Alkusanat

Asioiden jakaminen, innostajana toimiminen ja vuorovaikutus ovat ne syyt, jonka takia haluan edelleen blogata. Blogatessa joutuu tarkastelemaan asioita useasta kulmasta ja sen tähden pidän tästä harrastuksesta. Vanha blogini tuli tiensä päähän ja tämä on uusi alku.

Blogini on edelleen henkilökohtainen ja lähestyn asioita omien kokemusten tai oivallusten kautta. Sen on tarkoitus innostaa ja inspiroida, sekä tuoda arkeen virkistyksen lähde.

Hyvinvointi ja hyvä elämä lähtee elämän arvostuksesta. Kun vielä löytää oman potentiaalinsa ja uskaltaa valjastaa sen käyttöönsä, ollaan ihan hyvän elämän ytimessä. Tämä blogi kertoo sivujuonenaan siitä, miten löydän oman tapani olla Valonööri.

Kokoan tänne pikkuhiljaa myös aikaisempia kirjoituksiani päivitettynä tähän päivään. Blogin sisältö koostuu kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista (keho, mieli, sielu), innostuksesta, minulle sopivasta ruokavaliosta, hyvän elämän elementeistä ja arjen kauniista asioista. Joskus tavarataivaan ihanuudetkin saattavat tänne löytää tiensä. Kaikki suositteluni ovat vilpittömiä ja nostan esille minua aidosti ilahduttavia ja innostavia asioita. Jos jossain vaiheessa teen kaupallista yhteistyötä jonkin tahon kanssa, tulen siitä kyllä erikseen kertomaan, enkä suosittele mitään, minkä takana en seiso 100%:sti.

Lähestyn asioita koviakin kokeneen keski-ikäisen naisen elämänkokemuksella ja pyrin siihen aina valon kautta. Vaikka käsitellään syvällisiäkin asioita, tarkoitus ei ole hengästyttää, vaan istuttaa innostuksen siemeniä. Kerron myös kepeästi hörhömmistä asioista, mutta tuon mukaan faktaa ja ehkä myös poimintoja tutkimustuloksistakin. En selitä asioita ja ilmiöitä puhki, vaan tarkoitus on innostaa kanssakulkijoita tutkimusretkelle.

Tarjoan armollisemman ja kokonaisvaltaisemman näkemyksen hyvinvointiin. Hyvinvointi ei tässä blogissa ole suorittamista.Kauniiden ja pinnallisten asioiden sekä luonnonmukaisen elämäntavan ja henkisyyden välillä ei mielestäni ole ristiriitaa eikä siihen pidä sellaista asettaakaan.

Mainokset