Muutos ja kuorma

Tänään tarjoutui yllättävä vapaapäivä, joten käytän sen ajatusteni jäsentämiseen.

Lupasin itselleni, että himmailen alkuvuoden ja käytän sen löytääkseni jälleen Valonöörin siemenen itsestäni, mutta jotenkin olen innostunut taas keräämään itselleni pelkästään kuormaa. Meneillään on monta kuormittavaa prosessia päällekkäin. Kehon ja mielen yhteys kirkastuu minulle jälleen. Yläselässäni on selkeä kuormamittari ja nyt se piiputtaa hätätilaa.

Syvä sisäänhengitys. Elämä tapahtuu, me elämme. Seikkailuahan tämä on!
Yritetään pysyä junassa mukana ja pitää mieli avoinna.

Se mitä nyt tapahtuu liittyy voimakkaasti töihin, asumiseen ja itseni huoltamiseen.

img_7482

Muutoksien pyörteissä

Töissä tapahtuviin asioihin on hyvin vaikea niiltä kriittisiltä osin vaikuttaa. Sanon suoraan, että YT-rumba on ihan perseestä! Olen valmis muutoksiin, olen mukana muutoshankkeessa ja rakastan työtäni. Mutta todella toivoisin saavani myös keskittyä kehittymään työssäni, tehdä rakastamaani duunia ja saada takaisin uskon, luottamuksen, toivon ja rakkauden työhön.

Asumisessa on tapahtumassa muutoksia ja vaikka mietinkin pitkään pohjoisille leveleille asumaan hakeutumista, siitä ei nyt ole kyse. Palaan tähän aiheeseen myöhemmin, sillä yhdessä työelämän muutosten ja taloudellisten huolien kanssa asumiseen liittyvien ratkaisujen tekeminen on lähes musertavaa.

Ja itseni huoltaminen on tyystin unohtunut jälleen kerran kaiken kuorman alla. Ei ole siis prosessia Valonööriytymiseksi käynnissä, ellei sitten tämä myllytys ole juurikin tärkeä osa sitä prosessia.

Otan sen sellaisena vastaan, mutta siitä on vaikea tuottaa blogin raameissa sisältöä.

Vähän blogista…

Introvertti-aiheinen kirjoitukseni keräsi valtavan ryntäyksen tänne blogiini. En tiedä, kuinka moni tulee toistamiseen, mutta jos satut näkemään tämän tekstin, niin kiitos visiitistä! Aiheesta kirjoitan jatkossakin muiden aiheideni ohella, mutta tämä ei tosiaan ole introvertti-blogi.

Ikävä kyllä ryntäys ei tullut Blogit.fi -alustalta, jonka suhteen blogini on ehkä vähän väärää lajia. Olen miettinyt blogini pois ottamista tuolta, sillä se ei tarjoa kaipaamaani vuorovaikutusta kaltaisteni ”renesanssi ihmisten” kanssa. Blogit.fi on mielestäni jämähtänyt ja onneton viritelmä, mutta saattaa toimia kaupallisten sisustus- ja ulkonäkökeskeisten blogien suhteen hyvinkin. Onko kenelläkään kokemusta tästä?

En välttämättä jaa blogiani ihan joka paikkaan, jotta pystyn kirjoittamaan asioista, joista haluan. Sen toki tiedostan, että kuka tahansa voi tänne eksyä, joten ihan kaikesta, mistä haluan, en tule kirjoittamaan (tuskin) ikinä.

Mistä te löydätte mielenkiintoisia blogeja tai onko sinulla blogi jossain toimivassa yhteisössä? Kuulisin mielelläni kokemuksianne!

img_7469

Mainokset