
ARONIA-BANAANIHILLO
- n 4 l marja-aroniaa
- banaani
- 1 dl vettä
- n.500 g hillosokeria
- mausteeksi halutessasi veitsen kärjellinen vaniljajauhetta (esim. Urtekram)
TEE NÄIN: soseuta marja-aroniat ja banaani tehosekoittimessa veden kanssa. Lisää vettä tarpeen mukaan. Kuumenna seos kattilassa ja sekoita hillosokeri mukaan. Keitä kevyesti n. 10 minuuttia, anna jäähtyä hieman ja purkita kuumennettuihin lasitölkkeihin.
Aronian aika on nyt!
Marja-aronian sato on parhaimmillaan ja erittäin runsas. Älkää vaan jättäkö marjoja puskiin. Jos itse et marjasta niin perusta tai et ehdi hyödyntää koko satoa, tarjoa sitä ystävällisesti tutuille. Minä olen onnekseni saanut näitä työkavereiden puskista kerätä, niitä omia puskia kun ei ole.
Onneksi marja-aronian hyvistä ominaisuuksista on nyt alettu puhumaan ja marjan käyttöastetta Suomessakin siten lisäämään. Aronian terveyttä edistävät ominaisuudet on idässä tunnettu jo pitkään ja Venäjällä sitä on käytetty luonnonmukaisena rohtona verenpaineeseen.
Itse tein osan marjoista hilloksi, vaikka hillopurkista saakin sokeriöverit. Hillossa fenolit säilyvät lukemani mukaan parhaiten – toisaalta marja-aronia kaipaa hieman makeutta kylkeensä taittamaan karvautta. Aroniassa on kuitenkin pektiiniä omasta takaa, joten hillosokeria ei tarvitse käyttää ihan niin paljon kuin sokeripussin ohjeessa käsketään. Myös banaani tuo rakenteeseen tukevuutta ja makeutta. Kokeilen seuraavalla kerralla vähentää sokerin määrää entisestään.
Tutkimusten mukaan aronian flavonoidit alentavat verenpainetta, estävät tulehduksia, auttavat suolistovaivoissa ja diabeteksessa sekä parantavat immuunipuolustusta. Lisäksi sen sanotaan puhdistavan elimistöä ympäristömyrkyistä ja suojelevan UV-säteilyltä.
Mielestäni aivan huikea ja huokea mahdollisuus edistää terveyttä. Palaan aronian terveyttä edistäviin ominaisuuksiin vielä uudemman kerran toisessa postauksessa, kun ehdin hieman jäsentää kaivelemaani tietoa.