Picasson tiellä

Tein intuitiivisen valinnan opiskelun suhteen, enkä tänä syksynä toteuttanutkaan plan B:n mukaista toimintasuunnitelmaani.

Eläköön intuitio!

Opiskelen syksyn ajan visuaalisen viestinnän perusteita avoimessa amk:ssa. Valinta tuli itsellenikin vähän puskista. En ollut alun perin – enkä ole näillä näkyminkään – pyrkimässä tutkinto-oppilaaksi muotsikkaan. Tosin pakko tunnustaa, että ensi syksynä alkava täysin uusi muotoilun opintokokonaisuus alkoi mukavalla tavalla kutkuttamaan takaraivoa.

Nyt kuitenkin otan tuntumaa siihen, mitä on opiskelu työn ohella ja miten selviydyn kuormituksesta. Vanha vamma lähimuistipiuhoissa on osoittanut viime aikoina hieman merkkejä, joten sikälikin nämä nykyiset opinnot on hyvä keino testata kapasiteettiani. Työelämän kuormitus todennäköisesti ei tule vähenemään, joten opiskelun yhdistäminen siihen voi olla hyvin haasteellista.

Omin

Ensituntuma visuaalisen suunnittelun ja sommittelun kurssista on joka tapauksessa todella positiivinen. Nyt pelataan alueella, joka on minulle ominta ja jossa on kuitenkin sopivasti haastetta. Olen omieni parissa ja harjoittelu kaivelee esille kauan kadoksissa ollutta luovuutta. Jos mitään muuta, niin tästä opiskelusta saa uuden otteen kyniin. Tuntuu todella ihanalta.

Totesin opiskelutovereiden ammattitaitoa katsellessani (siellähän on kaiken maailman  taideaineiden opettajaa, arkeologia, designeria ja hienopuuseppää) että näihin opintoihin pyrkii todella lahjakkaita ihmisiä. En ikimaailmassa tule pärjäämään kilpailussa, kun lahjakkuus laitetaan vertailtavaksi joko opiskelupaikan tai työpaikan saamisessa. Uuden ammatin opiskeleminen tälle alalle ei välttämättä avaisi ovia mielekkääseen työpaikkaan.

Valonöörin oppiläksyt

Koutsini läksytti minua edellisestä ajatuksestani ja haastoi tutkimaan miksi luon itselleni tällaisia esteitä ja mistä se takaraivon naputtaja saa voimansa. Kiitos vaan kaikille niille kateellisille dissaajille, jotka ovat yrittäneet minua vuosien varrella kampittaa, sieltä se voimansa saa. Joudun tekemään työtä, jotta pääsen irti tästä huonommuuden tunteesta. Oman tien kulkijana ja ulospäin vahvana ihmisenä tulen kohtaamaan aina kampittajia, se on vain hyväksyttävä yhteiskuntamme ominaispiirteenä.

Mielestäni realismi ei ole pahasta ja ammatinvaihto epävarmalle alalle ei välttämättä ole viisasta. Luovuuden ruokkiminen ja näiden taitojen opiskelu harrastuspohjalta ei mene hukkaan (työ)elämää(kään) ajatellen. Voin ammentaa tästä paljon nykyiseen tehtävääni viestinnän parissa. Tärkein havainto opintojen alussa on ollut, että kun saan piirustusharrastuksen elvytettyä, elämä tuntuu huomattavasti valoisammalta.

Piirtäminen on puhdasta nautintoa!