Kaunis

Vaikutamme mielikuvilla omaan elämään ja omaan kokemukseen elämästämme

Jokainen tuntee varmasti ihmisen, joka hokee joka käänteessä olevansa ruma, epäonninen, hyväksikäytetty, laiskapaska — tai muuta vastaavaa lokeroivaa ja elämää kaventavaa. Tätä mantraa kun riittävästi hokee, uskoo siihen paitsi itse, myös ne, jotka kuulevat ja näkevät miten mantra on toteuttanut itseään. Miksei tätä voisi käyttää myös toiseen suuntaan?

Minulla on pitkä historia rumana ja epäkelpona ihmisenä. En tosin ole koskaan ollut erityisen ruma tai mitenkään poikkeavankaan näköinen. Päinvastoin, pitkä, tumma ja paksu tukka, kirkkaan vihreät silmät, pisamat ja varsamainen olemukseni lapsena ja nuorena herättivät ihailua. Keski-iässä nuo ovat vain haaleita muistoja, mutta so what?

Synnytyslääkäri oli aikanaan todennut, että ”tästä tytöstä tulee balettitanssija”,  minkä muistan lapsuudessani kerrottuna tarinana, jolla viitattiin siihen, ettei minusta sitten ulkoisten piirteideni vuoksi tullutkaan tanssijaa. Se oli kertojan mielestä hauska vitsi.

Teini-iässä ja varhaisessa aikuisuudessani uskoin olevani ruma ja poikkeava. Näin itseni sellaisena. Aloin myös korostamaan rumuutta ja piilottamaan kaikki kauneuteen ja naiseuteen liittyvät piirteeni ja poimin lähipiirini kaikki ulkonäköön kohdistamat huomiot vahvistamaan vääristynyttä käsitystä itsestäni.

Tänäkin päivänä tiettyjen sukulaisten kohtaaminen alkaa sillä, että ensimmäiseksi ulkonäöstäni heitetään joku huomio; laihtumisesta, lihomisesta, hiuksista, ihon kunnosta. Mielestäni se ei ole normaalia, mutta olen alkanut ymmärtämään tradition taustaa. Nuo ihmiset ruotivat myös omaa ulkonäköään ja ovat mielikuvansa uhreja. Ulkonäön ”tuhoutumiselle” on kaikenlaisia selityksiä; raskas työ, olosuhteet, onnettomuudet jne. Pyrin välttelemään heidän tapaamistaan, koska joudun torjumaan paljon negatiivista energiaa.

Nykyisin ymmärrän, että tuollainen jatkuva arvosteltavana oleminen ja kaiken huomion kohdistaminen ulkonäköön vaikutti lapsen ja nuoren minäkuvan kehittymiseen. Ja vaikuttaa vieläkin, jos antaa vaikuttaa. Omien tytärten kasvattamisessa olen yrittänyt muistaa tämän.

Kerro, kerro kuvastin….

Kun katson vanhoja kuviani, en ymmärrä miten olen voinut kokea itseni lihavaksi ja rumaksi tai jotenkin poikkeavan näköiseksi.

Päätin vajaan 30 v iässä, että korjaan itselleni kauniin ihmisen historian, koska olin ollut kaikkea muuta kuin mitä mielikuvissani olin — ja paitsi historian niin myös tulevaisuuden. Päätin uskoa, että olen kaunis omalla tavallani (kuten jokainen meistä) ja kelpaan minuna minulle.

Käytännössä aloin joka ikinen aamu hokemaan peilin edessä, että olen ihan kelpo, kaunis ja ihana omana minunani. Tein tätä säännöllisesti ja lopulta aloinkin uskomaan mantraani. Kas ihmettä; aloin peilaamaan myös ympäristöstäni palautetta siitä. Olihan minulle joku aikaisemminkin sanonut, että kadehtii hiuksiani (rasvaiset, mahdottomat lasimaiset muodottomat taipumattomat ja tietenkin väärän väriset), jalkojeni mallia (lyhyet länkisääret), siroja sormiani (pienet käpälät) ja kuka mitäkin. Pidin huomiota irvailuna!

Mitä enemmän uskoin siihen, että omana itsenäni olen kaunis, sitä enemmän myös sitä olin. Ulkoiseen muutokseen, paitsi omassa mielikuvassani, myös siihen todelliseen ja todennettavaan liittyy toki paljon muutakin — siitä alkoi prosessi, joka muutti syvästi myös elämänkatsomustani.

Elämä jättää jälkiä. Juuri nyt pohdin, miten voisin kaikkien arpieni kanssa mieltää itseni uudestaan kauniiksi. Miten saisin sen Valon syttymään uudestaan? Väsymys ja stressin jättämät jäljet eivät nimittäin kaunista.

Haluan työstää tätä aihetta tässä blogissani. Onhan se myös oleellinen osa Ihanan Naisen Elämää; Ihmisen kokoista Elämää sielussa, kehossa ja mielessä. Kaunista elämää, elämän kauneutta.

Mitä kauneus sinulle merkitsee?