
Koti on minulle tärkeä asia. Se on turvasatama, paikka, jossa lataan akkujani ja saan olla minä.
Elämässäni on ollut monenlaisia koteja ja niihin sisältyy muistoja laidasta laitaan. Viimeiset kaksi kotia ovat olleet itsellisen naisen omia valtakuntia ja tästä minä pidän! En ehkä halua asua enää koskaan parisuhteessa yhdessä toisen ihmisen kanssa. Voisin silti kuvitella asuvani tulevaisuudessa jossain yhteisössä. Unelmissani asun jossain vanhassa mummonmökissä metsän ja kasvimaan välittömässä läheisyydessa, mutta jännä juttu — vasta sitten joskus myöhemmin.
Tällä hetkellä kaupungissa asuminen on minulle leppoisin ja mukavin vaihtoehto. Asuisin mieluusti jossain vanhassa asunnossa, enkä koe oloani kovin kotoisaksi 80 tai 90 -lukuisissa tiloissa. Sellaisia nämä kaksi kaupunkiasuntoni ovat kuitenkin olleet. Toisesta muutimme pikaisesti huonon sisäilman vuoksi ja tässä toisessa on nyt käymässä samoin.
Nykyinen koti on ollut alusta lähtien väliaikaisratkaisu, mutta se on sekä pohjaratkaisultaan, että sijainniltaan aika loistava. Täyttää oikeastaan kaikki tarpeeni ja toiveeni, mutta haittapuolena on rakennuksen hataruudesta johtuva kadun äänien ja pakokaasujen kantautuminen sisätiloihin, alakerran ketjussa polttaminen ja asumisen kalleus. Muussa tapauksessa voisin jäädä tähän mielihyvin.
Elämässä vellovien epävarmuustekijöiden vuoksi olen ollut hieman ahdistunut, mutta päätin vastikään, että en anna niiden rajoittaa elämääni. Tein aika rohkean ratkaisun ja päätin hakea asumisoikeutta syksyllä valmistuvaan kerrostaloon. Sain sieltä asunnon ja nyt taas jännätään tulevaisuutta.
Tulevassa kodissa neliöt vähenevät entisestään ja sijaintinsa vuoksi tuskin jatkossa minulle niin rakkaita auringonsäteitä näen kotonani, mutta jotenkin ajatus maan tasalla asumisesta on minulle kuitenkin sen luonnollisin vaihtoehto. Ehkäpä tulee lähdettyä ulos useammin auringonsäteitä metsästämään? Asumiskustannukset hieman laskevat ja pääsen keskustan metelistä puiston laidalle asumaan. Feels so good!
On aika mukavaa miettiä, miten sisustaisin tulevan kotimme. Tulen sijoittamaan sinne muutaman vanhan mööbelini, mutta voi olla, että kerrankin sisustan tilan ehdoilla enkä mukanani vuosia kulkeneiden mööbeleiden.
Ihanan kutkuttavaa!