Ettei elämä jää elämättä – uusioimpiumpiosta ulos

Loppukeväästä, kun jouduin kuuntelemaan muutamia öitä kollikissan saatanallista mouruamista, kääntyi siinä pakostakin lopulta ajatus kiiman kamaluuteen ja parinmuodostuksen kompleksiseen maailmaan.

Samaan aikaan kuulin järkytyksekseni erään unelmaparin avioliiton purkautumisesta miehen siirryttyä yllättäen toiseen suhteeseen. Onko ihmistä luotu pitkiin yksiavioisiin suhteisiin ja miksi muutaman eron jälkeen keski-ikäiset ihmiset joko kyynistyvät tai ryhtyvät päättömään deittirumbaan?

Deittipalstoista mulla on sen verran kokemusta, että se on viimeistään romuttanut uskoni parisuhteisiin. Jos asuinalueeltani löytyisikin sopivasta ikähaarukasta vaikkapa 100 miestä, on näistä valehtelematta ainakin 50 naimisissa tai muunlaisessa parisuhteessa ja etsimässä seksiseikkailuja. Toinen puoli pitää sisällään just eronneita tai sitten niitä moniongelmaisia tapauksia.

Ajatus parinmuodostuksesta on itselleni ollut jo pidempään tosi kaukainen asia, mutta jotenkin tämä keväinen pohdintani herätti ja johti siihen, että ajauduin treffeille. Niin, minä, treffeille.

060418_12Ennen kuin mielikuvitus lähtee laukalle, niin kerrottakoon että hurvittelusta ei ole kyse, vaan sivistyneesti kahavilla käymisestä, mutta että oikein (oletetusti) vapaan miehen kanssa ja treffimielessä! Toisenkin kerran! Ja vielä uudestaan metsässä patikoinnin merkeissä.

Käyn toki silloin tällöin miespuolisten kavereideni kanssa kahvilla, mutta se on eri juttu kuin kahvittelu treffimielessä. Vai onko sittenkään?

Kun ottaa huomioon, että olen elänyt umpiuusioimpielämää monta vuotta ja niistä tätä edeltävistä treffeistä ei poikinut mitään muuta kuin typertynyt ja tyhjä tunne sydänalaan, niin onhan tämä nyt silti ennenkuulumatonta. Ja virkistävää!
060418_18Treffailut eivät ole siis olleet edes mielessäni viime vuosina.

Edellinen suhteeksi laskettava, sen kammottavan uusiofuusioavoliiton jälkeen, oli niin typerryttävä, että päätin silloin puolestani miesten saavan jäädä elämässäni historiaan. Deittiaddiktit ja harrastukseen deittipalstoilla pörräävät miehet ei vain ole se mun juttu ja todennäköisempi tulevaisuuden skenaario ihan oikeasti onkin viettää loppuelämä luostarissa.

Ajattelin pitkään, että elän uusioimpenä taatusti onnellisempaa elämää kuin surkeissa suhteissa tai kaihoten ”sen yhden oikean” perään. Ja siinä olen ollut osittain ihan oikeassa. Ne parin kesän takaiset treffit vain vahvistivat fiilistä ja samalla jotain oleellista ihmisyydestäni kuolettui.

Olen kaventanut elämääni, jotta minun ei tarvitse törmätä enää yhteenkään deittipalsta-addiktoituneeseen, rokki- tai riikinkukkoon, epävakaisiin tuuliviireihin tai moniongelmaisiin käveleviin aikapommeihin. Mutta valintani on tarkoittanut samalla myös ei potentiaalisen sielunkumppanin tapaamiselle, läheisyydelle ja kohtaamisille.

Ihmisten kohtaamiset ja vuorovaikutus ovat olleet minulle aina tärkeitä asioita, myös silloin kun olen elänyt elämässäni kaikista introverteinta vaihetta.

060418_22Nyt kuitenkin oli pakko myöntää itselleni, että kuihdun ihmisenä ja naisena, jos en pysty enää koskaan kohtaamaan miestä potentiaalisena sieluntoverina ja kumppanina.

Olen viimeaikoina tavannut aika paljon uusia ihmisiä erilaisissa yhteyksissä ja löytänyt elämääni myös uusia naisystäviä. Kohtaamisen tarve on siis jälleen osin alkanut toteutumaan tervehdyttävällä tavalla. Jos aikaisemmin vedin puoleeni hankalia, rikkinäisiä ja vahingollisia ystävyyksiä, tänä päivänä on ollut onni tavata valon tuojia. Sen lisäksi ihminen toki kaipaa kohtaamista, nähdyksi tulemista, kosketusta ja ajatusten vaihtoa kuitenkin myös vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Valo meissä syntyy vain kun olemme avoimia elämälle ja ihmisille. Se vaatii rohkeutta ja pettymysten sietokykyä.

060418_14

On ihan helkkarin mukavaa löytää itsestään jälleen piirun verran naista ja ihmistä, joka saattaisi vielä joskus sanoa kyllä maailmalle vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

Otin riskin. Toivon tämän vahvistavan Valoani ja kasvattavan rohkeuttani kohdata elämä uudelleen.

Mainokset