Korkeimmalla, taivasalla

Voi miten ilahduttavaa poiketa täällä blogissa ja nähdä, miten paljon kävijöitä on oven availlut ja kynnysmattoon jalkojaan pyyhkäillyt, vaikka blogi ei ole edes päivittynyt. Kiitos!

Selvästi suosituimmat tekstit liittyvät raudanpuutteeseen, enkä sitä ihmettele, kun huomaan jo ihan lähipiiristäkin kuinka monta ihmistä sama ongelma koskettaa!

Raudanpuute ei ole mikään ihan pikkujuttu, sen voin sanoa, kun olen nyt liki kuoleman kielistä palannut takaisin elävien kirjoihin. ”Ihmeparantuminen” sanoi työterveyslääkäri, joka piti minua vakavasti masentuneena ja siltä varmasti vaikutinkin, koska raudanpuute vie hapen paitsi elimistöstä, myös aivoista ja ajatuksista.

En ole silti vielä ihan kunnossa, mutta nyt otetaan rauhallisesti ja annetaan keholle lupa toipua. Palasin elokuun alussa takaisin työmaalle, uusiin kuvioihin ja täyteen työpäivään. Fiilis on kuin istuisi korkealla, taivasalla. Vapaa ja innostunut. Ei tässä ihan maratonille olla lähdössä, mutta energia ja aivotoiminta riittää siihen, mihin sitä tarvitaan.

Seuraavaksi alan paneutumaan taas ruokavalio-asioihin ja niistä palaan varmasti myös tänne blogiin.

071718_106071718_124

Kuvat ovat muistoja kesäiseltä Rovaniemen retkeltä. Takana on kyllä valtavan ihana kesä. Kiitos maailmankaikkeudelle siitä!

Mainokset

Parasta kesässä

Rakastan paahteista hellettä ja niitä on tänä kesänä vihdoin saatu sopivassa suhteessa perinteisempään Suomi-kesään.

Kuiva ja kuuma ilma on mun juttu. Se on kesässä parasta. Ongelmia jaksamisen kanssa tulee, kun kuumuuteen yhdistetään kostea ilma. Voisin kuvitella hyvin asuvani jossain eteläisessä Italiassa. Paahteinen Rooma ei ollut hullumpi kokemus.

Teimme tänä kesänä reissun pohjoiseen juuri silloin, kun siellä alkoivat huimat helteet ja palasimme takaisin helteiseen etelään monta ihanaa kesäyömuistoa mielessämme. Ihan parasta kesässä helteen lisäksi ovat kesäyöt ja auringonlaskut. Rovaniemen reissulla ei todellakaan maltettu ohittaa yhtään auringonlaskua ja niiden perässä juostiin kameran kanssa puolen yön tienoilla useampaan otteeseen.

Lapset nauttivat yöuinneista ja itse sain niistä reissuista muistoksi monta viikkoa kipunoivat mäkäräisen puremat. Mutta kaikki oli sen arvoista!

Reissun kohokohta saattoi kuitenkin olla ex-tempore rantautuminen räppiluolaan! Ei haitannut yhtään olla luolan vanhin bilettäjä, sillä Gangsta rap sai joka solun hyppimään musiikin tahtiin ja kummipoika piti huolen, että olimme nuorilta kolleilta turvattuja. Joku Roti Mafia yllätti meikäläisen ihan totaalisesti.

Tämän kesän jälkeen on hieman helpompi ottaa vastaan syksyn haasteet. Todellakin!
071918_8071918_11071918_21071918_22071918_29

Välitsekki

Vuoden puolivälissä on hyvä ottaa pieni välitsekki. Vuosi 2018 näyttäisi saavan minut ennen kaikkea pöllämystyneeseen tilaan ja odotan mielenkiinnolla, miltä loppuvuosi näyttää.

Sairausloma

Sairauslomalla elämäni aikakapseli on singahtanut ihan omalle radalleen. Suurin osa päivistä valahti ohi saamatta aikaan mitään muuta kuin pakollista lepoa. Joinain päivinä jaksoin tavata ihmisiä, ulkoilla ja valokuvata/kirjoittaa blogia. Useimpina vain makasin. Luettuani nyt raudanpuuteanemiasta kärsivien kokemuksia, en enää yhtään ihmettele oloani.

Blogin kirjoittaminen on uupumuksesta huolimatta ollut helppoa, koska kevään ajan olen pitkälti viimeistellyt tekstien raakileita ja käyttänyt olemassa olevia tai valokuvauskurssin aikana tekemiäni harjoituskuvia.

Nyt törmään siihen tosiasiaan, että tekstiaihiot alkavat olla käytettyjä, enkä halua alkaa tekemään tikustakaan asiaa. Päivitystahti saattaa jossain vaiheessa muuttua, ellei elämään tule jotain sellaista sisältöä, joka uppoaisi blogini aihealueisiin sorvaamatta. Innostamisen teema tällä hetkellä kun tuntuu olevan vähän niin ja näin…

Opiskelusta

Opintoihini kuulunut viimeinen kurssi, valokuvauskurssi, meni sekin ohitse vähän salakavalasti, enkä jaksanut dokumentoida sitä. Se on hieman harmillista portfoliota ajatellen.

Näitäkään satamassa otettuja kuvia en ollut muistanut edes käsitellä, ennen kuin nyt kävin katsomassa olisiko jotain sopivia julkaisemattomia kuvia tähän tekstiin liitettäväksi. Oli muuten mukava päivä kera kurssitoverin, joka toimi kuvissani mallina.

Vaikka kurssi olikin mulle oikeastaan kertausta, läsnäoloni oli vähän niin ja näin, enkä ollut ollenkaan kunnossa kurssin aikana, sain siitä vitosen! Jei!

Työelämästä

Aikakapseli on tipauttamassa minua näillä näkymin pian työhön takaisin. Tilanne on sinänsä jännä, koska sain tietää, että jälleen kerran on yhdet, jonkin asteiset, YT:t meidän työtä koskien läpi käyty ja kuinka ollakaan, suurin muutos koskee taas minun työtäni.

Näyttäisi, että palataan puolentoista vuoden takaiseen hetkeen uudestaan. Siitä puolentoista vuoden takaisesta hetkestä, jolloin sain vihdoin mahdollisuuden palata ”kotiosastolleni” tekemään sitä, mitä minun pitäisi tehdä, sivusin muuten blogissani täällä.

Silloin tarjottu mahdollisuus oli vähän niin kuin veturinkuljettajalle annettaisiin oma juna kuljettavaksi, mutta vedettäisiin raiteet pois alta kertomatta siitä etukäteen. Se oli hieman absurdi tilanne, mutta itse opin siitä todella paljon, mistä olen juuri tänään erityisen kiitollinen.

Voinnista

Mietin, olisiko masennusdiagnoosilta voitu välttyä, jos työterveydessä olisi heti suostuttu tsekkaamaan fyysinen terveydentila huolella ja siten nähty verenkuvasta, että kärsin raudanpuuteanemiasta.

Raudan puute vaikuttaa dopamiinitasoihin, joten ihan varmasti masennusoireita on ollut. Henkinen kuormituskin on ollut ihan kohtuutonta pitkään. Mutta dopamiinitasoihin vaikuttava lääkitys ei poista sitä alkuperäistä syytä, tällä kertaa raudanpuuteanemiaa, tietenkään!

Nyt tuntuu, että rautatankkaus alkaa kirkastaa maailmaa, herättää mut henkiin ja hiljalleen tuo voimavarat takaisin. Voi olla, että pelkästään sillä olisi selvitty. Ilman raudanpuutetta ja sen mukanaan tuomaa pohjatonta uupumusta ja heikkoutta, olisin eteen tulleen henkisen kuormituksenkin kestänyt eri tavalla.

Toisaalta en ole vieläkään saanut voimavarojani takaisin, joten tässä joudutaan vielä menemään rajoitteiden kanssa. Toivottavasti ei löydy mitään vakavampaa syytä jäljellä oleville oireille. Esimerkkinä mainittakoon, että jos hapenottokyky sakkaa, eikä elimetkään saa riittävästi happea, ihminen on kuin kala kuivalla maalla. Kaiken kukkuraksi rautatankkaus tuntuu olevan keholle ihan älytön rasite. Useimpina päivinä voin tosi huonosti: suolisto ja vatsa on tosi lujilla ja tuntuu, kuin olisi krapula, joten taitaa maksa olla aika kovilla.

Minut lyötiin maahan sekä henkisesti että fyysisesti. Mutta hei, tämäkin matka on ollut ehkä jopa korvaamaton ja tuonut mukanaan paljon hyvää.

Kohtaamisista

Vaikka yksinäisyys on alkanutkin tuntumaan piinalta, alkuvuoden aikana olen lähentynyt joidenkin ystävieni kanssa sekä tutustunut uusiin ihmisiin.

On myös läheisiä ihmisiä, jotka ovat halunneet väistää kohtaamista kanssani, mikä on tuntunut pahalta, vaikka tavallaan ymmärränkin ”negatiivisen energian välttelemisen”. Ehkä vielä huomaan, mitä tästäkin pitäisi oppia.

Olen yllättäen saanut käydä syvällisiä keskusteluita erityisesti erään, kutsuttakoon häntä tässä nyt sitten vaikka alteregonsa mukaisesti, Jyrinäparran kanssa. On aina mielenkiintoista tutustua ihan toisenlaisiin ja omasta ajatusmaailmasta poikkeaviin ihmisiin, mutta täytyy kyllä sanoa, että tutustuminen sieluntoveriin on aika huimaavaa.

Näillä eväillä siis tästä eteenpäin.

 

Varastoraudan puute – uupumustila

Kärsitkö tolkuttomasta väsymyksestä, eikä syytä siihen tahdo löytyä sitten millään? Oletko tilassa, jossa ”reipastuminen” ei auta ja jos jaksaisikin yrittää ”kohottaa kuntoa”, sydämen tykyttely, lihasten heikkous ja selkeä hapen puute tekee kuntoilusta liki mahdotonta ja palautumisesta hidasta?

Et ole yksin, etkä keskivertoa heikompi tapaus. Täällä nousee myös käsi pystyyn henkilöllä, joka koki turhaan huonommuuden ja syyllisyyden tunnetta voimattomuudestaan ja siksi haluankin kertoa omasta kokemuksestani.

Syynä uupumukseen voi olla niinkin yksinkertainen asia kuin varastoraudan hupeneminen, mikä ei meille äiti-ihmisille ole tosiaan tavatonta.

20170912_140712

Ferritiiniarvot!

Multa ei mitattu missään vaiheessa ferritiiniarvoja, vaikka olen tästä tolkuttomasta väsymyksestä, huimauksesta, sydämen tykytyksestä, heikotuksesta, jaksamattomuudesta, energiavajeesta, hengityksen raskaudesta, ihon kuivumisesta, tukan tippumisesta ja palelusta käynyt työterveydessä puhumassa viimeisen kahden vuoden ajan.

”Rauta on kivennäisaine, jonka päivittäiset menetykset ovat hyvin pieniä sellaisilla henkilöillä, joilla ei ole verenvuotoja. Niinpä tarve on pienempi terveillä aikuisilla miehillä ja vaihdevuodet ohittaneilla naisilla kuin kasvuikäisillä ja nuorilla naisilla. Kuukautisten aikaan naisten raudan tarve on suurempi ja riippuu kuukautisvuodon runsaudesta. Raudan keskeinen tehtävä on osallistua hapen kuljetukseen punaisten verisolujen hemoglobiinin rakenneosana. Vaikeassa raudanpuutteessa veren hemoglobiini vähenee, eli kehittyy anemia Lievempi raudan puute voidaan todeta varastoraudan niukkuutena mittaamalla ferritiinipitoisuus veren seerumista.” Terveyskirjasto – Duodecim

Ferritiinin viitearvot ovat 10 – 150 ja sen pitäisi olla vähintään siinä 30* hujakoilla ollakseen normaali, kun kyseinen arvo minulta vihdoin tsekattiin, se oli niinkin alhainen kuin 4.6!

*Edit 09/18:  normaali ferritiinitaso on ihmisestä kiinni, joku ei ole toimintakunnossa jos ferritiini on 30, toisella ei oireita tällä arvolla tunnu. Edistyneemmät ovat sitä mieltä, että naisen feriitiiniarvon tulisi olla lähemmäs 100, jotta elimistö ja solujen aineenvaihdunta toimii kunnolla.

Heikotus, jaksamattomuus ja alavireisyys ei ollutkaan laiskuutta ja huonommuutta!

Kilpparioireilua vai raudanpuuteanemiaa?

Itsehän epäilin oireiden perusteella kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta verikokeiden mukaan siitä ei ollut kyse loppuvuodesta 2016 eikä keväällä 2018.

Oireet raudan puutteessa ja kilpparin vajaatoiminnassa ovat hyvin samankaltaisia. Jos verikokeissa ei näy viitteitä kilppariongelmista ja Hb näyttäisi olevan kunnossa se on ”voi voi” ja helposti ohjaus psykiatrille.

Sinänsä ohjaus psykiatrille on hyvä asia, sillä pidemmän päälle aivotkin kärsivät tilanteesta ja ainainen heikotus ja uupumus varmasti omalta osaltaan altistaa masennukselle. Ennen masennuksen lääkitsemistä olisi kuitenkin syytä hoitaa kuntoon rautavarastojen tankkaus.

Vähiin käy, ellei varastoa välillä täydennetä

Eipä tullut itsellekään mieleen, että kyse voisi olla rautavarastojen loppuun kulumisesta, ellei joogaohjaajani olisi asiasta vinkannut. Näin jälkikäteen ajatellen on aivan selvää, että rautaa on kulutettu enemmän kuin sitä on tankattu:

  • Olen synnyttänyt kolme lasta.
  • Kuluneiden noin kolmen – neljän vuoden, eli viimeisimmän tolkuttoman stressijakson, aikana olen syönyt todella huonosti ja useimmiten ravintoköyhää ruokaa.
  • Sitä ennen harrastin rankkaa liikuntaa ja söin kuitenkin jo silloin kasvispainotteisesti ja syön erityisen paljon palkokasveja (jotka voivat estää raudan imeytymistä).
  • Stressin aiheuttama n. 10 kg ylipaino aktivoi hormonaalisen hässäkän, jonka seurauksena hikoilen kuin sika ja olen kärsinyt useamman vuoden ajan erittäin runsaista kuukautisista.
  • Ja uupuneena tietenkin kahvin kulutukseni on ollut todella suurta (kahvi estää rautaa imeytymästä).

Hups, sinnehän ne rautavarastot hupenivat.

051518_25

Voiko olla raudan puutetta, jos Hb on hyvä?

Hemoglobiini on mulla ollut lähes aina hyvällä tasolla, 142 – 150 luokkaa (joskus jopa 160, mikä tosin jo myös indikoi ongelmia), ja nytkin se oli ihan viitearvojen sisällä, tosin heikompi kuin aikaisemmin, eli 130. Vuosi sitten se oli vielä 142 luokkaa. Hb lähteekin laskuun vasta, kun rautavarastot on käytetty loppuun.

Hematologian erikoislääkärin Tom Wideniuksen mukaan kuitenkin jo viitearvojen sisällä oleva Hb voi tarkoittaa anemiaa, jos potilaan Hb on normaalisti ollut korkeampi!


”Olen valitettavan usein kuullut potilailtani lääkäreiden todenneen, että raudanpuutetta ei ole kun hemoglobiini on hyvä (esim. 125 g/l). Lääkäri saattaa tulla tehneeksi helposti tässä kaksikin virhettä: Ensinnäkin, Hb 125 tarkoittaa jo anemiaa jos aiemmin ilman raudanpuutetta Hb-arvo on ollut 145. Toiseksi, ferritiini voi olla alle 10 vaikka Hb olisi 150. Tuskin kenenkään naisen Hb on 117-125 jota pidetään kuitenkin ”normaalina”. Jokaisella on oma normaali Hb-arvonsa, joka selviää vasta kun Hb mitataan ferritiinin ollessa yli 30-40 (mieluiten yli 50).”

Kannattaa muuten lukea tuo linkkaamani Tom Wideniuksen blogikirjoitus, siinä on hyvää tietoa aiheesta!

Rautavarastojen täydennystä

Itse en vielä tiedä, missä aikataulussa rautakapseleiden napsiminen palauttaa minut elävien kirjoihin – vai palauttaako. Otan Obsidania kaksi tablettia päivässä ja luojan kiitos vatsani kestää sitä joten kuten.

Yritän huomioida myös raudan imeytymiseen vaikuttavat seikat ja ravintoaineet. Pyrin lisäämään ruokavalioon aikaisempaa enemmän punaista lihaa, maksaa ja verilettuja. Teen sen, mikä on minun käsissäni ja toivon, että rasittunut kehoni hoitaa vastaavasti oman osuutensa.

Kärsin kroonistuneesta stressireaktiosta, jota en älyllisellä tasolla pysty hallitsemaan. En tiedä, mitä tuhoa se vielä saa aikaiseksi, mutta rautatankkauksen lisäksi minun tulisi löytää nyt se zen – pyhä rentouden olotila. Psykiatri on tästä erityisen huolissaan, joskin on selvää, että se on seurausta pitkästä ja rankasta henkisestä kuormituksesta.

Rautakapselit eivät tietenkään poista uhkaavaa tsunamia, mutta odotan mielenkiinnolla miten rautavarastojen kohentuminen vaikuttaa henkiseen jaksamiseen.

Joudun odottamaan myös minua aikaisemmin hoitaneen tahon vastausta konsultaatiopyyntöön, eli ihan vielä ei pysty huokaisemaan helpotuksesta sisäisen lohikäärmeen suhteen, vaikka koetulokset eivät sen heräämisen puolesta puhuneetkaan.

051518_24

Sinä!

Jos kärsit selittämättömästä uupumuksesta, muista käydä mittauttamassa Ferritiiniarvosi!

Jos sinulla on kokemusta asiasta, olisi mukava kuulla miten nopeasti sait rautavarastot kuntoon ja oliko tämä pysyvää?

Silta yli synkän virran

Elämä on kyllä melkoinen seikkailu. Tai miten sen nyt sitten haluaa nähdä.

Tavakseni on tullut käydä sulattelemassa asioita kaupungin läheisillä luontopoluilla. Polkukävelyistä on muodostunut arjen pelastaja. Kaipaan haastetta niin keholle kuin mielellekin, mutta myös uusia näkökulmia. Uusi polku vie kohti uusia näkymiä, aina.

Pidemmillä kävelylenkeillä kuuntelen podcasteja, mutta kun lähden luontopoluille, haluan kuunnella luonnon ääniä ja mikä tärkeintä – sisäistä ääntäni.

Tällä kertaa sulatettavaa oli sen verran isosti, että päätin vihdoin kulkea läpi Porvoonjoen luontopolun, sillä se oli minulle ihan uusi.
060418_4
Sain vihdoin tuloksia verikokeistani. Olin tietenkin käynyt ne stalkkaamassa jo ennen lääkärin soittoa, joten tavallaan tiesin, mitä tuleman pitää.

Lääkärin puhelu tosin hieman lisäsi huolta, sillä en voi olla varma, että olisin hyvässä hoidossa. Yhdistettynä sahaavaan verenpaineeseen näin koetuloksissa ikäviä yhtymäkohtia sisäiseen lohikäärmeeseeni, jonka toivon uinuvan ikiunta. Lääkäri ei niitä sen sijaan tunnu hahmottavan, etenkään kun sisäisen lohikäärmeeni aktiivisuutta mittaavat arvot olivat ns. normaalit. Sitähän ne minulla olivat pääsääntöisesti silloinkin, kun sairaus oli aktiivinen…

Työterveyden yleislääkärillä ei voi tietenkään olla ymmärrystä niin isosta kokonaisuudesta kuin mitä autoimmuunisairaudet ovat. Tästä vähän lisää myöhemmin tässä tekstissä.
060418_10
Lähdin siis sulattelemaan lääkärin puhelua Porvoonjoen luontopolulle, josta olin kuullut vasta muutamia vuosia aikaisemmin. En ollut oikein paikallistanut, mistä itse polku lähtee, sillä opasteet on aika huonot ihmiselle, joka ei tunne seutua kunnolla.

Huonosti niitä opasteita nytkään löytyi, mutta olin jo hieman aikaisemmin selvittänyt molemmat lähtöpäät ja suurinpiirtein sen, missä polun pitäisi kiertää. Olin siis kirjaimellisesti ihan kartalla.

Porvoonjoen luontopolku ei nimestään huolimatta kulje suoraan joenvartta pitkin, vaan se menee pitkiä matkoja maanteillä ja hiekkateillä ja muutenkin joen ja polun välissä on vähintäänkin rehevä pusikko melkein koko reitin ajan. Toki joki välillä näkyy ja sen pääsee ylittämäänkin muutamaan otteeseen.

Pohjoisen kasvattina itse joki oli hämmentävä. Joethan ovat oikeasti valtavia ja näkemäni joki muistutti enemmänkin synkkää ojaa. Se on kuitenkin varmasti joskus ollut merkittävä kulkureitti ja portti ulkomaailmaan, joten suhtauduin siihen kaikella kunnioituksella.
060418_26
Saattoi olla kuitenkin virhe lähteä polulle, sillä kärsin aika massiivisesta männyn siitepölyallergiasta ja keuhkoputki huusi hoosiannaa jo lähtiessä. Hengitys on muutenkin ollut viimeaikoina hieman työlästä, joten keuhkovammaisena ei pitäisi riskeerata flunssan suhteen.

Seuraavina päivinä kärsinkin sitten melkoisesta flunssasta. En voi välttyä ajattelemasta, että tämä ei ole mitään kesäflunssaa ja allergianakin vain seurausta näistä autoimmuunihässäköistäni, joiden pelkään tosissani nyt aktivoituvan uudelleen. PCOS on ainakin aktivoitunut stressistä johtuvan painon nousun takia.

Tämän noidankehän haluan nyt katkaista. Ehdottomasti! Mutta miten ihmeessä katkaista tahdosta riippumattoman stressioireilun selkä? Help!
060418_44Verikokeista kävi ilmi mm. lievä munuaisten vajaatoiminta, mikä ei lääkäriä millään tapaa huolettanut. Mikä huolettaa minua. Ei yleislääkäri tietenkään voi ymmärtää näin isoa kokonaisuutta kuin minunkin autoimmuunihässäkkäni ovat, ja silloin on syytä laittaa lähetettä eteenpäin.

Sen sijaan sekä D-vitamiiniarvot, että ferritiiniarvo saivat lääkärinkin ymmärtämään, että uupumuksellani on todellakin myös ihan elimellinen tausta.

Tuo D-vitamiinitaso itseäni erityisesti mietityttää, koska sisäinen lohikäärmeeni pitää sisällään epänormaalin d-vitamiinimetabolian, eikä ole lainkaan yksiselitteistä alkaa tuosta vaan napsimaan pilleriä purkista, niin kuin lääkäri tietenkin ensi alkuun määräsi. Onneksi hän nyt sitten aikoi konsultoida asiassa keskussairaalaa. Jossa ei välttämättä keuhko-osastolla sielläkään tiedetä tämän taivaallista tuosta d-vitamiinijutusta.

En todellakaan halua tai aio buustata sisäistä lohikäärmettäni millään tavalla, varsinkaan jos alkaa näyttää siltä, että se on herännyt.
060418_48
Niin tai näin, luontopolulla läpikäymieni ajatusvirtojen lopputulemana minusta on kuitenkin hyvä, että selvisi esimerkiksi tuo varastoraudan niukkuus. Nyt popsitaan rautalääkettä isolla annostuksella ja katsotaan miten vatsa reagoi ja alkaako maailma kirkastua. Arvo oli niin alhainen, että moni vastaavilla arvoilla on saanut rautainfuusion, mutta toivotaan nyt, että pillerit nostaa arvot nopeasti ja pysyvästi.

Niin että tiedoksi vaan, jos tuntuu sydän hakkaavan tiuhaan tahtiin, hengitys on hieman hankalaa, ajatukset takkuilee ja uupumus totaalisesti lamaa: kyse voi olla ferritiiniarvojen mataluudesta! En minäkään tätä itsekseni tiennyt, vaan joogaohjaajani onnekseni vinkkasi minulle asiasta seurattuaan tätä uupumuskamppailuani. Eikä lääkärikään sitä arvoa ollut mittauttamassa, ennen kuin itse pyysin.

Pidetään siskot huolta toisistamme ja ennenkaikkea itsestä

Sick Rose and the great Insight

Minun piti kirjoitella blogiin opinnoistani enemmänkin, mutta aina ei asiat mene niin kuin suunnittelee. Tuli (taas) vähän muuta. Aloittamani opintokokonaisuuden ehdin kuitenkin eteen tulleista haasteista huolimatta suorittaa.

Aikuisopiskelua

Olen siis opiskellut avoimessa amk:ssa visuaalisen viestinnän perusteita, johon on sisältynyt mm. sommittelua, värioppia, piirtämistä eri välineillä, Indesignin ja Photoshopin perusteet, typografiaa sekä valokuvauksen perusteet. Opintokokonaisuus on 30 op laajuinen ja osa 60 op opintopolkua. Ne suoritettuaan voisi hakea väylän kautta tutkinto-oppilaaksi. Itselleni tämä ei ole mahdollista, koska toisen osion kurssit ovat keskellä viikkoa ja päivää ja työelämä ei jousta asian suhteen. Alunperin lähdinkin hakemaan vain tämän ensimmäisen osion antia, mutta lievästi alkoi janottaa….

Olen kiitollinen, että suurin osa kursseista oli syksyllä ja tammi-helmikuulla. Sairauslomalle jäätyäni ei ole kyennyt tietenkään juuri opiskelemaankaan. Typografian kurssin viimeisiä luentoja on sairauslomalle jäätyäni ollut muutama, joista kävin kahdella ja niiden myötä sainkin aivoille vähän uutta ja erittäin mieluisaa jäsenneltävää. Se on aika hienoa, että on saanut tuntea olevansa vielä elossa. Onneksi poissaoloja ei tullut enempää kuin mitä kurssien läpi pääsemiseksi sallitaan.

Opiskelu tuntui sen verran mukavalta työnkin ohessa, että ei tämä tähän jää. Katselen jatkoja sitten kun olen taas kunnossa. Mutta muutama sana vielä näistä opinnoista.
sairasruusu

Mitä opin

Opinnot eivät todellakaan menneet hukkaan, vaikka en nyt väylää voikaan käyttää hyväkseni tutkinto-opiskelijaksi siirtymisessä, vaan olen oppinut valtavasti – myös ja ehkä ennen kaikkea itsestäni!

Opintokokonaisuus on ollut todella innostava ja vastannut odotuksiani. Tälle tielle minun olisi pitänyt löytää jo aikaisemmin. Typografia oli mulle suorastaan järisyttävä kolahdus. Uskomatonta, että ajattelin alun perin sen olevan näiden opintojen tylsin osuus ja että en ole kiinnostunut opiskelemaan kirjainten suhteita toisiinsa. Olin niin väärässä kuin voi olla.

Luennot typografiasta olivat superkiinnostavia ja ymmärsin, että typografia on ollut aina mun mielenkiinnon kohteena. Nuorempana kun piirsin, yhdistin piirrustuksiin usein sanoja ja sanat olivat osa kuvaa. Olen myös tekstejä tuottaessani aina pohtinut lukemisen esteettisyyttä ja esteettömyyttä.

Luokkaretki opettajan työhuoneelle

Typografian kurssin päätteeksi teimme ekskursion opettajan ja hänen vaimonsa työhuoneelle. Käynti osoittautui omalta kohdaltani hyvinkin merkitykselliseksi, varsinkin minäkuvan kannalta, josta vielä pari sanaa tässä lopuksi.

cof

Käynti työhuoneella avasi sisäisiä oviani

Luokkaretki opettajan työhuoneelle herätti minussa paljon uusia ajatuksia. Voidapa tehdä työtä sellaisessa tilassa ja sellaista työtä! Ja elää samalla niin itsensä näköistä elämää.

Työhuone oli täynnä mitä huikeimpia typografiaan ja visuaalisuuteen liittyviä kirjoja. Päivän tarkoitus olikin tutustua alan kirjallisuuteen. Omalla kohdallani juuri näiden kirjojen selailu palautti ihan yks kaks mieleeni millainen ihminen minä todellisuudessa olen.

Oli myös ihanaa tuntea, miten mukavaa on olla oman henkisten ihmisten parissa. Osaltaan minut niin etäälle itsestäni onkin saanut se, että arjessa olen ollut tekemisissä aivan erilaisten ihmisen kanssa. Aikuisissa suhteissa en ole juuri saanut hyväksyntää tai arvostusta luovuudesta ja taiteellisuudestani.

Oivalsin visiitin aikana myös, miten tärkeää visuaalisuus minulle on. Olen tuntenut jonkinlaista häpeää ja tavallaan vajavaisuuden tunnetta, kun kiinnitän huomiota designiin, väreihin, mittasuhteisiin ja vaikkapa esineiden keskinäiseen vuoropuheluun. Se on ollut arkiympyröissäni piirre, jota on pidetty typeränä, turhamaisena ja jopa outona. Olen ajautunut vaimentamaan itsestäni tätä puolta, vaikka enää ei edes tarvitsisi. Eikä visuaalisuus ole outoutta! Tämä on tärkeä ominaisuus tälle alalle ja ylipäätään luoville ihmisille.

En ole näköjään muutenkaan uskaltanut elää täysin itseni näköistä elämää. Kun ihminen ajautuu liian etäälle itsestään, hän ei voi voida hyvin.

En tiedä, miten tulevaisuudessakaan pystyn täysin elämään ”itseni näköisesti” ja toteuttamaan ambitioitani ja jalostamaan lahjani palvelukseksi maailmalle, mutta sitä kohti parhaani mukaan pyrin tästä lähtien suuntautumaan.

Opinnot osoittautuivat siis tärkeäksi etapiksi matkallani kohti Valonööriyttä.

Kauneudenhoitoa aasialaisittain

Fermentointi on kovassa huudossa maailmalla, myös kauneudenhoidossa. Samoin aasialainen kosmetiikka ja sikäläiset kauneudenhoitorutiinit.

Jokainen blogeja seuraava on varmasti törmännyt juttuihin korealaisesta kosmetiikasta ja etenkin Whamisan rantautuminen Suomeen on aiheuttanut lievää pöhinää kauneus-bloggareiden ja heidän seuraajiensa maailmassa. Whamisan kosmetiikka perustuu fermentoituihin kasvisuutteisiin.

051518_7

Kiinnostuin Whamisasta tietenkin taikasanan ”fermentointi” myötä. Tutustuin sarjan esittelyyn ensimmäiseksi Katja Kokon blogissa. (En tee yhteistyötä Katjan tai Whamisan kanssa, joten tämä ei ole kaupallinen postaus.)

Kosmetiikkahurahteluun sorrun minäkin

Fermentoinnin lisäksi Whamisassa minua viehätti purnukoiden pikkusievä aasialainen ulkonäkö. Tyttömäisyys on joskus innostavaa!

Siinä missä rakastuin vuosi sitten Patykasta maalailtuihin laatumielikuviin ja pakettien upeaan ulkonäköön, päättäen panostaa siihen, petyin sarjaan suuresti. Hinta-laatu -suhde on minulle luonnollisuuden lisäksi tärkeä asia ja juuri hinta-laatu -suhde Patykassa ei mielestäni kohtaa.

Suhtauduin siis aika isolla varauksella myös Whamisa-hehkutuksiin. Päätin olla sortumatta houkutuksesta huolimatta, koska minua lievästi ärsyttää se, että kosmetiikkapurkkien karsimisen sijaan tämän sarjan mielikuvamarkkinointi ”pakottaa” lisäämään purnukkojen ja käytetyn kosmetiikan määrää.

Vaan kuinkas sitten kävikään…

051518_5

Korealainen kauneudenhoitorutiini

En usko siihen, että kauneus löytyy purkista ja ulkoisesti, vaan se rakentuu elämäntavan ja geenien ympärille. Toki kosmetiikalla on merkitystä ja minun maailman kuvassani siten, että mitä vähemmän, sen parempi. Iho hoitaa itse itseään kun se saa rauhassa keskittyä tehtäväänsä.

Whamisa ja korealainen kauneuskäsitys perustuu pitkälti monivaiheiseen kauneudenhoitorutiiniin ja hoitovesien kerrostamiseen iholle. Kasvovettä  hoitovesiä ei siis pyyhitä kasvoille vanulapuilla poistamaan puhdistusaineen jäämiä, vaan sitä kerrostetaan hoitavana aineena iholle käsin. Ei yhtä kertaa, vaan jopa seitsemän erillistä kerrosta painellen ja imeyttäen ihoon!

Hellästä taputtelusta on varmasti hyötyä iholle, eikä tee ollenkaan pahaa pysähtyä hellimään itseään ja kauneuttaan huolellisesti. Mutta ei, purkkien määrää en halua lisätä.

Luonnonkosmetiikka on mun juttu

Olen käyttänyt jonkin aikaa Lumenen Sisu- ja Harmonia sarjoja päätettyäni siirtyä Dr. Hauschkasta ja Frantsilasta edullisempaan kosmetiikkaan. Nyttemmin olen kuitenkin huomannut, että seerumin ja kasvovoiteen ansiosta iholla tuntuu olevan inhottava kalvo, eikä iho hengitä kunnolla etenkään, jos hikoilen. Vaikka osa noista tuotteista lähentelee luonnonkosmetiikkaa ja pitää sisällään luomua, minulle ne eivät jätä samaa fiilistä kuin vaikkapa Dr. Hauschkan tai Frantsilan seerumi ja kosteusvoide.

Aika oli siis erityisen otollinen, kun satuin törmäämään Sokoksen kosmetiikkaosastolla Whamisaan. Tuoksuteltuani muutamaa putelia päätös oli tehty: minähän kokeilen!

051518_9

Kokemukseni Whamisasta

Päädyin hankkimaan pesuöljyn, kasvojen hoitoveden, silmänympärysvoiteen ja kasvoöljyn. En siis tosiaan aio suorittaa kaksivaiheista pesua kahdella erilaisella pesuaineella ja tuskin myöskään alan ihoani kuorimaan tai kerrostamaan hoitoöljyn alle vielä erillistä kosteusemulsiota. Naamioitakaan en oikeastaan koe tarvitsevani.

Mutta siis wau! Fiilis parin viikon kokeilun jälkeen on rakastunut. Rakastan sitä tunnetta, mikä iholle jää pesun, hoitonesteen taputtelun ja öljyn jälkeen. Luonnollinen. Raikas! Elinvoimainen. Puhumattakaan siitä aistivaraisesta nautinnosta, minkä saa kokea hoitorutiinin aikana. En painele kasvoilleni seitsemää kerrosta hoitonestettä, kaksi riittää ihan hyvin. Kokeilin kyllä seitsemääkin, mutta rehellisesti sanottuna en huomannut mitään eroa kahteen – kolmeen kerrokseen. Ehkä se liittyy ihon kosteustasapainoon ja minun ihoni ei kärsi kuin satunnaisesta pintakuivuudesta.

Ja kyllä, huomaan eron ihossani. Iho tuntuu voivan hyvin, se tuntuu hyvältä ja näyttää omiin silmiin virkistyneeltä. Ihohuokoset ovat kenties hieman pienentyneet ja minullekin vihdoin tulleet ensimmäiset juonteet lievästi pienentyneet. Fermentointi tuo kosmetiikkaan säilyvyyden paranemisen lisäksi anti aging -ominaisuuksia.

051518_10

Luonnonmukaista faceliftiä

Juonteisiin ja ikääntymisen merkkeihin vaikuttaa varmasti vahvasti myös korealaiseen ihonhoitorutiiniin kuuluva ihon hellä painelu, joka virkistää ja vaikuttaa myös lymfakiertoon.

Aasialaisilla naisilla on tapana hoitaa kauneuttaan mm. shiatsulla, jota voi tehdä myös kasvoille. Käytyäni shiatsun perusteet joskus vuosia sitten, otin käyttööni oppimani shiatsu-hoidon kasvoille.

Pitääkin virkistää muistia sen suhteen ja kaivella ohjeet esille, sillä vuosien myötä oma rutiini on yksinkertaistunut ja siirtynyt kasvoöljyn levittämisen yhteyteen. Saatanpa palata aiheen pariin vielä!

Mutta tämä fermentointiin pohjaava kosmetiikka oli minulle kyllä iloinen yllätys. Voin suositella lämpimästi. Lisää faktaa löytyy tuolta linkkaamastani Katjan blogista, jos jotakuta jäi kiinnostamaan enemmänkin.