Arki on kiireistä, enkä sano tätä ylpeillen.
Opintojen, yksinhuoltaja-arjen ja työssä käymisen yhdistelmä itsessään on aika haastava ja kun siihen lisää joitain ylimääräisiä asioita, joiden selvitteleminen ottaa aikaa ja vie energiaa, niin ei meinaa vuorokaudessa tunnit riittää.
Kiireen tuntu liittyy mielestäni myös ikääntymiseen. Ajankulku nopeutuu ja itse siinä samalla hidastuu. Ei ihme, että päivät valuvat käsistä ja aika tuntuu loppuvan kesken.
Aina välillä kuitenkin tartun hetkeen kiinni ja ammennan niistä voimaa. Niin kuin sinä aamuna, kun pakkanen kuorrutti maan ja ohikiitävän hetken aurinko värjäsi syksyn harmaudessa ankeutuneen maiseman.
Kun auringon ensimmäiset säteet pilkistivät ikkunasta, otin kamerani ja kävin pienellä kävelyllä läheisessä puistossa.
En katunut hetkeäkään.
Dare to be lightneer 