Kuka rajoittaa vapauttasi?

Oletko sinä vapaa? Todella oikeasti vapaa? Onko koelaboratorion rotta labyrintissa vapaa? Kas, sehän voi ihan itse päättää, mihin ja mistä kulmasta se kääntyy vai jääkö kenties paikoilleen. Kun katsomme rottaa labran pöydällä ylhäältä käsin, ei se kovin vapaalta vaikuta labyrintissään.

Me ihmiset olemme usein samanlaisessa tilanteessa stereotypioihin ja ihanteisiin jumittuneena. Kuten kapinoiva murrosikäinen joka päättää pukeutumisellaan osoittaa individualistista vapauttaan ja samalla kuitenkin täysin sulautuu vertaisiinsa.

”Ajatuksemme vapautta on vaikea latistaa. Olemme vapaat ajattelemaan, ymmärtämään, tulkitsemaan. Tätä vapautta ei ole mahdollista paeta, ainoastaan sen liekkiä voi pienentää. Ymmärtämisen pohjaton vapaus pelottaa meitä. Me pysäytämme ajatuksemme, jotta emme ymmärtäisi, sillä ymmärtäminen voisi irrottaa meidät siitä tapojen orjuudesta, jonka varaan elämämme rakentuu. On vaikeaa iloita kahdeksannesta uudesta takistaan, jos ymmärtää, ettei todella tarvitse sitä.”

Tottumusten orjuus

Munkki Serafim on pohtinut vapauden syvintä olemusta kirjassaan ”Vapaus” (Kirjapaja, 2007).  Tämän tekstin lainaukset ovat tuosta kirjasta.

Munkki Serafim huomauttaa kirjassaan, että vapaus on ääretöntä, sillä muutenhan se ei olisi vapautta. Äärellinen vapaus antaa vain esimakua vapaudesta. Hänen mukaansa me miellämme ilmiöitä äärelliseksi, koska käsityskykymme on niin äärellinen. Tästä syystä me itse kahlitsemme itseämme arjessamme.

”Luomme koordinaatteja, eräänlaisia ymmärryksen pihapiirejä. Alistamme tekomme ja liikkeemme tapojen ja tottumusten orjuuteen; täytämme ilman tyhjillä sanoilla, jotka voisi jättää sanomatta eikä mikään muuttuisi.

Vapauden paradoksi

Vaikka tunnistamme olevamme vapaita, syvällä sisimmässämme tiedostamme olevamme sidottuja maallisiin velvollisuuksiimme. Työ, taloudellinen velka ja ehkä ihmissuhteetkin tuntuvat riittävästi oravanpyörässä pyörittyämme epämääräiseltä kahleelta, jonka johdosta emme tunne olevamme todella vapaita. Rakkaus, uskonto, kotimaa – vapauden puolesta vai sitä vastaan?

Vapaudentunne muodostuu tärkeäksi sellaisissa olosuhteissa, jossa vapautta on rajoitettu. Onko ihme, että vapaus on yksi tavoitelluimmista asioista tänäkin päivänä? Teemme esimerkiksi rahaa niska limassa, jotta voimme sitten lomalla tai eläkkeellä olla vapaita kuin taivaan linnut

Vapaus ei ole ongelmatonta

Ihmisen ongelmat ovat usein sidoksissa vapauteen tai sen puutteeseen ja näin on ollut aina.  Filosofit kautta aikojen ovat pohtineet vapauden käsitettä, ja minäkin tässä nyt siitä yritän päästä ymmärrykseen, koska vapaus mietityttää henkilökohtaisesti. Myös uskonnoissa vapaudella on suuri rooli, meillehän ”annettiin vapaa tahto”.

Vapaus on tärkeää ja siksi siitä on tullut myös vallan ja hallinnan väline. Vapauden rajoittaminen on rangaistuksen ja alistamisen muoto. Se voi perustua valta-asemaan tai olla kulttuurisidonnaista. Vaikka orjatyövoimasta on pääsääntöisesti yhteiskunnassamme luovuttu, eivät kaikki meistä silti ole siinäkään mielessä yhtä vapaita.

Ilmaisunvapaus

Arjen kommunikaatiomme olisi aivan toisenlaista, jos voisimme vapaasti ilmaista sitä, mikä sisällämme oikeasti liikkuu. Samalla saattaisimme vapautua paitsi omista rajoitteistamme, myös yhteisöä kahlitsevista säännöstöistä. On vaikea edes kuvitella, minkälainen maailma silloin olisi. Enkä todellakaan väitä, etteikö esimerkiksi yhteiskunnan normit olisi tarpeellisia. Ovat ne. Siitä hyvin antaa osviittaa nykyisin vallalla oleva some-rettelöinti, jota tapahtuu ”sananvapauden” nimissä.

Meillä on vapaus luoda, mutta onko meillä myös vapaus tuhota?

”Vapauden ilmenemismuodoista teoreettisesti mielenkiintoisimpia ja samalla käytännössä kohtalokkaimpia ovat oman rakkaansa pettäminen ja itsepetos. Jos ihminen todella hallitsisi vapaan tahtonsa, hän voisi pitää kaikki vilpittömästi tekemänsä päätökset. Kuitenkin ihminen voi tietoisesti ryhtyä pettämään perhettään, lähimpiä ystäviään ja jopa itseään, vieläpä ikäänkuin vastoin tahtoaan. Mistä on kyse? Ihmisen vapaa tahto on hajanainen. Persoonan tiedostamattomien kerrosten syvimmät virtaukset ja niistä nousevat tahdonliikkeet voivat olla kokonaan toisenlaisia kuin tiedostetut mielenliikkeet. Ihminen ei tiedosta kaikkea, mitä hänen sisällään on, ja tämä tuottaa yllätyksiä jopa hänelle itselleen.”

Ihminen voi tuntea olevansa vapaa, vaikka eläisi vangittuna. Itseasiassa juuri rajoitetuissa olosuhteissa luomisvoima ja vapaus ilmaista itseämme voi saada ikään kuin siivet.

Moni luovaa työtä tekevä ihminen vetäytyy alkeellisiin oloihin, luostariin, piilopirtille tai kylmään vinttikomeroon. Paikkaan, jossa ei tarvitse tehdä jatkuvia valintoja, olla kiusallisen tietoinen houkutuksista ja käyttää energiaa niistä kieltäytymiseen. Yksinkertainen ympäristö vapauttaa energiaamme.

”Jos joku haluaa todella tuntea vapauden olemuksen, tie kulkee yksinäisyyden kautta. Tämä seuraa siitä metafyysisestä totuudesta, että vapaus ei ole vain mahdollisuuksia. Vapaus on vaatimus ja tuomio. Sen rangaistus on ahdistus, joka kumpuaa toteutumattomien mahdollisuuksien tiedostamisesta. Vapauteen kuuluu mahdollisuus aktualisoida potentiaa, eli siirtää mahdollisuuksia olemassaolon piiriin. Tätä siirtymää sanotaan luomiseksi ja koko prosessin kääntöpuoli on ahdistus. Yksinäisyys taas on hyvä ahdistuksen kasvualusta ja tarkkailupaikka”

Vaikka vapaus on niin haluttua ja tavoiteltua, onko se lopultakaan niin tärkeää? Mitä sinä ajattelet asiasta?

Kirjasuositus: Munkki Serafim, Vapaus (Kirjapaja, 2007).