Elämä on jännittävää!

Tämä on tietenkin tervetullut tunne, sillä se pitää sisällään aavistuksen iloa ja riemua. Vain aavistuksen, mutta kuitenkin. Toisaalta työelämän pettymykset laittaa murehtimaan. Olen tyytyväisenä pistänyt merkille, että muitakin tunnetiloja on pikkuhiljaa palaamassa. Koettelemusten pyörittelyssä ja sen jälkeen olen ollut todella puuduksissa ja vaikka sen tiesinkin, nyt kontrastin huomaa.

Minulla on haaveita ja unelmia. Elämä soljuu eteenpäin omalla painollaan; asioita on muuttumassa, muuttuu — omalla ajallaan. Myös suhdetta työhön tarkastelen ihan lähiaikoina uudestaan.

Pahan viettelys

Yhtäkkiä oivalsin, mistä uskovaiset puhuvat, kun puhuvat pahasta hengestä, saatanasta tai siitä, että se koettelee uskoa ja koettaa vietellä pyhästä, jumalyhteydestä. Vaikka puhujat eivät aina itsekään ole ajatusta täysin sisäistäneet ja julistavat vain ihmisen säätämää lakia ja vertauskuvia kirjaimellisesti ulkoaopeteltuina sanoina, minä ymmärrän nyt mitä ajatus pitää sisällään. Päästin irti tiukasta uskontoherkistyneestä suodattimestani  ja ajattelen, että sama ajatus, sama ydin, vaikka paketti onkin erilainen.

Totuus on aina oma ja ainutlaatuinen

On myös niin, että oivallus on sisäinen oivallus. Sitä ei voi jakaa ja jos yrittää, joutuu vain ristiaallokkoon. Ehkä joskus on hyväkin joutua perustelemaan kantansa, elämänkatsomuksensa, valintansa — ainakin sen voi samalla perustella itselleen ja vahvistua ajatuksessaan.

En kuitenkaan  suostu siihen, että jos teen vaikkapa  ”valinnan”  ja kerron siitä, muilla on automaattisesti muka joku oikeus kyseenalaistaa se ja alkaa vaatimaan minua perustelemaan valintani. Että muka on niin, että pitää varautua ja olla valmis perustelemaan kantansa ja valintansa, jos sen tuo julki? Miksi pitäisi? Ei ole yhtä ainoaa oikeaa totuutta ja näkökulmaa ja meillä on oikeus siihen omaansa.

Jotenkin alan oivaltamaan myös sanonnan ”Kell onni on, se onnen kätkeköön” syvemmän merkityksen…