Ettei elämä jää elämättä – uusioimpiumpiosta ulos

Loppukeväästä, kun jouduin kuuntelemaan muutamia öitä kollikissan saatanallista mouruamista, kääntyi siinä pakostakin lopulta ajatus kiiman kamaluuteen ja parinmuodostuksen kompleksiseen maailmaan.

Samaan aikaan kuulin järkytyksekseni erään unelmaparin avioliiton purkautumisesta miehen siirryttyä yllättäen toiseen suhteeseen. Onko ihmistä luotu pitkiin yksiavioisiin suhteisiin ja miksi muutaman eron jälkeen keski-ikäiset ihmiset joko kyynistyvät tai ryhtyvät päättömään deittirumbaan?

Deittipalstoista mulla on sen verran kokemusta, että se on viimeistään romuttanut uskoni parisuhteisiin. Jos asuinalueeltani löytyisikin sopivasta ikähaarukasta vaikkapa 100 miestä, on näistä valehtelematta ainakin 50 naimisissa tai muunlaisessa parisuhteessa ja etsimässä seksiseikkailuja. Toinen puoli pitää sisällään just eronneita tai sitten niitä moniongelmaisia tapauksia.

Ajatus parinmuodostuksesta on itselleni ollut jo pidempään tosi kaukainen asia, mutta jotenkin tämä keväinen pohdintani herätti ja johti siihen, että ajauduin treffeille. Niin, minä, treffeille.

060418_12Ennen kuin mielikuvitus lähtee laukalle, niin kerrottakoon että hurvittelusta ei ole kyse, vaan sivistyneesti kahavilla käymisestä, mutta että oikein (oletetusti) vapaan miehen kanssa ja treffimielessä! Toisenkin kerran! Ja vielä uudestaan metsässä patikoinnin merkeissä.

Käyn toki silloin tällöin miespuolisten kavereideni kanssa kahvilla, mutta se on eri juttu kuin kahvittelu treffimielessä. Vai onko sittenkään?

Kun ottaa huomioon, että olen elänyt umpiuusioimpielämää monta vuotta ja niistä tätä edeltävistä treffeistä ei poikinut mitään muuta kuin typertynyt ja tyhjä tunne sydänalaan, niin onhan tämä nyt silti ennenkuulumatonta. Ja virkistävää!
060418_18Treffailut eivät ole siis olleet edes mielessäni viime vuosina.

Edellinen suhteeksi laskettava, sen kammottavan uusiofuusioavoliiton jälkeen, oli niin typerryttävä, että päätin silloin puolestani miesten saavan jäädä elämässäni historiaan. Deittiaddiktit ja harrastukseen deittipalstoilla pörräävät miehet ei vain ole se mun juttu ja todennäköisempi tulevaisuuden skenaario ihan oikeasti onkin viettää loppuelämä luostarissa.

Ajattelin pitkään, että elän uusioimpenä taatusti onnellisempaa elämää kuin surkeissa suhteissa tai kaihoten ”sen yhden oikean” perään. Ja siinä olen ollut osittain ihan oikeassa. Ne parin kesän takaiset treffit vain vahvistivat fiilistä ja samalla jotain oleellista ihmisyydestäni kuolettui.

Olen kaventanut elämääni, jotta minun ei tarvitse törmätä enää yhteenkään deittipalsta-addiktoituneeseen, rokki- tai riikinkukkoon, epävakaisiin tuuliviireihin tai moniongelmaisiin käveleviin aikapommeihin. Mutta valintani on tarkoittanut samalla myös ei potentiaalisen sielunkumppanin tapaamiselle, läheisyydelle ja kohtaamisille.

Ihmisten kohtaamiset ja vuorovaikutus ovat olleet minulle aina tärkeitä asioita, myös silloin kun olen elänyt elämässäni kaikista introverteinta vaihetta.

060418_22Nyt kuitenkin oli pakko myöntää itselleni, että kuihdun ihmisenä ja naisena, jos en pysty enää koskaan kohtaamaan miestä potentiaalisena sieluntoverina ja kumppanina.

Olen viimeaikoina tavannut aika paljon uusia ihmisiä erilaisissa yhteyksissä ja löytänyt elämääni myös uusia naisystäviä. Kohtaamisen tarve on siis jälleen osin alkanut toteutumaan tervehdyttävällä tavalla. Jos aikaisemmin vedin puoleeni hankalia, rikkinäisiä ja vahingollisia ystävyyksiä, tänä päivänä on ollut onni tavata valon tuojia. Sen lisäksi ihminen toki kaipaa kohtaamista, nähdyksi tulemista, kosketusta ja ajatusten vaihtoa kuitenkin myös vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Valo meissä syntyy vain kun olemme avoimia elämälle ja ihmisille. Se vaatii rohkeutta ja pettymysten sietokykyä.

060418_14

On ihan helkkarin mukavaa löytää itsestään jälleen piirun verran naista ja ihmistä, joka saattaisi vielä joskus sanoa kyllä maailmalle vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

Otin riskin. Toivon tämän vahvistavan Valoani ja kasvattavan rohkeuttani kohdata elämä uudelleen.

Mainokset

Herkkyys muiden reaktioille

Nyt seuraa tunnustus ja avautumisosio: olen herkkä arvostelulle. Tarkoitus ei ole täällä kovin henkilökohtaisuuksia jauhamaan ryhtyä, mutta tämä oivallus on oleellista sen kannalta, että vielä joskus kykenen löytämään Valoni uudelleen. Uskoisin myös, että tämä juttu voi koskettaa muitakin.

Olen herkkä sillä tavalla, että kommentit ja odotukset, joihin en kykene vastaamaan, jäävät kalvamaan alitajuntaan pitkiksi ajoiksi saaden minut tuntemaan alituista huonommuutta ja riittämättömyyden tunnetta. Tätä seikkaa itsessäni olen viime viikkoina tutkiskellut ja oivaltanut muutaman seikan.

Vaikutan ulospäin muiden mukaan vahvalta ihmiseltä ja ilmeisesti se saa aina tietyn tyyppiset ihmiset tahallaan tökkimään minua. Eipä niin, että arvostelu tai tökkiminen saisi minua järkyttymään, saati sitten ketään mielistelemäänkään. Siinä mielessä arvostelu ei siis minua liikauta. Se saa minut kasvattamaan muuria ympärilläni.

IMG_7699

Muiden odotukset

Olen selkeästi tehnyt elämässäni isojakin ratkaisuja muiden odotusten pohjalta tai jättänyt tekemättä niitä muiden reaktioiden pelossa.

Skannaan alituiseen ihmisten mielentiloja, mikä on hyvin stressaavaa, koska nappaan helposti muiden levottomuuden, vihamielisyyden ja ahdistuksen itseeni. Olen myös asettanut muiden tarpeet edelleni, koska haluan, että kaikilla on hyvä olla. Kunnes sitten tulee vastaan raja, jossa hyväksikäyttöni alkaa olla piinallista. Ja siinä, missä vedän rajan, minusta tuleekin muiden silmissä hankala. Silloin minulle osoitetaan, että en taaskaan täyttänyt niitä odotuksia ja saan tuntea sen nahoissani.

Voin tunnustaa avoimesti, etten tule kaikkien ihmisten kanssa toimeen, mutta minusta se on ihan ok. Minua ei häiritse sekään, etteivät kaikki ihmiset pidä minusta. Ei tosiaan tarvitse tulla toimeen jokaisen kanssa, mutta asiallisesti täytyy kyetä kohtaamaan jokainen, joiden kanssa täytyy olla tekemisissä.

Kunnioitan ihmisten tilaa ja pystyn arvostamaan niitäkin ihmisiä, joiden reviirille en tahdo mennä tai joita en tahdo päästää omalle reviirilleni. Luonnollisesti odotan tätä myös muilta, mutta eihän se kaikkien osalta tosiaan niin mene.

IMG_7702

Rumimmassa raakussa voi piillä upein helmi

Herkkyys arvostelulle on johtanut vuosien mittaan siihen, että olen supistanut itseäni ja elämänpiiriäni. Tähän on vaikuttanut toki myös muut kuormittavat tekijät elämässä.

Vaikka älyllisellä tasolla en antaisikaan arvostelun vaikuttaa itseeni, kehollisesti olen reagoinut arvosteluun jatkuvalla stressillä. Stressaan etu- ja jälkikäteen tilanteita, joissa joudun kohtaamaan odotuksia, joihin en kykene vastaamaan tai jos huomaan, että jollakulla tulee tarve yrittää ampua minut alas. Erityisesti ulkonäön arvostelu on kammottavaa, varsinkin kun olen joutunut olemaan arvostelun kohteena koko lapsuus- ja teini-iän. On hämmentävää, että vielä aikuisten ihmisten yhteisöissäkin törmää toisten ulkonäön arvostelemiseen.

Taannoin olin tekemisissä erään haastavan yhteisön kanssa ja jouduin vuorovaikutustilanteeseen, joka laukaisi minussa ensin valtavan stressin ja omalta osaltaan lopulta johti masentumiseen. Tunnistin tilanteessa ja erityisesti siihen liittyvissä ihmisissä tiettyä samankaltaisuutta lapsuuteeni kokemuksiin ja ihmisiin. En kyennyt suojaamaan itseäni.

Elämässäni on ollut muutama vastaava asetelma lapsuuden jälkeen. Niihin liittyy aina ihminen tai ihmisiä, joilla on tarve nokkia minua. Ja nyt tullaan siihen oleelliseen. Näistä muistoista muodostuu lopputuloksena helminauha, jonka kirkkain helmi taitaa olla juuri käsissäni.

IMG_7705

Varhaisen vuorovaikutussuhteen merkitys

Olen alkanut oivaltaa, että herkkyyteni liittyy jollain tapaa juurikin varhaisen vuorovaikutussuhteen puutteisiin.

Elämästäni on puuttunut rakastava peili, jossa ihmisen taimi yleensä saa varttua. Vilpittömän ihailun ja rohkaisun sijaan olin jatkuvasti arvosteltavana ja moitittavana. Olen oppinut jo hyvin varhaisesta varomaan ja ennakoimaan ihmisten reaktioita.

Voi olla, että tätä joudun vielä penkaisemaan hieman syvemmälle, jos löydän sopivan terapeutin. Omiin lapsuuden kokemuksiin ja äitisuhteeseen kun kietoutuu nyt myös piinaava riittämättömyyden tunne omassa äitiydessäni. En pystynyt pelastamaan Valon Lasta vakavalta sairaudelta, enkä ilmeisesti olemaan äitinä riittävä Pikku Valollekaan.

Entäpä aika ennen syntymää?

En tiedä, onko olemassa entisiä elämiä, mutta mieleeni palaa erään tapaamani intuitiivisen näkijän sanat siitä, miten minun ei tulisi enää rankaista tässä elämässä itseäni, koska kaikki teot on jo sovitettu.

Kolahti, kun hän sanoi, että elämääni on vaikuttanut hyvin vahvasti varhainen kokemukseni siitä, miten minut on koettu jo kohtuasukkina vieraaksi, ehkä jopa vastenmieliseksi ja syntymäni mukana tulevaan elämänmuutokseen ja rajoituksiin syylliseksi. Voisiko tämä pitää paikkansa?

Tämä kohtaaminen intuitiivisen näkijän kanssa tapahtui monta vuotta sitten ja ilman, että hän tiesi varhaislapsuuteni kokemuksia tai ylipäätään suhdetta vanhempiini. Niin tai näin, se varhainen vuorovaikutussuhde on ollut mekaaninen ja jollain tapaa vihamielinen. Siitä minulla on omia muistikuvia jo muutaman vuoden ikäisestä.

Aina vanhemmat eivät kykene enempään. Se on tavallaan ihan ymmärrettävää, mutta  se antaa sille pienelle viattomalle ihmisen alulle huonot eväät elämään. Olen tullut kiusallisen tietoiseksi siitä, etten saanut kovin hyviä eväitä elämää varten ja melkoista räpistelyä elämään opettelu on ollutkin.

Ehkä tässä liki puolivälissä elämää on vihdoin aika oivaltaa, että räpistelyn voi lopettaa ja riittää, että kelpaa hyvin itselleen. Silloin nimittäin ei tarvitse myöskään kipuilla muiden hyväksynnän ja arvostelun kanssa.

”Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle!”

Tommy Tabermann

Seisova vesi

Kiireen, väsymyksen, sairastamisen ja tsunamin odottelun keskellä havahduin että tukehdun seisovaan veteen. Seisova vesi on elämänvoimansa menettänyttä ja vaarallista.

Kuvittelen, etten voi hengittää ”ennen kuin”. Mutta eihän elämä niin voi mennä. Elämä on tämä hetki, kaikkineen. Se on jo ”ennen kuin” ja se on sen jälkeen. Se on myös se pimeä hetki ja se on niitä hetkiä, kun valo sarastaa.

Kaipaan ankkuroitumista omaan elämääni. Syviä, elinvoimaisia hengenvetoja.

20180213_162310

Alkuvuoden sairastaminen on saanut asioita kasaantumaan; olisi opiskeluihin liittyen tehtäviä tehtävänä, blogia olisi mukava kehittää hedelmällisempään suuntaan, monta innostavaa kirjaa on lukematta ja luettavana, joogakorttini maksetut tunnit vanhenevat, koska en sairaana ole voinut aloittaa säännöllistä joogaa ja tavaroiden karsimisen viimeiset nyssäkät ja laatikot ovat edelleen tuossa makuhuoneeni lattialla ja eteisessä, tukkona ja riippakivenä.

Ei ihme, että vesi tuntuu seisovan! Samaan aikaan on kuitenkin monta asiaa elämässä edennyt. Mieli on monin tavoin ollut valppaana! Vaikka välillä tuntuu, ettei elämässä mikään etene, kaikki etenee kuitenkin. Kohdallani asiat kypsyvät hitaasti, mutta vakaasti.

Minulle ojennettiin yllättäen käsi ja vedettiin pois seisovasta vedestä. Uskomatonta, miltä kaikki näyttää, kun katsoo sitä toisen silmin. Onneksi otin avun vastaan. Jossain vaiheessa olen viisaampi tsunamien jälkeensä jättämästä maaperästä. Sinne asti en voi kuitenkaan elää henkeäni pidätellen. Nyt ontärkeintä on säilyttää toimintakyky ja suunnata energia mielialan kohentamiseen.

Muutos

Vakaa ja hidas virta pakottaa nyt muutokseen. On pakottanut jo jonkin aikaa. Muutos ei ole pelkkää Valoa. Tähän liittyy raskaita asioita ja nyt on pakko penkaista syvemmälle varjoihin. Olen pahoillani, jos etsit blogistani säkenöivää iloa ja valoa.

Draamaa ja paljastuksia ei ole blogissa luvassa jatkossakaan, mutta sanotaanko, että vastassa on viimeiset aallot henkilökohtaisen elämän tsunameista, ne, joiden tultua maisema muuttuu.

20160717_105115.jpg

Minulla on ollut aikaa pohdiskella mennyttä elämää ja tämänhetkistä tilannetta ja tajuan, että pelko sen kohtaamisesta on pitkään estänyt minua elämästä.

Olen toiminut kuin se curling-vanhempi, joka on hiki hatussa pinnistellyt lakaistakseen vaikeassa pelissä kaikki kuprut jäältä, jotta joukkue voi onnistua. Olen alitajuisesti tiedostanut, että tällä kentällä ei ole onnellisia tähtiä. Olen pihistellyt energiaa selviytyäkseni pettymykseltä ja voidakseni jälleen kannatella ja kuljettaa muita eteenpäin. Viis siitä, että samalla itse olen joutunut luopumaan omista tunteista ja tarpeista.

Sain opetuksen. Minun on elettävä omaa elämääni. Ihmisen oikeus ja velvollisuus on kunnioittaa sitä elämää, jonka on käsiinsä saanut. Meillä jokaisella on yksi ainutlaatuinen oma elämä. Minulla minun, sinulla sinun.

Vaikka nyt koettelee, tsunamin jälkiaallon seurauksena minulle jää se minun elämäni.
Maltan siis mieleni, tämä varjo on tiellä ihan tarkoituksella.

Eläköön vaikeudet!

Me ihmiset väistämme mieluusti vaikeuksia ja jos mahdollista, niiden eteentullessa, tumppaamme ne jonnekin peräkomeroon. Miltä tuntuisi kohdata eteen tulevat vaikeudet avoimin mielin ja tervetulleeksi toivottaen?

Ainakin omalla kohdallani voin avoimesti tunnustaa, kun näitä ongelmia pukkaa tasaisena jonona, että on vaikea suhtautua niihin avoimin mielin.

172410_42

Minulla ollut tapana terävöityä uhkatilanteessa; toimin loogisesti, systemaattisesti ja teen selviytymissuunnitelman. Pusken läpi vaikka harmaan kiven, kannan vastuuni ja suoritan muidenkin puolesta. Löydän selviytymismoodin.

Sanotaanko vaikka näin, että aika monta ja melko isoja tilanteita on läpi pelattu. Asiantuntemusta alkaa olla kriiseistä laidasta laitaan. En pidä ongelmista, mutta olen oppinut selviytymään niiden kanssa. Erityisen mielelläni myös unohdan ne heti, kun on päästy kuivalle maalle.

172410_43

Mutta jossain vaiheessa tulee vastaan se aita, jonka yli ei jalka enää nouse. Se muuri, jonka edessä työrukkaset tippuu kädestä ja väsymys alkaa viedä voiton.

Olisiko aika luovuttaa vai tarkastella tilannetta vielä kerran avoimin mielin? Miten voisin vihdoin päässä eroon ongelmien vyyhdistä? Vedänkö niitä puoleeni vai enkö osaa vain päästää irti?

Minusta tuntuu, että ongelmavyyhdillä on minulle asiaa. Palaan aiheen pariin, kunhan kykenen hieman jäsentelemään oivalluksen sarastustani. Jotain opittavaa tässä on ja se kuuluu ehdottomasti matkaan kohti iloa, vaikka tuskien kautta käydäänkin.

Varjo on merkki Valosta, ilman Valoa ei synny varjojakaan.

Löydä guru – itsesi!

Maailma ei ole tällä hetkellä kovin helppo paikka elää. Törmäämme asioihin, jotka synnyttävät mielessämme ristiriitoja ja pelkoa.

On tahoja, jotka hyötyvät siitä, että ihmiset ovat hämillään, pelkäävät tai ahdistuvat. Se, että kokonainen yhteisö lamaantuu toimintakyvyttömäksi, on myöskin etu jollekin toiselle taholle. Siksi sitä myös ruokitaan niin voimakkaasti.

20160912_201001

Hyvinvointi on tietoisia valintoja

Osa ihmisistä on ”herännyt” ja kulkee tietoisesti kohti ”valoa”. Henkisen kehityksen kirjallisuus ja selfhelp -oppaat myyvät. Niille on tilausta, mutta kannattaa muistaa, että siitäkin jotkut tahot hyötyvät.

Voit päättää itse minkälaisia uutisia luet, mistä tykkäät, mitä jaat eteenpäin, minkälaisen kannan otat mihinkin väitettyyn asiaan. Valinta on sekin, että ei lähde provosoitumaan, puolustamaan tai käännyttämään ketään. Joskus voi vain osoittaa myötätuntoa ja ymmärrystä ja osoittaa omalla toiminnallaan, ettei suostu pelon ja ahdistuksen uhriksi. Voit valita, minkälaisilla asioilla ruokit mieltäsi. Se vaikuttaa toimintaasi ja toiminta vaikuttaa siihen, millaiseksi arkesi muodostuu.

Mitä se ”valo” sitten on?

Yksinkertaisimmillaan valo on sitä, kun kunnioittaa itseään ja elämää juuri sellaisena kuin (se) on. Sitä, kun on itsensä aidoimmillaan.

Elämän aikana kertyneen kuonan kuoriminen ei ole helppoa, eikä se tapahdukaan hetkessä. Todellisen minän tunnistaminen on helppoa kun sen löytää, mutta helpoksi sitä ei tee se, että olemme kuormittuneet kaiken ulkoapäin tulevan ja elämän aikana syntyneen kuonan alle. Kun saa edes hetkittäin yhteyden tuohon todelliseen minään, sitä kannattaa ruokkia. Hiljalleen se kaivautuu kyllä esille kuonan alta, sillä sen voima on siinä, että sinä voit hyvin. Ja tämä sama, mikä pätee yksilöön, pätee myös yhteisöön.

Se, että kunnioittaa itseään sellaisena kuin on, liittyy rakkauteen. Se on se maailman suurin voima, jota myös valoksi voi kutsua. Joku kutsuu sitä ehkä Jumalaksi, mutta tähän ei tarvitse tosipuheessa sotkea uskonnollisuutta. Henkisyys ja hengellisyys on osa sitä, mutta noihinkin sanoihin liittyy niin paljon arvomerkityksiä, joista osa on totaalisen vääristynyttä, joten en halua tässä kohtaa käyttää noita sanoja. Rakkaus ja armollisuus ovat puhtaita asioita ja niiden kautta toimiessaan ihminen ei voi toimia väärin ketään kohtaan.

20160912_200300.jpg

Henkinen herääminen – oikea tie?

”Henkinen herääminen” voi johtaa myös väärille raiteille. Herääminen synnyttää valtavaa tarvetta päivittyä uuteen tietokantaan. Syntyy tarve hotkia tietoa, päästä kärryille kaikesta henkiseen kehittymiseen liittyvästä metodista ja tiedosta.

Moni tuntuu kulkevan aika tuskaisen tien kaiken maailman harhaoppien kera. Joku ehkä tarvitsee sen valtavan tietomäärän ja kaiken sen metodologisen ja jopa dogmaattisen koulukunnan tuen taakseen valaistuakseen, mutta ei, niitä ei välttämättä tarvita. Sinun tarvitsee vain löytää se tieto, joka ravitsee juuri sinua.

”Jos odottaa jonkun toisen määrittelemää kokemusta saapuvaksi, saattaa jättää huomiotta oman, ainutlaatuisen kokemuksensa. Luultavasti aitoa valaistumista on kovin vaikeaa kuvailla sanoilla. Harvoin on kyse myöskään kerralla rysähtävästä kokemuksesta. Todennäköisesti valaistumisen taival on hidas prosessi, joka vaatii pitkällistä omistautumista ja kovaa työtä. Jokaisen kehitys kulkee omaa vauhtiaan.”

Kirjasta: Japji Sahib, mielen joogaa, Teija Enoranta, Tammi 2015

Ymmärrän ihmisten tuskan ja ymmärrän, että henkisen tien polku vetää puoleensa — kuten myös sen, että se saattaa tuntua äärimmäisen vieraalta asialta. Välillä harmittaa, kun näkee ihmisten ampaisevan äärilaidasta suoraan toiseen. Eikä se erinäisten hihhuliryhmien koukku ole yksilön kannalta yhtään sen parempi kuin muutkaan koukut. Joku hyötyy siitä, että toiset ovat koukussa ja se ruokkii negatiivista kehitystä yhteiskunnassamme. Jos se ydin sinussa ei hyödy, ei yhteiskuntamme hyödy.

Henkisen elämän työkalupakki

Mitä tarvitaan henkiseen kasvuun ja valaistumiseen jos siihen ei tarvita ulkopuolisia guruja eikä välttämättä jonkin metodin harjoittamista? Yksinkertaistettuna:

  • hiljentymistä
  • yksinkertaistamista/luopumista/karsimista
  • tietoista työskentelyä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin suhteen

Edellä mainitut asiat toki ovat iso kokonaisuus, mutta alkuun pääsee sillä, että pohtii mielessään miten voisi toteuttaa omassa elämässään noita asioita ja miten lähtee liikkeelle. Joissain asioissa voi tarvita ohjausta tai keskusteluapua, eikä se ole huono asia! Joku on aina viisaampi ja voi auttaa sinua eteenpäin omalla tielläsi.

Esimerkiksi hiljentymisen suhteen voi yksinkertaisesti alkaa käymään metsässä ilman teknisiä laitteita, kokeilla erilaisia meditaatioita tai hiljaisuuden retriittejä. Karsiminen tarkoittaa kuormituksen ja negatiivisen energian purkamista; siihen voi liittyä luopumista velvoitteista tai tavarasta, työhon tai parisuhteeseen liittyvien ongelmien ratkaisemista ja joskus myös sen ”vuorille nousun”. Kokonaisvaltainen hyvinvointi pitää sisällään niin mielen, sielun kuin kehonkin. Kehoa hoidetaan niin ravinnolla kuin sopivalla liikunnallakin. Mieltä ja sielua hoidetaan vaikkapa kulttuurilla ja sosiaalisella kanssakäymisellä. Se, mikä itselle sopii, löytyy sillä, että kuuntelee itseään. Mikään velvoitteelta ja rasitteelta tuntuva ei ole lopulta hyväksi, vaikka voi toki tuoda mukanaan hyvääkin.

Oman tien löytää, kun rohkaistuu uskomaan sitä oman elämäsi suurinta Gurua: sinua!

Suosittelen lämpimästi joogaa kenelle tahansa. Jooga hoitaa kehoa monipuolisesti. Se vapauttaa niin kehon kuin mielenkin jännityksistä, vaikuttaa hormonitoimintaan ja mielialaan vaikuttaviin mekanismeihin kehossamme, opettaa mielen ja kehon hallintaa ja lopulta kääntää meidät miettimään kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ajan myötä mukaan tulee väistämättä ajatuksia ravinnosta, ympäristöstä, ihmissuhteista kuin elämästä laajemmassakin mittakaavassa. Vaikka alkuun joogaisikin vain fyysisesti, myöhemmin jooga siirtyy henkiseksi harjoitukseksi. Voit joogata, vaikka et tekisikään fyysistä harjoitusta.

Viihdy omassa arjessasi

Lukuisat yritykset palata säännöllisen joogaharjoittelun pariin ovat tuottaneet nykyarjessani enemmän tuskaa, ahdistusta ja valtavaa pettymystä, kuin iloa ja valoa.

En pysty! En jaksa! En saa kiinni siitä! Ei ole aikaa! Ei se edes tunnu enää siltä! Ja ennen kaikkea harjoitukseen kiinni pääsemisestä on tullut niin valtava stressi, että ajatuskin saa voimaan huonosti. Stressi yhdistettynä suht haastavaan harjoitukseen saa negatiivisen stressin vaikutukset kumuloitumaan kehossa.

Rauhoitin viime vuonna tilanteen ja päätin olla edes yrittämättä toistaiseksi. Noh, nykyarjessa se on vielä huonompi juttu.172512_36

Viihdy omassa arjessasi -kirja

Noora Lintukankaan ”Viihdy omassa arjessasi” -kirjan takakannen teksti:

”Keskeltä arjen kaaostakin on mahdollista löytää tasapainoa ja rauhaa. Ikiaikainen joogafilosofia auttaa ymmärtämään omia tunteita ja lisäämään henkistä voimaa vastoinkäymisistä selviämiseen”

rohkaisee lähestymään joogaharjoitusta  uudelleen juuri tässä elämäntilanteessani.

Keskeneräisenä, huonovointisena ja keskellä vastoinkäymisten sumaa. Juuri nythän minä vasta tarvitsenkin joogaa, kuten silloin, kun joogan löysin.

WP_20140812_11_36_48_Pro

Miten löysin joogan – vai löysikö jooga minut?

Olin pitkään miettinyt joogan aloittamista, mutta hakeuduin ensimmäisen kerran joogasalille vasta, kun arki pyörähti haasteelliseen asentoon Tähtityttöni sairastuttua vakavasti.

Aikaisemmin tähtäimessäni oli ollut aloittaa ”sit joskus” astangajooga, mutta ensimmäiset joogakokemukseni muodostuivat sairaalakaupungissa sattumalta eteeni tulleesta odottaville äideille sopivasta Iyengar-, hatha- ja yinjoogaharjoituksia yhdistelevistä tunneista.

Rakastuin joogaan välittömästi, mutta tuossa vaiheessa totesin, että jatkan hathan parissa. Kävin tilanteen niin salliessa kansalaisopiston hathajoogassa parin vuoden ajan. Se ei välttämättä ollut kärsimättömälle luonteelleni paras mahdollinen harjoitus, mutta joogan hyödyt tunnistin ja se tarjosi minulle oman hetken omaishoitajuuden keskellä.

Kundaliinijooga

En muista, miten törmäsin kundaliinijoogaan. Se tuntui jokatapauksessa heti omalta, sopivan hörhöltä ja haastavalta.

Ensimmäinen kundaliinijoogavuoteni sai ihmeitä aikaiseksi. Se vaikutti kokonaisvaltaisesti olemiseen, olemukseen ja sisäiseen tunteeseen hyvinvoinnista. Muutoksen näkivät myös ihmiset, joiden kanssa olin tekemisissä ja sain jatkuvasti selittää, miksi minä ”loistan”.

Kundalinijooga sytytti minussa Valon, joka oli pitkään sammuksissa.

172512_37

Pari sanaa kirjasta

Tartuin nyt Noora Lintukankaan kirjaan miettiessäni, miten saisin tuon valon uudelleen syttymään ja joogan osaksi arkeani.

Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäisessä kerrotaan hieman joogan taustaa ja tarjoillaan käytännönläheisiä harjoituksia arjen keskelle ja toisessa on  jooga- ja meditaatioharjoituksia. Mielestäni kirja sopii tosi hyvin sellaisellekin, joka ei harrasta kundaliinijoogaa, vaan haluaa löytää elämäänsä lisää onnellisuutta ja tyytyväisyyttä (onnellisuus on tyytyväisyyttä!) haastavan arjen keskellä.

Ihan ensimmäiseksi kirja palauttaa mieleen hengityksen merkityksen ja sen voiman. Kirjassa on hyviä hengitysharjoituksia, joita voi tehdä kiireisenkin arjen keskellä. Suosittelen erityisesti aloittelijoille!

Kirja myös muistuttaa, että onnellisuus on jotain, mikä ei tule ja mene, vaan se on. Kirjoitin vastikään siitä, ettei onnellisuuden perässä kannata laukata.

”elämän ei tarvitse olla vain helppoa ja mukavaa. Valoa ei ole ilman pimeyttä. Ei ole mahdollista valita yhtä ilman toista, ja vastakohtien avulla ymmärrämme itseämme ja erotamme totuuden epätodesta. Joogisen viisauden mukaan kriisitön elämä odottaa ruumisarkussa.”

Noora Lintukangas, Viihdy omassa arjessasi

Elämään kuuluu vastoinkäymiset ja riittämättömyyden tunne. Joogan avulla voi kuitenkin vahvistaa mahdollisuuksiaan selviytyä arjesta ja löytää oman voimansa.

Kirja muistutti minua taas mielen voimasta, sitoumuksen merkityksestä, vuorovaikutuksen ja tunteiden kohtaamisen tärkeydestä ja siitä, miten tapojen muuttaminen vaatii sitkeää harjoittelua.

172512_35

Valo ja varjot

Kun päätin aikanaan ottaa elämäni omiin käsiini ja muuttaa tapaa tarkastella maailmaa, suuri oivallukseni oli ettei kohtaamaani suurta varjoa ole olemassakaan, ellei ole olemassa myös suurta valoa. Minun täytyi vain päättää katsonko varjoon vai valoon. Valitsin valon. Tämä oli muuten myös silloisen blogini teema ja nimi.

Olen sillä tiellä edelleen, mutta näköjään kuitenkin unohtanut tuon oivallukseni syvimmän merkityksen.

”Eliminate to illuminate”

Yogi Bhajan

Tuo elämäni voimakkaasti aikanaan muuttanut oivallus palautui mieleeni luettuani kirjasta seuraavan kohdan:

”Päivänkakkara ei seuraa aurinkoa, vaan kääntyy pois varjosta. Luonto toimii usein ensin negatiivisen kautta (vauva pitää kovasti meteliä silloin kun jokin ei toimi, mutta on hiljaa, kun asiat ovat hyvin). Elämä muuttuu paljon enemmän sellaisten asioiden kautta, joiden tekemisen lopetat kuin sellaisten asioiden, joiden tekemisen aloitat. Jos et tiedä, mitä tehdä, lähde liikeelle siitä, mitä et ainakaan halua. Käännä selkäsi asioille, joita et halua, älä käytä energiaasi niihin, tule pois niiden luota, ja luonto täyttää tyhjiön jollakin uudella. Kun käännät katseesi toiseen suuntaan, vaikka et edes tiedä mitä etsit, uusi ovi ilmaantuu.”

AIVAN!

20161006_120859

Henkinen harjoitus on itsekästä – vai onko?

Henkisiä harjoituksia ja joogaa on moitittu  itsekkyyden ilmentymäksi modernissa maailmassamme. Niiden nähdään olevan vain henkilökohtaisen onnellisuuden maksimaalista tavoittelua. Ymmärrän ajatuksen taustan havaitessani, miten tietyn tyyppiset ihmiset joogaa harjoittavat.

Onnellisuus ei tule siitä, mitä itsellemme haalimme, vaan merkityksellisyydestä, joka löytyy siitä, mitä jaamme ympärillemme. Ja nimenomaan ilman, että teemme jakamisestamme numeroa.

Kirjasta löytyy myös muistutus seitsemästä askeleesta kohti onnellisuutta. Sen mukaan yksi askel johtaa toiseen ja lopputuloksena on automaattisesti onnellisuus. Termit suomennettuna eivät välttämättä kuvasta kovin hyvin sitä, mitä ne todellisuudessa tarkoittavat. Kannattaakin tutustua Nooran blogikirjoitukseen aiheesta! Mutta tässä vielä nämä askeleet:

Kundaliinijoogan seitsemän askelta onneen

  1. Sitoutuminen
  2. Luonne
  3. Omanarvontunto
  4. Jumalaisuus
  5. Armo
  6. Uhrautuminen
  7. Onnellisuus

Kirjasuositus: Noora Lintukangas, Viihdy omassa arjessasi, Mielen ja kehon harjoituksia kaaoksen keskelle, Otava 2017