Arjen katsaus – fanfaarit arjelle

042718

Arki rullaa ja tsunamin jälkiaallot ovat tänään jo askeleen lähempänä. Kun kohtaan sen, olen lähempänä omaa tulevaisuuttani kuin ikinä ennen tätä.

Ja kas, yhtäkkiä huomaan sitoutuneeni taas useammaksi viikoksi tiukkaan opiskelusettiin ja samaan aikaan työelämäkin vaatii panostusta. Voi minua.

Raudanpuute ja oma terveydentila kaiken kaikkiaan ei kovin hyvällä tolalla ole, mutta nyt olen tehnyt sitä varten plan B:n. Kokeilen ensin intuitioon pohjautuen muutamaa juttua ja teen itselleni oikein strategian. Katsotaan, kuinka käy. Fanfaarit sille.

Arjesta selviytymiseen olen rakentamassa myös oikein lukujärjestystä, jotta en kompastu tulevaan kalenterisumaan ja opiskelun vaatimaan kirjallisuuslistaukseen. Kyllä minä tästä taas selviän, mutta blogi saa uinua taas tovin.

Mainokset

Unelmoimisen kyky ja pilvilinnojen taika

Mistä sä unelmoit? Jäin omalla kohdallani miettimään tätä kun aihe tuli esille Jyrinäparran kanssa jutellessa. Tulin todenneeksi, että tällä hetkellä elän jollain tapaa aikaisempaa unelmaani. Toki minulle jäi unelmia vielä unelmoitavaksikin asti.

Unelmointi on sisäsyntyistä, minkä varmasti jokainen lapsuudestamme muistamme. Ei me lapsena tarvittu workshoppeja tai mindmappeja muotoillaksemme unelmistamme itsellemme näkyviä. Mihin kyky unelmoida sitten vuosien myötä katoaa?

Ei se katoa mihinkään, ainakaan suurimmalta osaa ihmisistä. Masennus on toki esimerkiksi sellainen sairaus, joka latistaa näköalaa ja poistaa usein unelmatkin kartalta. Itselläni vuosikausia kestänyt paine ja selviytymismoodi vei unelmat pitkäksi aikaa.

Kai me vain alamme jollain tapaa luokittelemaan, määrittelemään ja suitsemaan unelmiamme. Jossain vaiheessa niistä opetellaan tekemään tavoitteita tai ne saavat meidät tuntemaan muuten vaan huonommuuden tunnetta, jos unelmat ovat saavuttamattomissamme. Ikään kuin unelmointi itsessään ei olisi merkityksellistä.

092018_3

Se on sellainen pilvilinnoissa haahuilija…

Pilvilinnoissa elävä ihminen ei ole kovin tehokas työkaveri. Rationaalisuuteen urauttava nykyaika ja etenkin työelämä saattaa vaikuttaa kykyyn unelmoida.

Unelmointi ja rationaalisia päätöksiä vaativa ajattelu tapahtuvat eri osissa aivoja. Tutkimusten mukaan silloin kun ihminen unelmoi, aivojen rationaalinen osa menee pois päältä. Ja sellaisellehan ei ole juuri tilaa nykypäivänä, kun työaika menee ajatustyössä usein vielä multitaskaten.

Unelmointi itsessään olisi kuitenkin hyvin merkityksellistä.

Unelmointi pitää meidät elossa, se saa tulevaisuudessa piilevän potentiaalin vuoksi katsomaan vaikeuksienkin jälkeen eteenpäin. Kun meillä on unelmia, meillä on myös toivoa.

Unelmien anatomia

Unelmat ovat parhaimmillaan aivan pähkähulluja, eivätkä sellaisenaan edes toteutettavissa. Unelmista voi toki jalostaa jopa niitä tavoitteita, konkreettisia tavoiteltavia asioita, jotka vievät eteenpäin.

Esimerkiksi minä olen unelmoinut, niin pitkään kuin vain muistan, vanhasta suuresta talosta puutarhoineen. Talosta, jossa pitäisin uudenlaiseen yhteisöllisyyteen perustuvia erilaisia hyvinvointiin liittyviä kursseja ja teemapajoja, kahvilaa, putiikkia, eläintarhaa ja bed & breakfast -majoitusta. Ajatus sinänsä voisi olla ihan konkretisoitavissa, jos kaikki olosuhteet napsahtaisivat sopivasti kohdalleen, olisi esimerkiksi ylimääräistä rahaa ja taitoa. Ilman rahaa ja erityisosaamista tuo unelma on vain vaaleanpunaista huttua, jonka tavoitteleminen voisi johtaa lopulliseen vararikkoon ja stressikuolemaan.

Rahan ja taitojen puutteesta huolimatta tuo unelma voi johtaa minua eteenpäin, tavalla tai toisella. Aivan kuten se unelmani työstä, jossa voisin yhdistää kirjoittamista, visuaalisuutta, somea, ihmisten auttamista, verkostoitumista ja innostamista. Tuo unelma kuutisen vuotta sitten vaikutti ihan pähkähullulta ajatukselta, mutta lopulta se johti minut nykyiseen työhöni ja opintoihin, jotka liittyvät juuri edellä mainittuihin asioihin.

Unelmiin ei kuitenkaan kannata hirttäytyä, niistä ja niiden saavuttamisesta ei kannata tehdä onnistumisen mittaria.

Unelmat voi olla isoja ja pieniä, saavuttamattomia ja saavutettavia, muilta omittuja ja ihan niitä ihka omia, jotka kumpuavat sieltä, missä vahvuutemme, ominaisuutemme ja sielumme pesivät. Omat sisäsyntyiset unelmat ovat niitä, joita kannattaa vaalia ja pohtia, löytyisikö niistä johtolankaa tulevaisuuksien polkuihin.092018_4

Syrnikit ja sienisalaatti

Jos sienikoriini eksyy karvarouskuja, mun alkaa heti tehdä mieli syrnikkejä. Syrnikit ovat venäläisiä rahkalettuja ja aivan sairaan hyviä!

Suosittelen rahkalettuja myös vaniljavaahdon ja vadelmahillon kanssa, mutta itse en voi vastustaa makean ja suolaisen yhdistelmää – ja kerran vuoteen on syrnikkejä sienisalaatin kera saatava.

Tällä kertaa korvasin rahkan islantilaisella jukurtilla ja voi että tuli hyviä!

100318_1

100318_2

SYRNIKIT

  • 4 munaa
  • 250 g maitorahkaa (/Islantilaista jukurttia)
  • 1 tl viinietikkaa
  • 1dl spelttijauhoja
  • 1 tl suolaa

TEE NÄIN:
Vatkaa keltuaiset ja rahka sekaisin. Lisää jauhot, suola ja etikka. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja kääntele varovasti seokseen. Paista lettupannulla.

***

IHAN PARAS OMENAINEN SIENISALAATTI

  • 5 dl suolasieniä tai tuoreita ryöpättyjä rouskuja
  • 2 salottisipulia ja ruohosipulia
  • 1 omena

kastike

  • 2 dl smetanaa
  • 1 rkl viinietikkaa
  • 1 tl raastettua piparjuurta
  • 1/2 rkl hunajaa
  • rakuunaa, suolaa ja mustapippuria maun mukaan

 

100318_3

Paavolan tammi – road tripillä lasten kanssa

Palataan kesämuistoihin vielä hetkeksi!

Kuten jo aikaisemmin tuli todettua, minulle parasta kesässä on paahtava helle. Sitä tuli kesällä 2018 fiilisteltyä toden teolla – mutta samalla se vaikutti siihen, mitä jaksoi tai pystyi tekemään. Road tripit ilmastoidulla autolla onnistuvat lasten kanssa helteessäkin, toisenlaisia ovat ne omat hikiset muistot 70-luvulta automatkoista helvetissä.

Toiseksi parasta kesässä on ”Go with the Flow!” – elämän virran mukana, etukäteen suunnittelematta, hetkiin tarttuen. Eräänä kesäisenä päivänä virta vei meidät pohjoisen sukulaisten kanssa road tripille Tuusulan kautta kohti Lohjaa.

Armottomina Amorphis-faneina emme kuitenkaan olleet Joutsenen perässä, vaan Paavolan tammesta oli puhuttu jo muutamana kesänä. Tosin salaa ehkä hieman toivoin, että Tomi Joutsen tulisi sattumalta polulla vastaan…092018_23Paavolan tammesta on tullut hipsterivaeltajien ja Metsien Kätkemä -ohjelman myötä melkoinen julkkis. Se ei ole mikään ihme, sillä vaikuttavahan tuo reilusti yli 400 vuotias ja yli neljän metrin vyötärysmitan omaava tammi onkin.

Se on jotain, joka vai tulee kokea.

Eikä sen saavuttaminen vaadi kymmenien kilometrien rinkka selässä vaeltamista, vaan tennareillakin pääsee ja tärkein varustus tälle retkelle on kamera tai kännykkä, jolla voi tallentaa muiston muille somessa jaettavaksi. Kyllä. Nyt kuulun heimoon #paavolantammi.092018_22 092018_21Paikassa on jotain todella maagista.

Alueen historiaan en ole perehtynyt, mutta historian havinan, sielujen tanssin ja mahtavan energian paikalla kyllä tunsi.  Tammi seisoo yksinäisenä valtavat juuret ja oksat ympärilleen levittäytyen. Sen ympärillä, soveliaan etäisyyden päässä, on risuuntunut kuusikko, joka luo omalla tavallaan mystisen ilmapiirin tammen lähettyville.

Tammi on saavutettavissa osana luontopolkua pienen kävelymatkan jälkeen. Paavolan luontopolku itsessään on viehättävä ja pohjoisen asukeille eksoottinen kokemus.

Itseasiassa koko matka tammen luo pitkin Lohjan saaristoreittiä oli valtavan ihastuttava kokemus. Maisema muistutti paikoin Toscanaa omenapuuviljelmineen ja polveilevine maastoineen.

Voi rakkautta!
092018_20

Raudanpuute – 4 kk hoidon aloituksesta

Pitkään jatkuneen ja yhä pahenevan väsymykseni aiheuttajaksi paljastui viimein raudanpuute(anemia) toukokuussa.

Olen kärsinyt raudanpuutteesta todennäköisesti vuosia ja vasta anemian rajalla olotila romahti niin, että normaali elämä ei enää onnistunut – mikä sai minut hakeutumaan jälleen kerran lääkärille.

Kävin jo kaksi vuotta sitten työterveyslääkärissä samojen oireiden vuoksi. Oirelistaus viittasi vahvasti kilpirauhasen vajaatoimintaan ja sitä lähdettiinkin kartoittamaan, mutta viitteitä kilpirauhas-sairauteen ei löydetty. Kilpirauhasarvojani tsekataan herkästi, koska ne ovat joskus olleet viitteiden alarajalla.

Ajattelin päivittää hieman omaa tilannetta, koska blogin kävijämäärä on kasvanut varastoraudanpuute -kirjoituksen myötä.

092018_6

Raudanpuutteen oireita

Raudanpuutteen aiheuttamiin oireisiin ikävä kyllä tottuu. Oireet hiipivät hiljalleen, eikä eri oireiden yhteyttä välttämättä kykene havaitsemaan. Oireita minulla ilmeni ainakin seuraavasti:

hiustenlähtö, ihon kuivuus, näön sumentuminen, aivosumu, alttius infektioille, kalpeus, hengenahdistus, ientulehdukset, kielen arkuus ja turvotus, limakalvojen haavaumat, suun ja suupielen haavaumat, huimaus, hauraat kynnet, käsien ja jalkojen kylmyys, levottomuus, elohiiret, yleinen heikotus, voimattomuus lihaksissa, henkinen väsymys, älyllinen taantuminen, päänsärky, ruokahaluttomuus, rytmihäiriöt, unihäiriöt, kuulon aleneminen, turvotus, painon nousu…

Kuorman kantamisen kestokyky

Mielestäni minulla on melko hyvä resilienssi. Kestän hyvin painetta ja suurenkin henkisen rasituksen kanssa olen oppinut pärjäämään. Kuormitusta minulla on pitkältä ajalta huomattavia määriä, mutta jos olen fyysisesti hyvässä kunnossa, pystyn kantamaan kuormaani ilman, että se vaikuttaa toimintakykyyni. Toisaalta elämäni alkutaipaleella saamani elinvoiman kori on ollut jo alkujaan heikosti lastattu ja minun tulisi olla huolellinen sen kanssa, kuinka paljon kulutan elinvoimaani vähemmän tärkeisiin asioihin.

Nyt fyysisen toimintakyvyn romahdettua, en kyennyt enää myöskään viimevuoden loppupuolen ylimääräisiä taakkoja kantamaan – koin olevani täysin loppu niin henkisesti kuin fyysisestikin. Se sai minut hakeutumaan viime vuoden lopulla lääkärille. Ymmärrän siten, että lääkärien silmissä olin vain masentunut, mutta sitä en ymmärrä, että kaikki fyysiset oireeni sivuutettiin vain masennuksen ilmentyminä.

Raudanpuute johtaa masennuksen oireisiin, koska se vaikuttaa suoraan aivojen välittäjäaineiden toimintaan – erityisesti dopamiiniaineenvaihduntaan.

Raudanpuute ilman anemiaa vai  raudanpuuteanemia

Taistelin oireideni kanssa puoli vuotta ennen kuin lääkäri suostui kuuntelemaan tarkemmin niitä mitattuaan ensin verenpaineet. Sainkin lähetteen verikokeisiin. Ja rautavarastojen puutehan sieltä verikokeista lopulta löytyi.

Edistyneempien lääkäreiden mukaan kymmeniä pykäliä laskenut hemoglobiini yhdessä rautavarastojen puutteen kanssa on anemiaa, mutta työterveyslääkäri oli tyytyväinen Hb-arvooni, joka oli edelleen viitteiden sisällä (kun se minulla on normaalisti ollut viitteiden ylärajan yläpuolella) ja hän diagnosoi minulle raudanpuutteen ilman anemiaa.

Raudanpuuteanemia on toki vakavampi diagnoosi. Erityisesti sen syy pitäisi selvittää. Omalla kohdalla punasoluindeksit olivat verikokeissa osin myös epänormaalit, mikä viittaa myöskin anemiaan. Kun kehon rautavarastot ovat tyhjät, se pumppaa verenkiertoon enemmän kehittymättömiä punasoluja.

20170903_26

Raudanpuutteen hoito – pitkä tie

Kahden kuukauden Obsidan-lääkityksen (2×100 mg/vrk) jälkeen ferritiinitasoni oli noussut 4,6 –> 40 ja lääkärin ohjeistuksesta puolitin annostuksen. Tässä kohtaa voin jo melko hyvin! Pystyin nousemaan rappuja ja mäkiä ylös ilman valtavaa hikoilua ja hapen haukkomista. Vireystilakin oli aika mainio.

Ferritiiniarvo tsekattiin seuraavan kerran 2 kk kuluttua ja tuloksena arvojen romahtaminen melkein puolella. Huomasin ensimmäiset oireet olotilassa noin 3 viikkoa annoksen puolittamisen jälkeen, mutta olin samalla juuri palannut täyteen työpäivään pitkän sairausloman jälkeen ja pistin väsymyksen sen piikkiin. Vasta kun tukka alkoi jälleen tippua päästä joitain viikkoja sitten, havahduin lisääntyneen uupumuksen epänormaaliuteen. Ja näinhän ne rauta-arvot olivat taas heikentyneet.

Työterveyslääkärin mukaan rautavarastojeni määrä ei ole enää oleellisesti heikentynyt, koska se on viitearvojen sisäpuolella. Hänen näkemyksensä mukaan siis ferritiiniarvolla 26 minun pitäisi olla suht kunnossa, koska ferritiinin viitearvojen alaraja on 10…

Jumalauta! Älkää ihmiset uskoko, jos lääkäri väittää tälläistä! Naisen ferritiiniarvojen tulisi olla vähintään 60 pinnassa, jotta se olisi kestävällä tasolla. Mieluiten tavoitteena toki olisi korkeampikin arvo, koska stressi, rankka liikunta ja kuukautiset vievät rautaa varastosta koko ajan, eikä ravinto välttämättä riitä korvaamaan käytettyä rautaa.

Edessä on siis pitkä tie varastojen täydentämisessä. Mikäli vatsa vain mitenkään kestää isompaa Obsidan annosta, jatkan sillä toistaiseksi. Pyysin ja sain lääkäriltä lähetteen eteenpäin, sillä runsaat kuukautisvuodot vaativat oman huomionsa, ettei rautavarastot ole jatkuvasti nollilla tulevaisuudessakin.

Raudanpuutteen korjaaminen ruokavaliolla

Pyrin panostamaan myös ruokailuun. Lisään ruokavaliooni täysjyväviljaa ja lihaa. Kasviksista ja viljoista tuo rauta ei vain imeydy elimistöön kovin hyvin, koska niissä tuppaa olemaan myös aineita, jotka estävät raudan imeytymistä. Samalla täytyy kiinnittää huomio suoliston kuntoon, sillä on myös suuri merkitys ravinnosta saatavien tärkeiden aineiden imeytymisen kanssa.

Raudanpuutetta ei kuitenkaan voi korjata ruokavaliolla. Ruokavaliosta huolehtiminen vaikuttaa rautavarastojen ylläpitoon ja ennen kaikkea siihen, ettei huonoilla valinnoilla estä ravinnosta saatavaa rautaa imeytymästä. Imeytymistä voi edistää c-vitamiinilla yhdistettynä sitä ravinnosta saatavaan rautaan. Otan siis Obsidanin kanssa c-vitamiinia ja katson, että aamupalalla täysjyväleivän kanssa nautin c-vitamiinipitoista mehua (tyrni-ananasmehu on minun valintani). Myös imeytymisasiaa tullaan jatkossa pohtimaan, mikäli kuukautisten runsauteen ei löydy hoidettavissa olevaa syytä, eikä se selitä ferritiiniarvojeni romahtamista.

Mistä rautavarastojen tyhjentyminen johtuu?

Omalla kohdalla yksi suuri tekijä raudanpuutteelle altistumisessa on ollut varmastikin huono ruokavalio ja epäsäännöllinen syöminen.

Puhumattakaan siitä, että kun vielä olin hyvässä kunnossa, niin treenasin erittäin rankasti! Pitkittyneen stressin kanssa se on erittäin huono valinta rautavarastojen kannalta. Hikiliikunta ja stressi molemmat syövät rautavarastoja – ja kun rautaa ei kasvispainotteisen ruoan vuoksi juurikaan ole varastoon palautunut, runsaiden kuukautisten ja synnytysten aiheuttama vaje ei ole koskaan päässyt korjaantumaan.

Vielä kun lisääntyvää uupumusta olen pyrkinyt tasoittamaan jatkuvalla kahvin kittaamisella (joka estää rautaa imeytymästä), niin avot!

Rautavarastojen kasvattaminen siis jatkuu vielä pitkään. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että pitkään jatkuneen huonon olon syy on selvinnyt ja sille voi todennäköisesti tehdä jotain.

 

Kahavilla – kesämuistoissa Kellokoski

Eräänä ihanana loppukesän päivänä vietimme mukavan päivän Kellokoskella sukulaisperheen kanssa. Muistin retken, kun tsekkasin pitkästä aikaa kameran muistikortin ja löysin reissun kuvat. Ihana tuulahdus kesämuistoista.

Kellokosken Ruukin alueella sijaitsee yksi lempikahviloistani ja halusin näyttää pohjoisesta saapuneille vieraille sekä kahvilan, että ruukin aluetta muutenkin. Lahden seudun nähtävyydet oli nähty jo moneen otteeseen, joten tuli tarve laajentaa hieman reviiriä.

En voi olla yhä kehumatta Kinuskillaa, koska se tarjoaa herkkuja jokaiselle aistille. Visuaaliselle ihmiselle kahvila ja sen ympäristö on jopa säädyttömän kutkuttava kohde.

Lapsetkin tykkäsivät, eikä vähiten mahtavien kakkupalojen ja retrojen sohvien vuoksi.

Kellokosken ruukin alueella on muutenkin paljon katseltavaa.

Valitettavasti koski oli jonkinlaisessa remontissa vierailumme aikana, emmekä päässeet ihailemaan sen juoksua, minkä varjolla lapset sinne alun perin houkuteltiin.

Haluan tarjota lapsille palasia historiasta ja kulttuurikokemuksia, jätän ilomielin hurlumhein ja pommppulinnoihin roudaamisen lasten elämään kuuluville muille osapuolille.

Onneksi alueella oleva museo kiinnosti lapsia ja tosiaan Kinuskillan kahvilahan se veti lopulta potin kotiin.

Näistä hetkistä jää jälkiä.

092018_7

Pyörittyämme aikamme Ruukin alueella, tulin kertoneeksi alueella olevasta mielisairaalasta ja sen puutarhasta, joka kuulemani mukaan vallan ihastuttava.

En ollut itse aikaisemmin käynyt siellä, joten ei ollut vaikeaa myöntyä lasten toiveeseen päästä katsomaan Kellokosken Prinsessan hovipuutarhaa. Sairaalamuseossa emme poikenneet.

Itse en ole nähnyt elokuvaa Kellokosken Prinsessasta, mutta pystyin eläytymään hänen rooliinsa puutarhassa vaeltaessamme. Olihan se melkoinen ja melkoisen pieteetillä hoidettu!

Ihanaa, että tälläisiä puistoja edelleen hoidetaan. Ja harmi, että tällaisten kohteiden lakkauttamista edes mietitään. Puutarhalla ja aluetta hallitsevalla vahvalla visuaalisella kauneudella on varmasti oma merkityksensä sairaalan potilaille, näitä arvoja ei saisi koskaan väheksyä.

Löysimme myös Kellokosken Prinsessalle pystytetyn muistomerkin, vaikka sitä tovi jouduttiin etsimäänkin. Hiljaiseksi veti ajatus hänenkin kohtalostaan, meistä jokaisen.


 

Korkeimmalla, taivasalla

Voi miten ilahduttavaa poiketa täällä blogissa ja nähdä, miten paljon kävijöitä on oven availlut ja kynnysmattoon jalkojaan pyyhkäillyt, vaikka blogi ei ole edes päivittynyt. Kiitos!

Selvästi suosituimmat tekstit liittyvät raudanpuutteeseen, enkä sitä ihmettele, kun huomaan jo ihan lähipiiristäkin kuinka monta ihmistä sama ongelma koskettaa!

Raudanpuute ei ole mikään ihan pikkujuttu, sen voin sanoa, kun olen nyt liki kuoleman kielistä palannut takaisin elävien kirjoihin. ”Ihmeparantuminen” sanoi työterveyslääkäri, joka piti minua vakavasti masentuneena ja siltä varmasti vaikutinkin, koska raudanpuute vie hapen paitsi elimistöstä, myös aivoista ja ajatuksista.

En ole silti vielä ihan kunnossa, mutta nyt otetaan rauhallisesti ja annetaan keholle lupa toipua. Palasin elokuun alussa takaisin työmaalle, uusiin kuvioihin ja täyteen työpäivään. Fiilis on kuin istuisi korkealla, taivasalla. Vapaa ja innostunut. Ei tässä ihan maratonille olla lähdössä, mutta energia ja aivotoiminta riittää siihen, mihin sitä tarvitaan.

Seuraavaksi alan paneutumaan taas ruokavalio-asioihin ja niistä palaan varmasti myös tänne blogiin.

071718_106071718_124

Kuvat ovat muistoja kesäiseltä Rovaniemen retkeltä. Takana on kyllä valtavan ihana kesä. Kiitos maailmankaikkeudelle siitä!