Raskaansarjan velhomusiikkia

Urkumusiikki. Mitä sinulle siitä tulee ensimmäisenä mieleen? Kammottavaa pauhua ja kiduttavaa kakofoniaa. Ahdistavaa hautajaismusiikkia. Ajattelin itse joskus näin. Siksi ymmärrän, että ei ole ehkä kovin trendikästä tykätä urkumusiikista.

Urut on paljon enemmän!

Löysin sen äärilaidat ensimmäistä kertaa tajuttuani että itseasiassa lemppariyhtyeessä Deep Purplessa soi urut. Se ei ollutkaan pelkkä kansakoulun virsihanuri tai hautajaisten tunnelman siivittäjä.

Aikana, jolloin Spotify ei ollut arkipäivää, lainasin kirjaston musiikkiosastolta rohkeasti levyjä eri kategorioista ja seikkailin niiden myötä eri ulottuvuuksiin. Näin törmäsin paitsi Deep Purpleen, myöhemmin myös Kalevi Kiviniemen levyihin ja hämmästyin suuresti miten urut itseasiassa soivat. Sehän on hemmetti rikas ja suorastaan taivaallinen soitin! Parhaimmillaan hivelee sielua ja nostaa eri sfääreihin. Totta puhuen, kyllä sen kuunteleminen voi yhä ahdistaakin.

Maestro Kiviniemi

Kun Kalevi Kiviniemi konsertoi 1900-luvun loppupuolella (jestas miten tämä saa minut kuulostamaan ikälopulta kukkahattutädiltä!) silloisen asuinpaikkani Rovaniemen kirkossa, hankkiuduin kuuntelemaan häntä ja vaikutuin. Sen jälkeen Kiviniemen konsertit ovat kuuluneet kesäohjelmistooni, mikäli suinkin kohdalle on osunut.

Tänä kesänä sellainen osui kohdalle Hartolan kirkossa, jonne suuntasin ystäväni kanssa kulttuuriretkelle. Tällä kertaa minua musiikkia enemmän kuitenkin hämmästytti tuo kirkko. Miten voi pienellä syrjäkylällä olla näin mahtipontinen kirkko?

20170821_7

Urkujen velhosta vielä sen verran, että hänen ainutlaatuisuuttaan ei ehkä vielä osata ihan meillä Suomessa arvostaa. Hän on paitsi kansainvälisesti hyvin arvostettu muusikko, myös hyvin epätavallinen taiteilijapersoona, jolta voi odottaa mitä tahansa. Kulttuuripiireissä sellainen saattaa olla uhkaavan rebelliä, mutta minusta se on suurta rikkautta. Esimerkkinä mainittakoon Lahden urkuviikkojen poikkitaiteellinen, rohkea, rajoja rikkova ja ennennäkemätön Motorgan-show  (< tsekkaa mainos linkistä) vuonna 2013. Jota totta helvetissä olin kuuntelemassa!

Ehkä minussa tosiaan asuu kukkahattutäti ja kulttuuritantte. Saanen anteeksi, olenhan tosipuheessa myös jo ikäneito. Urut ja uusioimpi, sointuu niin kauniisti yhteen.

20170821_9

Mainokset