Punajuurikuuri naisille!

Punajuuri (Beta vulgaris var. conditiva) on hieno ja terveyden kannalta tärkeä juures. Sen käyttöä soisi lisättävän. Punajuurella on paljon terveydellisiä vaikutuksia länsimaalaisten tutkimustenkin mukaan. Tässä tekstissä kuitenkin tarkastelen sitä lähinnä Perinteisen Kiinalaisen Lääketieteen ja magian kautta.

Kokemukseni mukaan se auttaa mm. kohonneeseen verenpaineeseen. Tähän tarkoitukseen olenkin käyttänyt kuuriluontoisesti Biottan punajuurimehua yhdistettynä Granaattimehuun.

Punajuurta voisi sanoa hyvinkin femiiniseksi juurekseksi, ja siihen on liitetty myös paljon mystisiä ominaisuuksia. Se sopii monessakin mielessä juuri meidän naisten ruokavalioon, sillä Sinikka Piipon (Ft. Helsingin yliopiston kasvitieteen tohtori) mukaan se yhdistetään magiassa rakkauteen ja kauneuteen.

Punajuurta viljellään ja on viljelty jo kauan kaikkialla ympäri maapallon. Kabbalan mukaan punajuuren syöminen uudenkuun aikaan eliminoi viholliset. Sen uskotaan myös lisäävän vaurautta. Afroditenkin sanotaan käyttäneen punajuurta kauneudenhoitoon. (Sinikka Piippo, Kasvien Salaiset Voimat, Helmi-kustannus)

Helena Hallenberg kirjoittaa Perinteisen Kiinalaisen Lääketieteen (PKL) näkemyksien pohjalta:

”Jos ennen kuukautisia on taipumusta väsymykseen, makeanhimoon ja nesteiden kertymiseen, on syötävä qitä ja yangia vahvistavia ruokia eli Neutraaleja tai Lämpimiä Makeita ruokia sekä Kylmistä ruuista papujuustoa ja Kuumista valkosipulia. Jos taas kärsii kuukautisia edeltävästä ärtymyksestä, päänsärystä ja aristavista rinnoista on kartettava kosteutta lisääviä ruokia, alkoholia ja kahvia. Sen sijaan on nautittava etenkin makeita ruokia kuten punajuurta, kukkakaalia ja parsakaalia, sekä maksan qin virtausta edistäviä ruokia eli sitrushedelmien kuorta, mausteita, basilikaa, vadelmia ja ruohosipulia.
(Apteekki Keittiössä, Helena Hallenberg, Tammi)

Perinteisen Kiinalaisen Lääketieteen mukaan punajuuri edustaa Neutraalia ja makeaa makua. Neutraali maku ei kuumenna tai kylmennä kehoa. Neutraalin makuiset ruoka-aineet ovat usein mietoja ja makeita sekä helposti sulavia.

”Makea vähäisessä määrin vahvistaa ja kosteuttaa pernaa ja mahalaukkua. Liiallinen makeus taas vahingoittaa niitä. Makeat ruuat edistävät verenkiertoa, estävät qin tukoksia ja lievittävät siten kipua, stressiä, jännityksiä ja kramppeja — makeanhimo kertoo epätasapainosta ja stressistä. ”

(Apteekki Keittiössä, Helena Hallenberg, Tammi)

punajuuriset

Moni nainen tuntuu kärsivän makeanhimosta. Liiallinen kosteuden kertyminenkin on monen naisen ongelma. Nämä kaksi asiaa liittyvätkin toisiinsa ja Pernan ongelmiin PKL:n näkemyksissä.

Punajuurta suositellaan Perinteisen Kiinalaisen Lääketieteen mukaan erityisesti myös mahahaavaan ja krooniseen vatsatulehdukseen sekä masennukseen. Masennuksen katsotaan johtuvan monessa tapauksessa Maksan qin tukoksista (vihan ja kaunan patoamisen seurauksena). Maksaa autetaan toimimaan syömällä luonnollista makeavoittoista ruokaa — ei puhdasta sokeria vaan makeita kasviksia sopivassa määrin.

Jokainen väsynyt ja masentunut tietää, kuinka elimistö huutaa makean perään. Tässäkään ei siis ole ristiriitaa PKL:n ja länsimaalaisen ihmisen kokemuksen välillä. Punajuuri sisältää betaiinia ja se lisää maksan tuottamien entsyymien eritystä. Mikä osaltaan puhdistaa maksaa, koska entsyymit osallistuvat aineiden poiskuljettamiseen elimistöstä.

Rohtokäytöstä kasvitieteen professori Sinikka Piipon ”Kasvien salaiset voimat” sanoo seuraavaa:

”Punajuurimehulla voi kurlata karheaa kurkkua. Se parantaa immuunipuolustusta. Punajuuri auttaa ummetukseen, maksavaivoihin, anemiaan, kuukautisvaivoihin, virtsavaivoihin, ehkäisee syöpää ja tehoaa ihottumiin ulkoisesti ja sisäisesti. ”

Vielä vähän lisää tietoa Punajuuresta lainauksena yhdestä lempikirjastani:

”Käytä vain luomupunajuuria, sillä punajuuri kerää keinotekoisesti lannoitetusta maaperästä nitraatteja, jotka elimistöön jouduttuaan häiritsevät veren hapenkuljetusta. Tästä syystä yleensä suositellaan, että punajuurta ei käytettäisi alle yksivuotiaiden lasten ravinnossa. Luomua voit tarjota kaikenikäisille.

100 g punajuurta sisältää 38 kcal, 6,9 g hiilihydraatteja, 1,7 g proteiineja ja 0,3 g rasvaa.

Punajuuressa on runsaasti kaliumia ja fosforia sekä enemmän rautaa kuin muissa juureksissa. Foolihappoa tarvitaan solujen uudistumisessa ja punasolujen muodostamisessa. Siksi punajuuren sanotaan puhdistavan verta. Foolihapon saanti on erityisen tärkeää odottavalle tai imettävälle äidille. Kaliumia tarvitaan elimistön nestetasapainon ylläpitämisessä. Se säätelee myös verenpainetta. Rauta taas on välttämätöntä punasolujen muodostumiselle ja hapenkuljetukselle.
(Merja Niemi, Aurinkoista Ruokaa, Bazar).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s