteyttä yksinäisiltä metsäpolulta, vaan vietin sitä Menninkäiskorvaiseni kanssa. Kymmenvuotias vielä saattaa haluta viettää juhannuksen äitinsä kanssa ja iloitsen siitä.

Tämän vuoden keskikesä jätti minuun pysyvän jäljen. Siitä on tullut eloon heräämisen taitekohta. Fiilistelen ihmeellisiä tunteita, joita en ole saanut tai voinut kokea pitkään aikaan.  Elämä voi joskus mykistää ja hämmentää sekä ilahduttaa ja vahvistaa samaan aikaan.

050418_23

Juhlapyhiin tiivistyy koko elämänkirjo. Se, mistä on tullut ja minkä kautta on kulkenut. Mitä on matkalta mukaan jäänyt ja keille on olemassa.

Hyvään elämään kuulu se, että on olemassa muillekin kuin itselleen. Hyvään elämään kuuluu muistot, yhteisö, perhe, rakkaat. Yksinäisyys erityisesti juhlapyhinä on surullinen asia.

Sick Rose and the great Insight

Minun piti kirjoitella blogiin opinnoistani enemmänkin, mutta aina ei asiat mene niin kuin suunnittelee. Tuli (taas) vähän muuta. Aloittamani opintokokonaisuuden ehdin kuitenkin eteen tulleista haasteista huolimatta suorittaa.

Aikuisopiskelua

Olen siis opiskellut avoimessa amk:ssa visuaalisen viestinnän perusteita, johon on sisältynyt mm. sommittelua, värioppia, piirtämistä eri välineillä, Indesignin ja Photoshopin perusteet, typografiaa sekä valokuvauksen perusteet. Opintokokonaisuus on 30 op laajuinen ja osa 60 op opintopolkua. Ne suoritettuaan voisi hakea väylän kautta tutkinto-oppilaaksi. Itselleni tämä ei ole mahdollista, koska toisen osion kurssit ovat keskellä viikkoa ja päivää ja työelämä ei jousta asian suhteen. Alunperin lähdinkin hakemaan vain tämän ensimmäisen osion antia, mutta lievästi alkoi janottaa….

Olen kiitollinen, että suurin osa kursseista oli syksyllä ja tammi-helmikuulla. Sairauslomalle jäätyäni ei ole kyennyt tietenkään juuri opiskelemaankaan. Typografian kurssin viimeisiä luentoja on sairauslomalle jäätyäni ollut muutama, joista kävin kahdella ja niiden myötä sainkin aivoille vähän uutta ja erittäin mieluisaa jäsenneltävää. Se on aika hienoa, että on saanut tuntea olevansa vielä elossa. Onneksi poissaoloja ei tullut enempää kuin mitä kurssien läpi pääsemiseksi sallitaan.

Opiskelu tuntui sen verran mukavalta työnkin ohessa, että ei tämä tähän jää. Katselen jatkoja sitten kun olen taas kunnossa. Mutta muutama sana vielä näistä opinnoista.
sairasruusu

Mitä opin

Opinnot eivät todellakaan menneet hukkaan, vaikka en nyt väylää voikaan käyttää hyväkseni tutkinto-opiskelijaksi siirtymisessä, vaan olen oppinut valtavasti – myös ja ehkä ennen kaikkea itsestäni!

Opintokokonaisuus on ollut todella innostava ja vastannut odotuksiani. Tälle tielle minun olisi pitänyt löytää jo aikaisemmin. Typografia oli mulle suorastaan järisyttävä kolahdus. Uskomatonta, että ajattelin alun perin sen olevan näiden opintojen tylsin osuus ja että en ole kiinnostunut opiskelemaan kirjainten suhteita toisiinsa. Olin niin väärässä kuin voi olla.

Luennot typografiasta olivat superkiinnostavia ja ymmärsin, että typografia on ollut aina mun mielenkiinnon kohteena. Nuorempana kun piirsin, yhdistin piirrustuksiin usein sanoja ja sanat olivat osa kuvaa. Olen myös tekstejä tuottaessani aina pohtinut lukemisen esteettisyyttä ja esteettömyyttä.

Luokkaretki opettajan työhuoneelle

Typografian kurssin päätteeksi teimme ekskursion opettajan ja hänen vaimonsa työhuoneelle. Käynti osoittautui omalta kohdaltani hyvinkin merkitykselliseksi, varsinkin minäkuvan kannalta, josta vielä pari sanaa tässä lopuksi.

cof

Käynti työhuoneella avasi sisäisiä oviani

Luokkaretki opettajan työhuoneelle herätti minussa paljon uusia ajatuksia. Voidapa tehdä työtä sellaisessa tilassa ja sellaista työtä! Ja elää samalla niin itsensä näköistä elämää.

Työhuone oli täynnä mitä huikeimpia typografiaan ja visuaalisuuteen liittyviä kirjoja. Päivän tarkoitus olikin tutustua alan kirjallisuuteen. Omalla kohdallani juuri näiden kirjojen selailu palautti ihan yks kaks mieleeni millainen ihminen minä todellisuudessa olen.

Oli myös ihanaa tuntea, miten mukavaa on olla oman henkisten ihmisten parissa. Osaltaan minut niin etäälle itsestäni onkin saanut se, että arjessa olen ollut tekemisissä aivan erilaisten ihmisen kanssa. Aikuisissa suhteissa en ole juuri saanut hyväksyntää tai arvostusta luovuudesta ja taiteellisuudestani.

Oivalsin visiitin aikana myös, miten tärkeää visuaalisuus minulle on. Olen tuntenut jonkinlaista häpeää ja tavallaan vajavaisuuden tunnetta, kun kiinnitän huomiota designiin, väreihin, mittasuhteisiin ja vaikkapa esineiden keskinäiseen vuoropuheluun. Se on ollut arkiympyröissäni piirre, jota on pidetty typeränä, turhamaisena ja jopa outona. Olen ajautunut vaimentamaan itsestäni tätä puolta, vaikka enää ei edes tarvitsisi. Eikä visuaalisuus ole outoutta! Tämä on tärkeä ominaisuus tälle alalle ja ylipäätään luoville ihmisille.

En ole näköjään muutenkaan uskaltanut elää täysin itseni näköistä elämää. Kun ihminen ajautuu liian etäälle itsestään, hän ei voi voida hyvin.

En tiedä, miten tulevaisuudessakaan pystyn täysin elämään ”itseni näköisesti” ja toteuttamaan ambitioitani ja jalostamaan lahjani palvelukseksi maailmalle, mutta sitä kohti parhaani mukaan pyrin tästä lähtien suuntautumaan.

Opinnot osoittautuivat siis tärkeäksi etapiksi matkallani kohti Valonööriyttä.

Onnellisuuksien oivaltaja – mitä tiede kertoo onnesta?

Sain maaliskuussa PS-Kustannukselta onnellisuusprofessori Markku Ojasen tuoreen kirjan ”Onnellisuuksien oivaltaja – mitä tiede kertoo onnesta”.

Korkkasin kirjan välittömästi, sillä olen jo pidempään seurannut Markku Ojasen ajatuksia onnellisuudesta. Kirjoitin aiheesta aikaisemmin tässä kirjoituksessa.

Ole optimistinen. Luo itsellesi tavoitteita. Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa. Tee vapaaehtoistyötä. Ylläpidä sosiaalisia suhteita. Keskity hyvään. Harrasta. Muuta asennetta!

Kirja jäi hetkeksi sivuun, kun henkiset voimavarani loppuivat. Aihe tuntui hetkellisesti kaksiteräiseltä miekalta, minkä ymmärrän nyt kirjan luettuani. Onnellisuus terminä on aika harhaanjohtava ja onkin syytä pohtia mitä yhteistä on onnellisuudella ja merkityksellisyyden tunteella ja kumpi kantaa elämässä eteenpäin armollisemmin.

Viekö masennus elämältä merkityksellisyyden tunteen?

Masennus ei tutkimustulosten valossa välttämättä tarkoita sitä, että ihmisen elämä tuntuisi täysin merkityksettömältä. Masentunut ihminen voi tarkastella elämäänsä realistisemmin kuin ei-masentunut ja näin ollen jollain mittarilla tarkasteltuna hän voi olla elämäänsä tyytyväisempi kuin ihminen, jolla on liian optimistinen käsitys vaikkapa taidoistaan.

Jos elämässä on syvyyttä ja esimerkiksi spirituaalinen pohjavire, voi ihminen kokemastaan masennuksesta huolimatta elää ihan tyydyttävää elämää versus kilpailuhenkinen pintaliitäjä, joka ei onnistu tavoitteissaan säätämällään tasolla ja kokee jatkuvaa tyytymättömyyden tunnetta.

051518_1

Millainen kirja on kyseessä?

Kirja ei ole taas yksi self help -opas lisää onnellisuudesta, vaan se on Markku Ojasen syvää luotaava katselmus siitä, miten onnellisuutta tutkitaan ja millaisia tuloksia tutkimuksissa on saatu. Tutkimustulosten tulkinnanvaraisuutta pohdiskellaan kirjassa myöskin.

Ojanen on aiheen todellinen asiantuntija, joten hänen pohdintansa erilaisten onnellisuustutkimusten tuloksista on mielenkiintoista ja miellyttävää luettavaa. Vaikka kirja perustuukin tieteellisiin tutkimuksiin, se on soljuva ja mukaansa tempaava.

Toisaalta se toimii myös lohtuna ja kannustaen, koska tutkimustuloksista pystyy päättelemään, että onni ei ole suinkaan yhden kortin varassa.

Kenelle kirja sopii?

Suosittelen kirjaa jokaiselle itsensä kehittämisestä ja onnellisuuden lisäämisestä kiinnostuneelle henkilölle.

Etsimme onnellisuutta usein ihan vääristä paikoista ja haluaisimme vaikuttaa siihen omin toimenpitein. Kirja saattaa muuttaa käsityksen onnellisuuden merkityksestä ja se riski kannattaa todella ottaa.

Toivottavasti tähän kirjaan tarttuvat myös kaikki sosiaali- ja terveysalan vaikuttajat ja muut päättäjät.

051518

Miten onni rakentuu?

Jokainen on varmasti törmännyt ohjeisiin, miten omaa onnellisuutta voi lähteä rakentamaan. Niistäkin kirjassa on puhetta.

On asioita, joihin pystyy itse vaikuttamaan ja on asioita, jotka eivät ole omissa käsissä. Surkeimmistakaan olosuhteista ponnistava ei ole ennalta tuomittu olemaan koko elämänsä onneton, sillä onni ja onnellisuus eivät ole kiinni pelkästään olosuhteista tai mistään muustakaan yksittäisestä asiasta.

Onnellisuuteen ei siis löydy taikapilleriä, mutta kirjassa läpikäydyistä tutkimustuloksista voi piirtää mieleensä kartan, mistä onnellisuus koostuu ja mitä sen eteen voi itse tehdä.

Onnellisuuden määrittely on haastavaa

Miten onnellisuus määritellään? Se kun voi olla mielihyvää ja tunnetta tai sitten yksinkertaisesti tyytyväisyyttä elämään. Se on kulttuurisidonnaista ja hyvin henkilökohtainen kokemus.

Tutkimuksessa tietenkin täytyy määritellä onni jollain tapaa ja yleisin käytetty käsite on koettu hyvinvointi, jossa on kolme osatekijää: myönteiset tunteet, kielteiset tunteet ja tyytyväisyys elämään.

Määritelmän vaikeutta lisää se, että onnellisuus on tosiaan sekä tunnetta, että kokemusta siitä, millaista elämä on ollut. Onni voidaankin Markku Ojasen mukaan jakaa karkeasti tunneonneen ja tyytyväisyysonneen. Tyytyväisyysonni on pysyvämpää ja tunneonni voi vaihdella hyvinkin nopeasti tilanteista riippuen

Onnellisuuteen vaikuttavia tekijöitä

Saatamme kuvitella, että lottovoitto avaisi tien onnelliseen elämään. On mielenkiintoista, että varallisuuden lisääntyminen ei tutkimusten mukaan lisää onnellisuutta, vaikka äkkiseltään niin voisi kuvitella. Ei ainakaan enää tietyn varallisuustason saavuttamisen jälkeen. Köyhyys sen sijaan vähentää selvästi onnellisuutta.

Varallisuuden suhteen onnellisuus näyttäisi liittyvän siihen, miten varallisuutta käyttää: ostaako jotain itselleen, vai käyttääkö varallisuutta ilahduttaakseen muita ihmisiä. Jälkimmäinen tutkimusten mukaan selvästi lisää onnellisuutta kun taas itselle ostaminen ei.

Toinen kiinnostava nykyihmistä koskettava seikka liittyy internettiin. Olemme riippuvaisia internetin aiheuttamasta endorfiiniryöpystä ja saatamme kokea hetkellistä mielihyvää sen avulla. Internetissä vietetty aika tutkimusten mukaan kuitenkin selkeästi vähentää onnellisuutta siinä missä vapaaehtoistyö ja ystävien tapaaminen taas lisää sitä.

Minkälaiset taustatekijät vaikuttavat onnellisuuteen? Poimin kirjasta seuraavat selkeästi esille nousseet tekijät:

  • Perintötekijät
  • Persoonallisuuden piirteet
  • Fyysiset ominaisuudet
  • Varallisuus
  • Ympäristötekijät
  • Toiminta
  • Elämänmuutokset ja traumat
  • Hyveiden harjoittaminen tai niiden puute
  • Henkisyys tai uskonnollisuus
  • Arvot ja asenteet
  • Sattuma

Onnellisuus ei todellakaan ole vain yhden kortin varassa!

Onko onnettomuus loukku?

Haluan nostaa lopuksi esille vielä lohdullisen tiedon siitä, että vaikeudet ja isotkaan menetykset eivät tutkimusten mukaan pitkällä tähtäimellä heikennä hyvinvointia ja onnellisuutta (paitsi hetkellisesti).

Ne voivat päinvastoin vahvistaa ja auttaa selviytymään, koska elämä itsessään tuntuu merkitykselliseltä ja se taas lisää onnellisuuden kokemusta. Jos vastoinkäymisiä on lyhyellä aikavälillä liikaa, on sillä toki kielteinen vaikutus hyvinvointiin (Bingo!). Jos ihminen taas on säästynyt elämässään vastoinkäymisiltä, yksikin vastoinkäyminen saattaa nujertaa.

Mutta onko onnellisuus sitten elämässä tavoiteltavimpien asioiden joukossa, vai voisiko olla jotain vielä tärkeämpää? Kirja antaa siihen omalla tavallaan vastauksen ja suosittelen etsimään sen sieltä.

Oletko sinä jo lukenut tämän kirjan? Minkälaisia ajatuksia se sinussa herätti?

Herkkyys muiden reaktioille

Nyt seuraa tunnustus ja avautumisosio: olen herkkä arvostelulle. Tarkoitus ei ole täällä kovin henkilökohtaisuuksia jauhamaan ryhtyä, mutta tämä oivallus on oleellista sen kannalta, että vielä joskus kykenen löytämään Valoni uudelleen. Uskoisin myös, että tämä juttu voi koskettaa muitakin.

Olen herkkä sillä tavalla, että kommentit ja odotukset, joihin en kykene vastaamaan, jäävät kalvamaan alitajuntaan pitkiksi ajoiksi saaden minut tuntemaan alituista huonommuutta ja riittämättömyyden tunnetta. Tätä seikkaa itsessäni olen viime viikkoina tutkiskellut ja oivaltanut muutaman seikan.

Vaikutan ulospäin muiden mukaan vahvalta ihmiseltä ja ilmeisesti se saa aina tietyn tyyppiset ihmiset tahallaan tökkimään minua. Eipä niin, että arvostelu tai tökkiminen saisi minua järkyttymään, saati sitten ketään mielistelemäänkään. Siinä mielessä arvostelu ei siis minua liikauta. Se saa minut kasvattamaan muuria ympärilläni.

IMG_7699

Muiden odotukset

Olen selkeästi tehnyt elämässäni isojakin ratkaisuja muiden odotusten pohjalta tai jättänyt tekemättä niitä muiden reaktioiden pelossa.

Skannaan alituiseen ihmisten mielentiloja, mikä on hyvin stressaavaa, koska nappaan helposti muiden levottomuuden, vihamielisyyden ja ahdistuksen itseeni. Olen myös asettanut muiden tarpeet edelleni, koska haluan, että kaikilla on hyvä olla. Kunnes sitten tulee vastaan raja, jossa hyväksikäyttöni alkaa olla piinallista. Ja siinä, missä vedän rajan, minusta tuleekin muiden silmissä hankala. Silloin minulle osoitetaan, että en taaskaan täyttänyt niitä odotuksia ja saan tuntea sen nahoissani.

Voin tunnustaa avoimesti, etten tule kaikkien ihmisten kanssa toimeen, mutta minusta se on ihan ok. Minua ei häiritse sekään, etteivät kaikki ihmiset pidä minusta. Ei tosiaan tarvitse tulla toimeen jokaisen kanssa, mutta asiallisesti täytyy kyetä kohtaamaan jokainen, joiden kanssa täytyy olla tekemisissä.

Kunnioitan ihmisten tilaa ja pystyn arvostamaan niitäkin ihmisiä, joiden reviirille en tahdo mennä tai joita en tahdo päästää omalle reviirilleni. Luonnollisesti odotan tätä myös muilta, mutta eihän se kaikkien osalta tosiaan niin mene.

IMG_7702

Rumimmassa raakussa voi piillä upein helmi

Herkkyys arvostelulle on johtanut vuosien mittaan siihen, että olen supistanut itseäni ja elämänpiiriäni. Tähän on vaikuttanut toki myös muut kuormittavat tekijät elämässä.

Vaikka älyllisellä tasolla en antaisikaan arvostelun vaikuttaa itseeni, kehollisesti olen reagoinut arvosteluun jatkuvalla stressillä. Stressaan etu- ja jälkikäteen tilanteita, joissa joudun kohtaamaan odotuksia, joihin en kykene vastaamaan tai jos huomaan, että jollakulla tulee tarve yrittää ampua minut alas. Erityisesti ulkonäön arvostelu on kammottavaa, varsinkin kun olen joutunut olemaan arvostelun kohteena koko lapsuus- ja teini-iän. On hämmentävää, että vielä aikuisten ihmisten yhteisöissäkin törmää toisten ulkonäön arvostelemiseen.

Taannoin olin tekemisissä erään haastavan yhteisön kanssa ja jouduin vuorovaikutustilanteeseen, joka laukaisi minussa ensin valtavan stressin ja omalta osaltaan lopulta johti masentumiseen. Tunnistin tilanteessa ja erityisesti siihen liittyvissä ihmisissä tiettyä samankaltaisuutta lapsuuteeni kokemuksiin ja ihmisiin. En kyennyt suojaamaan itseäni.

Elämässäni on ollut muutama vastaava asetelma lapsuuden jälkeen. Niihin liittyy aina ihminen tai ihmisiä, joilla on tarve nokkia minua. Ja nyt tullaan siihen oleelliseen. Näistä muistoista muodostuu lopputuloksena helminauha, jonka kirkkain helmi taitaa olla juuri käsissäni.

IMG_7705

Varhaisen vuorovaikutussuhteen merkitys

Olen alkanut oivaltaa, että herkkyyteni liittyy jollain tapaa juurikin varhaisen vuorovaikutussuhteen puutteisiin.

Elämästäni on puuttunut rakastava peili, jossa ihmisen taimi yleensä saa varttua. Vilpittömän ihailun ja rohkaisun sijaan olin jatkuvasti arvosteltavana ja moitittavana. Olen oppinut jo hyvin varhaisesta varomaan ja ennakoimaan ihmisten reaktioita.

Voi olla, että tätä joudun vielä penkaisemaan hieman syvemmälle, jos löydän sopivan terapeutin. Omiin lapsuuden kokemuksiin ja äitisuhteeseen kun kietoutuu nyt myös piinaava riittämättömyyden tunne omassa äitiydessäni. En pystynyt pelastamaan Valon Lasta vakavalta sairaudelta, enkä ilmeisesti olemaan äitinä riittävä Pikku Valollekaan.

Entäpä aika ennen syntymää?

En tiedä, onko olemassa entisiä elämiä, mutta mieleeni palaa erään tapaamani intuitiivisen näkijän sanat siitä, miten minun ei tulisi enää rankaista tässä elämässä itseäni, koska kaikki teot on jo sovitettu.

Kolahti, kun hän sanoi, että elämääni on vaikuttanut hyvin vahvasti varhainen kokemukseni siitä, miten minut on koettu jo kohtuasukkina vieraaksi, ehkä jopa vastenmieliseksi ja syntymäni mukana tulevaan elämänmuutokseen ja rajoituksiin syylliseksi. Voisiko tämä pitää paikkansa?

Tämä kohtaaminen intuitiivisen näkijän kanssa tapahtui monta vuotta sitten ja ilman, että hän tiesi varhaislapsuuteni kokemuksia tai ylipäätään suhdetta vanhempiini. Niin tai näin, se varhainen vuorovaikutussuhde on ollut mekaaninen ja jollain tapaa vihamielinen. Siitä minulla on omia muistikuvia jo muutaman vuoden ikäisestä.

Aina vanhemmat eivät kykene enempään. Se on tavallaan ihan ymmärrettävää, mutta  se antaa sille pienelle viattomalle ihmisen alulle huonot eväät elämään. Olen tullut kiusallisen tietoiseksi siitä, etten saanut kovin hyviä eväitä elämää varten ja melkoista räpistelyä elämään opettelu on ollutkin.

Ehkä tässä liki puolivälissä elämää on vihdoin aika oivaltaa, että räpistelyn voi lopettaa ja riittää, että kelpaa hyvin itselleen. Silloin nimittäin ei tarvitse myöskään kipuilla muiden hyväksynnän ja arvostelun kanssa.

”Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle!”

Tommy Tabermann

Kahavilla – vieraissa pöydissä

Eräänä aamuna sain jostain päähäni ajatuksen lähteä kiertämään kaupungin ympärillä kulkevaa luontopolkua ja poiketa sieltä kahville erääseen niistä Lahden uusista kahviloista, joissa en ollut vielä poikennut.

IMG_7780

Kahvila oli pienempi, kuin olin ajatellutkaan ja suodatinkahviin oli tyytyminen. Istuin toiseen kahvilan pöydistä. Toisessa istui nainen, joka jutteli kahvilan pitäjän kanssa.

Jokin siitä jutustelusta tarttui korvaani ja sai minut kommentoimaan puolihuolimattomasti heidän keskustelua. Siitähän virisi vilkas keskustelu ja me toisilleen tuntemattomat naiset pulputimme pian asioita laidasta laitaan. Sitä ei muuten täällä Hämeessä kovin usein tapahdu.

Keskustelun tuoksinassa kävi ilmi, että toisen naisen sukujuuret ovat sieltä, mistä minun isän puolen sukuni ja toinen nainen oli kotoisin sieltä, mistä äitini sukujuuret ovat. Aivan eri puolilla Suomea! Keskustelun myötä kävi ilmi muitakin hassuja yhteensattumia, mm. toisen naisen nykyinen asuinpaikka keskellä ei mitään ja täkäläisittäin viimeisimmässä nurkassa paikallisten karttaa, siellä, missä itsekin asuin etelään muutettuani. Miten sinne edes kukaan sattumalta eksyy?

IMG_7776

Ennakoimaton kohtaaminen oli virkistävä ja sai minut muistamaan taas unohdettuja puolia itsestäni. Niitä, joita arkiympyröissäni ei kukaan näe tai jotka eivät ole tulleet kohdatuksi pitkään aikaan. Vaikka olen introversioon taipuvainen, rakastan kommunikaatiota ja ihmisten kohtaamista.

Miten ihanaa onkaan olla vuorovaikutuksessa positiivisten ihmisten kanssa! Olen muutaman vuoden sisällä käpertynyt kolooni, koska väsyin negatiivisuuteen, jatkuvaan kilpailuasetelmaan ja muiden ihmisten hyväksikäyttämisen kulttuuriin. Ja siihen, että puhutaan ikävään sävyyn muista ihmisistä. Oli yksinkertaisesti helpompi pidättäytyä kontakteista kuin jatkuvasti vastustaa negatiivisuuden kuormaa.

Se, että jokin johdatti minut tähän kahvilaan juuri tiettyyn aikaan, on niitä elämän ihania mysteereitä, jotka tekevät elämästä raskaidenkin aikojen keskellä kutkuttavaa. Jotta elämä tuntuu mielekkäältä, täytyy uskaltaa antaa virran viedä ja intuition johdattaa polkujen päihin.

Tällaiset kohtaamiset auttavat taas luottamaan ihmisyyteen ja nousemaan takaisin omalle polulle ja kukkulan päälle. Mikä tärkeintä, muistan taas miten  hienoa on antautua keskusteluun ventovieraiden kanssa. Sitä ei koskaan tiedä, mihin se johdattaa.