
Sain töissä kutsun työterveydenhuollosta ikäkausitarkastukseen. Kiireen, stressin ja väsymyksen vuoksi vetkuttelin aikani tarkastukseen menoa, mutta juuri tuon väsymyksen ja stressioireiden, sekä kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyvien oireiden vuoksi lopulta varasin ajan.
Kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyviä oireita minulla oli ollut jo reilun vuoden ajan ja vihdoin loppukesästä päätin kokeilla luontaistuotekauppojen rohtoja katsoakseni, mitä ne toisivat mukanaan.
Stressaantunut ikääntyvä nainen
Oireina oli perinteistä väsymystä, palelua, äänen karheutta, hiusten tolkutonta lähtemistä, painon nousua ja verenpaineongelmia. Tämä voi olla toki seurausta pitkällisestä stressistäkin, mutta eivät ne toisiaan poissuljekaan, päinvastoin!
Vaikka suhtauduinkin hieman skeptisesti noihin rohtoihin, ne auttoivat kun auttoivatkin nopeasti tolkuttomaan uupumukseen ja paleluun. En haluaisi lääkkeitä ja uskon siihen, että elimistö korjaa epätasapainotilansa, mikäli sille annetaan siihen mahdollisuus ja tuetaan sitä juuri siinä ominaisuudessa. Lääkkeillä on usein taipumus häiritä elimistön luontaista toimintaa ja siksi suhtaudun niihin varauksella.
Palelen toki herkästi edelleen, mutta en jatkuvasti. Olen nyt kuukauden ollut ilman rohtoja ja viime viikolla kävin siis verikokeissa. Kieltämättä jännitin, mitä kokeet paljastaisivat…

Kaikki koetulokset olivat todella loistavia.
Myös kilpirauhaskokeet olivat hyvät! Tokikaan tuota T3 arvoa ei mitattu ja aijonkin käydä sen mittauttamassa jossain yksityisellä taholla, mikäli oireet jatkuvat tai pahenevat, mutta mitä teen sillä tiedolla, jos kukaan lääkäri ei Suomessa enää uskalla hoitaa kilpirauhaspotilaita, jotka eivät hyödy perinteisestä lääkityksestä?
Oli huojentavaa, että niin kolesterolit, maksa- kuin munuaisarvot ja kaikki perinteisesti mitattavat soluarvotkin olivat todella hyvällä mallilla. Minulla on riski sairastua diabetekseen, joten on kyllä vähän pakko alkaa miettimään painon pudottamista. Nyt kun tuo kilpirauhanen ei ainakaan ihan ole ihan sökö, yritän hiljalleen saada painon normaalitasolle, lisätä liikuntaa, aloittaa kundaliinijoogan, panostaa siihen penteleen syömiseen ja välttää stressiä.
Stressi uuvuttaa kehon säätelyjärjestelmän, mutta miten sitä voisi helpottaa?
Pitkällinen stressi uuvuttaa lisämunuaiset, mikä taas vaikuttaa kilpirauhaseen. Näiden kahden rauhasen hienovarainen kommunikaatio ja häiriöt siinä suistaa ihmisen sairauskierteeseen ja vanhentaa ennen aikaisesti!
Ennen lääkkeitä toivon löytäväni tasapainottavan tekijän joogasta ja meditaatiosta. Kundaliinijooga ja meditaatio voivat auttaa uupuneita lisämunuaisia palautumaan ja ihmistä toipumaan stressistä. Siitä minulla on jo kokemusta lapseni vakavan sairauden ja kuoleman jälkeiseltä ajalta.
Kundaliinijoogaharjoituksessa on tiettyjä liikkeitä, jotka buustaavat sisäeritystä, laukaisevat stressiä ja vaikuttavat sisäelimiin paineen, hengitystekniikan ja mm. verenkierron aktivoitumisen kautta. Hyvä ja helppo harjoitus on esimerkiksi Sat Kriya.
Sat Kriya on petollisen yksinkertainen, itsenäisesti tehtävä harjoitus. Se kiihdyttää verenkiertoa, tasapainottaa energiavarat, huoltaa sukupuolielinten toimintaa ja vaikuttaa navan alueella klkeviin kaikkiin 72 000 hermoon, jotka puolestaan saavat kundalinienergian nousemaan.
Kirjasta Täyttä elämää joogalla, Maya Fiennes, Wsoy2011
Jos sinullakin on stressiä ja kärsit jo lisämunuaisen uupumisen tai kilpirauhasen vajaatoiminnan oireista, suosittelen kokeilemaan Kundaliinijoogaa!
Tunteja löytyy jo ympäri Suomen ja tunnille voi mennä ilman aikaisempaa kokemusta. Kun kerrot opettajalle tunnin alussa, että sinulla ei ole aikaisempaa kokemusta Kundaliinijoogasta, hän kertoo sinulle esimerkiksi tulihengityksestä, jotta tiedät miten toimia.
Kun pääsen taas sisälle joogaan, palaan aiheeseen täällä blogissani.
Ihanaa viikonloppua!