keho – mieli – sielu
Arki rullaa ja tsunamin jälkiaallot ovat tänään jo askeleen lähempänä. Kun kohtaan sen, olen lähempänä omaa tulevaisuuttani kuin ikinä ennen tätä. Ja kas, yhtäkkiä huomaan sitoutuneeni taas useammaksi viikoksi tiukkaan opiskelusettiin ja samaan aikaan työelämäkin… Lisää
Mistä sä unelmoit? Jäin omalla kohdallani miettimään tätä kun aihe tuli esille Jyrinäparran kanssa jutellessa. Tulin todenneeksi, että tällä hetkellä elän jollain tapaa aikaisempaa unelmaani. Toki minulle jäi unelmia vielä unelmoitavaksikin asti. Unelmointi on sisäsyntyistä,… Lisää
Jos sienikoriini eksyy karvarouskuja, mun alkaa heti tehdä mieli syrnikkejä. Syrnikit ovat venäläisiä rahkalettuja ja aivan sairaan hyviä! Suosittelen rahkalettuja myös vaniljavaahdon ja vadelmahillon kanssa, mutta itse en voi vastustaa makean ja suolaisen yhdistelmää –… Lisää
Palataan kesämuistoihin vielä hetkeksi!
Kuten jo aikaisemmin tuli todettua, minulle parasta kesässä on paahtava helle. Sitä tuli kesällä 2018 fiilisteltyä toden teolla – mutta samalla se vaikutti siihen, mitä jaksoi tai pystyi tekemään. Road tripit ilmastoidulla autolla onnistuvat lasten kanssa helteessäkin, toisenlaisia ovat ne omat hikiset muistot 70-luvulta automatkoista helvetissä.
Toiseksi parasta kesässä on ”Go with the Flow!” – elämän virran mukana, etukäteen suunnittelematta, hetkiin tarttuen. Eräänä kesäisenä päivänä virta vei meidät pohjoisen sukulaisten kanssa road tripille Tuusulan kautta kohti Lohjaa.
Armottomina Amorphis-faneina emme kuitenkaan olleet Joutsenen perässä, vaan Paavolan tammesta oli puhuttu jo muutamana kesänä. Tosin salaa ehkä hieman toivoin, että Tomi Joutsen tulisi sattumalta polulla vastaan…
Paavolan tammesta on tullut hipsterivaeltajien ja Metsien Kätkemä -ohjelman myötä melkoinen julkkis. Se ei ole mikään ihme, sillä vaikuttavahan tuo reilusti yli 400 vuotias ja yli neljän metrin vyötärysmitan omaava tammi onkin.
Se on jotain, joka vai tulee kokea.
Eikä sen saavuttaminen vaadi kymmenien kilometrien rinkka selässä vaeltamista, vaan tennareillakin pääsee ja tärkein varustus tälle retkelle on kamera tai kännykkä, jolla voi tallentaa muiston muille somessa jaettavaksi. Kyllä. Nyt kuulun heimoon #paavolantammi.
Paikassa on jotain todella maagista.
Alueen historiaan en ole perehtynyt, mutta historian havinan, sielujen tanssin ja mahtavan energian paikalla kyllä tunsi. Tammi seisoo yksinäisenä valtavat juuret ja oksat ympärilleen levittäytyen. Sen ympärillä, soveliaan etäisyyden päässä, on risuuntunut kuusikko, joka luo omalla tavallaan mystisen ilmapiirin tammen lähettyville.
Tammi on saavutettavissa osana luontopolkua pienen kävelymatkan jälkeen. Paavolan luontopolku itsessään on viehättävä ja pohjoisen asukeille eksoottinen kokemus.
Itseasiassa koko matka tammen luo pitkin Lohjan saaristoreittiä oli valtavan ihastuttava kokemus. Maisema muistutti paikoin Toscanaa omenapuuviljelmineen ja polveilevine maastoineen.
Voi rakkautta!
Pitkään jatkuneen ja yhä pahenevan väsymykseni aiheuttajaksi paljastui viimein raudanpuute(anemia) toukokuussa.
Olen kärsinyt raudanpuutteesta todennäköisesti vuosia ja vasta anemian rajalla olotila romahti niin, että normaali elämä ei enää onnistunut – mikä sai minut hakeutumaan jälleen kerran lääkärille.
Kävin jo kaksi vuotta sitten työterveyslääkärissä samojen oireiden vuoksi. Oirelistaus viittasi vahvasti kilpirauhasen vajaatoimintaan ja sitä lähdettiinkin kartoittamaan, mutta viitteitä kilpirauhas-sairauteen ei löydetty. Kilpirauhasarvojani tsekataan herkästi, koska ne ovat joskus olleet viitteiden alarajalla.
Ajattelin päivittää hieman omaa tilannetta, koska blogin kävijämäärä on kasvanut varastoraudanpuute -kirjoituksen myötä.
Raudanpuutteen aiheuttamiin oireisiin ikävä kyllä tottuu. Oireet hiipivät hiljalleen, eikä eri oireiden yhteyttä välttämättä kykene havaitsemaan. Oireita minulla ilmeni ainakin seuraavasti:
hiustenlähtö, ihon kuivuus, näön sumentuminen, aivosumu, alttius infektioille, kalpeus, hengenahdistus, ientulehdukset, kielen arkuus ja turvotus, limakalvojen haavaumat, suun ja suupielen haavaumat, huimaus, hauraat kynnet, käsien ja jalkojen kylmyys, levottomuus, elohiiret, yleinen heikotus, voimattomuus lihaksissa, henkinen väsymys, älyllinen taantuminen, päänsärky, ruokahaluttomuus, rytmihäiriöt, unihäiriöt, kuulon aleneminen, turvotus, painon nousu…
Mielestäni minulla on melko hyvä resilienssi. Kestän hyvin painetta ja suurenkin henkisen rasituksen kanssa olen oppinut pärjäämään. Kuormitusta minulla on pitkältä ajalta huomattavia määriä, mutta jos olen fyysisesti hyvässä kunnossa, pystyn kantamaan kuormaani ilman, että se vaikuttaa toimintakykyyni. Toisaalta elämäni alkutaipaleella saamani elinvoiman kori on ollut jo alkujaan heikosti lastattu ja minun tulisi olla huolellinen sen kanssa, kuinka paljon kulutan elinvoimaani vähemmän tärkeisiin asioihin.
Nyt fyysisen toimintakyvyn romahdettua, en kyennyt enää myöskään viimevuoden loppupuolen ylimääräisiä taakkoja kantamaan – koin olevani täysin loppu niin henkisesti kuin fyysisestikin. Se sai minut hakeutumaan viime vuoden lopulla lääkärille. Ymmärrän siten, että lääkärien silmissä olin vain masentunut, mutta sitä en ymmärrä, että kaikki fyysiset oireeni sivuutettiin vain masennuksen ilmentyminä.
Raudanpuute johtaa masennuksen oireisiin, koska se vaikuttaa suoraan aivojen välittäjäaineiden toimintaan – erityisesti dopamiiniaineenvaihduntaan.
Taistelin oireideni kanssa puoli vuotta ennen kuin lääkäri suostui kuuntelemaan tarkemmin niitä mitattuaan ensin verenpaineet. Sainkin lähetteen verikokeisiin. Ja rautavarastojen puutehan sieltä verikokeista lopulta löytyi.
Edistyneempien lääkäreiden mukaan kymmeniä pykäliä laskenut hemoglobiini yhdessä rautavarastojen puutteen kanssa on anemiaa, mutta työterveyslääkäri oli tyytyväinen Hb-arvooni, joka oli edelleen viitteiden sisällä (kun se minulla on normaalisti ollut viitteiden ylärajan yläpuolella) ja hän diagnosoi minulle raudanpuutteen ilman anemiaa.
Raudanpuuteanemia on toki vakavampi diagnoosi. Erityisesti sen syy pitäisi selvittää. Omalla kohdalla punasoluindeksit olivat verikokeissa osin myös epänormaalit, mikä viittaa myöskin anemiaan. Kun kehon rautavarastot ovat tyhjät, se pumppaa verenkiertoon enemmän kehittymättömiä punasoluja.
Kahden kuukauden Obsidan-lääkityksen (2×100 mg/vrk) jälkeen ferritiinitasoni oli noussut 4,6 –> 40 ja lääkärin ohjeistuksesta puolitin annostuksen. Tässä kohtaa voin jo melko hyvin! Pystyin nousemaan rappuja ja mäkiä ylös ilman valtavaa hikoilua ja hapen haukkomista. Vireystilakin oli aika mainio.
Ferritiiniarvo tsekattiin seuraavan kerran 2 kk kuluttua ja tuloksena arvojen romahtaminen melkein puolella. Huomasin ensimmäiset oireet olotilassa noin 3 viikkoa annoksen puolittamisen jälkeen, mutta olin samalla juuri palannut täyteen työpäivään pitkän sairausloman jälkeen ja pistin väsymyksen sen piikkiin. Vasta kun tukka alkoi jälleen tippua päästä joitain viikkoja sitten, havahduin lisääntyneen uupumuksen epänormaaliuteen. Ja näinhän ne rauta-arvot olivat taas heikentyneet.
Työterveyslääkärin mukaan rautavarastojeni määrä ei ole enää oleellisesti heikentynyt, koska se on viitearvojen sisäpuolella. Hänen näkemyksensä mukaan siis ferritiiniarvolla 26 minun pitäisi olla suht kunnossa, koska ferritiinin viitearvojen alaraja on 10…
Jumalauta! Älkää ihmiset uskoko, jos lääkäri väittää tälläistä! Naisen ferritiiniarvojen tulisi olla vähintään 60 pinnassa, jotta se olisi kestävällä tasolla. Mieluiten tavoitteena toki olisi korkeampikin arvo, koska stressi, rankka liikunta ja kuukautiset vievät rautaa varastosta koko ajan, eikä ravinto välttämättä riitä korvaamaan käytettyä rautaa.
Edessä on siis pitkä tie varastojen täydentämisessä. Mikäli vatsa vain mitenkään kestää isompaa Obsidan annosta, jatkan sillä toistaiseksi. Pyysin ja sain lääkäriltä lähetteen eteenpäin, sillä runsaat kuukautisvuodot vaativat oman huomionsa, ettei rautavarastot ole jatkuvasti nollilla tulevaisuudessakin.
Pyrin panostamaan myös ruokailuun. Lisään ruokavaliooni täysjyväviljaa ja lihaa. Kasviksista ja viljoista tuo rauta ei vain imeydy elimistöön kovin hyvin, koska niissä tuppaa olemaan myös aineita, jotka estävät raudan imeytymistä. Samalla täytyy kiinnittää huomio suoliston kuntoon, sillä on myös suuri merkitys ravinnosta saatavien tärkeiden aineiden imeytymisen kanssa.
Raudanpuutetta ei kuitenkaan voi korjata ruokavaliolla. Ruokavaliosta huolehtiminen vaikuttaa rautavarastojen ylläpitoon ja ennen kaikkea siihen, ettei huonoilla valinnoilla estä ravinnosta saatavaa rautaa imeytymästä. Imeytymistä voi edistää c-vitamiinilla yhdistettynä sitä ravinnosta saatavaan rautaan. Otan siis Obsidanin kanssa c-vitamiinia ja katson, että aamupalalla täysjyväleivän kanssa nautin c-vitamiinipitoista mehua (tyrni-ananasmehu on minun valintani). Myös imeytymisasiaa tullaan jatkossa pohtimaan, mikäli kuukautisten runsauteen ei löydy hoidettavissa olevaa syytä, eikä se selitä ferritiiniarvojeni romahtamista.
Omalla kohdalla yksi suuri tekijä raudanpuutteelle altistumisessa on ollut varmastikin huono ruokavalio ja epäsäännöllinen syöminen.
Puhumattakaan siitä, että kun vielä olin hyvässä kunnossa, niin treenasin erittäin rankasti! Pitkittyneen stressin kanssa se on erittäin huono valinta rautavarastojen kannalta. Hikiliikunta ja stressi molemmat syövät rautavarastoja – ja kun rautaa ei kasvispainotteisen ruoan vuoksi juurikaan ole varastoon palautunut, runsaiden kuukautisten ja synnytysten aiheuttama vaje ei ole koskaan päässyt korjaantumaan.
Vielä kun lisääntyvää uupumusta olen pyrkinyt tasoittamaan jatkuvalla kahvin kittaamisella (joka estää rautaa imeytymästä), niin avot!
Rautavarastojen kasvattaminen siis jatkuu vielä pitkään. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että pitkään jatkuneen huonon olon syy on selvinnyt ja sille voi todennäköisesti tehdä jotain.
Eräänä ihanana loppukesän päivänä vietimme mukavan päivän Kellokoskella sukulaisperheen kanssa. Muistin retken, kun tsekkasin pitkästä aikaa kameran muistikortin ja löysin reissun kuvat. Ihana tuulahdus kesämuistoista.
Kellokosken Ruukin alueella sijaitsee yksi lempikahviloistani ja halusin näyttää pohjoisesta saapuneille vieraille sekä kahvilan, että ruukin aluetta muutenkin. Lahden seudun nähtävyydet oli nähty jo moneen otteeseen, joten tuli tarve laajentaa hieman reviiriä.
En voi olla yhä kehumatta Kinuskillaa, koska se tarjoaa herkkuja jokaiselle aistille. Visuaaliselle ihmiselle kahvila ja sen ympäristö on jopa säädyttömän kutkuttava kohde.
Lapsetkin tykkäsivät, eikä vähiten mahtavien kakkupalojen ja retrojen sohvien vuoksi.
Kellokosken ruukin alueella on muutenkin paljon katseltavaa.
Valitettavasti koski oli jonkinlaisessa remontissa vierailumme aikana, emmekä päässeet ihailemaan sen juoksua, minkä varjolla lapset sinne alun perin houkuteltiin.
Haluan tarjota lapsille palasia historiasta ja kulttuurikokemuksia, jätän ilomielin hurlumhein ja pommppulinnoihin roudaamisen lasten elämään kuuluville muille osapuolille.
Onneksi alueella oleva museo kiinnosti lapsia ja tosiaan Kinuskillan kahvilahan se veti lopulta potin kotiin.
Näistä hetkistä jää jälkiä.
Pyörittyämme aikamme Ruukin alueella, tulin kertoneeksi alueella olevasta mielisairaalasta ja sen puutarhasta, joka kuulemani mukaan vallan ihastuttava.
En ollut itse aikaisemmin käynyt siellä, joten ei ollut vaikeaa myöntyä lasten toiveeseen päästä katsomaan Kellokosken Prinsessan hovipuutarhaa. Sairaalamuseossa emme poikenneet.
Itse en ole nähnyt elokuvaa Kellokosken Prinsessasta, mutta pystyin eläytymään hänen rooliinsa puutarhassa vaeltaessamme. Olihan se melkoinen ja melkoisen pieteetillä hoidettu!
Ihanaa, että tälläisiä puistoja edelleen hoidetaan. Ja harmi, että tällaisten kohteiden lakkauttamista edes mietitään. Puutarhalla ja aluetta hallitsevalla vahvalla visuaalisella kauneudella on varmasti oma merkityksensä sairaalan potilaille, näitä arvoja ei saisi koskaan väheksyä.
Löysimme myös Kellokosken Prinsessalle pystytetyn muistomerkin, vaikka sitä tovi jouduttiin etsimäänkin. Hiljaiseksi veti ajatus hänenkin kohtalostaan, meistä jokaisen.
Voi miten ilahduttavaa poiketa täällä blogissa ja nähdä, miten paljon kävijöitä on oven availlut ja kynnysmattoon jalkojaan pyyhkäillyt, vaikka blogi ei ole edes päivittynyt. Kiitos!
Selvästi suosituimmat tekstit liittyvät raudanpuutteeseen, enkä sitä ihmettele, kun huomaan jo ihan lähipiiristäkin kuinka monta ihmistä sama ongelma koskettaa!
Raudanpuute ei ole mikään ihan pikkujuttu, sen voin sanoa, kun olen nyt liki kuoleman kielistä palannut takaisin elävien kirjoihin. ”Ihmeparantuminen” sanoi työterveyslääkäri, joka piti minua vakavasti masentuneena ja siltä varmasti vaikutinkin, koska raudanpuute vie hapen paitsi elimistöstä, myös aivoista ja ajatuksista.
En ole silti vielä ihan kunnossa, mutta nyt otetaan rauhallisesti ja annetaan keholle lupa toipua. Palasin elokuun alussa takaisin työmaalle, uusiin kuvioihin ja täyteen työpäivään. Fiilis on kuin istuisi korkealla, taivasalla. Vapaa ja innostunut. Ei tässä ihan maratonille olla lähdössä, mutta energia ja aivotoiminta riittää siihen, mihin sitä tarvitaan.
Seuraavaksi alan paneutumaan taas ruokavalio-asioihin ja niistä palaan varmasti myös tänne blogiin.
Kuvat ovat muistoja kesäiseltä Rovaniemen retkeltä. Takana on kyllä valtavan ihana kesä. Kiitos maailmankaikkeudelle siitä!
Takana on elämäni kesä ja muutoksia elämään liittyvissä kuvioissa. Minusta tuntuu vahvasti, että yksi aikakausi on päättymässä ja uusi alkamassa. Uuden laatua en vielä ihan tarkasti pysty hahmottamaan.
Jätän blogin hautumaan hetkeksi, sillä nyt ei energiani riitä ihan kaikkeen vaadittuun. Blogi lepää ainakin siihen, kunnes pystyn arvioimaan uutta arkea realistisemmin.
Nähdään!
Intialaistyyppinen curry on herkullista sapuskaa. Aina siihen ei tarvitse käyttää lihaa, vaan kasvis-papu-curryt ovat yhtä herkullisia ja täyttäviä, kuin lihapitoisetkin.
Tätä kikhernecurrya voi varioida mielensä mukaan. Porkkanan tilalla esimerkiksi bataatti on todella maukas vaihtoehto. Tämä curry on täyttä ruokaa ja valmistuu helposti!
Kikherne on edullista ja monipuolinen papu. Sen proteiinipitoisuus on ihan huippuluokkaa, joten sitä suositellaan erityisesti runsaasti liikkuville vegaaneille ja miksei lihan korvaajaksi kenelle tahansa. Kikherneessä on myös kuituja ja rautaa siinä missä lihassakin.
Tässä vielä tulostettava ohje: kikhernecurry
Onko sulla joku lemppari kikherneresepti?
Rakastan paahteista hellettä ja niitä on tänä kesänä vihdoin saatu sopivassa suhteessa perinteisempään Suomi-kesään.
Kuiva ja kuuma ilma on mun juttu. Se on kesässä parasta. Ongelmia jaksamisen kanssa tulee, kun kuumuuteen yhdistetään kostea ilma. Voisin kuvitella hyvin asuvani jossain eteläisessä Italiassa. Paahteinen Rooma ei ollut hullumpi kokemus.
Teimme tänä kesänä reissun pohjoiseen juuri silloin, kun siellä alkoivat huimat helteet ja palasimme takaisin helteiseen etelään monta ihanaa kesäyömuistoa mielessämme. Ihan parasta kesässä helteen lisäksi ovat kesäyöt ja auringonlaskut. Rovaniemen reissulla ei todellakaan maltettu ohittaa yhtään auringonlaskua ja niiden perässä juostiin kameran kanssa puolen yön tienoilla useampaan otteeseen.
Lapset nauttivat yöuinneista ja itse sain niistä reissuista muistoksi monta viikkoa kipunoivat mäkäräisen puremat. Mutta kaikki oli sen arvoista!
Reissun kohokohta saattoi kuitenkin olla ex-tempore rantautuminen räppiluolaan! Ei haitannut yhtään olla luolan vanhin bilettäjä, sillä Gangsta rap sai joka solun hyppimään musiikin tahtiin ja kummipoika piti huolen, että olimme nuorilta kolleilta turvattuja. Joku Roti Mafia yllätti meikäläisen ihan totaalisesti.
Tämän kesän jälkeen on hieman helpompi ottaa vastaan syksyn haasteet. Todellakin!
