Parasta kesässä

Rakastan paahteista hellettä ja niitä on tänä kesänä vihdoin saatu sopivassa suhteessa perinteisempään Suomi-kesään.

Kuiva ja kuuma ilma on mun juttu. Se on kesässä parasta. Ongelmia jaksamisen kanssa tulee, kun kuumuuteen yhdistetään kostea ilma. Voisin kuvitella hyvin asuvani jossain eteläisessä Italiassa. Paahteinen Rooma ei ollut hullumpi kokemus.

Teimme tänä kesänä reissun pohjoiseen juuri silloin, kun siellä alkoivat huimat helteet ja palasimme takaisin helteiseen etelään monta ihanaa kesäyömuistoa mielessämme. Ihan parasta kesässä helteen lisäksi ovat kesäyöt ja auringonlaskut. Rovaniemen reissulla ei todellakaan maltettu ohittaa yhtään auringonlaskua ja niiden perässä juostiin kameran kanssa puolen yön tienoilla useampaan otteeseen.

Lapset nauttivat yöuinneista ja itse sain niistä reissuista muistoksi monta viikkoa kipunoivat mäkäräisen puremat. Mutta kaikki oli sen arvoista!

Reissun kohokohta saattoi kuitenkin olla ex-tempore rantautuminen räppiluolaan! Ei haitannut yhtään olla luolan vanhin bilettäjä, sillä Gangsta rap sai joka solun hyppimään musiikin tahtiin ja kummipoika piti huolen, että olimme nuorilta kolleilta turvattuja. Joku Roti Mafia yllätti meikäläisen ihan totaalisesti.

Tämän kesän jälkeen on hieman helpompi ottaa vastaan syksyn haasteet. Todellakin!
071918_8071918_11071918_21071918_22071918_29

Mainokset

Välitsekki

Vuoden puolivälissä on hyvä ottaa pieni välitsekki. Vuosi 2018 näyttäisi saavan minut ennen kaikkea pöllämystyneeseen tilaan ja odotan mielenkiinnolla, miltä loppuvuosi näyttää.

Sairausloma

Sairauslomalla elämäni aikakapseli on singahtanut ihan omalle radalleen. Suurin osa päivistä valahti ohi saamatta aikaan mitään muuta kuin pakollista lepoa. Joinain päivinä jaksoin tavata ihmisiä, ulkoilla ja valokuvata/kirjoittaa blogia. Useimpina vain makasin. Luettuani nyt raudanpuuteanemiasta kärsivien kokemuksia, en enää yhtään ihmettele oloani.

Blogin kirjoittaminen on uupumuksesta huolimatta ollut helppoa, koska kevään ajan olen pitkälti viimeistellyt tekstien raakileita ja käyttänyt olemassa olevia tai valokuvauskurssin aikana tekemiäni harjoituskuvia.

Nyt törmään siihen tosiasiaan, että tekstiaihiot alkavat olla käytettyjä, enkä halua alkaa tekemään tikustakaan asiaa. Päivitystahti saattaa jossain vaiheessa muuttua, ellei elämään tule jotain sellaista sisältöä, joka uppoaisi blogini aihealueisiin sorvaamatta. Innostamisen teema tällä hetkellä kun tuntuu olevan vähän niin ja näin…

Opiskelusta

Opintoihini kuulunut viimeinen kurssi, valokuvauskurssi, meni sekin ohitse vähän salakavalasti, enkä jaksanut dokumentoida sitä. Se on hieman harmillista portfoliota ajatellen.

Näitäkään satamassa otettuja kuvia en ollut muistanut edes käsitellä, ennen kuin nyt kävin katsomassa olisiko jotain sopivia julkaisemattomia kuvia tähän tekstiin liitettäväksi. Oli muuten mukava päivä kera kurssitoverin, joka toimi kuvissani mallina.

Vaikka kurssi olikin mulle oikeastaan kertausta, läsnäoloni oli vähän niin ja näin, enkä ollut ollenkaan kunnossa kurssin aikana, sain siitä vitosen! Jei!

Työelämästä

Aikakapseli on tipauttamassa minua näillä näkymin pian työhön takaisin. Tilanne on sinänsä jännä, koska sain tietää, että jälleen kerran on yhdet, jonkin asteiset, YT:t meidän työtä koskien läpi käyty ja kuinka ollakaan, suurin muutos koskee taas minun työtäni.

Näyttäisi, että palataan puolentoista vuoden takaiseen hetkeen uudestaan. Siitä puolentoista vuoden takaisesta hetkestä, jolloin sain vihdoin mahdollisuuden palata ”kotiosastolleni” tekemään sitä, mitä minun pitäisi tehdä, sivusin muuten blogissani täällä.

Silloin tarjottu mahdollisuus oli vähän niin kuin veturinkuljettajalle annettaisiin oma juna kuljettavaksi, mutta vedettäisiin raiteet pois alta kertomatta siitä etukäteen. Se oli hieman absurdi tilanne, mutta itse opin siitä todella paljon, mistä olen juuri tänään erityisen kiitollinen.

Voinnista

Mietin, olisiko masennusdiagnoosilta voitu välttyä, jos työterveydessä olisi heti suostuttu tsekkaamaan fyysinen terveydentila huolella ja siten nähty verenkuvasta, että kärsin raudanpuuteanemiasta.

Raudan puute vaikuttaa dopamiinitasoihin, joten ihan varmasti masennusoireita on ollut. Henkinen kuormituskin on ollut ihan kohtuutonta pitkään. Mutta dopamiinitasoihin vaikuttava lääkitys ei poista sitä alkuperäistä syytä, tällä kertaa raudanpuuteanemiaa, tietenkään!

Nyt tuntuu, että rautatankkaus alkaa kirkastaa maailmaa, herättää mut henkiin ja hiljalleen tuo voimavarat takaisin. Voi olla, että pelkästään sillä olisi selvitty. Ilman raudanpuutetta ja sen mukanaan tuomaa pohjatonta uupumusta ja heikkoutta, olisin eteen tulleen henkisen kuormituksenkin kestänyt eri tavalla.

Toisaalta en ole vieläkään saanut voimavarojani takaisin, joten tässä joudutaan vielä menemään rajoitteiden kanssa. Toivottavasti ei löydy mitään vakavampaa syytä jäljellä oleville oireille. Esimerkkinä mainittakoon, että jos hapenottokyky sakkaa, eikä elimetkään saa riittävästi happea, ihminen on kuin kala kuivalla maalla. Kaiken kukkuraksi rautatankkaus tuntuu olevan keholle ihan älytön rasite. Useimpina päivinä voin tosi huonosti: suolisto ja vatsa on tosi lujilla ja tuntuu, kuin olisi krapula, joten taitaa maksa olla aika kovilla.

Minut lyötiin maahan sekä henkisesti että fyysisesti. Mutta hei, tämäkin matka on ollut ehkä jopa korvaamaton ja tuonut mukanaan paljon hyvää.

Kohtaamisista

Vaikka yksinäisyys on alkanutkin tuntumaan piinalta, alkuvuoden aikana olen lähentynyt joidenkin ystävieni kanssa sekä tutustunut uusiin ihmisiin.

On myös läheisiä ihmisiä, jotka ovat halunneet väistää kohtaamista kanssani, mikä on tuntunut pahalta, vaikka tavallaan ymmärränkin ”negatiivisen energian välttelemisen”. Ehkä vielä huomaan, mitä tästäkin pitäisi oppia.

Olen yllättäen saanut käydä syvällisiä keskusteluita erityisesti erään, kutsuttakoon häntä tässä nyt sitten vaikka alteregonsa mukaisesti, Jyrinäparran kanssa. On aina mielenkiintoista tutustua ihan toisenlaisiin ja omasta ajatusmaailmasta poikkeaviin ihmisiin, mutta täytyy kyllä sanoa, että tutustuminen sieluntoveriin on aika huimaavaa.

Näillä eväillä siis tästä eteenpäin.

 

Ohikiitäviä hetkiä

172410_11 Arki on kiireistä, enkä sano tätä ylpeillen.

Opintojen, yksinhuoltaja-arjen ja työssä käymisen yhdistelmä itsessään on aika haastava ja kun siihen lisää joitain ylimääräisiä asioita, joiden selvitteleminen ottaa aikaa ja vie energiaa, niin ei meinaa vuorokaudessa tunnit riittää.

Kiireen tuntu liittyy mielestäni myös ikääntymiseen. Ajankulku nopeutuu ja itse siinä samalla hidastuu. Ei ihme, että päivät valuvat käsistä ja aika tuntuu loppuvan kesken.

Aina välillä kuitenkin tartun hetkeen kiinni ja ammennan niistä voimaa. Niin kuin sinä aamuna, kun pakkanen kuorrutti maan ja ohikiitävän hetken aurinko värjäsi syksyn harmaudessa ankeutuneen maiseman.

Kun auringon ensimmäiset säteet pilkistivät ikkunasta, otin kamerani ja kävin pienellä kävelyllä läheisessä puistossa.

En katunut hetkeäkään.

Voimapaikka

On olemassa paikkoja, joissa on mielettömän hyvä ja rauhallinen energia. Sellaisia ikiaikaisia voimapaikkoja. Yksi erityinen voimapaikka sijaitsee lähiseuduilla ja poikkean aina silloin tällöin tähän pieneen puistoon, tosin harvakseltaan, istuskelemaan. Lataan erityisesti kesän vahvaa energiaa täällä.

Hyvän energian lähde

Hetket puistossa ovat ihan täydellisiä. Zen-hetkiä. Auringon lämpö on lehtipeitteiden takana, ilmassa ja iholla, mutta lehdet varjostavat sopivasti ja luovat puistoon oman tilan. Pieni joki solisee. Kalat uiskentelevat. Linnut laulavat. Puiden lehdet humisee. Paikan historian voi aistia, se on rauhoittavaa ja maadoittavaa. Parhaimmillaan sitä on kesä ja kesä on minun mielentilani.

Tähän rauhaan tekee hyvää synkronisoitua.

0617_blogi_15

0617_blogi_17

0617_blogi_16

0617_blogi_21

0617_blogi_22

Aktiivilomalla ajatuksia opiskelusta

Kesäloman alkuun hyppäsin opiskelumoodiin. Nappasin 5 opintopistettä muotsikasta Digikuvauskurssilta ja kävin mm. fasilitointiin liittyvässä workshopissa (mikä oli järisyttävän innostavaa ja on aika oleellinen osa innostamista — innostajaksi tavalla tai toisella haluan kasvaa). Viime kesänä tuli myös opintopisteitä Lifestyle -blogikurssilla. Pistää nyt vähän mietityttämään. Pitäisikö ottaa ja opiskella polkuopintoja muotsikasta, mikäli en hakemaani kouluun pääsekään?

Jos minulla olisi ollut aikanaan fiksu opinto-ohjaaja ja itsellä enemmän rohkeutta, olisin varmaan lukion jälkeen hakenut opiskelemaan jotain visuaalista… Vaihtoehdoista ei silloin siellä tynnyrissäni ollut tietoa, eikä opinto-ohjaaja pitänyt ajatustani pakkaus- ja julistesuunnittelusta järkevänä. Se ei kuulemma ollut ammatti tai ainakaan sellainen, joka työllistäisi. Kai nyt 90-luvullakin tällainen ammatti oli?

Olen vastustanut ajatusta luovasta duunista noista päivistä lähtien ja ajatus Oikeista Töistä on iskostunut syvälle selkäytimeeni asti. Viimeiset neljä vuotta olen saanut maistaa luovan työn reunaa ja olen huomannut, että se on niin minua kuin olla voi, vaikka pahasti on tarvittavia taitoja uupunutkin. Osittain siksi varmasti minua työhön liittyvät muutokset korpeavatkin. Olin suunnitellut ja olisin halunnut kehittyä juuri noissa taidoissa. Toisaalta tämä on hyvä hetki miettiä ihan aikuisten oikeasti ammattitaidon kehittämistä ja laajentamista.

Sain siis lopulta näiden YT-neuvotteluiden lopputulemasta potkua jo pidempään mielessä pyörineisiin ajatuksen tynkiin. Kyllä tästä vielä Valonööriyden opinnot kasaan saadaan aikaiseksi. Ei paha.

Ja nyt hyppään kissan kanssa lomamoodiin!

Henkka_1.jpg

Kahavilla – Kahvila Kariranta

Lahtelaisten olohuoneessa, eli Lahden satamassa, toimii hurmaava Kahvila Kariranta.

Kesät talvet se tuntuu olevan paikallisten suosikkikahvila ja ajoittain istumapaikkaa joutuukin suorastaan kyttäämään. Toisinaan jono kiermurtelee ulkoportaille saakka ja joskus jopa ulkoterassilla. Jonosta huolimatta harvemmin tulee käännyttyä pois, sillä kahvila on yksi suosikkikahviloistani, lisäksi se on ollut niitä harvoja kahviloita, jotka ovat Lahdessa sunnuntaisin auki. Kesäisin kahvilan terassilla on runsaasti aurinkovarjoin varustettuja istumapaikkoja.

Kahvila Karirannan suosion takana sijainnin lisäksi lienee ihanat paikalla tehdyt herkulliset leivonnaiset, kaunis miljöö sekä laajahko juomavalikoima. Voin kyllä suositella tarjontaa täydestä sydämestäni, se on kokonaisuudessaan täysi kymppi!

IMG_8272 (2)-001

Poikkesin taannoin Kahvila Karirannassa kurssikaverini kanssa toteuttamassa annetun valokuvaustehtävän. Samalla sain loistavan mahdollisuuden esitellä ensimmäistä kertaa Lahdessa käymässä olleelle henkilölle Lahden parhaat puolet. Tehtävä sujui mukavasti samalla, kun nautimme kahvia ja leivonnaisia.

Yleensä vien kauempaa tulevat vieraani kyseiseen kahvilaan, sillä koko satama-alue, Lanupuisto ja Kahvila Kariranta, todellakin näyttävät Lahdesta täysin ennakkoluuloista poikkeavan kuvan.

Jos innostut käymään paikan päällä, suosittelen menemään ihan perille asti siniseen ”kammariin”, siellä on mukava tunnelma. Tosin se saattaa olla jo varattu, sillä se taitaa olla monen muunkin suosikkipaikka. Kurkkaa silti sinne ja pyörähdä sieltä samalla ihanaan käsityöputiikkiin, joka taitaa olla auki samoihin aikoihin kuin kahvilakin. Kauempaa tuleville vinkkaan vielä, että kahvilan ajantasaiset aukioloajat löytyvät Facebookista.

IMG_8285 (2)-002
IMG_8354 (2)-004

 

Nähdä ihmeet ympärillään

Koin valtavan déjà vu:n kuunnellessani Loukomiehen Koulu -podcastista Juha Itkosen tarinaa, jossa hän kertoi mm. omien ajatuksiensa coachaamisesta.

Itkonen kertoi kirjoittaneensa muutama vuosi sitten projektia nimeltä ”Hyvän vuoden päiväkirja”. Käytännössä kyse oli runon muotoon puetuista arjesta nousevista hyvistä asioista. Hän antoi siis merkityksiä asioille kirjoittamalla ne muistiin.

20160717_104137-007

Useinhan ihminen unohtaa, että elämä on itseasiassa ihan hyvää. Leimaannumme arjen harmauteen tai raskaisiin koettelemuksiin ja vastoinkäymisiin, vaikka arki olisi täynnä huikeita hetkiä ja hyviä kokemuksia. Juhan sanoin, elämässä ajoittain nousee hetkiä, jotka ovat arjen ihmeitä.

Noita arjen ihmeitä olen pyrkinyt tietoisesti tallentamaan muistiin. Siksi minulla on ollut aikojen alusta lähtien blogi. Kun kirjoitan ja valokuvaan arjen ihmeitä, ne jättävät muistijäljen ja rakentavat tarinan mielekkäästä elämästä. Minulla olisi kaikki edellytykset kokea elämäni ahdistavaksi. Mutta en koe. Koska olen valinnut kokea toisin.

Valon lapsen sairaus, sen järisyttävät käänteet ja kuolema oli tietenkin musertava kokemus. Miettiessäni tätä yhtä elämäni merkityksellisintä kokemusta, on päällimmäisenä muistona tunne surusta ja kuluttavasta kokemuksesta. Tein kuitenkin tuon raskaan matkan aikana, jokainen päivä, tietoisesti töitä tallentaakseni valokuvina hyviä arkisia hetkiä, koska niitä oli. Paitsi että kuvasin, tietoisesti valitsin siis nähdä arjen kauneuden kaiken murheen keskellä.

Ilman noita kuvamuistoja minulla olisi noista vuosista muistona vain tunne, joka on raskas ja pimeä. Mitä haluan muistaa elämästä, joka sen jälkeen tuli, sitä jäin miettimään.

Tästä päivästä lähtien haluan muistaa jälleen ne arjen ihmeet.

20160719_124622-008