Kahavilla – vieraissa pöydissä

Eräänä aamuna sain jostain päähäni ajatuksen lähteä kiertämään kaupungin ympärillä kulkevaa luontopolkua ja poiketa sieltä kahville erääseen niistä Lahden uusista kahviloista, joissa en ollut vielä poikennut.

IMG_7780

Kahvila oli pienempi, kuin olin ajatellutkaan ja suodatinkahviin oli tyytyminen. Istuin toiseen kahvilan pöydistä. Toisessa istui nainen, joka jutteli kahvilan pitäjän kanssa.

Jokin siitä jutustelusta tarttui korvaani ja sai minut kommentoimaan puolihuolimattomasti heidän keskustelua. Siitähän virisi vilkas keskustelu ja me toisilleen tuntemattomat naiset pulputimme pian asioita laidasta laitaan. Sitä ei muuten täällä Hämeessä kovin usein tapahdu.

Keskustelun tuoksinassa kävi ilmi, että toisen naisen sukujuuret ovat sieltä, mistä minun isän puolen sukuni ja toinen nainen oli kotoisin sieltä, mistä äitini sukujuuret ovat. Aivan eri puolilla Suomea! Keskustelun myötä kävi ilmi muitakin hassuja yhteensattumia, mm. toisen naisen nykyinen asuinpaikka keskellä ei mitään ja täkäläisittäin viimeisimmässä nurkassa paikallisten karttaa, siellä, missä itsekin asuin etelään muutettuani. Miten sinne edes kukaan sattumalta eksyy?

IMG_7776

Ennakoimaton kohtaaminen oli virkistävä ja sai minut muistamaan taas unohdettuja puolia itsestäni. Niitä, joita arkiympyröissäni ei kukaan näe tai jotka eivät ole tulleet kohdatuksi pitkään aikaan. Vaikka olen introversioon taipuvainen, rakastan kommunikaatiota ja ihmisten kohtaamista.

Miten ihanaa onkaan olla vuorovaikutuksessa positiivisten ihmisten kanssa! Olen muutaman vuoden sisällä käpertynyt kolooni, koska väsyin negatiivisuuteen, jatkuvaan kilpailuasetelmaan ja muiden ihmisten hyväksikäyttämisen kulttuuriin. Ja siihen, että puhutaan ikävään sävyyn muista ihmisistä. Oli yksinkertaisesti helpompi pidättäytyä kontakteista kuin jatkuvasti vastustaa negatiivisuuden kuormaa.

Se, että jokin johdatti minut tähän kahvilaan juuri tiettyyn aikaan, on niitä elämän ihania mysteereitä, jotka tekevät elämästä raskaidenkin aikojen keskellä kutkuttavaa. Jotta elämä tuntuu mielekkäältä, täytyy uskaltaa antaa virran viedä ja intuition johdattaa polkujen päihin.

Tällaiset kohtaamiset auttavat taas luottamaan ihmisyyteen ja nousemaan takaisin omalle polulle ja kukkulan päälle. Mikä tärkeintä, muistan taas miten  hienoa on antautua keskusteluun ventovieraiden kanssa. Sitä ei koskaan tiedä, mihin se johdattaa.

Mainokset

Lauluja kuoleman tuolta puolen

20171225_191238

Jos ei ole pimeyttä, ei ole valoa

Loppuvuoden ikävissä pyörteissä etsin paitsi tietä valoon takaisin, myös minulle niin rakkaan goottilaisen estetiikan lähteitä. Jälkikäteen vasta ymmärsin asioiden yhteyden, mutta palataanpa siihen vähän myöhemmin.

Olen aina viehättynyt goottilaisesta estetiikasta, pimeyden kauneudella leikittelystä ja vuosituhannen alusta lähtien myös tummasävyisestä musiikista. Viime vuosina tosin olen keskittynyt enemmän valoon ja unohtanut minulle rakkaan inspiraation lähteen, synkän estetiikan.

Kirjahyllyssäni on pitkään odottanut lukemistaan Gavin Baddeleyn ”Goth Chic, Johdatus pimeän puolen estetiikkaan” -niminen goottikronikka. Nyt oli sopiva hetki tämän lukemiselle ja sepäs olikin mielenkiintoinen luettava!

20170613_082058

Goth Chic – johdatus pimeän puolen estetiikkaan

Kirja esittelee paitsi 2000 luvun alun goottikulttuurin ilmenemismuotoja cypergooteista fetissiklubeihin, myös kauhuelokuvien historiaa aina mykkäelokuvista alkaen nykypäivän vampyyrisarjoihin, puhumattakaan 1740 luvulla syntyneen Markiisi de Saden tai sata vuotta myöhemmin vaikuttaneiden Edgar Allan Poen ja Baudelairen kaltaisten kirjailijoiden teoksista.

Alkusanat siivittävät hyvin matkaan:

Goottilaisessa estetiikassa ei ole kyse pelkästä alakulttuurista, synkkyyden ylistyksestä, arkkitehtonisesta suuntauksesta tai kirjallisuudenlajista. Goottilaisuus on filosofinen katsantokanta – maailmankuva, joka irlantilaisen kirjailija J. Sheridan Le Fanun teoksen nimeä lainaten ”heijastuu kuin synkässä peilissä”. Se on kielteisen ja käänteisen kosmos, jossa kaikki outo ja aavemainen on kotonaan ja jokapäiväisyys kammoksuttavaa. Sen syövereissä pimeyden pahaenteiset varjot saavat vastustamattoman viehätyksen ja turvallisen tavanomaisuuden hidas mätä vain ikävystyttää. Elämänjanan vastakkaiset ääripäät, seksi ja kuolema, viettävät häitään koko hurmaavassa irvokkuudessaan. Viattomuutta ja hyvettä vaalitaan vain neitseellisenä pergamenttina, johon synnin sinetit piirretään verenpunaisen ja sysimustan leveillä vedoilla.” 

Wau!

WP_20140628_00_01_24_Pro

Luovuus kumpuaa synkkyyden rajamailta

Synkkä estetiikka pelottaa monia ihmisiä. Siitä ei ole vielä kauan, kun raskaampaa musiikkia kuuntelevia pidetiin väistämättä hautakivien potkiskelijoina ja rikollisina tai vähintäänkin mielenvikaisina ihmisinä. Tänään on ihan normaalia, että työssä käyvä tavallinen insinööri tai lastenkodin johtaja diggailee metallimusiikkia.

Gootteja pidetään kuitenkin vieläkin kummallisina ja pelottavina. Eikä varmasti vähiten sen vuoksi, että gootti on todennäköisemmin introvertti kuin ekstrovertti. Taiteilijat ja muut boheemit oliot ovat kautta aikojen viehättyneet synkkyyden estetiikasta ja todennäköisesti he helpommin myös keikkuvatkin siellä synkän mielen rajamailla.

Jos puhutaan teini-ihmisistä, niin goottikulttuuri taitaa olla muuten niitä ainoita teinikulttuureita, johon liittyy ihan suoraan kirjallisuus ja taide eri muodoissaan!

Itselleni goottilainen estetiikka on vain osa elämän koko kirjoa. Se on vähän niin kuin värien maailmassa: ripaus vastaväriä saa värin hehkumaan. Valon merkitystä ei voi ymmärtää, ellei tunne myös pimeyttä.

20170805_172519

Until death do us apart

Kuolemaan liittyvä leikittely ei minuun uppoa. Olen menettänyt rakkaita ystäviä ja  perheenjäseniä aivan liian varhain.

Ymmärrän silti hyvin goottikulttuuriin liittyvän hautausmaa-aspektin. Olenhan jo lapsesta asti ollut itsekin viehättynyt hautausmaista ja hautakivien kertomasta historiasta. Hautakivien potkijat kuitenkin harvemmin taitavat gootteja olla.

Kuolema on osa elämää ja minulle se on arkirealismia, ei romantisoitava asia.

Matka valoon käy pimeyden kautta

Minua kosketti vastikään >> tämä artikkeli << jossa Swallow the Sunin ja Trees of Eternityn Juha Raivio kertoo koskettavasti kohtaamastaan vaikeasta tapahtumien sumasta ja kauniisti edesmenneestä vaimostaan:

”Aleah oli erittäin syvä, mystinen ja maaginen hahmo. Hän vaipui usein temppelihuoneessaan tuntikausiksi meditatiivisiin tiloihin kohdatakseen demoninsa ja pimeytensä. Toisinaan oli jopa erittäin pelottavaa nähdä, kuinka ihminen, joka hohti niin paljon rauhallista valkoista valoa, syöksyy täydelliseen pimeyteen demoniensa perään kuin palava lohikäärme kohdatakseen ja kukistaakseen ne silmästä silmään.”

Vaimonsa kuoleman jälkeen Raivio on tuottanut vaimonsa teksteistä musiikkia projektille nimeltä Hallatar. Uskomattoman vahvaa surutyötä.

Pystyn samaistumaan Raivion kokemukseen oman elämäni kautta, sieltä samasta lähteestä kumpuaa omakin Valoni. Luovuuden voimaksi en ole sitä osannut vielä ohjata. Matka pimeyden halki on jäänyt kesken, nyt on kohdattava se uudestaan. Kohti valoa!

Musiikkia kaikkeuden syövereistä

Olen kuunnellut viime aikoina paljon Hallattaren levyä ”No stars upon the bridge”, joka on kuunneltavissa sekä Spotifyssä että ladattavissa bandin sivuilla täällä. Levyllä laulaa lemppariyhtyeeni Amorphiksen Tomi Joutsen. Suosittelen kuuntelemaan, vaikka se alkuun saattaakin tuntua raskaalta matkalta. En tiedä, miten levy sinuun uppoaa, mutta itselleni se on erittäin puhdistava kokemus. Jos Hallattaren musiikki viehättää, niin tiedoksi että he tekevät Suomessa lyhyen kiertueen keväällä! Olin tästä uutisesta ihan super iloinen.

Samoin olen kuunnellut ”Trees of Eternityn viimeisintä levyä ”Hour of the Nightingale”, jossa Raivion edesmennyt vaimo Aleah laulaa. Suosittelen kuuntelemaan tätä ajan kanssa ja rauhassa, levy ladattavissa täältä. Synkkyys ja kauneus eivät ole niin kaukana toisistaan. Elämän syvyys ja arvostus löytyy tämän yhteyden löytämisestä.

20170805_161244
Tässä olen minä kesällä 2017 menossa kuuntelemaan Amorphista Olavinlinnaan

 

Voiko jouluna olla yksin?

Joulun henki tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Suurelle osalle ikäisistäni ihmisistä se muodostuu perheen ja suvun tapaamisesta, yhdessäolosta ja perinteistä. Ajatus siitä, että viettäisi joulua yksin, on suurelle osalle tuttavistani kauhistus.

Vietän tämän joulun yksin  

Monta päivää ihan yksin. Ensimmäinen joulu ilman, että vaihdan lahjoja jälkeläisteni kanssa tai että joulupöydässä kanssani ei olisi yhden yhtä verisukulaista. Ajatus ei tunnu yllättäen minusta lainkaan pahalta, päinvastoin se sopii tämänhetkiseen elämääni oikein hyvin. Olen ylikuormitettu ja täynnä … kaikkea.

Muistan jo lapsuuden jouluissa nauttineeni kaikista eniten hetkestä, kun voin käpertyä uudessa yöpaidassa lukemaan uutta kirjaa nojatuoliin kuusenkynttilöiden valaisemassa olohuoneessa. Joulu on minulle hiljaisuutta, lempeää valoa, tuoksuja, rauhaa ja ohjelmoimatonta aikaa.

172212_10

Ajatus joulun viettämisestä ihan yksin oli minustakin joskus pelottava.

Nuorempana ajattelin olevani tulevaisuudessa se joulupatojen äärellä häärivä muumimamma, suvun vanha, viisas nainen, jonka luokse suku kokoontuu. Sellainen, joka oli omasta elämästäni aina puuttunut ja jota kaipasin kipeästi. Hah! Enpä tuolloin tiennyt, minkälainen elämänpolustani muodostuu. En myöskään tiedä, millainen polku on edessäpäin – ajatus, joka saa minut uteliaasti jatkamaan polkua eteenpäin.

Henkisesti vietin ensimmäisen yksinäisen joulun K10-osastolla vaikeasti sairaan lapseni kanssa. Uusiofuusiohelvetin purkauduttua pian sen jälkeen ensimmäinen fyysisesti yksinäinen joulu tuntui jopa lohdulliselta. Ei tarvitsisi enää sietää vierasta sirkusta eikä kärsiä älämölöstä eikä yrittää piilottaa surua.

20161216_190730

Joulut perheissä ovat aina olleet kompromisseja erilaisten tapojen ja toiveiden suhteen.

Yksinäisessä joulussa minua ilahduttaa se, että nyt saan kuunnella juuri sellaista musiikkia, joka on minusta kohottavaa ja nautittavaa – jatsahtavaa joulumusaa ja kirkkomusiikkia. Saan syödä juuri sellaista ruokaa, josta nautin, eli tarjoilen itselleni kalapöydän. Mikä parasta, minun ei tarvitse katsella liiallista alkoholin käyttöä tai stressata näyttävistä joululahjoista. Tämä ei korvaa yhdessäolon ja rakkauden merkitystä, mutta koska nyt vaan vietän jouluni yksin, vaalin sitä sellaisena kuin se parhaimmillaan voi olla.

Mistä jouluni sitten koostuu? Käyn haudalla, ulkoilen, kuuntelen Bachin Jouluoratoriota, saatan katsoa leffoja, luen kaikessa hiljaisuudessa juuri silloin kun minusta tuntuu siltä ja katan pöydän silloin, kun se minulle sopii. Yöllä saatan käydä kirkossa messussa rakkaan ystävän kanssa. Ja avaan toki lahjan, jonka olen itse hankkinut itselleni. Yön hiljaisuudessa luen ja nautin lasillisen pehmeää portviiniä.

172212_16

Ymmärrän, että jos joutuu viettämään joulun vastoin tahtoaan ihan yksin ja on yltiösosiaalinen ihminen, se voi tuntua pahalta. Moni yksinäinen ihminen varmasti kaipaa läheisiään ja on jäänyt yksin omasta tahdosta riippumatta.

Vastoin tahtoani minäkin toki yksin olen, mutta rakennan näistä päivistä itselleni lempeän ja olen armollinen itselleni. En ole onnistunut läheisissä ihmissuhteissani kovin hyvin ja luonnollisesti tämä yksinäisyys on seurausta siitä, mutta sen sijaan, että käpertyisin tähän onnettomuuteen päätän nauttia mahdollisuudesta, joka tässä piilee. Tarvitsen juuri nyt tätä eheytyäkseni ja löytääkseni uuden suunnan. Siksi myös arvostan sekä itseäni että tätä tilannetta.

Minusta joulu yksinään ei ole mitenkään säälittävää. Introversioon taipuvaisella ihmisellä ei ole koskaan tylsää, eikä hetket omien ajatusten kanssa ole pelottavia. Tällaisesta joulusta voi ihan oikeasti myös nauttia.

Toivottavasti myös sinulla on sellainen joulu, josta nautit!

Lakkaa jahtaamasta onnellisuutta!

20170903_29Monen ihmisen tavoitteena on tulla onnelliseksi. Tiedämme varmasti kaikki keinoja, joiden avulla onnellisuutta tavoitellaan: laihduttaminen, kauneusleikkaus, mindfulness, jooga, häät, uuden työpaikan saaminen, unelmien kodin rakentaminen…. mutta voiko todellista onnellisuutta saavuttaa näiden asioiden avulla? Mistä onnellisuus koostuu ja pystyykö siihen itse vaikuttamaan?

Onnellisuus on seurausta tietoisista valinnoista

Usein kuulee sanottavan, että pitää vain päättää tulla onnelliseksi. Että se on asenteesta kiinni! Stop! ”Asenne” saattaa itseasiassa poissulkea mahdollisuuden kokea aitoa ja syvää onnellisuuden tunnetta.

Okei okei, toki ensin pitää päättää haluta olla onnellinen ja sitten ryhtyä töihin.  On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät edes halua nähdä asioita positiivisen kautta, joten onnellisuuden tunne voi heille jäädäkin mysteeriksi.

20170903_28

Onnellisuus ei ole päämäärä vaan itse matka.
Elämän mittainen matka.

Tietoinen hyväksyminen on osa onnellista matkaa. Onnellisuus ei myöskään tarkoita sitä, että suru, pettymykset ja ahdistus olisi poissa elämästä. Aito onnellisuus hyväksyy myös raskaammat tunteet osaksi elämää.

Tärkeää on olla jäämättä kiinni suruun ja pettymyksiin. Surusta huolimatta saa kokea myös onnellisuutta, eivät ne poissulje toisiaan. Onnellisuus on sitä, että hyväksyy elämänsä. Juuri sellaisena kuin se on.

Onnellisuus ei ole pelkkää tunnetta

Tanskalaisen onnellisuustutkijan Meik Wikingin mukaan onnellisuus on enemmän kuin tunne. Sillä on hänen mukaansa kolme ulottuvuutta:

  1. Päivittäiset tunteet
  2. Suhtautuminen elettyyn ja läsnäolevaan elämään
  3. Merkityksellisyyden kokeminen

Wiking kehottaa myös ylläpitämään toivoa. Elämässä on aina haasteita, eikä niitä pidä hänen mukaan väheksyä, mutta negatiivisissa tunteissa vellominen ei onnellista.

Murheista huolimatta kannattaa kääntää katse kohti maailmassa olevaan hyvään.

20170903_26

Onnellisuus on tyytyväisyyttä

Psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen mukaan yksinkertaisimmillaan onnellisuus on tyytyväisyyttä elämään. Hänen mukaansa mielenrauhan merkitys osana onnellisuuden kokemusta on merkittävä, sen lisäksi Meik Wikingin tapaan myös hän jakaa onnellisuuden karkeasti kahteen osa-alueeseen:

  • tunneonneen joka vaihtelee hetkestä toiseen
  • tyytyväisyysonneen eli kuinka tyytyväinen ihminen on elettyyn elämään.

Kulttuurisidonnaisuus ja sattuma onnellisuuden taustalla

Onnellisuuden kokeminen on kulttuurisidonnaista ja sen kautta sitä pitäisi myös tarkastella.

Länsimaissa painotetaan vahvasti henkilökohtaista onnea ja niin Aasiassa kuin Afrikassakin onnellisuutta tarkastellaan yhteisöllisyyden kautta. Pohjoismaissa onnellisuus näyttäytyy toisin kuin jenkkien käyttäytymisessä, mikä kannattaa muistaa lukiessaan Help Self -oppaita.

Kulttuurista riippumatta ihminen voi kuitenkin olla onnellinen kurjissakin olosuhteissa, tosin kurjat olosuhteet myös heikentävät onnellisuuden kokemusta.

Nykytutkimusten mukaan ihmisen oma vaikutus onnellisuuden kokemukseen vaikuttaa enemmän kuin olosuhteet, mitä Markku Ojanen hieman kritisoi. Nykyihmistä vaivaa illuusio elämän hallinnasta ja meille toitotetaan jatkuvasti miten tekemällä sitä tai tätä, lisäämme onnellisuuttamme. Ikään kuin voisimme hallita elämässä kaikkia olosuhteita, eikä sattumaa olisi. Sattuman osuus elämässä on kuitenkin aika suuri.

20170903_41

Onnellisuus on subjektiivista

Meillä jokaisella on oma, henkilökohtainen onnellisuuden tasomme. Onnellisuuden kokemusta vahvistaa, kun tunnemme itsemme ja osaamme arvostaa arkionneamme.

Tietyt persoonallisuuden piirteet kuitenkin lisäävät onnellisuuden kokemusta ja Markku Ojasen mukaan nämä piirteet ovat:

  1. Psyykkinen tasapaino
  2. Ulospäinsuuntautuneisuus
  3. Vastuullisuus
  4. Myönteisyys
  5. Halu kokeilla uusia asioita

Toisin sanoen henkilö, jonka persoonallisuuden piirteet ovat vastakkaisia, todennäköisemmin kokee helpommin olonsa onnettomaksi.

Itse kuitenkin haluan muistuttaa, että persoonallisuuden piirteisiinkin voi vaikuttaa ja vaikka luontaisesti olisi introvertti, aina voi kehittää ominaisuuksiaan niin, että vuorovaikutuksesta ja sosiaalisista tilanteista oppii nauttimaan omien rajojensa mukaisesti. Samoin psyykkiseen tasapainoon ja myönteiseen ajatteluun voi jossain määrin vaikuttaa. Omia rajoja kannattaa aina venyttää. Toisille se on toki suurempi haaste, mutta jos haluaa lähteä rakentamaan elämäänsä onnellisempaan suuntaan, kannattaa kokeilla edellä mainittujen piirteiden vahvistamista.

”Positiivisilla teoilla voi vaikuttaa yhteisön onnellisuuteen ja siten välillisesti omaankin onneen”

Markku Ojanen

Persoonallisuuden piirteiden lisäksi Markku Ojanen listaa luonteen vahvuuksia ja hyveitä, jotka vaikuttavat onnellisuuden tunteeseen ja näitä ovat:

  • Toiveikkuus
  • Innostus
  • Sosiaalinen taitavuus
  • Kiitollisuus ja anteeksianto
  • Myötätunto
  • Henkisyyden harjoittaminen (sisäinen rauha)
  • Sydämen sivistys
  • Avuliaisuus
  • Kohteliaisuus
  • Kohtuullinen itsehillintä

Kehittämällä mieltä ja asenteita sekä sisäistämällä, että hyveet ovat hyvän elämän perusta, voi alkaa rakentamaan elämäänsä onnellisempaan suuntaan. On syytä kuitenkin muistaa, että hokkuspokkustempuilla ja harjoittamalla jotain metodia pari viikkoa, ei syvällistä muutosta saa aikaiseksi. Kyse on tosiaankin elämän mittaisesta matkasta.

Kuuntele Tiedeykkösen Markku Ojasen haastattelu tästä (saatavilla toistaiseksi). Kuunnteltavissa myös podcastina.

happiness.png

Vinkkejä onnellistavan arjen rakentamiseen:

Onnellinen arki alkaa aamusta, jolloin ehdit syödä ja valmistautua päivään rauhassa. Jätä siis sille aikaa ja mene ajoissa nukkumaan. Riittävä yöuni on elinehto! Valmistele päivääsi jo etukäteen illalla: katso sopivat vaatteet valmiiksi, huolehdi että aamupala on helposti saatavilla ja ole kartalla aikatauluista.

Rutiineilla on myös onnellistava vaikutus. Kun luot tietyt rutiinit arkeesi, se sujuu vähemmillä ongelmilla. Älä jätä asioita viimetinkaan tai hoitamatta, kunnes on ihan pakko tarttua toimeen. Rutiinit tarkoittavat myös tiettyä rytmiä arjessa ja me ihmiset rakennumme rytmin varaan. Välillä pitää tietenkin myös uskaltaa rikkoa rutiineja.

Asenne on kuin onkin kaiken a ja o. Tarkoitan kuitenkin päämäärätietoisuuden ja järkähtämättömyyden sijaan sitä, että valitsemme pitävämme elämää hyvänä. Kaikesta huolimatta.

Myös ravinto vaikuttaa onnellistavasti. Hormonitoiminta ja solujen rakentuminen on ravinnosta kiinni. Hormonit vaikuttavat mielialaan ja koko olemiseemme todella voimakkaasti. Syö siis ravintorikasta, kasvispitoista ja terveellistä ruokaa. Arvosta ruokailuhetkiäsi, kata kauniisti ja anna itsellesi aikaa ruokailuun.

Vaikka joskus on tarpeen levätä ja jopa laiskotella, onnellisia olemme vain kun arjessa on riittävästi aktiivista toimintaa. Muista arjen hyötyliikunta ja puuhaile! Tee asioita, jotka tekee just sut onnelliseksi. Tanssi, kävele, hypi lätäköissä, kävele lähikahvilaan nauttimaan kupillinen kaakaota. Tiskaa käsin, silitä, tee lumitöitä tai piirrä, kudo, pelaa.

Tapaa ihmisiä! Ihminen on enemmän suhdelo kuin yksilö (Frank Martela). Tarvitsemme vuorovaikutusta ja tunnetta, että kuulumme johonkin. Ihmissuhteet voivat olla hankalia ja jopa vaikeita, mutta pidä yllä erilaisia suhteita voimavarojesi mukaan. Elämän merkityksellisyys on ihmissuhteiden varassa.

Kiitä itseäsi ja elettyä elämää. Kiitollisuuden tunne on tärkeää. Tee kiitollisuudesta tietoinen valinta. Muistele kulunutta päivää ja kiitä mielessäsi sitä hyvää, jota arjessasi on.

Mutta ennen kaikkea tarkastele elämääsi kaikella rakkaudella. Paska tuuri, huono päivä ja ärsyyntyminen naapurin räksyttävään koiraan on osa just sun elämää. Ei se haittaa, jos aina ei mene ihan putkeen. Onnellista elämä silti voi olla.

Ja se on, jos koet sen niin.

 

 

Kahavilla – Kinuskilla

Pitkä eristäytymisen aika on ohitse! Vaikka olenkin introversioon taipuvainen, minusta on tosi mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja mikä sen mukavampaa, kun tavata ihmisiä kahvilassa keskustelun merkeissä.

Treffasin vastikään ihanan ”Twitter-sukulaisen” ihka ensimmäistä kertaa brunssilla Tuusulan Kellokosken ruukki-alueella sijaitsevassa Kinuskillassa. Minun olikin ollut tarkoitus poiketa Kinuskillassa jo pidemmän aikaa, joten nämä tärskyt sopivat kuin nenä päähän.

20170903_24

20170903_22

Joissain paikoissa on vaan ”sitä jotain”

Paikka lumosi minut täysin. Koko ruukkialue on todella viehättävän pittoreski ja olo on siellä hieman kuin ulkomailla lomalla ollessa. Mahtavaa, että tällaisia paikkoja löytyy, niitä valjastetaan uuteen käyttöön ja että niihin kerääntyy käsityö- yms. yrittäjiä.

Kannattaa tilanteen tullen aina poiketa tukemassa tällaisten alueiden yrittäjiä ostamalla tuotteita ja käyttämällä palveluita.

Kinuskilla on viehättävä ja havaintojeni mukaan tosi suosittu paikka. Suositusten perusteella varasimme jo etukäteen brunssille pöydän, eikä se ollut suinkaan hätävarjelun liioittelua. Olimme tosin paikalla jo heti kymmeneltä, kun enemmälti porukkaa alkoi tulemaan lähempänä puolta päivää.

20170903_20

20170903_6

Dekkaribrunssi!

Minusta oli todella kutkuttavaa, että brunssille oli keksitty oma teemansa; Dekkaribrunssi! Tutustuin etukäteen Kinuskillan nettisivuilla sen tarjontaan ja jo listaa lukiessa kuola alkoi valua leukaa pitkin.

Tarjonta osui makuhermooni ja en voi muuta kuin suositella. Nälkä ei jäänyt ja vaikka tarjolla oli runsaasti kasvisvaihtoehtoja, ei siellä raavaampikaan henkilö nälkäiseksi jää. Mitä tuumaat seuraavasta listasta:

Mangochutney (M,G)
Minttu-jugurtti (L,G)
Tomaattipesto (M,G)
Avokadodippi (M,G)
Hummus (M,G)
Harissamajoneesi (L,G)
Pikkelöidyt sinapinsiemenet (M,G)
lihapyörykät, polenta (L)
vihreät pitkät pavut (M,G)
Kurkku-meiramisalaatti… jne jne…

20170903_2320170903_1

Eikä tässä vielä kaikki. Kävin samana päivänä iltapäivästä Kinuskillassa uudestaan kahvilla vanhan ystäväni kanssa. Hän asuu ihan noilla nurkilla, emmekä olleet ehtineet tavata pitkään aikaan, joten kun olin kerran paikalla, sovimme tapaavamme. Ei ollut kyllä perinteisessä kahvilavalikoimassakaan valittamista, sillä ainakin cappuccino ja juustokakku olivat herkullisia. Kinuskillasta tuli kertaheitolla yksi lempikahviloistani.

Täytyy kyllä todeta näin sosiaalisen päivän ja mieltä virkistävän ympäristön jälkeen, että meissä naisissa on ihan huippu energiaa!

 

Introvertti (työ)elämässä

Tunnen itseni usein poikkeavaksi ja vialliseksi tässä ekstroverttejä piirteitä suosivassa yhteiskunnassamme introverttien piirteideni kanssa. Tai ainakin moni yhteisö pistää minut tuntemaan niin.

Linus Jonkman kirjassaan ”Introvertit, työpaikan hiljainen vallankumous” havahdutti minut ajattelemaan asiaa laajemmin. En olekaan painovirhe, minä vain tarvitsen hiljaisuutta ja omaa aikaa, koska sosiaalinen vuorovaikutus syö energiaani kuten se introverteilla tuppaa tekemään.

Yhteiskuntamme on painottunut ekstroversion suosimiseen aina 60-luvulta lähtien, mutta näin ei ole tosiaan aina ollut. Introverttiys oli arvostettu piirre vielä 1900 -luvun alkupuoliskolla! Ja nyt olemme siirtymässä jälleen aikaan, jolloin introvertteja piirteitä aletaan paitsi ymmärtämään, myös arvostamaan.

Introvertti ei ole ujo tai sosiaalisesti lahjaton

Introvertti rakastaa kommunikaatiota siinä missä ekstroverttikin, mutta hän haluaa mieluiten syventyä keskusteluun ja käydä sitä yhden ihmisen kanssa kerrallaan tai pienessä ryhmässä.

Introvertin ja ekstrovertin erottaa juuri se, miten vuorovaikutus ja sosiaaliset tilanteet  vaikuttavat energiaan. Introvertti tarvitsee hiljaisuutta ja yksinoloa palautuakseen sosiaalisten tilanteiden aiheuttamasta energiavajeesta, kun taas ekstrovertti saa energiaa juuri sosiaalisista tilanteista ja kokee kuivuvansa kasaan, jos koko ajan ei tapahdu jotain.

Sosiaalinen lahjakkuus tai lahjattomuus ei ole kiinni siitä, onko ihminen introvertti vai ekstrovertti. Molemmat voivat olla ihan yhtä hyvin kumpaa tahansa.

Ekstrovertit saattavat pitää introverttia sosiaalisesti heikkolahjaisena, mutta totuus on, että se ekstrovertti, joka on aina suuna päänä kertomassa ajatuksiaan ja täyttämässä tilaa hölinällään voi olla sosiaalisesti heikkolahjaisempi kuin introvertti, joka pitää hiljaisuudesta ja kunnioittaa muiden tilaa.

”Ekstrovertti ei välttämättä kestä tunnetta, että muut eivät pidä hänestä ja hän yrittää tehdä kaikkensa, jotta ihmiset pitäisivät hänestä. ”

Linus Jonkman, Introvertit, työpaikan hiljainen vallankumous

Tämä johtaa usein siihen, että ekstrovertti höpöttää ja hölöttää ja pian sitä enemmän, mitä vähemmän ympäristö tuntuu reagoivan häneen haluamallaan tavalla. Hän ei välttämättä kykene huomaamaan, jos ympäristössä on henkilöitä, jotka kaipaisivat mahdollisuutta tehdä hommansa tai ajatella ajatuksensa loppuun.

Tilan tarve

Introvertti ottaa sen tilan ja ajan, jota hän tarvitsee voidakseen keskittyä työhönsä. Hänen tonttinsa on hänen oma alueensa, ei enempää eikä vähempää kuin oman itsensä rajojen sisäpuolella. Hän ei myöskään piittaa siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Tämä tulkitaan usein virheellisesti ylimielisyydeksi. Introvertillä ihmisellä yksinkertaisesti ei vain ole tarvetta mielistellä ketään, jotta hänestä pidettäisiin.

Introvertin ja ekstrovertin ero ilmenee siinä, mistä henkilö saa energiaa. Introvertti saa sitä hiljaisuudesta, omien ajatustensa kanssa olemisesta ja yksinolosta. Ekstrovertti saa energiaa jatkuvasta vuorovaikutuksesta ja toiminnasta.

20160803_122406

Tapa ajatella

Introvertilla on paljon ajatuksia ja hän tarvitsee aikaa niiden jäsentelyyn. Hän ahdistuu, mikäli ei saa riittävästi aikaa siihen. Hän ei myöskään tarvitse vahvistusta ajatuksilleen ulkopuolisilta ja kertookin ajatuksensa ja mielipiteensä mieluummin vasta sitten, kun on saanut muodostettua ne valmiiksi. Ekstrovertti taas ahdistuu siitä, kun mitään ei tapahdu tai kukaan ei reagoi hänen sanomisiinsa. Hän imee ajatuksia ulkopuolelta ja tarvitsee koko ajan vahvistusta toisilta siitä, että hänen ajatuksissaan on idea. Tämä ero aiheuttaa usein työpaikoilla ongelmia.

Introvertti ja ekstrovertti ihminen ovat muutakin kuin tämä luonteenpiirteensä. Useimmat meistä eivät myöskään ole näiden piirteiden äärimmäisiä ilmentymiä. Molemmissa piirteissä on vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä kumpikaan ole toista parempi. Menestyvissä työyhteisöissä on molempia.

Painovirhe vaiko ei?

Linus Jonkmanin kirjasta löysin monia hykerryttäviä asioita, jotka yhdistävät meitä introvertteja ihmisiä. Suosittelenkin kirjan lukemista ihan jokaiselle introvertille itseymmärryksen lisäämiseksi, sekä niille, joita kiinnostaa työelämän ja työhyvinvoinnin kehittäminen!

En olekaan kummallinen, kun haluan pitää puheluni lyhyinä ja asiallisina! Tai kun kyseenalaistan turhat palaverit. Tai kun en koe jääväni paitsi mistään, vaikka en matkustelekaan jatkuvasti ulkomaille. Pidän kyllä matkalla olemisesta, kun pääsen kohteeseen, mutta minulla ei vain ole hinkua matkusteluun, sillä rakastan kotona olemista. Tai että minusta on ihanaa, eikä lainkaan surullista, käydä kahvilassa yksin. Tai etten juuri koskaan pitkästy! En käsitä, miten kukaan voi kokea olonsa tylsistyneeksi. En yksinkertaisesti pysty saavuttamaan sellaista olotilaa, sillä en ehdi koskaan ajatella ajatuksiani loppuun asti.

Luettuani kirjan totesin, että en ole introvertti. Olen ambivertti, jolla on taipumusta enemmän introversion kuin ekstroversion suuntaan.

Tiedätkö sinä, edustatko introverttia, ekstroverttiä vaiko ambiverttiä?

(olen muokannut tekstiä hieman alkuperäisestä, se on julkaistu myös toisessa blogissani)

Yksinäisyys

Jos etsii internetistä tietoa sanalla ”yksin oleminen”, hakuosumista loistaa rinnastettuina sellaisia termejä kuin  ahdistus, pelko, epänormaalius. Se varmasti kuvaa hyvin sitä, miten ihmiset yksinäisyyden yleensä mieltävät.

Jungin mukaan ihmiset ovat persoonallisuudeltaan joko ekstrovertteja tai introvertteja ja toki tämä jonkin verran jakaakin ihmisiä niihin, jotka kaipaavat enemmän seuraa ja niihin, jotka viihtyvät yksin.

Jokaisen ihmisen tulisi  kohdata yksin olemisen pelko, koska elämämme rakentuu  ennenkaikkea meidän itsemme ympärille. Jos emme ole itsemme kanssa tasapainossa, ihmissuhteet tuppaavat perustumaan mm. riippuvuuteen —  ei tasavertaisuuteen, vuorovaikutteisuuteen ja aitoon haluun jakaa paloja elämästä toisen kanssa.

kesa14-242

Olen viihtynyt aina hyvin yksin. Jo varhaisnuoruudessa pidin itseäni yksinäisenä sutena, mikä johtui pitkälti siitä, että mielenkiinnon kohteeni ovat aina olleet poikkeavat paitsi lapsuuden perheeni, myös muun ympäristön ”normeista”.

En ole  ahdistunut yksinäisyydestäni kuin satunnaisina hetkinä, jolloin haluaisi jakaa joitain asioita tai kaipaisi seuraa. Kyse ei ole siitä, etteikö ympärilläni olisi ollut ihmisiä tai että minua olisi ulkoapäin eristetty. Päinvastoin, seuraani on useinkin pyritty ja kanssani on haluttu tehdä tuttavuutta. Olen itse etenkin nuorempana vältellyt seuraa, koska en ole jaksanut kiinnostua yleisesti kiinnostavista asioista, kuten telkkariohjelmista tai julkkisjuoruista, voidakseni olla seurassa osallistuva.

Jossain vaiheessa elämääni yksinäisyyttä alkoi leimata ulkoapäin tulevat paineet ja määritteet. Siitä seurasi ahdistusta ja itsetunto-ongelmia. Ymmärrän oman kokemukseni kautta hyvin, että yksin olemiseen liitetään ahdistusta ja pelkoa. Mutta toisaalta myös tiedän, että näin ei tarvitsisi olla.

Aloin oman yksinäisyys-ahdistuksen motivoimana haastamaan itseäni ja hakeuduin erilaisten ihmisten kanssa tekemisiin. Se oli tarpeellista, jotta pystyin palaamaan takaisin itselleni tärkeisiin asioihin. Tie oli pitkä ja kivikkoinen; kohtasin paljon ristiriitoja ja huonoja ihmissuhteita. Niitä oli varmasti tarpeellista ja pakkokin kohdata ja olen kiitollinen kaikista kokemuksista ja niiden kautta tulleesta ymmärryksestä. Olen matkan varrella oppinut, kuinka tärkeää on kunnioittaa itseään, omia tarpeitaan ja pyrkiä pois ulkoapäin ohjautuvasta elämästä.

Ihan uutta minulle on sen sijaan elämä ilman parisuhdetta ja siitä seurauksena tullut toisenlainen yksinäisyys.

”Voi olla todellinen onnenpotku saada tutkia omia tarpeitaan ja halujaan ilman paineita täyttää ensin toisten tarpeet. Se voi olla myös mahdollisuus löytää syvällinen yhteys henkilökohtaiseen kasvuun liittyvän neljännen cakran kanssa. Jos ottaa yksinäisyyden rikastuttavana, mahdollisesti elämän muutavana kokemuksena, yksinolo voi olla myönteistä henkilökohtaisen kasvun aikaa.

Monet hakevat tukea ulkomaailmasta – yhteiskunnasta, kulttuurista tai ikätovereistaan – mutta useimmiten ratkaisut piilevät omassa sisimmässä. Yksin viietetty aika antaa tilaa pohtia omaa itseä ja käydä sisäistä keskustelua itsensä kanssa. ”
-Maya Fiennes, Täyttä elämää Joogalla, Wsoy-

Olen elänyt parisuhteessa 16 vuotiaasta asti. Jäin nuorena leskeksi pitkän nuoruuden suhteen jälkeen, mutta löysin uuden parisuhteen nopeasti. Nyt olen ollut ”uusiofuusion” jälkeen ilman parisuhdetta jo jonkin aikaa.

Koska olin tottunut parisuhteeseen, oli vaikeaa sopeutua yksin elämiseen, vaikka tuosta suhteesta vapautuminen olikin suuri helpotus. Se oli myös ennenkaikkea itsenäistyminen. Vastaan elämästäni ja arjestani yksin. Ja minä pystyn siihen! Tällä hetkellä kutsun itseäni ”Uusioimmeksi” ja olen siitä ylpeä!

012

Yksin oleminen on tällä hetkellä tärkeää ja eheyttävää. Läheisimmät ystäväni asuvat satojen kilometrien päässä, mikä toki ajoittain tekee yksin olemisesta yksinäisyyttä, jota ei aina haluaisi kokea. En koe enää kuitenkaan tarvetta rynnätä suinpäin rakentamaan ihmissuhteita saati parisuhdetta. Joogan myötä elämässä on käväissyt ja siihen rinnalle on tullut erinäisiä kohtaamisia ja ihmissuhteita. Saan jakaa minulle tärkeitä asioita sopivassa määrin. Saan myös tarpeellisen määrän ohjelmoimattomuutta ja vastuuttomuutta — yksinoloa sen lempeimmässä muodossa.

Pitkän sosiaalisen kauden jälkeen olen halunnut nyt parin viime vuoden ajan suorastaan vetäytyä yksin olemiseen, hiljaisuuden tilaan. Pidän sitä arvokkaana ja tärkeänä asiana. En koe tarvetta täyttää lapsettomia viikonloppuja ”elämällä”, josta voisi kertoa hauskoja tarinoita työpaikan kahvipöydässä tai joista saisi egolleen rakennusainetta. Nyt olen halunnut vain olla ja jäsentää kokemaani matkaa. Kaipaan lähinnä vain Hiljaisuuden Retriitille. Edellisestä on aikaa jo aivan liian monta vuotta.

”Nunnaelämäni”  aiheuttaa joskus vitsailua työtovereiden suunnalta. Hiljaisuuden Retriitit Valamossa eivät välttämättä aukene ihan jokaiselle. Moni on sanonut, että ei edes uskaltaisi viettää viikkoa hiljaisuudessa, koska pelkää omia ajatuksiaan ja yksin olemista. Itselleni ne edustavat elämässä ehdottomasti ihanimpia kokemuksia. Jokainen Hiljaisuuden Retriittini on ollut voimaannuttava ja lisännyt rohkeutta Elää!

Olisi hauska kuulla miten Sinä suhtaudut yksinäisyyteen tai hiljaisuuteen. Saa rohkeasti kommentoida!