
Metsät ovat ehdoton edellytys hyvinvoinnilleni. Stressi laukeaa poluilla ja mielihyvähormoonit alkavat välittömästi jyllätä. Vuosia sitten sain osakseni kummastelua, kun kerroin viihtyväni metsissä. Nykyisin luonnon merkitys mielenterveydelle on ihan tunnustettu tosiseikka ja taitaa olla myös trendikästä haikata poluilla.
Tutkimusten mukaan metsässä oleilu laskee verenpainetta ja kortisolin määrää sekä lisää valkosolujen tuotantoa, mikä auttaa elimistöä taistelemaan esimerkiksi tulehduksia vastaan.
Metsäkylvyssä
Veikkaanpa, että metsien tervehdyttävä vaikutus syntyy paitsi epätasaisella alustalla liikkumisen aiheuttamasta luontaisesta rasituksesta, mikroilmastosta ja vihreän värin vaikutuksesta, mutta myös siitä, että metsä vaikuttaa kaikkiin aisteihin. Se on aivan kuin kylpy keholle, mielelle ja sielulle.
Itse rakastan metsien ääni- ja tuoksumaailmaa. Voiko olla parempaa kuin kuivan mäntykankaan tuoksu hellepäivänä tai suon tuoksu?
Parasta metsässä on minusta ”hiljaisuus”, se, että se ei vaadi minulta mitään. Ei tarvitse kuunnella ja reagoida mihinkään, vaan voin olla välittömässä vuorovaikutuksessa laajemman kokonaisuuden kanssa ihan koko olemuksellani.
Eihän metsässä hiljaista ole, mutta äänimaailma on luonnollinen ja moniulotteinen.
Energian lähde
Uskon myös, että energia metsässä on terapeuttista. Puhun puiden ja jopa kivien välittämästä energiasta. Tunnettuja energian muotojahan ovat esimerkiksi liike-energia ja lämpöenergia ja esimerkiksi puiden juurista latvukseen asti käyvä valtava nestevirtaus synnyttää energiaa, puhumattakaan erilaisesta säteilystä ja vuorovaikutuksesta, jota energian siirtoon tarvitaan. Miksi me ihmiset emme sitä muka aistisi? Ehkäpä puiden halaajat ovat aina olleet meitä muita viisaampia…
Kulttuuria ja hörhöilyäkö?
Kansoilla on kautta historian ollut pyhiä paikkoja ja luontouskonnot ovat olleet osa kulttuuria ennen kristinuskon valtaanastumista. Harmi, että nykyihminen on niin vieraantunut luontoyhteydestä, että esimerkiksi puiden halaamista pidetään hörhöilynä ja metsiä pelkkänä taloudellisena hyötynä. Tämähän kalahtaa omaan nilkkaamme, sillä luonnon väärinkäyttö on kostautumassa elinympäristön köyhtymisenä, luonnonvarojen vähentymisenä ja ihan jo ilmaston muuttumisen kiihtymisenä…
Lääkärin määräyksestä
Japanissa lääkäri voi määrätä hoidoksi metsäkylpyjä, joita meillä Suomessakin on jo tarjolla ainakin Lapissa, tosin matkailun tarpeita palvelemassa. Uskon, että metsien terapeuttinen vaikutus on nousemassa yhä suuremman väen tietoisuuteen ja kohta tunnetuissa metsissä on ruuhkaa.
Mulla onkin unelmana vielä joskus omistaa pala ihan omaa metsää. Siihen asti samoilen niissä yleisesti tunnetuissa metsissä, turvallisilla poluilla ja karttojen opastamana – sekä nautin vielä toistaiseksi rauhasta, joita poluilta löytyy.
Huomaan kyllä kun käyn metsässä, että stressi laukeaa ja ajatukset menee ihan muihin asioihin kuin mitä päivän aikana on tarvinnut miettiä. Saimme siskoni kanssa perintönä hieman metsää. Ajattelimme tehdä luontoselvityksen, jotta tiedämme sen ympäristön luontotyypeistä sekä lajeista.
TykkääTykkää
Voi miten ihanaa perintö! Olisipa omaa metsää! Ihania metsähetkiä teille.
TykkääTykkää