Tunturissa

Minulla on ollut pieni unelma: nähdä keskiyön aurinko tuntureilla.

Tänä kesänä päätin lähteä vastaanottamaan juhannusta tuntureille, vaikka sääennusteet eivät aurinkoista juhannusta luvanneetkaan. Pakkasimme rinkkamme ja suuntasimme kahden naisen ja kahden lapsen voimin kohti pohjoista.

Olimme ensimmäisen yön ihanan retrossa hotellissa ja seuraavaksi suuntasimmekin jo tunturiin telttojen kanssa eräoppaaksi opiskelevan työkaverin ja hänen miehensä johdattamana. Oli turvallista seuraa ensimmäiselle tunturipatikoinnille ja -yöpymiselle.

Matkassa oli pari alaikäistä lasta, joten etäisyydet kohteisiin oli mietitty sitä ajatellen. Lisäksi telttaleirin välittömässä läheisyydessä oli niin tupa kuin huussikin. Molemmat osoittautuivat mukavaksi lisäksi epävakaisessa Suomen kesässä. Itseasiassa kyse ei ole luksuksesta, vaan tarpeellisesta turvasta tuntureilla. Säätila voi muuttua yhtäkkiä haastavaksi, joten on hyvä, että tarjolla on autiotupia, joiden varustelu on mielestäni kyllä aivan loistava.

Olen aikaisemmin tehnyt lyhyempiä patikkaretkiä tuntureilla, enkä ole koskaan yöpynyt tunturissa. Vähän jännitti, miten selviydymme reissusta ja raskaiden taakkojen kantamisesta haastavissa olosuhteissa, mutta kaikki meni tosi hyvin. Keho ja mieli kiittää! Valonööri ja Nomadi minussa on kotonaan vaelluksilla.

Niin, se keskiyön aurinko. Heti ensimmäiseksi hotellille saavuttuamme kipusimme napakassa tuulessa hyiseen tunturiin, keittelimme kaakaot ensimmäisellä huipulla ja palasimme samaa tietä takaisin, vaikka olimme ensin ajatelleet kiertää 9 km merkityn reitin ennen ruokailua. Hyinen keli ja nousun aiheuttama uupumus sai toisiin aatoksiin. Juhannusaaton ruokailut ja keskiyön otimme vastaan hotellin läheisellä tulistelupaikalla ja illan päätteeksi, matkalla takaisin hotellille, näimme tuon lumoavan keskiyön auringon.

Jo vain siinä on taikaa, kun matalalla olevan auringon säteet hiipivät tunturin laen takaa valaisten toisen tunturin laen ja värjäten sen rinteet kelta-oranssilla värillä. Se on nähtävä uudestaan!

20170624_175326-001

20170624_155456-003

20170624_164458-002

20170624_144104-004

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s