Unelmoimisen kyky ja pilvilinnojen taika

Mistä sä unelmoit? Jäin omalla kohdallani miettimään tätä kun aihe tuli esille Jyrinäparran kanssa jutellessa. Tulin todenneeksi, että tällä hetkellä elän jollain tapaa aikaisempaa unelmaani. Toki minulle jäi unelmia vielä unelmoitavaksikin asti.

Unelmointi on sisäsyntyistä, minkä varmasti jokainen lapsuudestamme muistamme. Ei me lapsena tarvittu workshoppeja tai mindmappeja muotoillaksemme unelmistamme itsellemme näkyviä. Mihin kyky unelmoida sitten vuosien myötä katoaa?

Ei se katoa mihinkään, ainakaan suurimmalta osaa ihmisistä. Masennus on toki esimerkiksi sellainen sairaus, joka latistaa näköalaa ja poistaa usein unelmatkin kartalta. Itselläni vuosikausia kestänyt paine ja selviytymismoodi vei unelmat pitkäksi aikaa.

Kai me vain alamme jollain tapaa luokittelemaan, määrittelemään ja suitsemaan unelmiamme. Jossain vaiheessa niistä opetellaan tekemään tavoitteita tai ne saavat meidät tuntemaan muuten vaan huonommuuden tunnetta, jos unelmat ovat saavuttamattomissamme. Ikään kuin unelmointi itsessään ei olisi merkityksellistä.

092018_3

Se on sellainen pilvilinnoissa haahuilija…

Pilvilinnoissa elävä ihminen ei ole kovin tehokas työkaveri. Rationaalisuuteen urauttava nykyaika ja etenkin työelämä saattaa vaikuttaa kykyyn unelmoida.

Unelmointi ja rationaalisia päätöksiä vaativa ajattelu tapahtuvat eri osissa aivoja. Tutkimusten mukaan silloin kun ihminen unelmoi, aivojen rationaalinen osa menee pois päältä. Ja sellaisellehan ei ole juuri tilaa nykypäivänä, kun työaika menee ajatustyössä usein vielä multitaskaten.

Unelmointi itsessään olisi kuitenkin hyvin merkityksellistä.

Unelmointi pitää meidät elossa, se saa tulevaisuudessa piilevän potentiaalin vuoksi katsomaan vaikeuksienkin jälkeen eteenpäin. Kun meillä on unelmia, meillä on myös toivoa.

Unelmien anatomia

Unelmat ovat parhaimmillaan aivan pähkähulluja, eivätkä sellaisenaan edes toteutettavissa. Unelmista voi toki jalostaa jopa niitä tavoitteita, konkreettisia tavoiteltavia asioita, jotka vievät eteenpäin.

Esimerkiksi minä olen unelmoinut, niin pitkään kuin vain muistan, vanhasta suuresta talosta puutarhoineen. Talosta, jossa pitäisin uudenlaiseen yhteisöllisyyteen perustuvia erilaisia hyvinvointiin liittyviä kursseja ja teemapajoja, kahvilaa, putiikkia, eläintarhaa ja bed & breakfast -majoitusta. Ajatus sinänsä voisi olla ihan konkretisoitavissa, jos kaikki olosuhteet napsahtaisivat sopivasti kohdalleen, olisi esimerkiksi ylimääräistä rahaa ja taitoa. Ilman rahaa ja erityisosaamista tuo unelma on vain vaaleanpunaista huttua, jonka tavoitteleminen voisi johtaa lopulliseen vararikkoon ja stressikuolemaan.

Rahan ja taitojen puutteesta huolimatta tuo unelma voi johtaa minua eteenpäin, tavalla tai toisella. Aivan kuten se unelmani työstä, jossa voisin yhdistää kirjoittamista, visuaalisuutta, somea, ihmisten auttamista, verkostoitumista ja innostamista. Tuo unelma kuutisen vuotta sitten vaikutti ihan pähkähullulta ajatukselta, mutta lopulta se johti minut nykyiseen työhöni ja opintoihin, jotka liittyvät juuri edellä mainittuihin asioihin.

Unelmiin ei kuitenkaan kannata hirttäytyä, niistä ja niiden saavuttamisesta ei kannata tehdä onnistumisen mittaria.

Unelmat voi olla isoja ja pieniä, saavuttamattomia ja saavutettavia, muilta omittuja ja ihan niitä ihka omia, jotka kumpuavat sieltä, missä vahvuutemme, ominaisuutemme ja sielumme pesivät. Omat sisäsyntyiset unelmat ovat niitä, joita kannattaa vaalia ja pohtia, löytyisikö niistä johtolankaa tulevaisuuksien polkuihin.092018_4

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s