
Voiko olla ihanampaa kahvilainteriööriä, kuin kiehtovassa vanhassa talossa, jolla on historia ja joka elää uutta tulemistaan? Jos se pitää vielä sisällään huikean tarinan sekä aimo annoksen ranskalaisia makuja, puhutaan jo ekstrahyper innostavasta paikasta.
Sellainen paikka on Vääksyssä, Ranskalaisessa Kyläkaupassa.
Tuo talo on ollut muutamaan otteeseen myynnissä sinä aikana, kun olen sen olemassaolosta mitään tiennyt. Yhden kerran oli ihan hilkulla, ettenkö ottaisi selvää sen korjauskustannuksista. Siihen aikaan talo oli harmaa ja todella kulahtanut. Talo kiehtoi silti minua valtavasti. Siksikin oli ihanaa, että jollakulla oli hullunrohkeutta ostaa talo ja siitä tuli juuri Ranskalainen Kyläkauppa, eikä sitä jyrätty uuden kerrostalon tieltä pois.
Olen poikennut Ranskalaisessa Kyläkaupassa kahvilla pari kertaa kesässä. Muistan nauttineeni ainakin ihanaa sitruunaista marenkipiirasta ja juustokakkua vadelmahillon kera. Ajatuksissani pääsin niiden myötä Ranskaan, laventelin tuoksuiseen pikkukylään. Se on paljon se. Puhdasta iloa ja nautintoa niin keholle kuin mielellekin.
Suosittelen myös talon ihanaa lohisalaattia kesäpäivän lounaaksi! Sen vuoksi kannattaa ajaa vaikka vähän pidempikin matka.
Samalla saat tutustua herkkuputiikin ihaniin ranskalaisiin limonaadeihin, siirappeihin ja muihin ruoka-aineisiin sekä laventelintuoksuisiin saippuoihin ja yläkerran muoti-outletin tarjontaan.
Kyseessä on siis enemmän kuin kahvila. Mutta harvoin sitä ihan aitohämäläisessä tuppukylässä pääsee ranskalaisittain kahville ja siksi listaan paikan lempikahviloihini.