Rakastan kahviloita. Rakastan niitä monista eri syistä.
Ensinnäkin koska hyvä kahvi on virkistävä ja elähdyttävä kokemus, toisekseen koska minusta on ihana seurata ihmisiä, jotka ovat usein kanssani samasta syystä kahvilassa rentoutumassa, tapaamassa toisiaan ja nykyisin ehkä yhä enemmän tekemässä töitä sen sijaan, että hetki olisi varattu työstä irtiottoa varten.
Tärkeintä on kuitenkin oikea tunnelma. Sellainen kiireettömyyden tunne ja rauha. Nautiskelun sallivuus. Sen ihan parhaan kahvin jälkeen tietenkin.
Kahvilat ovat minulle usein kokonaisvaltaisia elämyksiä, jossa yhdistyy hyvin valmistettu kahvi ja kenties täydellinen kakkupalanen miellyttävään tunnelmaan, musiikkiin ja interiööriin.
Erityisesti minua on ilahduttanut huomata nykyisen palvelukulttuurin huikea taso, joka on portti oikeaan tunnelmaan. Tässä on tapahtunut suuri harppaus parempaan suuntaan.
Tuen mielelläni paikallista yrittäjyyttä ja perinteitä, mutta äänestän myös jaloillani, jos asiakas koetaan riesaksi ja asiakaspalveliljoilla on vuodesta toiseen nyrpeä naama. Sääli, ettei tämä nykyinen palvelun ilo ja ammattiylpeys ole ilmeisesti vieläkään rantautunut erääseen Lahden perinteikkäimmistä kahviloista.
Olisi kiinnostavaa tietää, mikä siellä kulttuurissa oikein on vikana. Olen laittanut muutamasta kokemuksesta palautettakin aikanaan, mutta en ole saanut minkäänlaista vastausta niihin. Ei sitten, voihan sen kahvilan vajaakäytölläkin tietenkin pitää siinä missä naapureissa on penkit täynnä.
Lahessa nousee uusia kahviloita kuin sieniä sateella
Odotin uusia kahviloita innolla siitä syystä, että paikalliset lempikahvilani ovat olleet nykyisin järjestään aivan tukkoon ammuttuja. Jonotellessani on ollut mahdollista tehdä muutamia havaintoja aiheen ympäriltä.
Se, että kahvilat ovat nykyisin täynnä, on paitsi yrittäjien kannalta mahtavaa, myös vähän turhauttavaa. Ensin hikipäissään jonotellaan tarjottimen kanssa kassalle ja sitten vielä metsästetään olemattomia vapaita istumapaikkoja, yhä useammin turhaan. Viihdy ja tunne siinä rentoutta sitten…
Läppärinomadien lisäksi pöytiä pitävät varattuna nykyisin yhä enemmän palavereita pitävät ryhmät. Iloitsen tietenkin kahviloiden menestymisestä ja siitä, että muutkin ovat innostuneet kahviloista ja urbaanista ympäristöstä on rakentumassa yhteinen olohuone.
Reilua olisi joka tapauksessa antaa tilaa muillekin. Tavaksi on tullut myös se, että myöhemmin kahvilaan tulevasta porukasta osa jää jonon hännille, mutta osa meneekin varaamaan pöydän ja jonossa edellä olevat siinä sitten ihmettelemään, että mihinkä sitä istuutuisi, kun vielä hetki sitten vapaana olleet pöydät onkin varattu. Kiva. Ymmärrän pointin, mutta silti…
Käyttöasteen kasvaessa persoonallisia kahviloita toivottavasti jatkossakin löytyy, eikä kahvilamaailman aabeeceet valtaa massakahveillaan ja massapalvelullaan jokaista nurkkaa. Toivottavasti kahvittelijat myös käyttävät rahaa kahvilassa, eivätkä ole vain hyödyntämässä ilmaista kokoustilaa. Yksi peruskahvi muutaman tunnin tilavuokrasta on mielestäni aika vähän.
Lapsivapaan monet ulottuvuudet….
Toinen asia, minkä olen viimeaikoina huomannut on ”lattemamma” -ilmiön rantautumisen tänne maakuntiin.
Ilmiöön en muuten ota kantaa, mutta henkilökohtaisesti jätän mieluiten menemättä kahvilaan, jonka käytävät ovat esteisiä panssarivaunujen vuoksi ja jossa lapset juoksevat ympäriinsä tai itkevät hätäänsä.
Minulle kahvilla käyminen on rentoutumiseen liittyvä asia, irtiotto arjesta ja arjen vaatimuksista. Äiti-ihmisenä stressihormonini nousevat tappiin, hiki alkaa virrata ja huolehtimishälyytys soida, jos lapsi vieressä itkee tai käyttäytyy siten, että se on jotain vailla – enkä tätä juuri hae kahvilakokemuksistani.
Todettakoon nyt vielä, että minusta on hienoa, että lapsia opetetaan olemaan ihmisten ilmoilla. Kovin pienille lapsille mielestäni kaupungin häly ei kuitenkaan ole välttämättä hyväksi. Lapsi kaipaa ennenkaikkea vanhempien läsnäoloa ja vuorovaikutusta sen pienen hetken, kun se on pieni. Olen itsekin käynyt (vaunuiän ylittäneiden) lasten kanssa kahviloissa ja samalla opettanut siellä muiden huomioimista ja siistiä käyttäytymistä yleisissä tiloissa. Totta puhuen lasten kanssa kahvilassa käyminen ei ole ollut koskaan itselleni ihan se ensimmäiseksi rentouttavin tilanne.
Voisiko joku avata sellaisen huippuihanan ja viihtyisän mamma-kahvilan ydinkeskustaan, jonne sopisi mennä vaunujen kanssa ja jossa olisi huomioitu myös taaperoikäisten viihtyminen. Pliis?
Entäpä kokemukseni niistä Lahen uusista kahviloista?
Odotukseni uusien kahviloiden suhteen kääntyi hienoiseksi pettymykseksi. Syitä toki voi kaivella myös syvemmältä henkilökohtaisesta tilanteestani.
Yhden kakkuvalikoima oli ainakin siellä käydessäni vaatimaton ja ympäristö todella hälyisä, toisen hintataso ei mielestäni ihan vastannut laatutasoa, yhden interiööri ei ikkunasta katsottuna ole lainkaan luokseen kutsuva ja yhteen en ole vielä uskaltautunut sisään, koska ensivilkaisulla se näyttää olevan nuorisopaikka. Nuoret ovat ihania, mutta lauma nuoria voi olla rasitus herkälle ja stressaantuneelle ihmiselle.
Kukkahattutäti minussa nostaa päätään, ja häiriinnyn levottomasta ja äänekkäästä, muita huomioimattomasta käyttäytymisestä. Samasta syystä kaljakuppilat eivät ole se mun juttu. Voisiko joku myös avata kahvilan meille erityisherkille kukkahattutädeille?
Kotibaristaksi
Summa summarum: kaltaiselleni herkkyyteen taipuvaiselle ihmiselle paras paikka lienee koti.
Olenkin kääntänyt viimeaikoina katseen kotiin ja kahvin nauttimiseen siellä. Tämä toki myös siitä syystä, että olen tarkastellut kuukausibudjettiani ja ymmärrän kuinka paljon voin säästää, kun vähennän kahviloissa käymistä.
Ihan kahvilatasoista kahvia en kotona onnistu välineilläni keittämään, mutta vaihtelua viimeaikoina olen saanut mm. mummolta perityn Pehtoori -pannun käytön opettelusta. Palaan siihen uuden postauksen myötä ihan lähiaikoina!
