Välitsekki

Vuoden puolivälissä on hyvä ottaa pieni välitsekki. Vuosi 2018 näyttäisi saavan minut ennen kaikkea pöllämystyneeseen tilaan ja odotan mielenkiinnolla, miltä loppuvuosi näyttää.

Sairausloma

Sairauslomalla elämäni aikakapseli on singahtanut ihan omalle radalleen. Suurin osa päivistä valahti ohi saamatta aikaan mitään muuta kuin pakollista lepoa. Joinain päivinä jaksoin tavata ihmisiä, ulkoilla ja valokuvata/kirjoittaa blogia. Useimpina vain makasin. Luettuani nyt raudanpuuteanemiasta kärsivien kokemuksia, en enää yhtään ihmettele oloani.

Blogin kirjoittaminen on uupumuksesta huolimatta ollut helppoa, koska kevään ajan olen pitkälti viimeistellyt tekstien raakileita ja käyttänyt olemassa olevia tai valokuvauskurssin aikana tekemiäni harjoituskuvia.

Nyt törmään siihen tosiasiaan, että tekstiaihiot alkavat olla käytettyjä, enkä halua alkaa tekemään tikustakaan asiaa. Päivitystahti saattaa jossain vaiheessa muuttua, ellei elämään tule jotain sellaista sisältöä, joka uppoaisi blogini aihealueisiin sorvaamatta. Innostamisen teema tällä hetkellä kun tuntuu olevan vähän niin ja näin…

Opiskelusta

Opintoihini kuulunut viimeinen kurssi, valokuvauskurssi, meni sekin ohitse vähän salakavalasti, enkä jaksanut dokumentoida sitä. Se on hieman harmillista portfoliota ajatellen.

Näitäkään satamassa otettuja kuvia en ollut muistanut edes käsitellä, ennen kuin nyt kävin katsomassa olisiko jotain sopivia julkaisemattomia kuvia tähän tekstiin liitettäväksi. Oli muuten mukava päivä kera kurssitoverin, joka toimi kuvissani mallina.

Vaikka kurssi olikin mulle oikeastaan kertausta, läsnäoloni oli vähän niin ja näin, enkä ollut ollenkaan kunnossa kurssin aikana, sain siitä vitosen! Jei!

Työelämästä

Aikakapseli on tipauttamassa minua näillä näkymin pian työhön takaisin. Tilanne on sinänsä jännä, koska sain tietää, että jälleen kerran on yhdet, jonkin asteiset, YT:t meidän työtä koskien läpi käyty ja kuinka ollakaan, suurin muutos koskee taas minun työtäni.

Näyttäisi, että palataan puolentoista vuoden takaiseen hetkeen uudestaan. Siitä puolentoista vuoden takaisesta hetkestä, jolloin sain vihdoin mahdollisuuden palata ”kotiosastolleni” tekemään sitä, mitä minun pitäisi tehdä, sivusin muuten blogissani täällä.

Silloin tarjottu mahdollisuus oli vähän niin kuin veturinkuljettajalle annettaisiin oma juna kuljettavaksi, mutta vedettäisiin raiteet pois alta kertomatta siitä etukäteen. Se oli hieman absurdi tilanne, mutta itse opin siitä todella paljon, mistä olen juuri tänään erityisen kiitollinen.

Voinnista

Mietin, olisiko masennusdiagnoosilta voitu välttyä, jos työterveydessä olisi heti suostuttu tsekkaamaan fyysinen terveydentila huolella ja siten nähty verenkuvasta, että kärsin raudanpuuteanemiasta.

Raudan puute vaikuttaa dopamiinitasoihin, joten ihan varmasti masennusoireita on ollut. Henkinen kuormituskin on ollut ihan kohtuutonta pitkään. Mutta dopamiinitasoihin vaikuttava lääkitys ei poista sitä alkuperäistä syytä, tällä kertaa raudanpuuteanemiaa, tietenkään!

Nyt tuntuu, että rautatankkaus alkaa kirkastaa maailmaa, herättää mut henkiin ja hiljalleen tuo voimavarat takaisin. Voi olla, että pelkästään sillä olisi selvitty. Ilman raudanpuutetta ja sen mukanaan tuomaa pohjatonta uupumusta ja heikkoutta, olisin eteen tulleen henkisen kuormituksenkin kestänyt eri tavalla.

Toisaalta en ole vieläkään saanut voimavarojani takaisin, joten tässä joudutaan vielä menemään rajoitteiden kanssa. Toivottavasti ei löydy mitään vakavampaa syytä jäljellä oleville oireille. Esimerkkinä mainittakoon, että jos hapenottokyky sakkaa, eikä elimetkään saa riittävästi happea, ihminen on kuin kala kuivalla maalla. Kaiken kukkuraksi rautatankkaus tuntuu olevan keholle ihan älytön rasite. Useimpina päivinä voin tosi huonosti: suolisto ja vatsa on tosi lujilla ja tuntuu, kuin olisi krapula, joten taitaa maksa olla aika kovilla.

Minut lyötiin maahan sekä henkisesti että fyysisesti. Mutta hei, tämäkin matka on ollut ehkä jopa korvaamaton ja tuonut mukanaan paljon hyvää.

Kohtaamisista

Vaikka yksinäisyys on alkanutkin tuntumaan piinalta, alkuvuoden aikana olen lähentynyt joidenkin ystävieni kanssa sekä tutustunut uusiin ihmisiin.

On myös läheisiä ihmisiä, jotka ovat halunneet väistää kohtaamista kanssani, mikä on tuntunut pahalta, vaikka tavallaan ymmärränkin ”negatiivisen energian välttelemisen”. Ehkä vielä huomaan, mitä tästäkin pitäisi oppia.

Olen yllättäen saanut käydä syvällisiä keskusteluita erityisesti erään, kutsuttakoon häntä tässä nyt sitten vaikka alteregonsa mukaisesti, Jyrinäparran kanssa. On aina mielenkiintoista tutustua ihan toisenlaisiin ja omasta ajatusmaailmasta poikkeaviin ihmisiin, mutta täytyy kyllä sanoa, että tutustuminen sieluntoveriin on aika huimaavaa.

Näillä eväillä siis tästä eteenpäin.

 

Mainokset