Metsäterapiaa

Metsät ovat ehdoton edellytys hyvinvoinnilleni. Stressi laukeaa poluilla ja mielihyvähormoonit alkavat välittömästi jyllätä. Vuosia sitten sain osakseni kummastelua, kun kerroin viihtyväni metsissä. Nykyisin luonnon merkitys mielenterveydelle on ihan tunnustettu tosiseikka ja taitaa olla myös trendikästä haikata poluilla.

Tutkimusten mukaan metsässä oleilu laskee verenpainetta ja kortisolin määrää sekä lisää valkosolujen tuotantoa, mikä auttaa elimistöä taistelemaan esimerkiksi tulehduksia vastaan.

IMG_7987-004

Metsäkylvyssä

Veikkaanpa, että metsien tervehdyttävä vaikutus syntyy paitsi epätasaisella alustalla liikkumisen aiheuttamasta luontaisesta rasituksesta, mikroilmastosta ja vihreän värin vaikutuksesta, mutta myös siitä, että metsä vaikuttaa kaikkiin aisteihin. Se on aivan kuin kylpy keholle, mielelle ja sielulle.

Itse rakastan metsien ääni- ja tuoksumaailmaa. Voiko olla parempaa kuin kuivan mäntykankaan tuoksu hellepäivänä tai suon tuoksu?

Parasta metsässä on minusta ”hiljaisuus”, se, että se ei vaadi minulta mitään. Ei tarvitse kuunnella ja reagoida mihinkään, vaan voin olla välittömässä vuorovaikutuksessa laajemman kokonaisuuden kanssa ihan koko olemuksellani.

Eihän metsässä hiljaista ole, mutta äänimaailma on luonnollinen ja moniulotteinen.

IMG_8453 (1) (2)-003

Energian lähde

Uskon myös, että energia metsässä on terapeuttista. Puhun puiden ja jopa kivien välittämästä energiasta. Tunnettuja energian muotojahan ovat esimerkiksi liike-energia ja lämpöenergia ja esimerkiksi puiden juurista latvukseen asti käyvä valtava nestevirtaus synnyttää energiaa, puhumattakaan erilaisesta säteilystä ja vuorovaikutuksesta, jota energian siirtoon tarvitaan. Miksi me ihmiset emme sitä muka aistisi? Ehkäpä puiden halaajat ovat aina olleet meitä muita viisaampia…

Kulttuuria ja hörhöilyäkö?

Kansoilla on kautta historian ollut pyhiä paikkoja ja luontouskonnot ovat olleet osa kulttuuria ennen kristinuskon valtaanastumista. Harmi, että nykyihminen on niin vieraantunut luontoyhteydestä, että esimerkiksi puiden halaamista pidetään hörhöilynä ja metsiä pelkkänä taloudellisena hyötynä. Tämähän kalahtaa omaan nilkkaamme, sillä luonnon väärinkäyttö on kostautumassa elinympäristön köyhtymisenä, luonnonvarojen vähentymisenä ja ihan jo ilmaston muuttumisen kiihtymisenä…

Lääkärin määräyksestä

Japanissa lääkäri voi määrätä hoidoksi metsäkylpyjä, joita meillä Suomessakin on jo tarjolla ainakin Lapissa, tosin matkailun tarpeita palvelemassa. Uskon, että metsien terapeuttinen vaikutus on nousemassa yhä suuremman väen tietoisuuteen ja kohta tunnetuissa metsissä on ruuhkaa.

Mulla onkin unelmana vielä joskus omistaa pala ihan omaa metsää. Siihen asti samoilen niissä yleisesti tunnetuissa metsissä, turvallisilla poluilla ja karttojen opastamana – sekä nautin vielä toistaiseksi rauhasta, joita poluilta löytyy.

IMG_8225 (2)-001.jpg

Mainokset

Urbaanit polut

Minä rakastan kävelyä. Se lienee kaikien meidän nomadien tyyppivika. Tai se mikään vika ole, vaan normaali ihmisluontoon kuuluva tarve, mistä moni ihminen ikävä kyllä on nykyaikana vieraantunut.

Käveleminen huoltaa koko kehoa, pitää kropan vetreänä sekä nesteet ja ajatukset liikkeellä. Lisäksi käveleminen on ekologinen vaihtoehto. Kaupungissa asuessani pyrin kulkemaan jalkaisin paikkaan kuin paikkaan, esimerkiksi töihin kävelen mielelläni sen vajaan puoli tuntia sen sijaan, että siirtäisin itseni autolla paikasta toiseen.

Olen miettinyt vakavissani autosta luopumista. Tämän talven se onkin ollut pääsääntöisesti lainassa Pikku Valolla. Tarvitsen autoa yleensä vain päästäkseni metsään ja juuri sen takia, en siitä ihan heti ole luopumassakaan.

IMG_7560-003

Tänä talvena ja oikeastaan jo pitkin viime syksyä en ole oikein päässyt metsään. Ehkä osin siitä syystä olen löytänyt lähiluonnon ja kaupunkimetsät. Ilokseni havaitsin, että täällä Lahdessa on ihan ydinkeskustan välittömässä läheisyydessä paitsi ihana Lanupuisto, myös noin 12 km pitkä kaupunkimetsäpolku, Lehmusreitti.

Kävelin osan siitä ensimmäistä kertaa viime syksynä kaverin opastamana, mutta silloin hukassa oli isot pätkät merkittyä reittiä. Nyt pääsiäispyhinä päätin ottaa selvää, missä reitti oikein kulkeekaan ja ilmeisesti merkintöjä oli ihan vastikään parannettu, sillä nyt löysin ne hukassa olleet mutkat.

IMG_7553-002IMG_7592-001

Lehmusreitti kulkee Lanupuiston, Niemenkallioiden, Vesteroosinpuiston, Vesitorninmäen ja Mustankallion kautta edelleen Lotilanharjulle, Radiomastoille ja urheilukeskuksen maaston kautta Teivaanmäelle.

Reitin varrella on jyrkkiä nousuja – ainakin viidelle harjulle noustessa saa sykkeen ajoittain nousemaan reippaasti – metsäpolkuja, puistoa ja pätkiä pyöräteillä tai kaupungissa. Eri metsätyyppejä on reitin varrella runsaasti ja paikoin aivan huikaisevia maisemia!

IMG_7674-004IMG_7676-005

Näin keväällä lähimetsissäkin on valtava lintujen konsertti. Itse tosin tykkään tehdä kaupunkikävelyni podcasteja kuunnellen, koska siinä yhdistyy kaksi mukavaa ja aikaa vievää puuhaa sujuvasti keskenään. Lisäksi yksi syy, miksi kaipaan korvanappeja korviini kaupungissa liikkuessani on liikenteen melu. Jatkuva liikenteen meteli häiritsee minua.

Vaikka kaupunkimetsissä näyttää ja tuoksuu ihan metsälle sekä saa jalkojensa alle vaihtelevan, luonnollisen maaston, ei liikenteen meteliltä voi välttyä. Ikävä kyllä se kantautuu myös tälle reitille etenkin näin lehdettömänä aikana.

Onko sinun kaupungissasi vastaavia metsäpolkuja?

Mystiikka

Sanalla ”mystiikka” on mielestäni turhaan ikäviä leimoja, jotka vääristävät käsitystä siitä.

Toki mystiikkaan voidaan liittää myös uskovaisuutta, noituutta, enkelipalloja ja ties mitä hämäräperäistä hörhöilyä, mutta arkisimmillaan sitä voidaan pitää selittämättömänä kokemuksena.

Sana mystiikka juontaa juurensa kreikankieliseen vaikenemista tarkoittavaan sanaan. Uskonnollinen mystiikka tarkoittaa jumaluuden välittömään yhteyteen tai kohtaamiseen pyrkivää elämäntapaa.

Yhteys

Minullekin mystiikka liittyy toki läheisesti edellämainittuun ”jumaluuteen”. Ei niinkään luterilaisuuteen ja raamatun mukaiseen kristilliseen tulkintaan Jumalasta – tai mihinkään muuhunkaan uskontoon, vaan ajatukseen siitä, että olemme kaikki yhtä ja meissä kaikissa on yhteys tuohon jumaluuteen. Olkootpa se sitten vaikka kosmista sielujen yhteyttä. Mielestäni sitä ei tarvitse selitellä, koska se on selittämisen ja sanojen ulkopuolella, osa elämän suurta mysteeria.

Wikipedia kuvaa mystiikkaa näin:

Uskonnolliset mystikot yleensä ajattelevat, että jokapäiväisten ilmiöiden takana on olemassa syvempi, perustavampi olemassaolon taso. Tästä tasosta voidaan käyttää useita eri nimityksiä, kuten jumala, äärimmäinen todellisuus, universaali läsnäolo, voima tai prinsiippi, ja se on mahdollista kokea suoraan. Tämä kokemus voi olla ekstaattinen ilmestys, theosis, jumaluuden tai universaalin prinsiipin suora kokeminen, nirvana, valaistuminen, satori, samadhi jne. Usein tähän liittyy myös tuntemus itsen kadottamisesta ja yhteydestä kaikkeuteen, sekä tunne rauhasta, ilosta ja siunauksesta.

Tunne rauhasta, ilosta ja siunauksesta! Sitä kannattaa vaalia ja siihen kannattaa pyrkiä. Se on mahdollista myös uskonnottomalle ihmiselle. Tosin, jos on suuntautunut teknillis-tieteellisesti ja pitää jopa intuitiota huuhaana, voi olla vaikeaa saavuttaa kyseinen sielullinen tila. Se on mielestäni sääli!

”JÄRKI EI AINA RIITÄ. Kirjailija-lääkäri Joel Haahtelan mielestä ei kannata katsella maailmaa pelkästään tieteellisesti, koska kaikkein mielenkiintoisimpiin asioihin tiede ei vielä anna vastausta.  Emme esimerkiksi tiedä, mitä aika on. Haahtelan on tärkeä saada kokemuksia, joissa aistii jumaluuden arkipäivän takana. Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, ettei pidä itseään kovin hörhönä. Hän kuitenkin tietää, miten jokainen voi saavuttaa mystisen puolensa.
(Olivia lokakuu, 2013)

Haahtelalla on kompetenssia sanoa näin. Hän on psykiatri ja kirjailija. Lähelle jumalaista hän itse pääsee esimerkiksi kuuntelemalla Wagneria.

”Wagnerin musiikki vie minut hyvin syvälle ja hyvin kaukaisiin paikkoihin”

047

Haltioitumisen tunne

Mystiikkaan liittyy läheisesti haltioitumisen tunne ja se tavoittaa meidät yleensä ilman tietoista pyrkimystä siihen.

Se kumpuaa ehkä lapsuuden kokemuksista, ehkä ihmisen puhtaimmasta olemuksesta, sisimmästämme. Usein se liittyy esteettisiin elämyksiin, luontoon, oikeisiin mittasuhteisiin; kokemuksiin joissa läsnä on voimakkaita tunteita. Musiikki hyvin usein johtaa siihen, samoin taide ja arkkitehtuuri. Sitä voi toki myös tavoitella mietiskelyn, tietynlaisten tekstien lukemisen, meditaation, askeesin, paaston ja vaikkapa joogan avulla.

Maailmankatsomus

Mystiikka liittyy toki myös uskonnollisuuteen. Mystikkoja yhdistää tietynlainen maailmankatsomus. Usein uskonnolliset mystikot ovat eläneet luostareissa tai harjoittaneet muuten askeesia. Askeesissa pääsee lähelle ihmisen sisintä ja syvintä olemusta, kun kokemusmaailmasta karsitaan pois kaikki sitä värittävä ja egoa ruokkiva materia. Mystikon ei kuitenkaan tarvitse olla uskovainen.

Elämä mystiikan läsnä ollessa tuntuu hyvältä, arvokkaalta, järkevältä ja lohdulliselta vaikeidenkin asioiden keskellä. Kun yhteys mystiseen kokemukseen kaiken kiireen keskellä katkeaa, tunnen oloni turvattomaksi ja jollain tapaa turhaksi. Silloin en myöskään helposti näe mitään järkeä missään ja analysoidessani elämää, koen tehneeni huonoja ratkaisuja ja elämäni turhaksi, koska en ole saavuttanut sitä ja tätä. Elämänilo katoaa, varjot peittävät hyvinvoinnin. Siksi mystiikka on minulle tärkeää. Se on ravintoa sielulle. Kehoa ja mieltä voi ruokkia helposti, mutta sielu jää usein ruokkimatta.

Hiljaisuus

Hiljaisuuden harjoituksissa ihminen on keskenään ajatustensa ja lopulta myös sisäisen hiljaisuuden kanssa. Siinä tilassa ikiaikainen viisaus nousee tietoisuudessa päälimmäiseksi.

Kun tietoisuutta ei kuormita mikään ulkopuolinen, ihminen on syvän viisauden äärellä. Meidän sisäämme on rakennettu yhteys tietoon, joka ohjaa meitä toimimaan oikein ja näkemään asioita oikeassa mittasuhteessa. Nykyajan hektisessä maailmassa yhteys tuohon tietoisuuteen on herkästi katkolla. Emme myöskään luota intuitioomme, sisäiseen tietoomme, vaan teemme päätöksiä ulkoa tulevan määrittelyn valossa. Usein päätökset pohjaavat taloudellisiin seikkoihin tai ennalta määriteltyyn strategiaan, jonka taustalla on tieteelliset ja taloudelliset faktat ja päämäärät.

Olen itse ollut useammalla noin viikon mittaisella hiljaisuuden retriitillä ja olen kokenut viikon aikana ”mystiikan läsnäolon”. Olen kyennyt tulemaan tietoiseksi ja ongelmalliset tilanteet ovat näyttäytyneet uudessa valossa ja löytäneet luontaisesti ratkaisunsa. Kokemuksen pohjalta suosittelen lämpimästi hiljaisuuden retriittiä ihan kenelle tahansa, etenkin tietotyötä tekeville ja muuten kuormittuneille ihmisille.

 

Informaatiotulva

Tiedostatko, miten valtavan tietotulvan ympäröimänä elät?

Minä tiedostan ja tunnen sen ajoittain jokaisella solullani ylikuormituksena. Ihan kohta pää räjähtää ja olo on pääsääntöisesti levoton. Boom!

Olen ehkä keskivertoihmistä enemmän kuormitettu tietotulvalla. Teen töitä ICT-alalla ja olen kiinnostunut viestinnästä, kommunikaatiosta ja sosiaalisen median ilmiöistä myös vapaa-ajallani. Some-häly ja uutisotsikot täyttävät arjen aamusta iltaan.

Välillä tuntuu, etten enää kestä informaatiovyöryä ja se hallitsee jokaista soluani ajattelinpa sitä tai en. Elämä on painottunut pään sisälle ja keho raahautuu mukana unohdettuna rauniona. Palautuminen on käynyt yhä haasteellisemmaksi, koska olosuhteet ovat vuosikausia muutenkin vaatineet jatkuvaa varotilassa olemista ja tiedon jäsentelemistä ihan oman turvallisuudenkin vuoksi.

kesä14 279.jpg

Aikaisemmin minua auttoivat meditaatio, hiljaisuuden retriitit ja jooga

Ne auttaisivat vieläkin, mutta tässä on iso MUTTA. Aikataulut, yksityiselämän haasteet ja taloudellinen tilanne (nämä kaikki yhdessä ja erikseen, yhtenä yhteisenä ongelmavyyhtenä) ovat estäneet minua ylläpitämästä näitä harrastuksiani. Helppo on sieltä puskista huutaa, että selityksiä, selityksiä vain.

En ole yksin ongelman kanssa. Tällä hetkellä informaation sävy ja tahti ovat entisestään tiukentuneet. Elämme jatkuvassa epävarmuuden, pelon ja alati kiihtyvän muutostahdin puristuksissa ja tämä ei jää kenelläkään epäselväksi, sillä ohjeita ja tietoa tulvii jokaisesta tuutista. Jotain on tapahtunut ihan muutaman vuoden sisällä, eikä varmaan vähiten siksi, että sisällöntuotannon ja some-onnistumisten menestysreseptejä käytetään tällä hetkellä hyödyksi paitsi kaikessa kaupallisessa toiminnassa, niin myös esimerkiksi sotateollisuuden ja politiikankin saralla.

Tiedon seulominen on hengissä pysymisen taito numero 1.

Tiedosta on tullut arkea hallitseva asia, eikä kukaan takaa, että lukemasi informaatio olisi edes totta. Olisiko aika pienelle informaatiopaastolle? Kirjoitin aiheesta myös tässä kirjoituksessa.

Jon Kabat-Zinn kirjoitti aiheesta jo vuonne 2005. Silkkaa faktaa, jonka äärelle jokaisen meistä kannattaa pysähtyä pohtimaan, mihin suuntaan haluamme omilla valinnoillamme yhteiskuntaa ja tulevaisuuttamme ohjata:

”Meitä pommittavat lakkaamatta informaatio, vetoomukset, aikataulut ja monenlaiset viestit. Asiat tulevat meitä kohti nopeasti, kiivaasti ja armottomasti. Ja lähes kaikki se on ihmisen aikaansaannosta, siinä on takana ajatus joka yhä useammin vetoaa joko ahneuteemme tai pelkoihimme.

Nämä hyökkäykset hermojärjestelmäämme vastaan stimuloivat meitä jatkuvasti ja herättävät halua ja kiihtymystä pikemminkin kuin tyytyväisyyttä ja tyyneyttä. Ne ruokkivat reaktioita pikemmin kuin kommunikaatiota, epäsopua pikemmin kuin sopusointua tai yhteisymmärrystä, omistushalua pikemmin kuin tunnetta siitä, että olemma kokonaisia ja täydellisiä sellaisina kuin olemme. Ja ennen kaikkea, ellemme ole varovaisia, ne ryöstävät meiltä ajan, ne ryöstävät hetkemme.

Jatkuvasti meitä puserretaan tai heitetään tulevaisuuteen samalla kun nykyhetkeemme hyökätään ja sitä kulutetaan loputtoman kiireen tulessa.

Kaiken tämän nopeuden, ahneuden ja ruumiillisen tunnottmuuden edessä meitä koulutetaan olemaan yhä enemmän päämme sisälllä, yrittämään päätellä miten asiat ovat ja pysyttelemään ohjaksissa sen sijaan, että tuntisimme, mistä todella on kysymys. Maailmassa, joka ei enää ole ensisijaisesti luonnollinen tai elävä, huomaamme olevamme jatkuvasti tekemisissä koneiden kanssa, jotka lisäävät ulottuvuuksiamme samalla kun mukaudumme etääntymään kehostamme tulemalla niistä riippuvaisiksi, olipa sitten kyse autoradioista, itse autosta, televisiosta makuuhuoneessa, tietokoneesta toimistossa tai yhä useammin myös kotona.

Elämäntapamme säälimätön nopeutuminen muutaman viimeisen sukupolven aikana on tehnyt keskittymisestä lähes kadonneen taidon. Tuota menetystä on lisännyt digitaalinen vallankumous, joka -ajattelepa vain muutama vuosi taaksepäin – on nopeasti löytänyt tiensä jokapäiväiseen elämäämme tietokoneiden faksien, hakulaitteiden, kännyköiden, kamerakännyköiden, digitaalisten kalentereiden, sylimikrojen, vuorokauden ympäri toimivan laajakaistan, internetin, wwwn:n ja tietysti sähköpostin muodossa. Kaikki nuo toimivat yhä useammin langattomasti, mikä vain vähän aikaa sitten oli saavuttamaton unelma, tieteiskirjallisuuden juttuja.

Kaikesta kiistämättömästä mukavuudestaan, käytännöllisyydestään, tehokkuudestaan, yhteensopivuudestaan, tietomäärästään, orngaisaatiostaan ja viihteestään huolimatta, ostamisen, pankkiasioiden hoidon ja viestinnän helppoudesta huolimatta, minkä digitaalinen kehitys on tuonut tullessaan, tämä jättimäinen teknologienen vallankumous, joka hädin tuskin on alkanut, on peruuttamattomasti muuttanut sen, miten elämme elämäämme, huomasimme sitä tai emme.”

Jon Kabat-Zinn kirjassa: Kehon ja mielen viisaus

Tässä vielä miettimään pistäviä ajatuksia kirjasta, joka on julkaistu 1998:

Erilaisten viestimien syytämä informaatiotulva estää usein näkemästä, mitkä kuulemistamme viesteistä ovat vastaanottamisen arvoisia, mitkä eivät. Uutisten suurkuluttaja kenties näkee ja kuulee vain epämääräisen informaatiomassan, joka vyöryy hänen ylitseen. Keskushermostoomme kohdistuvat viestit sävyttyvät useinkin vaatimuksiksi, jotka yrittävät viedä meiltä aikaamme tai rahojamme. Ne yrittävät muuttaa käyttäytymistämme viestin lähettäjän toivomaan suuntana.

Keskenään ristiriitaiset viestit ja vaatimukset repivät meitä eri suuntiin. Ristiriitojen paineessa koemme usein hobitti Bilbo Reppulin tavoin olevamme kuin liian pieni voinokare, joka on levitetty liian suurelle leivänpalalle.

***

Melun ja ärsykkeiden paineista on luontevaa etsiytyä hiljaisuuteen. Hiljaisuus on avara tila, jota kannamme sisällämme. Se ei tarkoita äänten puuttumista, vaan avautumista vastaanottamaan, kuuntelemaan.

Hiljaisuudessa emme sulje silmiämme ja korviamme, vaan pyrimme avaamaan ne, tulemaan mahdollisimman näkeviksi ja kuuleviksi ja olemaan kokonaan läsnä hetkessä ja tilassa, jota elämme.

(P.Rissanen)

Lainaukset kirjasta Hiljaisuuden etsijöitä, Ihmisiä Elämän perimmäisten Kysymysten Äärellä, Wsoy.

Yksinäisyys

Jos etsii internetistä tietoa sanalla ”yksin oleminen”, hakuosumista loistaa rinnastettuina sellaisia termejä kuin  ahdistus, pelko, epänormaalius. Se varmasti kuvaa hyvin sitä, miten ihmiset yksinäisyyden yleensä mieltävät.

Jungin mukaan ihmiset ovat persoonallisuudeltaan joko ekstrovertteja tai introvertteja ja toki tämä jonkin verran jakaakin ihmisiä niihin, jotka kaipaavat enemmän seuraa ja niihin, jotka viihtyvät yksin.

Jokaisen ihmisen tulisi  kohdata yksin olemisen pelko, koska elämämme rakentuu  ennenkaikkea meidän itsemme ympärille. Jos emme ole itsemme kanssa tasapainossa, ihmissuhteet tuppaavat perustumaan mm. riippuvuuteen —  ei tasavertaisuuteen, vuorovaikutteisuuteen ja aitoon haluun jakaa paloja elämästä toisen kanssa.

kesa14-242

Olen viihtynyt aina hyvin yksin. Jo varhaisnuoruudessa pidin itseäni yksinäisenä sutena, mikä johtui pitkälti siitä, että mielenkiinnon kohteeni ovat aina olleet poikkeavat paitsi lapsuuden perheeni, myös muun ympäristön ”normeista”.

En ole  ahdistunut yksinäisyydestäni kuin satunnaisina hetkinä, jolloin haluaisi jakaa joitain asioita tai kaipaisi seuraa. Kyse ei ole siitä, etteikö ympärilläni olisi ollut ihmisiä tai että minua olisi ulkoapäin eristetty. Päinvastoin, seuraani on useinkin pyritty ja kanssani on haluttu tehdä tuttavuutta. Olen itse etenkin nuorempana vältellyt seuraa, koska en ole jaksanut kiinnostua yleisesti kiinnostavista asioista, kuten telkkariohjelmista tai julkkisjuoruista, voidakseni olla seurassa osallistuva.

Jossain vaiheessa elämääni yksinäisyyttä alkoi leimata ulkoapäin tulevat paineet ja määritteet. Siitä seurasi ahdistusta ja itsetunto-ongelmia. Ymmärrän oman kokemukseni kautta hyvin, että yksin olemiseen liitetään ahdistusta ja pelkoa. Mutta toisaalta myös tiedän, että näin ei tarvitsisi olla.

Aloin oman yksinäisyys-ahdistuksen motivoimana haastamaan itseäni ja hakeuduin erilaisten ihmisten kanssa tekemisiin. Se oli tarpeellista, jotta pystyin palaamaan takaisin itselleni tärkeisiin asioihin. Tie oli pitkä ja kivikkoinen; kohtasin paljon ristiriitoja ja huonoja ihmissuhteita. Niitä oli varmasti tarpeellista ja pakkokin kohdata ja olen kiitollinen kaikista kokemuksista ja niiden kautta tulleesta ymmärryksestä. Olen matkan varrella oppinut, kuinka tärkeää on kunnioittaa itseään, omia tarpeitaan ja pyrkiä pois ulkoapäin ohjautuvasta elämästä.

Ihan uutta minulle on sen sijaan elämä ilman parisuhdetta ja siitä seurauksena tullut toisenlainen yksinäisyys.

”Voi olla todellinen onnenpotku saada tutkia omia tarpeitaan ja halujaan ilman paineita täyttää ensin toisten tarpeet. Se voi olla myös mahdollisuus löytää syvällinen yhteys henkilökohtaiseen kasvuun liittyvän neljännen cakran kanssa. Jos ottaa yksinäisyyden rikastuttavana, mahdollisesti elämän muutavana kokemuksena, yksinolo voi olla myönteistä henkilökohtaisen kasvun aikaa.

Monet hakevat tukea ulkomaailmasta – yhteiskunnasta, kulttuurista tai ikätovereistaan – mutta useimmiten ratkaisut piilevät omassa sisimmässä. Yksin viietetty aika antaa tilaa pohtia omaa itseä ja käydä sisäistä keskustelua itsensä kanssa. ”
-Maya Fiennes, Täyttä elämää Joogalla, Wsoy-

Olen elänyt parisuhteessa 16 vuotiaasta asti. Jäin nuorena leskeksi pitkän nuoruuden suhteen jälkeen, mutta löysin uuden parisuhteen nopeasti. Nyt olen ollut ”uusiofuusion” jälkeen ilman parisuhdetta jo jonkin aikaa.

Koska olin tottunut parisuhteeseen, oli vaikeaa sopeutua yksin elämiseen, vaikka tuosta suhteesta vapautuminen olikin suuri helpotus. Se oli myös ennenkaikkea itsenäistyminen. Vastaan elämästäni ja arjestani yksin. Ja minä pystyn siihen! Tällä hetkellä kutsun itseäni ”Uusioimmeksi” ja olen siitä ylpeä!

012

Yksin oleminen on tällä hetkellä tärkeää ja eheyttävää. Läheisimmät ystäväni asuvat satojen kilometrien päässä, mikä toki ajoittain tekee yksin olemisesta yksinäisyyttä, jota ei aina haluaisi kokea. En koe enää kuitenkaan tarvetta rynnätä suinpäin rakentamaan ihmissuhteita saati parisuhdetta. Joogan myötä elämässä on käväissyt ja siihen rinnalle on tullut erinäisiä kohtaamisia ja ihmissuhteita. Saan jakaa minulle tärkeitä asioita sopivassa määrin. Saan myös tarpeellisen määrän ohjelmoimattomuutta ja vastuuttomuutta — yksinoloa sen lempeimmässä muodossa.

Pitkän sosiaalisen kauden jälkeen olen halunnut nyt parin viime vuoden ajan suorastaan vetäytyä yksin olemiseen, hiljaisuuden tilaan. Pidän sitä arvokkaana ja tärkeänä asiana. En koe tarvetta täyttää lapsettomia viikonloppuja ”elämällä”, josta voisi kertoa hauskoja tarinoita työpaikan kahvipöydässä tai joista saisi egolleen rakennusainetta. Nyt olen halunnut vain olla ja jäsentää kokemaani matkaa. Kaipaan lähinnä vain Hiljaisuuden Retriitille. Edellisestä on aikaa jo aivan liian monta vuotta.

”Nunnaelämäni”  aiheuttaa joskus vitsailua työtovereiden suunnalta. Hiljaisuuden Retriitit Valamossa eivät välttämättä aukene ihan jokaiselle. Moni on sanonut, että ei edes uskaltaisi viettää viikkoa hiljaisuudessa, koska pelkää omia ajatuksiaan ja yksin olemista. Itselleni ne edustavat elämässä ehdottomasti ihanimpia kokemuksia. Jokainen Hiljaisuuden Retriittini on ollut voimaannuttava ja lisännyt rohkeutta Elää!

Olisi hauska kuulla miten Sinä suhtaudut yksinäisyyteen tai hiljaisuuteen. Saa rohkeasti kommentoida!

Ärtymys ja introvertin maailma

Viimeaikoina olen ollut melko ärtynyt. Stressiä pukkaa ja se johtuu tällä kertaa erityisesti siitä, että edessä on joitain muutoksia, jotka ovat vastoin kaikkia tarpeitani, toiveitani ja järkeäni.

Olen myös todella väsynyt kuluneesta vuodesta, joka on pitänyt sisällään aivan älyttömän hienoja asioita ja kokemuksia, mutta myös paljon töitä ja haasteita myös työn ulkopuolisessa arjessa. En ole saanut riittävästi lepoa, mikä näkyy väsymyksenä.

Väsyneenä tarvitsen tavallista enemmän aikaa ja hiljaisuutta. Tarvitsen aikaa ajatella ajatukseni loppuun asti ja hissutella omaan tahtiini, mutta arjessani se nyt ei vain ole mahdollista erittäin aktiivisen ja jatkuvaa vuorovaikutusta tarvitsevan Menninkäiskorvaiseni kanssa.

010

On ihan ok välillä rypeä alhaisissa fiiliksissä!

Usein ärtymys, masennus, kiukku ja pettymyksen tunne ovat luonnollinen seuraus elämän ristiriidoista, joskus isommista ja joskus pienemmistä. Usein ne liittyvät siihen, että ihminen joutuu ohittamaan tarpeensa, mikä sekin kuuluu luonnollisena osana elämään. Alhaiset tunteet ovat minulle jokseenkin vaikeita, mutta olen opetellut armollisuutta itseäni kohtaan ja yrittänyt opetella antamaan luvan itselleni myös tähän olotilaan.

Elämässä tulee aika ajoin eteen tilanteita, jolloin oma parhain ja oma tarve ei ole se, mikä ajaa yhteisön tarpeiden edelle. Se vaan täytyy hyväksyä. Pidemmälle jatkuessaan tämä toki alkaa nakertaa hyvinvointia ja terveyttä, eikä ole hyväksi jatkuvasti ohittaa  omia tarpeita. Nyt ne kohdalleni tulevat muutokset pistävät miettimään, mihin sen rajan voi vetää. Estääkö pelko tai arkirealismi pitämästä itsestäni huolta?

Jos olosuhteet elämässä vaativat jatkuvasti laittamaan muiden tarpeet edelle ja ohittamaan omat tarpeet, on syytä miettiä niitä olosuhteita tarkemmin. Yleensä asioille voi tehdä jotain, olipa kyse parisuhteesta, perhe-elämästä, ystävyyssuhteista, harrastuksista tai töistä. Harvemmin kukaan muu pitää puoliani, joten minun on tehtävä se.

Aikaa ajatteluun, introvertti kiittää!

Olen yrittänyt järjestää itselleni aikaa ajatellakseni tulevien muutoksien raja-aitoja ja omia mahdollisuuksiani siinä. Työajalla en siihen pysty, koska niitä töitä on ihan riittänyt ihan jokaiseen työtuntiin ja vapaa-ajalla Menninkäiskorvainen on keskeyttänyt jokaisen hyvin alkaneen ajatukseni.

Vaikka tiedostan, ettei lapsi voi ymmärtää että minun ”tarvitsen pienen hetken omaa aikaa” tai ”anna mun ajatella tämä ajatus nyt loppuun asti” tarkoittaa enemmän kuin viisi minuuttia, jatkuva keskeytys ajaa minut turhautumisen ja raivon sekaiseen mielentilaan. Samankaltaista jatkuvaa keskeytystä tapahtuu myös työpaikalla ja sielläkin sitä pitää vain yrittää sietää, koska se kuuluu aikuisen ihmisen sosiaalisten taitojen työkalupakkiin.

Olenkin tässä samalla ymmärtänyt jotain oleellista introvertin ja ekstrovertin ihmisen eroista! Tätä asiaa haluan tutkia vähän enemmän.

Inhimillinen tekijä: Introvertin maailma  (uusinta telkkarissa lauantaina 3.12. ja Yle Areenassa löytyy tästä vuoden eteenpäin)  avasi minulle asiaa hieman lisää. En ole viallinen, maailmassa on asentovirhe!

Olisi mukava tietää muiden introverttien ajatuksia aiheesta. Löytyykö sieltä introvertteja?

 

 

Infoähky ja pari keinoa sen selättämiseen

Infoähky

Tunnistatko tilan, jossa olet näennäisesti läsnä, mutta aivot eivät kykene käsittelemään enää tiedon murustakaan? Tai sen, miten siirryt autopilotilla selaamaan somekanavia, vaikka juurihan ne tarkistit?

Minä tunnistan ja tunnustan kärsiväni digiriippuvuudesta. Kärsin myös informaatiotulvan aiheuttamasta ähkystä, mikä aiheuttaa henkistä koomaa ja heikentää kokonaisvaltaista hyvinvointia. Olen nykyajan tietotyöläinen; käsittelen, jäsentelen ja luon tietoa sekä tekstiä koko päivän. Vaikka työni tapahtuu sosiaalisen median kanavissa, roikun siellä vapaa-ajallakin.

Kuormitamme nykyisin aivojamme alituiseen. Onneksi tutkijat ovat kiinnostuneet aiheesta, joten ehkä asiaan kiinnitetään pian huomiota laajemminkin.

Kognitiivista ergonomiaa

Työterveyslaitoksen ”Aivot ja teknologia” -tiimiin kuuluva tutkija kertoo, että jatkuva sovellusten vilkuilu ei ole hyväksi, koska se virittää ihmisen jatkuvaan valmiustilaan. Tutkimusten mukaan tarkistamme älypuhelimen näytön jopa 150 kertaa päivässä. Kuormitamme aivojamme niin työssä kuin vapaallakin. Hän vertaa aivojen rasittamista fyysiseen rasitukseen:

 

”Eihän kukaan treenaa jatkuvasti, vaan tarvitaan myös palautumista. Myös aivot vaativat molempia. Toisin kuin lihassärkyä, aivojen kuormitusta ei välttämättä huomaa itse.

Ylivirittynyt ei enää itse hoksaa olevansa rasittunut. Arviointikyky katoaa samalla tavalla kuin univajeessa tai pienessä humalassa. Tuntee vain olevansa nopea ja nokkela.”

-Olivia 1/14

 

Työtä tehdään nykyisin yhä enemmän teknisten tieto- ja ohjausjärjestelmien välityksellä. Ohjelmistojen suunnittelussa ei ole juuri huomioitu ihmisen kognitiivisia kykyjä tai rajoituksia. Ihminen ei välttämättä myöskään näe enää työnsä seurauksia tai tuloksia ja silti hänen pitää osata ratkaista työhön liittyviä ongelmia.

Aivot ovat kovilla jatkuvassa ongelmanratkaisussa ja käsitellessään valtavaa määrää tietoa ilman lepoa. Jos aikaisemmin pidettiin tärkeänä miettiä työergonomiaa fyysisen kuormittavuuden vinkkelistä, nyt nousee esille kognitiivisen ergonomian huomioiminen.

012

Infoylipaino

Jenkeissä on puhuttu jo muutaman vuoden ajan infoylipainosta. Ratkaisuksi on keksitty erilaisia info- ja mediadieettejä. Aika osuvaa. Tarjolla olevia herkkuja on vaikea vastustaa ja ihminen haluaa alitajuisesti turvata oman osuutensa, jotta ei jää ilman. Tämä pätee niin sosiaalisessa mediassa kuin ruokapöydässäkin.

Edellä mainitussa artikkelissa lainataan myös ”The Information Diet” -kirjaa (ilmestynyt 2012, Clay Johnson) ja mainitaan, että ylipainon, niin fyysisen kuin infoylipainonkin, taustalla on evoluutio: myös tiedon löytäminen synnyttää aivoissamme mielihyvähormoni dopamiinia. Uusi tieto miellyttää kuten makea ja rasvainen ruoka. Siihen jää koukkuun!

Tiedosta ja kevennä

Kulutan verkossa aikaani blogien, podcastien, hyvinvointi- ja teknologiasivustojen sekä erilaisten somekanavien parissa. Niiden sisältö innostaa ja inspiroi. Samalla saan mahdollisuuden verkostoitua samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa.

Tämä ei kuitenkaan ole vastapainoa työlleni, koska se kuormittaa samoja alueita aivoissa kuin työkin.

 

”Kuten ruuankin kohdalla, kyse ei ole siitä, miten informaatiota on tarjolla, vaan siitä, mitä ja miten paljon päätämme kuluttaa”

-Olivia 1/14

 

Olen päättänyt keventää ja samalla panostaa henkisen ravinnon laatuun. Herkkujakaan ei tee niin paljon mieli, kun keho saa laadukkaasta ravinnosta tarvitsemansa rakennusaineet.  Toimisiko sama myös informaation suhteen?

Veikkaan, että infoylipainon vähentäminen on vaikeampaa kuin fyysisen ylipainon, koska sosiaaliseen mediaan ja verkossa vaikuttamiseen liittyy tarpeiden täyttyminen niin monella elämän osa-alueella.

Monipuolisen ja validin informaation saaminen verkosta ei ole kuitenkaan enää niin helppoa, sillä algoritmit määrittelevät, minkälaista tietoa meille itse kullekin verkossa tarjoillaan. Haluanko kuormittaa itseäni höttöhiilareilla ja käyttää energiaani tiedon seulomiseen roskien joukosta?

 

”Tyydyttävintä on tieto, joka vahvistaa käsityksiämme maailmasta, – siis käsitystä siitä, että on oikeassa. Tähän perustuu se, että Yhdysvalloissa demokraatit ja republikaanit seuraavat täysin erilaista mediasisältöä. Tätä hyödyntää myös Facebook, joka lajittelee uutisvirtaa sen mukaan, keiden päivityksiä käyttäjä on aiemmin peukuttanut ja kommentoinut. Myös Google räätälöi hakutulokset aiempien hakujen perusteella. Seurauksena mediaruokavalio ja käsitys yhteiskunnallisesta todellisuudesta yksipuolistuvat.”

-Olivia 1/14

Digi- ja somepaasto

Paaston merkityksestä voi olla eri mieltä, mutta minä uskon, että digipaasto paitsi mahdollistaa aivojen ja hermoston lepäämisen, niiden käyttämisen toisella taajuudella ja uusien/erilaisten linkitysten aktivoitumisen, se mahdollistaa myös tiedon äärellä sen analysoimisen ja oleellisen informaation noteeraamisen.

Meidän tulee antaa aivoillemme säännöllisesti lepoa, jotta tieto jäsentyy oikein ja hyödymme siitä. Lihaskin kasvaa ainoastaan treenin jälkeisessä lepotilassa, ei silloin kun lihasta treenaa.

Haen vastapainoa aivokuormitukseen digipaastosta. Pyrkimys on sulkea älyvempaimet päivittäin yhdeksään mennessä, jotta rauhallinen yöuni olisi mahdollista. Otan myös ajoittain kokonaan somevapaita viikonloppuja. Onnistun tässä toisiaan paremmin ja toisinaan…. no jaa.

026

Hiljaisuudesta uutta virtaa

Parasta vastapainoa informaatiokuormitukselle löytyy hiljaisuuden vaalimisesta. Se tarkoittaa tietoista hälyn ja kohinan karsimista ympäristöstä. Hiljaisuuden hetkiä voi ottaa ihan keskellä arkea. Esimerkiksi meditaatio ja mindfulness toimivat tässä apuna ajasta ja paikasta riippumatta.

Suosittelen lämpimästi myös hiljaisuuden retriittejä. Ne mahdollistavat vaatimuksista ja vuorovaikutuksesta vapaan keitaan arjen keskelle. Ohjattuja hiljaisuuden retriittejä järjestetään mm. seurakuntien toimesta, mutta myös uskonnosta vapaita retriittejä löytyy. Hiljaisuuden retriitissä sitoudutaan olemaan hiljaa ryhmän kanssa.

 

”Melun ja ärsykkeiden paineista on luontevaa etsiytyä hiljaisuuteen. Hiljaisuus on avara tila, jota kannamme sisällämme. Se ei tarkoita äänten puuttumista, vaan avautumista vastaanottamaan, kuuntelemaan.

Hiljaisuudessa emme sulje silmiämme ja korviamme, vaan pyrimme avaamaan ne, tulemaan mahdollisimman näkeviksi ja kuuleviksi ja olemaan kokonaan läsnä hetkessä ja tilassa, jota elämme.”

-kirjasta Hiljaisuuden etsijöitä, Ihmisiä Elämän perimmäisten Kysymysten Äärellä, WSOY.

 

Omatoimisen hiljaisuuden retriitin voi myös järjestää vaikka viikonloppuna. Miltä kuulostaisi viikonloppu ilman älylaitteita, telkkaria ja äänitteitä? Niiden sijaan voi ottaa aikaa vaikka luonnossa liikkumiseen sekä ihan vain olemiseen oman itsesi kanssa.

Vaikka ajatus ei heti houkuttaisikaan, suosittelen rohkeasti kokeilemaan, sillä vastineeksi saat levänneen olon ja aivan uutta virtaa!

(Teksti on harjoitustyö blogikurssilla ja julkaistu myös muualla)