Ollaan ihan pihalla

nuuksio_4

Olin tässä eräänä viikonloppuna alkukesästä serkkuni kanssa pienellä viikonloppuvaelluksella kahden yön yli.

Tarkoitus ei ollut tällä kertaa vaeltaa pitkiä päiväetappeja, vaan pystyttää viikonlopuksi tukikohta sopivaan niemennokkaan, yöpyä teltassa, tehdä ruoat Trangialla, imeä alkukesän energiaa metsästä ja tehdä siinä ohessa pieniä pistoja teltalta kartta & kompassi -avusteisesti lähialueelle.

Vaikka teltassa nukkuminen äkkiseltään onkin aina horrostamista, rinkan kantaminen ja huonosti nukkuminen pistää kropan jumiin sekä hygieniaolot ovat sitä sun tätä, on metsäily kyllä ihan parasta kehon- ja mielen huoltoa!

Tänä kesänä teltassa yöpyminen ja trangialla kokkaaminen ei jää tähän. Tiedossa on useampi telttaretki erilaisilla kokoonpanoilla. Se, mikä retkeilyssä erityisesti viehättää on se, että kaikki mitä kantaa mukanaan ja mitä tekee, on tarkoituksenmukaista. Samalla keho ja mieli saa sopivasti rasitusta. Pitää varata mukaan sopivasti ruokaa ja juomaa, eikä mitään heitetä hukkaan. Se antaa mukavasti vastapainoa tähän överiin nykyaikaan.

Toisaalta retkeilyn myötä meille on tullut lisää tavaraa ja tarpeita, mutta tähän harrastukseen panostaminen ei kyllä harmita yhtään.

Olisi mukava kuulla, mitä tykkäät retkeilystä tai harrastatko sitä?

nuuksio_20

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s