Ainutkertainen

Tämä vanha kirjoitukseni tuntuu tällä hetkellä hyvin ajankohtaiselta, julkaisen sen siksi uudelleen.  Teksti on julkaistu alunperin aikaisemmassa blogissani.
011-2

Olen mielihyvin pannut merkille, että nykyisin puhutaan läsnäolon (ihmissuhteissa niin kuin omassa elämässäkin) ja yhteisöllisyyden merkityksestä hyvinvoinnillemme.

Voi Hyvin -lehdessä oli hieno artikkeli läsnäolon lähettiläästä nimeltä Olavi Sydänmaanlakka. Minua kosketti erityisesti hänen ajatuksensa yhteisöllisyydestä ja yhdessä elämisen ilosta ja voimasta. Samaa ajatusta ”julistettiin” parissa muussakin artikkelissa mm. masennuksen ehkäisy- ja parannus -näkökulmasta.

On varmasti totta, että yksi nykyajan ja erityisesti meidän kotimaamme suurimmista ongelmista on yhteisöllisyyden puute ja se aiheuttaa masennusta, näköalattomuutta, turvattomuutta ja on iso riski tulevaisuuden hyvinvoinnin kannalta.

Koska olen muuttanut kauas kotiseudulta ja koska en ole lähtökohtaisesti erityisen sosiaalisesti orientoitunut ihminen, olen sivustakatsojan roolissa kiinnittänyt huomioni jo pidemmän aikaa yhteisöllisyyteen, sen puutteeseen ja puutteen vaikutuksiin. Erityisesti siis omakohtaisesti. Elämänmuutoksen ja henkisen kehityksen myötä olen suuntautumassa uudelleen ja tiedostan, että vanhakin koira voi oppia uusia temppuja. Odotan mielenkiinnolla, mistä se minun henkinen kotini, yhteisöni ja merkitykselliset ihmiset eteen tulevat. Olen huomannut jo patojen murtuneen.

Tulevaisuudessa joudun kohtaamaan asian taas uudesta vinkkelistä, uusissa kuvioissa ja vieraassa kulttuurissa. En epäile hetkeäkään, etteikö yhteisöllisyyttä ja sielujen tason kohtaamisia voisi tapahtua, vaikkei olisi edes yhteistä kieltä. Kun sydän on avoin ja on läsnä omassa elämässään, niitä sieluntovereita voi kohdata ihan missä tahansa. Ajatus on sekä lohdullinen että kutkuttava!

On jännää, miten ne ”sielun tason toverit” tunnistaa väkijoukosta. Minulla on ollut suuri ilo ja kunnia kohdata ihan huikeita persoonia kuluneiden vuosien aikana. Sieluntoverin kanssa keskusteleminen ja läsnäoleminen on hunajaa, se on parantavaa voimaa, Valoa, iloa ja sielun ruokaa. Olenkin päättänyt haastaa itseni tällä alueella ja avautua, antautua. En enää pelkää!

Kun tuntee itsensä ja rajansa ei kukaan voi aiheuttaa minulle vahinkoa. Oivallus tästä oli vallankumouksellinen. Toisen ihmisen kyvyttömyys ja vammat ovat vain ja ainoastaan sen toisen ihmisen ongelma.

Negatiivisten energioiden äärellä on syytä ja oikeus väistyä. Kun ne tunnistaa, on kyse sydämestä tulevasta varoituksesta, joka kannattaa ymmärtää. Ihan samalla tavalla minun ongelmani ja vajavaisuuteni ovat minun ongemani, joilla on lupa olla olemassa osana elämää ja itseäni, mutta jotka ovat vain ja ainoastaan minun ongelmani.

Rikkonaisuuksista huolimatta me voimme kohdata toisiamme. Ja toisaalta kun tunnistaa sieluntoverin, ei ole mitään syytä ”pantata”.

”Tuntisitko mun ääneni muiden joukosta? Tuntisitko mun nimeni sanomatta? Olisinko sinulle vain joku ihminen? Vai yksi ja ainoa, ainutkertainen?

Tuntisitko sä käteni pimeässä? Tietäisitkö mun tarinani kysymättä? Olisinko sinulle läpi aikojen Se yksi ja ainoa, ainutkertainen?”

-Timo Kiiskinen, Ainutkertainen-

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s