Suklaa-punajuurikakku

  • 1,5 dl tattarijauhoja
  • 2,5 dl spelttijauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl kanelia
  • 1/2 tl cayennepippuria
  • ripaus suolaa
  • 3 luomumunaa
  • n 400 g valmista punajuurisosetta
  • 1,5 dl ruokosokeria
  • 200 g  tummaa suklaata
  • 1 tl kuivattua rosmariinia
  • 50 g voita
  • tomusokeria koristeluun

TEE NÄIN: Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi, lisää kuivat aineet joukkoon osissa. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää siihen rosmariini ja punajuurisose. Kääntele taikinaan suklaa-punajuuri ja lopuksi sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi.

Voitele ja korppujauhota n. 18 cm irtopohjavuoka. Kaada taikina vuokaan. Paista 180 asteessa n. tunti. Anna kakun jäähtyä, ja hunnuta tomusokerilla.

062

101

108

092


Rakastan punajuurta! Kun kuulin ensimmäisen kerran suklaan ja punajuuren yhdistämisestä, olin aivan myyty jo ajatuksesta.

Olen testannut muutamia vegaanireseptejä ja yrittänyt löytää sopivan gluteenittoman/sokerittoman version, tehden muutamia epäonnistuneita kokeiluja. Tämä oli ensimmäinen onnistunut kokeilu vuosi sitten joulun alla, tosin ei sokeriton, gluteeniton tai vegaanikaan ratkaisu.

Punajuuren käsittely on suhteellisen työlästä ja sottaisaa puuhaa, mutta keksin kokeilla tähän reseptiin kaupasta saatavaa punajuurisosetta, tadaa: täydellistä! Tänä vuonna en löytänyt kaupasta punajuurisosetta, mutta ostin esikeitettyjä punajuuria, jotka soseutin blenderissä vesitilkan kanssa. Toki voit tehdä myös alusta lähtien: keitä ja kuori punajuuret ennen soseuttamista.

Rohkenen ehkä seuraavaksi kokeilla pelkällä tattarilla, niin saadaan se gluteeniton versio.

Tätä kakkua voi syödä hyvällä omallatunnolla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s