Lisään tänne vanhan tekstini, koska se tuntuu nyt jotenkin ajankohtaiselta. Ihan hykerryttää lukea lähes viiden vuoden takaisia ajatuksiani ja peilata niitä tähän päivään.
Polku on kulkenut tuosta pisteestä kohti Valonööriyttä, mutta ei sosiaalialan, vaan sen omaan työhön liittyvän suhtautumistavan muutoksen myötä. Eteen on tullut löytönä niin Sosiokulttuurinen Innostaminen, uudenlaisia työtehtäviä ja puhumisella vaikuttamista kuin luovempaa työn kuvaakin.
”Työssäkäyminen imee tällä hetkellä energiaa siinä määrin, että väistämättä tulee ajatelleeksi miten ongelman voisi ratkaista.
Taidan myös tietää ratkaisun, mutta se ei tunnu kauhean järkevältä; irtisanoutua ja hypätä tyhjän päälle odottamaan sitä Mun Juttua. Ne Mun jutut ovat tuossa ihan nurkan takana kolkuttelemassa; voisin alkaa opiskelemaan moniakin erinäisiä juttuja, ilmoittautua kurssille sinne ja tänne ja kulkea polulta toiselle. Siihen tarvittaisiin vaan ”vähän” pääomaa ja muutenkin siirtoja, jotka vaativat paljon työtä ja muutoksia, joiden ajatteleminen etukäteen tuntuu työläältä ja liian riskaabelilta.
Kyllähän minä tiedän ja on niitä tarinoita kuultu, miten ihmiset löytävät sen todellisen minänsä, onnensa ja elämän tehtävänsä tehtyään juuri näitä järjettömiä, työlään tuntuisia ja riskejä sisältäviä irtiottoja. Lopunperin asiat JÄRJESTYVÄT omalla painollaan; se mahdottomalta tuntuva asunnon myyminen tappiolla saattaakin loppupelissä olla henkisesti voittoa tuottavaa ja elämää keventävä ratkaisu, jonka myötä muukin elämä järjestäytyy juuri oikeaan asentoon.
Ongelman voi ratkaista myös muuttamalla sisäisiä mallejaan. Työhön ja sen ahtaisiin reunaehtoihin voi päättää suhtautua eri tavalla, työstä voi löytää uusia puolia ja uutta tyydytystä, intohimonkin. Ja vaikka se, mitä tällä hetkellä työssään tekee, ei olisikaan sitä, missä voi käyttää itsensä parhaita puolia hyväkseen ja löytää suurimman tyydytyksen, se, että tekee juuri senkin työn parhaalla mahdollisella tavalla ja intohimoisesti, voi johtaa siihen, että löytää itsensä pian uudenlaisista tehtävistä.
Minulle on oikeastaan koko aikuiselämän tarjottu eteen mahdollisuuksia hypätä kokeilemaan siipiäni erinäisissä taiteellisissa projekteissa: on pyydetty suunnittelemaan sisustuksia, maalaamaan tauluja (jopa eräs taiteilija olisi halunnut antaa minulle ilmaista opetusta), tekemään korttisarjaa, kirjoittamaan kirjaa ja ryhtymään keramiikkayrittäjäksi, johon minulle olisi annettu riittävä luotsaus ja tuki. Tapaamani astrologi hämmästeli työhistoriaani ja sitä, että en tee työtä taiteen parissa. Hän näki kartalta, että menestyisin taiteen parissa erittäin hyvin. Mitä tahansa sillä saralla tekisinkin, menestyisin — myös rahallisesti.
Minulle itselleni taiteen tekeminen tuntuu ajatuksena vieraalta. Osaan minä jonkin verran piirtää, mutta suhde tyhjään paperiin ja kyniin on tällä hetkellä hyvin vieras. En näe siinä järkeä, eikä minulla ole siihen tunnesidettä. Viimekesäinen kurssi, jossa kokeiltiin myös Vedic Art -tyylistä itseensä tutustumista oli mielenkiintoinen ja tykkäsin sellaisesta tavasta lähestyä värejä ja kangasta. Mutta jostain syystä pidän huvikseen töhertelyä järjettömänä luonnonvarojen ja materiaalien tuhlaamisena ja kaatopaikan kuormittajana, mikä sotii arvojani vastaan.
Minun on myös erityisesti viimeisten vuosien aikana tapaamieni minulle entuudestaan tuntemattomien ihmisten taholta arvioitu toimivan hoito-, sosiaali- , terapia- , koulutus- ja valmennusaloilla. Ehkä ulospäin on heijastunut se, että nämä asiat tuntuvat tällä hetkellä kiinnostavilta ja minulla on niitä kohtaan suuri veto. Lisäksi olen hyvä kuuntelemaan ja minussa oleva Valo tuntuu ihmisistä turvalliselta, lohdulliselta ja kannustavalta. Työelämää ajatellen ala on kuitenkin täysin vieras ja uusi, joten realistina näen, että minun pitäisi aloittaa opiskeleminen nollatasolta ja sehän vie vuosia aikaa! Sitäpaitsi minulta puuttuu täysin pedagogiset ominaisuudet, olen surkea esiintymään ja etenkin puhumaan!
Teoriassa tiedän, että mikä tahansa on mahdollista kun vain sitä riittävästi haluaa, siihen suuntautuu ja osaa katsella ympäristöstään niitä oikeita johtolankoja. Niitä minulle on tarjoiltukin kuluneen parin vuoden aikana todella paljon, mikä on inspiroinut ja innostanut minua — mutta ei kuitenkaan saanut tarttumaan tilaisuuksiin. Innostun, intoudun ja näen visioita. Mutta en aktivoidu. Olen realisti, laiska ja hidas. Sen lisäksi OLEN perusluonteeltani intohimoinen, tekijä ja visiönääri, mutta en tällä hetkellä…”
(Julkaistu vanhassa blogissani Joulukuussa 2011)
Dare to be lightneer 