keho – mieli – sielu
Jos sienikoriini eksyy karvarouskuja, mun alkaa heti tehdä mieli syrnikkejä. Syrnikit ovat venäläisiä rahkalettuja ja aivan sairaan hyviä! Suosittelen rahkalettuja myös vaniljavaahdon ja vadelmahillon kanssa, mutta itse en voi vastustaa makean ja suolaisen yhdistelmää –… Lisää
Palataan kesämuistoihin vielä hetkeksi! Kuten jo aikaisemmin tuli todettua, minulle parasta kesässä on paahtava helle. Sitä tuli kesällä 2018 fiilisteltyä toden teolla – mutta samalla se vaikutti siihen, mitä jaksoi tai pystyi tekemään. Road tripit… Lisää
Pitkään jatkuneen ja yhä pahenevan väsymykseni aiheuttajaksi paljastui viimein raudanpuute(anemia) toukokuussa. Olen kärsinyt raudanpuutteesta todennäköisesti vuosia ja vasta anemian rajalla olotila romahti niin, että normaali elämä ei enää onnistunut – mikä sai minut hakeutumaan jälleen… Lisää
Eräänä ihanana loppukesän päivänä vietimme mukavan päivän Kellokoskella sukulaisperheen kanssa. Muistin retken, kun tsekkasin pitkästä aikaa kameran muistikortin ja löysin reissun kuvat. Ihana tuulahdus kesämuistoista.
Kellokosken Ruukin alueella sijaitsee yksi lempikahviloistani ja halusin näyttää pohjoisesta saapuneille vieraille sekä kahvilan, että ruukin aluetta muutenkin. Lahden seudun nähtävyydet oli nähty jo moneen otteeseen, joten tuli tarve laajentaa hieman reviiriä.
En voi olla yhä kehumatta Kinuskillaa, koska se tarjoaa herkkuja jokaiselle aistille. Visuaaliselle ihmiselle kahvila ja sen ympäristö on jopa säädyttömän kutkuttava kohde.
Lapsetkin tykkäsivät, eikä vähiten mahtavien kakkupalojen ja retrojen sohvien vuoksi.
Kellokosken ruukin alueella on muutenkin paljon katseltavaa.
Valitettavasti koski oli jonkinlaisessa remontissa vierailumme aikana, emmekä päässeet ihailemaan sen juoksua, minkä varjolla lapset sinne alun perin houkuteltiin.
Haluan tarjota lapsille palasia historiasta ja kulttuurikokemuksia, jätän ilomielin hurlumhein ja pommppulinnoihin roudaamisen lasten elämään kuuluville muille osapuolille.
Onneksi alueella oleva museo kiinnosti lapsia ja tosiaan Kinuskillan kahvilahan se veti lopulta potin kotiin.
Näistä hetkistä jää jälkiä.
Pyörittyämme aikamme Ruukin alueella, tulin kertoneeksi alueella olevasta mielisairaalasta ja sen puutarhasta, joka kuulemani mukaan vallan ihastuttava.
En ollut itse aikaisemmin käynyt siellä, joten ei ollut vaikeaa myöntyä lasten toiveeseen päästä katsomaan Kellokosken Prinsessan hovipuutarhaa. Sairaalamuseossa emme poikenneet.
Itse en ole nähnyt elokuvaa Kellokosken Prinsessasta, mutta pystyin eläytymään hänen rooliinsa puutarhassa vaeltaessamme. Olihan se melkoinen ja melkoisen pieteetillä hoidettu!
Ihanaa, että tälläisiä puistoja edelleen hoidetaan. Ja harmi, että tällaisten kohteiden lakkauttamista edes mietitään. Puutarhalla ja aluetta hallitsevalla vahvalla visuaalisella kauneudella on varmasti oma merkityksensä sairaalan potilaille, näitä arvoja ei saisi koskaan väheksyä.
Löysimme myös Kellokosken Prinsessalle pystytetyn muistomerkin, vaikka sitä tovi jouduttiin etsimäänkin. Hiljaiseksi veti ajatus hänenkin kohtalostaan, meistä jokaisen.
Voi miten ilahduttavaa poiketa täällä blogissa ja nähdä, miten paljon kävijöitä on oven availlut ja kynnysmattoon jalkojaan pyyhkäillyt, vaikka blogi ei ole edes päivittynyt. Kiitos!
Selvästi suosituimmat tekstit liittyvät raudanpuutteeseen, enkä sitä ihmettele, kun huomaan jo ihan lähipiiristäkin kuinka monta ihmistä sama ongelma koskettaa!
Raudanpuute ei ole mikään ihan pikkujuttu, sen voin sanoa, kun olen nyt liki kuoleman kielistä palannut takaisin elävien kirjoihin. ”Ihmeparantuminen” sanoi työterveyslääkäri, joka piti minua vakavasti masentuneena ja siltä varmasti vaikutinkin, koska raudanpuute vie hapen paitsi elimistöstä, myös aivoista ja ajatuksista.
En ole silti vielä ihan kunnossa, mutta nyt otetaan rauhallisesti ja annetaan keholle lupa toipua. Palasin elokuun alussa takaisin työmaalle, uusiin kuvioihin ja täyteen työpäivään. Fiilis on kuin istuisi korkealla, taivasalla. Vapaa ja innostunut. Ei tässä ihan maratonille olla lähdössä, mutta energia ja aivotoiminta riittää siihen, mihin sitä tarvitaan.
Seuraavaksi alan paneutumaan taas ruokavalio-asioihin ja niistä palaan varmasti myös tänne blogiin.
Kuvat ovat muistoja kesäiseltä Rovaniemen retkeltä. Takana on kyllä valtavan ihana kesä. Kiitos maailmankaikkeudelle siitä!
Takana on elämäni kesä ja muutoksia elämään liittyvissä kuvioissa. Minusta tuntuu vahvasti, että yksi aikakausi on päättymässä ja uusi alkamassa. Uuden laatua en vielä ihan tarkasti pysty hahmottamaan.
Jätän blogin hautumaan hetkeksi, sillä nyt ei energiani riitä ihan kaikkeen vaadittuun. Blogi lepää ainakin siihen, kunnes pystyn arvioimaan uutta arkea realistisemmin.
Nähdään!
Intialaistyyppinen curry on herkullista sapuskaa. Aina siihen ei tarvitse käyttää lihaa, vaan kasvis-papu-curryt ovat yhtä herkullisia ja täyttäviä, kuin lihapitoisetkin.
Tätä kikhernecurrya voi varioida mielensä mukaan. Porkkanan tilalla esimerkiksi bataatti on todella maukas vaihtoehto. Tämä curry on täyttä ruokaa ja valmistuu helposti!
Kikherne on edullista ja monipuolinen papu. Sen proteiinipitoisuus on ihan huippuluokkaa, joten sitä suositellaan erityisesti runsaasti liikkuville vegaaneille ja miksei lihan korvaajaksi kenelle tahansa. Kikherneessä on myös kuituja ja rautaa siinä missä lihassakin.
Tässä vielä tulostettava ohje: kikhernecurry
Onko sulla joku lemppari kikherneresepti?
Rakastan paahteista hellettä ja niitä on tänä kesänä vihdoin saatu sopivassa suhteessa perinteisempään Suomi-kesään.
Kuiva ja kuuma ilma on mun juttu. Se on kesässä parasta. Ongelmia jaksamisen kanssa tulee, kun kuumuuteen yhdistetään kostea ilma. Voisin kuvitella hyvin asuvani jossain eteläisessä Italiassa. Paahteinen Rooma ei ollut hullumpi kokemus.
Teimme tänä kesänä reissun pohjoiseen juuri silloin, kun siellä alkoivat huimat helteet ja palasimme takaisin helteiseen etelään monta ihanaa kesäyömuistoa mielessämme. Ihan parasta kesässä helteen lisäksi ovat kesäyöt ja auringonlaskut. Rovaniemen reissulla ei todellakaan maltettu ohittaa yhtään auringonlaskua ja niiden perässä juostiin kameran kanssa puolen yön tienoilla useampaan otteeseen.
Lapset nauttivat yöuinneista ja itse sain niistä reissuista muistoksi monta viikkoa kipunoivat mäkäräisen puremat. Mutta kaikki oli sen arvoista!
Reissun kohokohta saattoi kuitenkin olla ex-tempore rantautuminen räppiluolaan! Ei haitannut yhtään olla luolan vanhin bilettäjä, sillä Gangsta rap sai joka solun hyppimään musiikin tahtiin ja kummipoika piti huolen, että olimme nuorilta kolleilta turvattuja. Joku Roti Mafia yllätti meikäläisen ihan totaalisesti.
Tämän kesän jälkeen on hieman helpompi ottaa vastaan syksyn haasteet. Todellakin!
Poikkean joka kesä Heinolassa. Useimmiten käyn vain fiilistelemässä sen ihanaa rantapuistoa ja kävelen keskustassa ihastellen vanhoja taloja. Päämäärä on kuitenkin useimmiten ollut pientuottajien tuotteita tarjoava ihana Heila ja sen maittava lounas.
Heinola ei välttämättä äkkiseltään kuulosta kovin kiinnostavalta käyntikohteelta, mutta ainakin vanhoista ympäristöistä ja museoista tykkääville, kuten myös kulinaristeille, se tarjoaa mukavia elämyksiä. Heinolassa helposti solahtaa johonkin toiseen maailmaan, mikä minusta matkailussa onkin se tärkein ulottuvuus.
Tällä kertaa jätin Heilan väliin ja tutustuimme lapsen kanssa Heinolan museoihin. Museokortin myötä olen pyrkinyt kiertämään museoita missä sitten kuljenkaan. Suosittelen lämpimästi museokortin hankkimista, jos sinulla sellaista ei vielä ole!
Ensimmäisenä suuntasimme Lääninkivalteri Aschanin taloon. Olen tuota taloa ihaillut ulkoa päin useita kertoja, mutta en ollut vieraillut siellä aikaisemmin. Ja kyllä kannatti poiketa. Portilta todellakin astutaan suoraan 1700-luvulle ja talo, vaikka se ei olekaan enää alkuperäisessä kunnossa, vaan resteuroitu useiden tuhoisienkin vaiheiden jälkeen alkuperäistä muistuttavaan kuosiinsa, on ihana tuulahdus vanhaa aikaa.
Aschanin talosta siirryimme hetkeksi vilvoittelemaan ihanaan rantapuistoon ja sieltä Heinolan kaupungin museoon, joka sekin on ihanassa vanhassa puutalossa. Talo on aikanaan ollut yksityisasunto ja myöskin vallan ihastuttava käyntikohde. Kesällä 2018 aina syyskuulle asti siellä on mielenkiintoinen näyttely pukeutumisesta identiteetin rakentajana nimeltään ”Kiireestä kantapäähän”. Satuimme museoon juuri ilmaisen esittelykierroksen aikaan. Helteisestä säästä johtuen emme lapsen kanssa jaksaneet kuunnella koko esitystä, vaikka se olisikin ollut erittäin mielenkiintoinen. Museo esittelee myös Heinolalaista elämää aina 1700-luvulta 1900-luvun alkupuoliskolle.
Museolta kipusimme nauttimaan vohvelit ihanassa Harjupaviljongissa. Olin nähnyt somessa kuvia rakennuksesta ja vohveleista, mutta kävin tuollakin vasta nyt ensimmäistä kertaa. Jugend-tyyli on yksi suosikkityyleistäni ja Harjupaviljonki ei tuottanut pettymystä siinä suhteessa. Myös vohvelit olivat herkullisia, tosin mielestäni myös melko kalliit täytteen määrään nähden. Otimme savulohi- ja paahtopaistivohvelit vaikka makeat vohvelit näyttivätkin sivusilmällä tarkasteltuna täytteineen hintaan nähden kohtuullisemmilta.
Harjupaviljongin jälkeen kipusimme toiselle harjulle ja kävimme katsastamassa näköalatornista 360 asteen näkymät kaupungille. Torilla ei ollut enää iltapäivästä mitään tarjolla, joten kävimme lähikaupasta vesipullot ja mansikkarasian, jonka nautimme niin ikään rantapuistossa penkillä istuen.
Helteisestä kelistä johtuen tuntui jälleen, kuin olisi ollut ulkomailla, mutta samasta syystä voimat olivat vähissä, joten taidemuseon jätimme suosiolla johonkin toiseen kertaan.
Heinola on siinä mielessä mukava käyntikohde, että ilmaista parkkitilaa löytyy helposti keskustan lähettyviltä ja kaikki kohteet ovat jalkaisin helposti saavutettavissa myös lasten kanssa. Tästä täydet propsit Heinolalle!
Oletko käynyt Heinolassa ja mitä mieltä olet siitä?
Loma-aikoja ei pitäisi aikatauluttaa ja plänätä täyteen ohjelmaa, olen vankasti tätä mieltä. Ymmärrän toki sen, että jos arki on kiireistä ja sitoo velvollisuuksiin, tekee mieli esimerkiksi kesälomalla kokea kaikki se kiva, mihin arjessa ei ole aikaa. Loma ei palauta, jos se on yhtä aikataulutettu yhtä tiukkaan kuin arki. Ei se lihaskaan kasva treenatessa, vaan treenin jälkeisessä levossa. Sitä paitsi sattuma on ihana juttu, joka jää kokematta, jos sille ei ole tilaa.
Olen itsekin elänyt aikakauden, jolloin kaikki lomat ja viikonloput oli suunniteltu etukäteen täyteen menoja ja reissuja, ja tunsin tukehtuvani. Olenkin sittemmin nauttinut tilanteesta, jossa voin itse päättää, mitä vapaa-ajallani teen – tai teenkö mitään. Ja en todellakaan enää aikatauluta kovin heppoisin perustein lomiani.
Arki on minulle tärkeää, sehän on elämää. Minun elämääni. Pyrin tekemään arjesta juhlaa ja koen asioita vahvasti myös arkipäivinä. Ehkä siksi en liitä lomiin ajatusta siitä, että silloin ”voi elää ja kokea”. Omat toiveeni ja mielenkiinnon kohteeni eivät ole kaukomailla, että sikäli helppoa toki kokea seikkailua keskellä talvista arkipäivääkin.
Lomalla minusta on ihan parasta, kun voi tunnustella fiiliksiä, katsoa säätilaa ja tilin saldoa ja päättää rauhassa, haluaako tehdä jotain tai käydä jossain.
Impulsiiviset lähdöt ovat tänä kesänä olleet elämän suola. Tuntuu, kuin olisin suotuisien tähtikuvioiden alla, sillä olen kokenut ja nähnyt paljon. Olen pitkästä aikaa elänyt.
Olen rentoutunut ja valmis syksyn koitoksiin.
