Innostus

Asetin muutama vuosi sitten itselleni töiden suhteen muutaman tavoitteen. Yksi niistä on innostaminen, innostuminen ja innostuksen säilyttäminen.

Esimiestäni ei ollut vaikea saada innostumaan innostamisesta ja niinpä tuo asia kirjattiin vuosi sitten keväällä yhdeksi viralliseksi tavoitteekseni töissä.

Pian tämän jälkeen löysin Aalto-yliopiston Leading Passion -hankkeen ja toukokuussa järjestetyn Innostuksen Johtaminen -seminaarin.

Aikaisemmin keväällä olin keskustellut aiheesta ystäväni kanssa, jolle sosiokulttuurinen innostaminen on tuttua ja hän on opettanut sitä jopa työkseen. Keskustelumme aikana tajusin, että olen itseasiassa toiminut sen periaatteiden mukaisesti ja vaikka en pidä itseäni yhtään ”pedagogisena tyyppinä”, haluaisin tehdä sitä jollain tapaa työssäni.

Oivalsimme myös, että yhteisöllistä innostamista voisi viedä sosiaalialan laitosten ja järjestöjen lisäksi hyvin myös bisnesmaailmaan. Voit lukea ystäväni kirjoituksesta, mihin tämä oivallus johti.

Kesän mittaan olen tutkinut aihetta kirjoista mm. Leena Kurki ja Matleena Kurki-Suutarinen: ”Machiavellista samuraihin – kohti innostavaa johtajuutta” sekä Frank Martela: ”Valonöörit”, eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan ”Sisäinen Motivaatio” -julkaisusta sekä internetin ihmeellisten syövereiden kautta löytyvistä erinäisistä tutkimuksista ja hankkeista.

Tällä hetkellä aiheeseen törmää jatkuvasti. Omalla innostuksellakin lie osansa asiaan. Näyttäisi kuitenkin siltä, että innostus otettu nyt vakavasti, eikä siinä olekaan kyse mistään nami-nami-positiivisesta hurlumheista, vaan tieteellisesti tutkitusta asiasta ja sosiokulttuurisessa innostamisessa ammatillisesta toiminnasta.

Työyhteisöissä innostajat tekevät yrityksen arvot näkyviksi ja toimivat paitsi katalysaattoreina, niin myös muun muassa ikään kuin brändilähettiläinä yrityksen sisällä ja ulkopuolella. Innostaja kasvaa rooliinsa omien oivallusten ja yhteisöllisen oppimisprosessin kautta ja ”tartuttaa” innostusta työyhteisössään. Ammatillisessa innostamisessa innostaja ohjaa tuota innostamisprosessia.

Syksyllä 2015 olin mukana pilotissa, jonka tarkoituksena oli tuoda ammatillista innostamista työyhteisöön, palaan aiheeseen täällä blogissani.

(Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin toisessa blogissani.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s