Kuka rajoittaa vapauttasi?

Oletko sinä vapaa? Todella oikeasti vapaa? Onko koelaboratorion rotta labyrintissa vapaa? Kas, sehän voi ihan itse päättää, mihin ja mistä kulmasta se kääntyy vai jääkö kenties paikoilleen. Kun katsomme rottaa labran pöydällä ylhäältä käsin, ei se kovin vapaalta vaikuta labyrintissään.

Me ihmiset olemme usein samanlaisessa tilanteessa stereotypioihin ja ihanteisiin jumittuneena. Kuten kapinoiva murrosikäinen joka päättää pukeutumisellaan osoittaa individualistista vapauttaan ja samalla kuitenkin täysin sulautuu vertaisiinsa.

”Ajatuksemme vapautta on vaikea latistaa. Olemme vapaat ajattelemaan, ymmärtämään, tulkitsemaan. Tätä vapautta ei ole mahdollista paeta, ainoastaan sen liekkiä voi pienentää. Ymmärtämisen pohjaton vapaus pelottaa meitä. Me pysäytämme ajatuksemme, jotta emme ymmärtäisi, sillä ymmärtäminen voisi irrottaa meidät siitä tapojen orjuudesta, jonka varaan elämämme rakentuu. On vaikeaa iloita kahdeksannesta uudesta takistaan, jos ymmärtää, ettei todella tarvitse sitä.”

20170702_47

Tottumusten orjuus

Munkki Serafim on pohtinut vapauden syvintä olemusta kirjassaan ”Vapaus” (Kirjapaja, 2007).  Tämän tekstin lainaukset ovat tuosta kirjasta.

Munkki Serafim huomauttaa kirjassaan, että vapaus on ääretöntä, sillä muutenhan se ei olisi vapautta. Äärellinen vapaus antaa vain esimakua vapaudesta. Hänen mukaansa me miellämme ilmiöitä äärelliseksi, koska käsityskykymme on niin äärellinen. Tästä syystä me itse kahlitsemme itseämme arjessamme.

”Luomme koordinaatteja, eräänlaisia ymmärryksen pihapiirejä. Alistamme tekomme ja liikkeemme tapojen ja tottumusten orjuuteen; täytämme ilman tyhjillä sanoilla, jotka voisi jättää sanomatta eikä mikään muuttuisi.

Vapauden paradoksi

Vaikka tunnistamme olevamme vapaita, syvällä sisimmässämme tiedostamme olevamme sidottuja maallisiin velvollisuuksiimme. Työ, taloudellinen velka ja ehkä ihmissuhteetkin tuntuvat riittävästi oravanpyörässä pyörittyämme epämääräiseltä kahleelta, jonka johdosta emme tunne olevamme todella vapaita. Rakkaus, uskonto, kotimaa – vapauden puolesta vai sitä vastaan?

Vapaudentunne muodostuu tärkeäksi sellaisissa olosuhteissa, jossa vapautta on rajoitettu. Onko ihme, että vapaus on yksi tavoitelluimmista asioista tänäkin päivänä? Teemme esimerkiksi rahaa niska limassa, jotta voimme sitten lomalla tai eläkkeellä olla vapaita kuin taivaan linnut

Vapaus ei ole ongelmatonta

Ihmisen ongelmat ovat usein sidoksissa vapauteen tai sen puutteeseen ja näin on ollut aina.  Filosofit kautta aikojen ovat pohtineet vapauden käsitettä, ja minäkin tässä nyt siitä yritän päästä ymmärrykseen, koska vapaus mietityttää henkilökohtaisesti. Myös uskonnoissa vapaudella on suuri rooli, meillehän ”annettiin vapaa tahto”.

Vapaus on tärkeää ja siksi siitä on tullut myös vallan ja hallinnan väline. Vapauden rajoittaminen on rangaistuksen ja alistamisen muoto. Se voi perustua valta-asemaan tai olla kulttuurisidonnaista. Vaikka orjatyövoimasta on pääsääntöisesti yhteiskunnassamme luovuttu, eivät kaikki meistä silti ole siinäkään mielessä yhtä vapaita.

Keho-mieli-sielu

Ilmaisunvapaus

Arjen kommunikaatiomme olisi aivan toisenlaista, jos voisimme vapaasti ilmaista sitä, mikä sisällämme oikeasti liikkuu. Samalla saattaisimme vapautua paitsi omista rajoitteistamme, myös yhteisöä kahlitsevista säännöstöistä. On vaikea edes kuvitella, minkälainen maailma silloin olisi. Enkä todellakaan väitä, etteikö esimerkiksi yhteiskunnan normit olisi tarpeellisia. Ovat ne. Siitä hyvin antaa osviittaa nykyisin vallalla oleva some-rettelöinti, jota tapahtuu ”sananvapauden” nimissä.

Meillä on vapaus luoda, mutta onko meillä myös vapaus tuhota?

”Vapauden ilmenemismuodoista teoreettisesti mielenkiintoisimpia ja samalla käytännössä kohtalokkaimpia ovat oman rakkaansa pettäminen ja itsepetos. Jos ihminen todella hallitsisi vapaan tahtonsa, hän voisi pitää kaikki vilpittömästi tekemänsä päätökset. Kuitenkin ihminen voi tietoisesti ryhtyä pettämään perhettään, lähimpiä ystäviään ja jopa itseään, vieläpä ikäänkuin vastoin tahtoaan. Mistä on kyse? Ihmisen vapaa tahto on hajanainen. Persoonan tiedostamattomien kerrosten syvimmät virtaukset ja niistä nousevat tahdonliikkeet voivat olla kokonaan toisenlaisia kuin tiedostetut mielenliikkeet. Ihminen ei tiedosta kaikkea, mitä hänen sisällään on, ja tämä tuottaa yllätyksiä jopa hänelle itselleen.”

20170702_38

Ihminen voi tuntea olevansa vapaa, vaikka eläisi vangittuna. Itseasiassa juuri rajoitetuissa olosuhteissa luomisvoima ja vapaus ilmaista itseämme voi saada ikään kuin siivet.

Moni luovaa työtä tekevä ihminen vetäytyy alkeellisiin oloihin, luostariin, piilopirtille tai kylmään vinttikomeroon. Paikkaan, jossa ei tarvitse tehdä jatkuvia valintoja, olla kiusallisen tietoinen houkutuksista ja käyttää energiaa niistä kieltäytymiseen. Yksinkertainen ympäristö vapauttaa energiaamme.

”Jos joku haluaa todella tuntea vapauden olemuksen, tie kulkee yksinäisyyden kautta. Tämä seuraa siitä metafyysisestä totuudesta, että vapaus ei ole vain mahdollisuuksia. Vapaus on vaatimus ja tuomio. Sen rangaistus on ahdistus, joka kumpuaa toteutumattomien mahdollisuuksien tiedostamisesta. Vapauteen kuuluu mahdollisuus aktualisoida potentiaa, eli siirtää mahdollisuuksia olemassaolon piiriin. Tätä siirtymää sanotaan luomiseksi ja koko prosessin kääntöpuoli on ahdistus. Yksinäisyys taas on hyvä ahdistuksen kasvualusta ja tarkkailupaikka”

Vaikka vapaus on niin haluttua ja tavoiteltua, onko se lopultakaan niin tärkeää? Mitä sinä ajattelet asiasta?

Kirjasuositus: Munkki Serafim, Vapaus (Kirjapaja, 2007).

Mainokset

Lapinhullut

Olen syntynyt napapiirin tuntumassa, mutta en ole kotoisin oikein mistään. Jotenkin en ole koskaan aikaisemmin ymmärtänyt, mikä on se Lapinhulluus, joka joihinkin ihmisiin tuntuu iskevän. Itsehän viihdyn eteläisemmissä metsissä ja kaipaan valoa ja lämpöä.

Pappani oli nuorena sodassa Lapissa, Lutonmiehiä, Petsamon erillisosaston joukoissa. Hurjia tarinoita, jotka jättivät ilmeisesti pappaani ikuiset arvet ja asioita, joista ei puhuttu. Mutta Lappi jätti pappaan myös sellaisen jäljen, mikä ei antanut rauhaa ja niinpä hän raahasi sodan jälkeen nuorikkonsa pohjoiseen rakentamaan uutta yhteistä elämää ja perhettä.

Mummu sen sijaan ei ilmeisesti erityisemmin viihtynyt pohjoisessa ja kaipasi koko ikänsä heidän kotiseudulleen, Savoon. Se kaipaus on varmasti geeniperimässäni ja osa nomadiutta, joka sisimmässäni elää.

Olen itse asunut jo vuosia eteläisessä Suomessa. Ensimmäistä kertaa kävin tuntureilla vasta tähtityttöni kuoleman jälkeen. Olin ruskaretkellä Ylläksellä erään mummoryhmän kanssa ja silloin ymmärsin siivun siitä pappani saamasta kipinästä. Meni muutama vuosi, ennen kuin seuraavan kerran tuntureille pääsin, mutta silloin se kipinä vahvistui entisestään.

Kyllä se Lapin hulluus minuunkin iski. Tunturivaelluksille ja ehkä joskus pidemmäksikin ajaksi viipymään tuntureiden lähelle minun tulee päästä säännöllisesti tulevaisuudessakin. Tuntureilla koen ääretöntä vapautta ja sulautumista maailmankaikkeuteen. Sitä energiaa, mikä siellä vallitsee, on mahdotonta kuvata.

Se on ihanaa!

Ohessa vielä kuvia kesän Pallas-vaellukselta.

 

Reppulounas majavalammella

Se oli varmasti tämän kesän helteisin sunnuntai, kun päätin lähteä yksinäni ulos syömään. Se oli samalla erään surullisen asian muistopäivä. Parasta surullisen mielen hoitoa on pitkäkestoinen, mutta samalla lempeä ja luonnollinen kehon rasitus. Ehkä tämä on osa nomadiutta; asiat rullaa eteenpäin samaan tahtiin kuin polku alla. Se on se toivo tulevasta ja uusista näkymistä.

Retkieväät mukaan

Lämmitin kotona edellispäiväisen linssikeiton loput valmiiksi termariin, sillä makkaranpaisto helteellä ei ihan sillä hetkellä kiinnostanut. Lisäksi valmiiksi lämmitetty ruoka helpottaa retkeilyä; ei tarvitse kantaa trangiaa mukana eikä suunnitella reittiä tulipaikkojen ehdoilla.

20170717_10

Lapakisto

Käymme aika usein Lapakistossa retkeilemässä, koska se on helposti saavutettavissa ja tulipaikat on ihan älyttömän hyvällä hoidolla. Tosin vastapoolissa on sen suosio muidenkin lapsiperheiden retkeilypaikkana, enkä välttämättä ihan eniten luonnossa haluaisi kuulla ihmisten aiheuttamaa meteliä.

Lapakiston luonnonsuojelualueella parasta mielestäni on se, että metsätyyppi vaihtuu tiuhaan tahtiin ja maastossa on riittävästi vaihtelua, joten kävely ei ala puuduttamaan missään vaiheessa. Tulipaikkoja on monta varsin lyhyen matkan päässä toisistaan, mutta toisinaan jokaiselle niistä joutuu vähän jonottelemaan. Pienellä alalla törmää niin suohon kuin synkeään satumetsäänkin, sekä useisiin erilaisiin vesistöihin.

Jos joku kiinnostuu vähän kauempaakin lähtemään lasten kanssa Lapakistoon retkelle, niin tiedoksi, että alueella ei saa telttailla.

20170717_5

Majavalampi

Tällä kertaa päätin suunnata kuitenkin Lapakistosta Pajulahden suuntaan, eli ensin Kilpaselle ja sieltä Kinnankosken ja Seelammin kautta Kalliojärvelle ja takaisin autolle. Matkaa kertyi nelisentoista kilometriä.

Kilpanen on suurehko lampi, jossa asustaa majavia. Tämä kiinnostaa itseni lisäksi myös lapsivieraita, joita olemme tuonne vieneet. En ole koskaan onnistunut majavia siellä näkemään, mutta majavan jälkiä näkyy ympäristössä, mm. kaadetuissa puissa ja lammessa on muutamia majavan pesän näköisiä rakennelmia. Kilpasen ympäristössä on tehtyä ikävän näköisiä avohakkuita, mutta yritän olla ärsyyntymättä niistä.

Pian Kilpasen jälkeen tuleekin taianomainen Kinnankoski, jossa viihtyisin vaikka kuinka  pitkään ihastelemassa luonnon kauneutta. Koskelta kipitin syömään Seelammin laavulle. Seelammilla on parikin tulipaikkaa, mutta puuhuoltoa siellä ei taida olla, kuten Lapakiston alueella on.

20170717_1820170717_31

Paluumatkalla autolle bongasin vielä elämäni ensimmäiset Maariankämmekät.  Ilmeisesti se kasvaa koko maassa Lappia myöden, eikä ole edes mitenkään superharvinainen ilmestys. On jotenkin hätkähdyttävän näköinen kasvi Suomen luonnossa.

Pienistä asioista ihminen tulee paremmalle fiilikselle. Onneksi näin.

20170717_39

Voimapaikka

On olemassa paikkoja, joissa on mielettömän hyvä ja rauhallinen energia. Sellaisia ikiaikaisia voimapaikkoja. Yksi erityinen voimapaikka sijaitsee lähiseuduilla ja poikkean aina silloin tällöin tähän pieneen puistoon, tosin harvakseltaan, istuskelemaan. Lataan erityisesti kesän vahvaa energiaa täällä.

Hyvän energian lähde

Hetket puistossa ovat ihan täydellisiä. Zen-hetkiä. Auringon lämpö on lehtipeitteiden takana, ilmassa ja iholla, mutta lehdet varjostavat sopivasti ja luovat puistoon oman tilan. Pieni joki solisee. Kalat uiskentelevat. Linnut laulavat. Puiden lehdet humisee. Paikan historian voi aistia, se on rauhoittavaa ja maadoittavaa. Parhaimmillaan sitä on kesä ja kesä on minun mielentilani.

Tähän rauhaan tekee hyvää synkronisoitua.

0617_blogi_15

0617_blogi_17

0617_blogi_16

0617_blogi_21

0617_blogi_22

Kahavilla – Porvoossa

Tämä kesä on ollut aika haastava ja omanlaisensa. Ei jää tosiaan aikakirjoihin elämäni kesänä, mutta näitä tälläisiä aikoja vain aina välillä tulee. Lomani oli alkukesästä ja tavoistani poiketen olin ohjelmoinut sen ensimmäiset kolme viikkoa täyteen sosiaalista humppaa ja opiskelua. Tekisi mieli sanoa, että virhe!

Mutta en sano! Muotsikan digivalokuvauksen perusteet -kurssi oli erittäin antoisa ja tuli tarpeeseen. Se myöskin innosti opiskelemaan kuvankäsittelyä, mikä on itselleni aikaisemmin ollut vähän sellainen oman laatikon ulkopuolinen asia. Kategorisoin sen aikaisemmin lähinnä feikaamis-osastolle. Kuvankäsittely on kuitenkin oikeasti tarpeellista, jos tekee sisältöjä ja kuvaa paljon ja raw-kuvia.

20170714_16

Ylipäätään en kadu päätöksiäni, sillä elämänpolku rakentuu erilaisista valinnoista ja johtaa aina siihen, missä nyt sitten onkaan.

Tämä kesä johti myös siihen, että päätin eräänä viikonloppuna tehdä Menninkäiskorvaisen kanssa piipahduksen Porvooseen. Käytiin siis ihan vain kahvilla Porvoossa. Oikeastaan parhaat päätökset syntyvät tällä tavalla, ilman etukäteissuunnitelmia ja täysin intuitioon liittyen.

Porvoo on ihana pieni kaupunki ja siellä on vähän niin kuin ulkomailla. Ja nyt puhutaan vanhasta Porvoosta, en minä tiedä miltä siellä sen ulkopuolella näyttää. Rakastan sen omalaatuisuutta, vanhoja puutaloja, ikivanhoja kivisiä polkuja ja kahviloita. Varmasti kaikki Porvoon kahvilat ovat ihania, enkä kykene nyt suosittelemaan erityisesti yhtäkään.

Poikkesimme kahvilla ainakin PetriS Chocolate Room:ssa ja siitä päätellen, että vapaita pöytiä ei juuri ollut, se taitaa olla aika suosittu paikka. Enkä sitä ihmettele: interiööri oli omintakeinen, kahvi hyvää ja suklaat — no milloin ne ei tämän kaltaisessa paikassa olisi hyviä?

20170714_5 (2)

Sen me päivän visiitillämme päätimme, että joku sopiva viikonloppu otamme ja menemme sinne koko viikonlopuksi.

Olisi ihanaa kävellä siellä vielä pidempään ja tutustua museoihin, käydä leffassa ja leikkiä turistia. Tekee mielelle aina tosi hyvää löytää uusia ulottuvuuksia, eikä näitä kokemuksia varten tarvitse aina matkustaa ulkomaille. Jos osaat suositella jotain hotellia tai bed and breakfast -paikkaa, niin lukisin mielelläni kokemuksistasi!

Turistina tutuilla kulmilla

Suosittelen lähtemään rohkeasti turistiretkelle lähiseuduille.

Aina ei tarvitse lähteä matkoille jonnekin kauas, sillä meillä on kotimaassakin oikeasti paljon mielenkiintoisia paikkoja. Matkustamisessa parasta on se, kun pääsee hetkeksi irti arjesta ja uusiin maisemiin. Sitä voi olla turistina vaikka kotikaupungissakin.

Kesäloman alkuun otin ja vietin päivän leikkien turistia kaupungissa, jossa asun. Kiersin kaupunkia jalkaisin katsellen sitä uusin silmin. Menin ihan tavallisena arkipäivänä lounaalle riittävästi käveltyäni ihanaan pieneen lounasravintolaan, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Katselin katuja ja taloja rakastuen niihin uudestaan. Teki kuulkaa hyvää nähdä taas kirkkaasti lähelle. Mieli ja sielu kiittää.

Ajatuksesta innostuneena tein toisen retken Vääksyyn, jonne muutimme pohjoisesta noin 20 vuotta sitten. Emme viihtyneet siellä pitkään ja edelleen helposti siellä tuntuu, kuin olisi vieraalla planeetalla tai vähintäänkin ulkomailla. Ihana paikka käydä vierailulla!

Vääksyssä on kaikkea jännää löytöretkeilijöille

Kannattaa suunnata Vanhan Vääksyn keskustaan ja kierrellä jalkaisin kanavan reunustoja molempiin suuntiin, kurkata laivojen sulutus, palata takaisin Vanhaan Vääksyyn ja lounastaa Ranskalaisessa Kyläkaupassa sekä kurkata ainakin Lauran Kauppa. Vesimyllymuseo on lastenkin mielestä mielenkiintoinen paikka ja sisustuksen ystäville löytyy esimerkiksi Zoom Design.

Ikävä kyllä Lauran Kaupan ihastuttava Laura poistui keskuudestamme vuosi sitten, mutta jotain hänen hengestään on kaupassa vielä jäljellä. Onneksi kauppa on vielä olemassa ja ihanaan interiööriin pääsee vielä vierailulle. Kannattaa poiketa myös alapihalle!

Ranskalainen Kyläkauppa:

0617_blogi_1

0617_blogi_2

Lauran Kauppa:

0617_blogi_9

0617_blogi_10

0617_blogi_12

Kahavilla – Ranskalainen Kyläkauppa

Voiko olla ihanampaa kahvilainteriööriä, kuin kiehtovassa vanhassa talossa, jolla on historia ja joka elää uutta tulemistaan? Jos se pitää vielä sisällään huikean tarinan sekä aimo annoksen ranskalaisia makuja, puhutaan jo ekstrahyper innostavasta paikasta.

0617_blogi_7

Sellainen paikka on Vääksyssä, Ranskalaisessa Kyläkaupassa.

Tuo talo on ollut muutamaan otteeseen myynnissä sinä aikana, kun olen sen olemassaolosta mitään tiennyt. Yhden kerran oli ihan hilkulla, ettenkö ottaisi selvää sen korjauskustannuksista. Siihen aikaan talo oli harmaa ja todella kulahtanut. Talo kiehtoi silti minua valtavasti. Siksikin oli ihanaa, että jollakulla oli hullunrohkeutta ostaa talo ja siitä tuli juuri Ranskalainen Kyläkauppa, eikä sitä jyrätty uuden kerrostalon tieltä pois.

Olen poikennut Ranskalaisessa Kyläkaupassa kahvilla pari kertaa kesässä. Muistan nauttineeni ainakin ihanaa sitruunaista marenkipiirasta ja juustokakkua vadelmahillon kera. Ajatuksissani pääsin niiden myötä Ranskaan, laventelin tuoksuiseen pikkukylään. Se on paljon se. Puhdasta iloa ja nautintoa niin keholle kuin mielellekin.

0617_blogi_5

Suosittelen myös talon ihanaa lohisalaattia kesäpäivän lounaaksi! Sen vuoksi kannattaa ajaa vaikka vähän pidempikin matka.

Samalla saat tutustua herkkuputiikin ihaniin ranskalaisiin limonaadeihin, siirappeihin ja muihin ruoka-aineisiin sekä laventelintuoksuisiin saippuoihin ja yläkerran muoti-outletin tarjontaan.

Kyseessä on siis enemmän kuin kahvila. Mutta harvoin sitä ihan aitohämäläisessä tuppukylässä pääsee ranskalaisittain kahville ja siksi listaan paikan lempikahviloihini.

0617_blogi_3

0617_blogi_4