Välitsekki

Vuoden puolivälissä on hyvä ottaa pieni välitsekki. Vuosi 2018 näyttäisi saavan minut ennen kaikkea pöllämystyneeseen tilaan ja odotan mielenkiinnolla, miltä loppuvuosi näyttää.

Sairausloma

Sairauslomalla elämäni aikakapseli on singahtanut ihan omalle radalleen. Suurin osa päivistä valahti ohi saamatta aikaan mitään muuta kuin pakollista lepoa. Joinain päivinä jaksoin tavata ihmisiä, ulkoilla ja valokuvata/kirjoittaa blogia. Useimpina vain makasin. Luettuani nyt raudanpuuteanemiasta kärsivien kokemuksia, en enää yhtään ihmettele oloani.

Blogin kirjoittaminen on uupumuksesta huolimatta ollut helppoa, koska kevään ajan olen pitkälti viimeistellyt tekstien raakileita ja käyttänyt olemassa olevia tai valokuvauskurssin aikana tekemiäni harjoituskuvia.

Nyt törmään siihen tosiasiaan, että tekstiaihiot alkavat olla käytettyjä, enkä halua alkaa tekemään tikustakaan asiaa. Päivitystahti saattaa jossain vaiheessa muuttua, ellei elämään tule jotain sellaista sisältöä, joka uppoaisi blogini aihealueisiin sorvaamatta. Innostamisen teema tällä hetkellä kun tuntuu olevan vähän niin ja näin…

Opiskelusta

Opintoihini kuulunut viimeinen kurssi, valokuvauskurssi, meni sekin ohitse vähän salakavalasti, enkä jaksanut dokumentoida sitä. Se on hieman harmillista portfoliota ajatellen.

Näitäkään satamassa otettuja kuvia en ollut muistanut edes käsitellä, ennen kuin nyt kävin katsomassa olisiko jotain sopivia julkaisemattomia kuvia tähän tekstiin liitettäväksi. Oli muuten mukava päivä kera kurssitoverin, joka toimi kuvissani mallina.

Vaikka kurssi olikin mulle oikeastaan kertausta, läsnäoloni oli vähän niin ja näin, enkä ollut ollenkaan kunnossa kurssin aikana, sain siitä vitosen! Jei!

Työelämästä

Aikakapseli on tipauttamassa minua näillä näkymin pian työhön takaisin. Tilanne on sinänsä jännä, koska sain tietää, että jälleen kerran on yhdet, jonkin asteiset, YT:t meidän työtä koskien läpi käyty ja kuinka ollakaan, suurin muutos koskee taas minun työtäni.

Näyttäisi, että palataan puolentoista vuoden takaiseen hetkeen uudestaan. Siitä puolentoista vuoden takaisesta hetkestä, jolloin sain vihdoin mahdollisuuden palata ”kotiosastolleni” tekemään sitä, mitä minun pitäisi tehdä, sivusin muuten blogissani täällä.

Silloin tarjottu mahdollisuus oli vähän niin kuin veturinkuljettajalle annettaisiin oma juna kuljettavaksi, mutta vedettäisiin raiteet pois alta kertomatta siitä etukäteen. Se oli hieman absurdi tilanne, mutta itse opin siitä todella paljon, mistä olen juuri tänään erityisen kiitollinen.

Voinnista

Mietin, olisiko masennusdiagnoosilta voitu välttyä, jos työterveydessä olisi heti suostuttu tsekkaamaan fyysinen terveydentila huolella ja siten nähty verenkuvasta, että kärsin raudanpuuteanemiasta.

Raudan puute vaikuttaa dopamiinitasoihin, joten ihan varmasti masennusoireita on ollut. Henkinen kuormituskin on ollut ihan kohtuutonta pitkään. Mutta dopamiinitasoihin vaikuttava lääkitys ei poista sitä alkuperäistä syytä, tällä kertaa raudanpuuteanemiaa, tietenkään!

Nyt tuntuu, että rautatankkaus alkaa kirkastaa maailmaa, herättää mut henkiin ja hiljalleen tuo voimavarat takaisin. Voi olla, että pelkästään sillä olisi selvitty. Ilman raudanpuutetta ja sen mukanaan tuomaa pohjatonta uupumusta ja heikkoutta, olisin eteen tulleen henkisen kuormituksenkin kestänyt eri tavalla.

Toisaalta en ole vieläkään saanut voimavarojani takaisin, joten tässä joudutaan vielä menemään rajoitteiden kanssa. Toivottavasti ei löydy mitään vakavampaa syytä jäljellä oleville oireille. Esimerkkinä mainittakoon, että jos hapenottokyky sakkaa, eikä elimetkään saa riittävästi happea, ihminen on kuin kala kuivalla maalla. Kaiken kukkuraksi rautatankkaus tuntuu olevan keholle ihan älytön rasite. Useimpina päivinä voin tosi huonosti: suolisto ja vatsa on tosi lujilla ja tuntuu, kuin olisi krapula, joten taitaa maksa olla aika kovilla.

Minut lyötiin maahan sekä henkisesti että fyysisesti. Mutta hei, tämäkin matka on ollut ehkä jopa korvaamaton ja tuonut mukanaan paljon hyvää.

Kohtaamisista

Vaikka yksinäisyys on alkanutkin tuntumaan piinalta, alkuvuoden aikana olen lähentynyt joidenkin ystävieni kanssa sekä tutustunut uusiin ihmisiin.

On myös läheisiä ihmisiä, jotka ovat halunneet väistää kohtaamista kanssani, mikä on tuntunut pahalta, vaikka tavallaan ymmärränkin ”negatiivisen energian välttelemisen”. Ehkä vielä huomaan, mitä tästäkin pitäisi oppia.

Olen yllättäen saanut käydä syvällisiä keskusteluita erityisesti erään, kutsuttakoon häntä tässä nyt sitten vaikka alteregonsa mukaisesti, Jyrinäparran kanssa. On aina mielenkiintoista tutustua ihan toisenlaisiin ja omasta ajatusmaailmasta poikkeaviin ihmisiin, mutta täytyy kyllä sanoa, että tutustuminen sieluntoveriin on aika huimaavaa.

Näillä eväillä siis tästä eteenpäin.

 

Mainokset

Pyhä yksinäisyys

Yksinäisyys tiivistyy juhlapyhinä. Tässä on vietetty nyt useampi yksinäinen joulu, uusivuosi, pääsiäinen, vappu ja juhannus. Omista syntymäpäivistä puhumattakaan.

050418_17

Rakastan hiljaisuutta, rauhaa ja sitä, ettei tarvitse pingottaa jonkun toisen tarkkaan määrittelemän partituurin mukaan. Niitä pyhiä on takana myös ihan riittämiin (huh!). Ja tästä syystä olen nauttinutkin omasta ajasta ja mahdollisuudesta löytää omia tapoja viettää juhlapyhiä.

Mutta nyt, kun olen pahimman kaaosajan jälkeensä jättämän väsymyksen levännyt pois, yksinäisyys juhlapyhinä on alkanut vaivaamaan minua.

Jos tilanne ei muutu, näen elämänkaaren loppupuolellakin yksinäisiä juhlapyhiä, päiviä, joita ei oikeastaan ole. Päiviä, jotka valuvat elämän helminauhassa eteenpäin tasaisena, toisista erottumattomana massana. Ajatus siitä tuntuu kovin lohduttomalta. On toki helppo järjestää oman näköiset juhlapyhät, kuten viime jouluna ja nauttia siitä. En minä sillä, mutta kaipaan yhteyttä.

Tänä juhannuksena minun ei tarvinnut löytää yhteyttä yksinäisiltä metsäpolulta, vaan vietin sitä Menninkäiskorvaiseni kanssa. Kymmenvuotias vielä saattaa haluta viettää juhannuksen äitinsä kanssa ja iloitsen siitä.

Tämän vuoden keskikesä jätti minuun pysyvän jäljen. Siitä on tullut eloon heräämisen taitekohta. Fiilistelen ihmeellisiä tunteita, joita en ole saanut tai voinut kokea pitkään aikaan.  Elämä voi joskus mykistää ja hämmentää sekä ilahduttaa ja vahvistaa samaan aikaan.

050418_23

Juhlapyhiin tiivistyy koko elämänkirjo. Se, mistä on tullut ja minkä kautta on kulkenut. Mitä on matkalta mukaan jäänyt ja keille on olemassa.

Hyvään elämään kuulu se, että on olemassa muillekin kuin itselleen. Hyvään elämään kuuluu muistot, yhteisö, perhe, rakkaat. Yksinäisyys erityisesti juhlapyhinä on surullinen asia.

Muutos

Vakaa ja hidas virta pakottaa nyt muutokseen. On pakottanut jo jonkin aikaa. Muutos ei ole pelkkää Valoa. Tähän liittyy raskaita asioita ja nyt on pakko penkaista syvemmälle varjoihin. Olen pahoillani, jos etsit blogistani säkenöivää iloa ja valoa.

Draamaa ja paljastuksia ei ole blogissa luvassa jatkossakaan, mutta sanotaanko, että vastassa on viimeiset aallot henkilökohtaisen elämän tsunameista, ne, joiden tultua maisema muuttuu.

20160717_105115.jpg

Minulla on ollut aikaa pohdiskella mennyttä elämää ja tämänhetkistä tilannetta ja tajuan, että pelko sen kohtaamisesta on pitkään estänyt minua elämästä.

Olen toiminut kuin se curling-vanhempi, joka on hiki hatussa pinnistellyt lakaistakseen vaikeassa pelissä kaikki kuprut jäältä, jotta joukkue voi onnistua. Olen alitajuisesti tiedostanut, että tällä kentällä ei ole onnellisia tähtiä. Olen pihistellyt energiaa selviytyäkseni pettymykseltä ja voidakseni jälleen kannatella ja kuljettaa muita eteenpäin. Viis siitä, että samalla itse olen joutunut luopumaan omista tunteista ja tarpeista.

Sain opetuksen. Minun on elettävä omaa elämääni. Ihmisen oikeus ja velvollisuus on kunnioittaa sitä elämää, jonka on käsiinsä saanut. Meillä jokaisella on yksi ainutlaatuinen oma elämä. Minulla minun, sinulla sinun.

Vaikka nyt koettelee, tsunamin jälkiaallon seurauksena minulle jää se minun elämäni.
Maltan siis mieleni, tämä varjo on tiellä ihan tarkoituksella.

Omenainen bataattikeitto – oiva retkieväs

omenainenbataatti
172212_4
172512_19

Jouluaatto metsässä

Keitin kaappiin jääneistä bataateista aaton aattona keiton silmälläpitäen jouluaatoksi suunnittelemaani metsäretkeä. Mikä sen mukavampaa, kuin nauttia patikoinnin lomassa lämmintä bataattikeittoa termarista?

Keitto osoittautuikin loistavaksi eväsruoaksi yksinäisen jouluaattoni metsäretkellä. Lähdin metsään aamupäivällä herättyäni ja nautittuani rauhallisen aamupalan kotosalla, minkä jälkeen keräsin reppuun viltin, valmiiksi pakatut eväät ja kameran.

Tässä keiton ohje vielä pdf-muodossa: omenainenbataatti
172512_21
172512_22

Hiljaisuus ja luonnon rauha

Jännitin etukäteen olisiko tie Lapakistoon aurattu ja joutuisinko kulkemaan neitseellisiä reittejä eilisen lumimyräkän jälkeen. Hyvin pääsi perille ja parkissa oli yksi toinenkin auto. Sain kulkea valmiiksi tallattua polkua pitkin eteenpäin. Keli oli just ja just pakkasen puolella, puhdasta lunta oli maassa ja puiden oksilla – eikä ihmisiä mailla eikä halmeilla. Valtavan hyvä valinta lähteä viettämään aattopäivää metsään!

Kuljin tuttuja polkuja pitkin Ahvenlammille, jossa pysähdyin evästelemään. Tein omaksi ilokseni pienet tulet, levitin viltin penkille ja nautin evääni: bataattikeittoa ja lohileipiä, sekä jälkkäriksi suklaan ja appelsiinin makuista chai -teetä ja pipareita.  Kuuntelin samalla miten jäätä pitkin kiitävä hyinen viima sai jään pinnan napsumaan. Viereiset heinät helisivät ja aurinkokin näyttäytyi. Näitä ääniä ei kuule kaupungin hälyssä.
172512_29
172512_30

Valoa!

Paluumatkan autolle patikoin Pitkäjärven kautta katsellen ihanaa aurinkoa ja sen laskua edessäni. Vaikka mieli muutenkin onkin tällä hetkellä aika raskas, teki retki monella tasolla hyvää.

En tiedä parempaa tapaa viettää joulua kuin ulkoilu pikku pakkasessa ja Valoa tervehtien.
172512_31

Voiko jouluna olla yksin?

Joulun henki tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Suurelle osalle ikäisistäni ihmisistä se muodostuu perheen ja suvun tapaamisesta, yhdessäolosta ja perinteistä. Ajatus siitä, että viettäisi joulua yksin, on suurelle osalle tuttavistani kauhistus.

Vietän tämän joulun yksin  

Monta päivää ihan yksin. Ensimmäinen joulu ilman, että vaihdan lahjoja jälkeläisteni kanssa tai että joulupöydässä kanssani ei olisi yhden yhtä verisukulaista. Ajatus ei tunnu yllättäen minusta lainkaan pahalta, päinvastoin se sopii tämänhetkiseen elämääni oikein hyvin. Olen ylikuormitettu ja täynnä … kaikkea.

Muistan jo lapsuuden jouluissa nauttineeni kaikista eniten hetkestä, kun voin käpertyä uudessa yöpaidassa lukemaan uutta kirjaa nojatuoliin kuusenkynttilöiden valaisemassa olohuoneessa. Joulu on minulle hiljaisuutta, lempeää valoa, tuoksuja, rauhaa ja ohjelmoimatonta aikaa.

172212_10

Ajatus joulun viettämisestä ihan yksin oli minustakin joskus pelottava.

Nuorempana ajattelin olevani tulevaisuudessa se joulupatojen äärellä häärivä muumimamma, suvun vanha, viisas nainen, jonka luokse suku kokoontuu. Sellainen, joka oli omasta elämästäni aina puuttunut ja jota kaipasin kipeästi. Hah! Enpä tuolloin tiennyt, minkälainen elämänpolustani muodostuu. En myöskään tiedä, millainen polku on edessäpäin – ajatus, joka saa minut uteliaasti jatkamaan polkua eteenpäin.

Henkisesti vietin ensimmäisen yksinäisen joulun K10-osastolla vaikeasti sairaan lapseni kanssa. Uusiofuusiohelvetin purkauduttua pian sen jälkeen ensimmäinen fyysisesti yksinäinen joulu tuntui jopa lohdulliselta. Ei tarvitsisi enää sietää vierasta sirkusta eikä kärsiä älämölöstä eikä yrittää piilottaa surua.

20161216_190730

Joulut perheissä ovat aina olleet kompromisseja erilaisten tapojen ja toiveiden suhteen.

Yksinäisessä joulussa minua ilahduttaa se, että nyt saan kuunnella juuri sellaista musiikkia, joka on minusta kohottavaa ja nautittavaa – jatsahtavaa joulumusaa ja kirkkomusiikkia. Saan syödä juuri sellaista ruokaa, josta nautin, eli tarjoilen itselleni kalapöydän. Mikä parasta, minun ei tarvitse katsella liiallista alkoholin käyttöä tai stressata näyttävistä joululahjoista. Tämä ei korvaa yhdessäolon ja rakkauden merkitystä, mutta koska nyt vaan vietän jouluni yksin, vaalin sitä sellaisena kuin se parhaimmillaan voi olla.

Mistä jouluni sitten koostuu? Käyn haudalla, ulkoilen, kuuntelen Bachin Jouluoratoriota, saatan katsoa leffoja, luen kaikessa hiljaisuudessa juuri silloin kun minusta tuntuu siltä ja katan pöydän silloin, kun se minulle sopii. Yöllä saatan käydä kirkossa messussa rakkaan ystävän kanssa. Ja avaan toki lahjan, jonka olen itse hankkinut itselleni. Yön hiljaisuudessa luen ja nautin lasillisen pehmeää portviiniä.

172212_16

Ymmärrän, että jos joutuu viettämään joulun vastoin tahtoaan ihan yksin ja on yltiösosiaalinen ihminen, se voi tuntua pahalta. Moni yksinäinen ihminen varmasti kaipaa läheisiään ja on jäänyt yksin omasta tahdosta riippumatta.

Vastoin tahtoani minäkin toki yksin olen, mutta rakennan näistä päivistä itselleni lempeän ja olen armollinen itselleni. En ole onnistunut läheisissä ihmissuhteissani kovin hyvin ja luonnollisesti tämä yksinäisyys on seurausta siitä, mutta sen sijaan, että käpertyisin tähän onnettomuuteen päätän nauttia mahdollisuudesta, joka tässä piilee. Tarvitsen juuri nyt tätä eheytyäkseni ja löytääkseni uuden suunnan. Siksi myös arvostan sekä itseäni että tätä tilannetta.

Minusta joulu yksinään ei ole mitenkään säälittävää. Introversioon taipuvaisella ihmisellä ei ole koskaan tylsää, eikä hetket omien ajatusten kanssa ole pelottavia. Tällaisesta joulusta voi ihan oikeasti myös nauttia.

Toivottavasti myös sinulla on sellainen joulu, josta nautit!

Kuka rajoittaa vapauttasi?

Oletko sinä vapaa? Todella oikeasti vapaa? Onko koelaboratorion rotta labyrintissa vapaa? Kas, sehän voi ihan itse päättää, mihin ja mistä kulmasta se kääntyy vai jääkö kenties paikoilleen. Kun katsomme rottaa labran pöydällä ylhäältä käsin, ei se kovin vapaalta vaikuta labyrintissään.

Me ihmiset olemme usein samanlaisessa tilanteessa stereotypioihin ja ihanteisiin jumittuneena. Kuten kapinoiva murrosikäinen joka päättää pukeutumisellaan osoittaa individualistista vapauttaan ja samalla kuitenkin täysin sulautuu vertaisiinsa.

”Ajatuksemme vapautta on vaikea latistaa. Olemme vapaat ajattelemaan, ymmärtämään, tulkitsemaan. Tätä vapautta ei ole mahdollista paeta, ainoastaan sen liekkiä voi pienentää. Ymmärtämisen pohjaton vapaus pelottaa meitä. Me pysäytämme ajatuksemme, jotta emme ymmärtäisi, sillä ymmärtäminen voisi irrottaa meidät siitä tapojen orjuudesta, jonka varaan elämämme rakentuu. On vaikeaa iloita kahdeksannesta uudesta takistaan, jos ymmärtää, ettei todella tarvitse sitä.”

20170702_47

Tottumusten orjuus

Munkki Serafim on pohtinut vapauden syvintä olemusta kirjassaan ”Vapaus” (Kirjapaja, 2007).  Tämän tekstin lainaukset ovat tuosta kirjasta.

Munkki Serafim huomauttaa kirjassaan, että vapaus on ääretöntä, sillä muutenhan se ei olisi vapautta. Äärellinen vapaus antaa vain esimakua vapaudesta. Hänen mukaansa me miellämme ilmiöitä äärelliseksi, koska käsityskykymme on niin äärellinen. Tästä syystä me itse kahlitsemme itseämme arjessamme.

”Luomme koordinaatteja, eräänlaisia ymmärryksen pihapiirejä. Alistamme tekomme ja liikkeemme tapojen ja tottumusten orjuuteen; täytämme ilman tyhjillä sanoilla, jotka voisi jättää sanomatta eikä mikään muuttuisi.

Vapauden paradoksi

Vaikka tunnistamme olevamme vapaita, syvällä sisimmässämme tiedostamme olevamme sidottuja maallisiin velvollisuuksiimme. Työ, taloudellinen velka ja ehkä ihmissuhteetkin tuntuvat riittävästi oravanpyörässä pyörittyämme epämääräiseltä kahleelta, jonka johdosta emme tunne olevamme todella vapaita. Rakkaus, uskonto, kotimaa – vapauden puolesta vai sitä vastaan?

Vapaudentunne muodostuu tärkeäksi sellaisissa olosuhteissa, jossa vapautta on rajoitettu. Onko ihme, että vapaus on yksi tavoitelluimmista asioista tänäkin päivänä? Teemme esimerkiksi rahaa niska limassa, jotta voimme sitten lomalla tai eläkkeellä olla vapaita kuin taivaan linnut

Vapaus ei ole ongelmatonta

Ihmisen ongelmat ovat usein sidoksissa vapauteen tai sen puutteeseen ja näin on ollut aina.  Filosofit kautta aikojen ovat pohtineet vapauden käsitettä, ja minäkin tässä nyt siitä yritän päästä ymmärrykseen, koska vapaus mietityttää henkilökohtaisesti. Myös uskonnoissa vapaudella on suuri rooli, meillehän ”annettiin vapaa tahto”.

Vapaus on tärkeää ja siksi siitä on tullut myös vallan ja hallinnan väline. Vapauden rajoittaminen on rangaistuksen ja alistamisen muoto. Se voi perustua valta-asemaan tai olla kulttuurisidonnaista. Vaikka orjatyövoimasta on pääsääntöisesti yhteiskunnassamme luovuttu, eivät kaikki meistä silti ole siinäkään mielessä yhtä vapaita.

Keho-mieli-sielu

Ilmaisunvapaus

Arjen kommunikaatiomme olisi aivan toisenlaista, jos voisimme vapaasti ilmaista sitä, mikä sisällämme oikeasti liikkuu. Samalla saattaisimme vapautua paitsi omista rajoitteistamme, myös yhteisöä kahlitsevista säännöstöistä. On vaikea edes kuvitella, minkälainen maailma silloin olisi. Enkä todellakaan väitä, etteikö esimerkiksi yhteiskunnan normit olisi tarpeellisia. Ovat ne. Siitä hyvin antaa osviittaa nykyisin vallalla oleva some-rettelöinti, jota tapahtuu ”sananvapauden” nimissä.

Meillä on vapaus luoda, mutta onko meillä myös vapaus tuhota?

”Vapauden ilmenemismuodoista teoreettisesti mielenkiintoisimpia ja samalla käytännössä kohtalokkaimpia ovat oman rakkaansa pettäminen ja itsepetos. Jos ihminen todella hallitsisi vapaan tahtonsa, hän voisi pitää kaikki vilpittömästi tekemänsä päätökset. Kuitenkin ihminen voi tietoisesti ryhtyä pettämään perhettään, lähimpiä ystäviään ja jopa itseään, vieläpä ikäänkuin vastoin tahtoaan. Mistä on kyse? Ihmisen vapaa tahto on hajanainen. Persoonan tiedostamattomien kerrosten syvimmät virtaukset ja niistä nousevat tahdonliikkeet voivat olla kokonaan toisenlaisia kuin tiedostetut mielenliikkeet. Ihminen ei tiedosta kaikkea, mitä hänen sisällään on, ja tämä tuottaa yllätyksiä jopa hänelle itselleen.”

20170702_38

Ihminen voi tuntea olevansa vapaa, vaikka eläisi vangittuna. Itseasiassa juuri rajoitetuissa olosuhteissa luomisvoima ja vapaus ilmaista itseämme voi saada ikään kuin siivet.

Moni luovaa työtä tekevä ihminen vetäytyy alkeellisiin oloihin, luostariin, piilopirtille tai kylmään vinttikomeroon. Paikkaan, jossa ei tarvitse tehdä jatkuvia valintoja, olla kiusallisen tietoinen houkutuksista ja käyttää energiaa niistä kieltäytymiseen. Yksinkertainen ympäristö vapauttaa energiaamme.

”Jos joku haluaa todella tuntea vapauden olemuksen, tie kulkee yksinäisyyden kautta. Tämä seuraa siitä metafyysisestä totuudesta, että vapaus ei ole vain mahdollisuuksia. Vapaus on vaatimus ja tuomio. Sen rangaistus on ahdistus, joka kumpuaa toteutumattomien mahdollisuuksien tiedostamisesta. Vapauteen kuuluu mahdollisuus aktualisoida potentiaa, eli siirtää mahdollisuuksia olemassaolon piiriin. Tätä siirtymää sanotaan luomiseksi ja koko prosessin kääntöpuoli on ahdistus. Yksinäisyys taas on hyvä ahdistuksen kasvualusta ja tarkkailupaikka”

Vaikka vapaus on niin haluttua ja tavoiteltua, onko se lopultakaan niin tärkeää? Mitä sinä ajattelet asiasta?

Kirjasuositus: Munkki Serafim, Vapaus (Kirjapaja, 2007).

Yhteys ja elämän virta

Kadotin pitkäksi aikaa yhteyden itseeni ja sittemmin ihmisiin lähelläni.

Pitkän stressaavan jakson ja isojen pettymysten jälkeen kaipasin vain lepoa ja omaa aikaa. Olin joutunut elämään pitkään toisten armoilla ja osin myös elämää, joka ei tuntunut ollenkaan omalta. Koin tarvetta löytää uudelleen ne minulle ominaisimmat asiat, tavat ja tarpeet jotka nousevat sisältäni. Se vaati eristäytymistä.

IMG_7836-002

Samaan aikaan elämässä oli edelleen stressiä ja minun piti karsia elämästä kaikki sen hetkiseen tilanteeseen nähden turha, jotta minulla olisi mahdollisuus selviytyä.

Muutama vuosi sitten karsin elämästäni siis lähes kaiken. Keskityin siihen, että pystyn olemaan hyvä vanhempi ja selviydyn töistäni. Muu sai jäädä: liikunta, itseni kehittäminen, hyvinvointiprojektini, sosiaaliset suhteet….

Tämä teki hyvää. Löysin aidosti yhteyden itseeni, mutta tunsin lopulta oloni yksinäiseksi, koska olin kadottanut yhteyden muihin. Toisaalta, minulla on nyt sellainen tunne, että ehkä jatkossa tunnistan myös paremmin ihmiset ja tilanteet, joiden on hyvä tulla osaksi elämääni. Tämä kokemus oli äärimmäisen tärkeä ja hyvä teko itselleni. Onneksi minulla oli rohkeutta käydä tämä läpi.

IMG_7821-001

Nyt, kun olen palautellut elämääni niitä hyvää tekeviä ja tärkeitä asioita, löysin itseni myös treffeiltä. Se kävi jotenkin äkkiä ja odottamatta, mutta teki tosi hyvää.

Näille treffeille menin ulkoiluvaatteissa ja ilman paineita. Minulla ei ole mitään menetettävää, eikä minun tarvitse löytää ketään. Siksikin oli hauskaa, että jotain sisälläni kuollutta heräsi henkiin. Olen toki tavannut ihmisiä ja myös miespuolisia, sinkkujakin, viime vuosina, mutta kukaan ei ole aiheuttanut läikähdystä sydämessä.

Tervehdin läikähdystä ilolla! Elämän virta on taas valtoimenaan.