
Tunnustan, että syön kalaa aivan liian vähän. Toisinaan innostun paistamaan uunissa lohta ja jämälohesta teen yleensä seuraavaksi päiväksi super-helpon kalakeiton. Tätä keittoa toki voi tehdä myös tuoreesta kalasta.
Jos käyttää kalalientä n. 1,2 litraa, riittää keitosta neljälle.
Ohje on hieman suurpiirteinen, mutta tarkoitus onkin pitää se helppona. Ideana on pilkkoa kasviksia noin litran vetoiseen mitta-astiaan. Aromaattiset fenkoli ja varsiselleri sekä tomaatti ovat avainasemassa tässä keitossa makumaailman suhteen, mutta samalla myös terveysvaikutustensa vuoksi.
Mausteista laakerinlehti ja sahrami ovat tähän keittoon ihan oleellisia. Sahramilla sanotaan olevan masennusta lievittäviä vaikutuksia. Itse pidän myös timjamista kovasti ja sehän on myös terveyspommi. Timjamia käytetään yskänlääkkeissä, se tappaa bakteereita ja alentaa verenpainetta. Mikä tärkeintä, timjami edistää ruoansulatusta.
Keittoon saa lisää makuvivahteita lorauttamalla joukkoon hieman valkoviiniä, mutta itse tykkään enemmän ihan vaan sitruunalorauksesta. Tätä ohjetta voi varioida oman maun ja omien ruokavarastojen mukaan.
FENKOLI on yllättävän vähän käytetty juures. Rakastan sen hieman anista tai lakritsia muistuttavaa makua ja tässä keitossa se on ihan oleellinen raaka-aine. Fenkolilla on myös terveysvaikutuksia, mikä kannattaa pistää merkille erityisesti jos kärsii vatsavaivoista ja anemiataipumuksesta!
- Fenkolissa on rautaa ja aminohappoja, jotka auttavat hemoglobiinin valmistusta
- Fenkolin öljyt auttavat vatsahappojen muodostumisessa ja limakalvojen tulehduksissa
- Toimii diureettina, joten se puhdistaa kehoa
- Fenkoli auttaa myös liman poistumista keuhkoista ja sen öljyjä on käytettykin mm. yskänlääkkeissä
- Fenkoli säätelee myös hormonitasapainoa vaikuttaen erityisesti estrogeenin tuotantoon (suositellaan vaihdevuosioireisille mutta ei estrogeenin liikatuotannosta kärsiville!)
Perinteinen Kiinalainen Lääketiede näkee fenkolin vaikuttavan samoin kuin länsimainen lääketiede. Sen siemeniä on käytetty erityisesti ruoansulatusta parantamaan ja fenkolia yleisesti lämmittämään kehoa, sekä hoitamana pernaa ja limaongelmia.
Fenkoli on vaikutuksiltaan aika tymäkkää tavaraa, joten ei kannata liioitella sen käytössä, ettei mennä ojasta allikkoon niiden terveysvaikutusten kanssa.
VARSISELLERI auttaa myöskin ruoansulatusta ja se tehostaa aineenvaihduntaa, joten suosittelen sitä kaikkiin keittoihin, etenkin jos haluaa pudottaa painoaan. Se tasapainottaa myös stressin vaikutusta ja laskee verenpainetta.
kalakeitto_pdf. -muodossa.