Eläköön vaikeudet!

Me ihmiset väistämme mieluusti vaikeuksia ja jos mahdollista, niiden eteentullessa, tumppaamme ne jonnekin peräkomeroon. Miltä tuntuisi kohdata eteen tulevat vaikeudet avoimin mielin ja tervetulleeksi toivottaen?

Ainakin omalla kohdallani voin avoimesti tunnustaa, kun näitä ongelmia pukkaa tasaisena jonona, että on vaikea suhtautua niihin avoimin mielin.

172410_42

Minulla ollut tapana terävöityä uhkatilanteessa; toimin loogisesti, systemaattisesti ja teen selviytymissuunnitelman. Pusken läpi vaikka harmaan kiven, kannan vastuuni ja suoritan muidenkin puolesta. Löydän selviytymismoodin.

Sanotaanko vaikka näin, että aika monta ja melko isoja tilanteita on läpi pelattu. Asiantuntemusta alkaa olla kriiseistä laidasta laitaan. En pidä ongelmista, mutta olen oppinut selviytymään niiden kanssa. Erityisen mielelläni myös unohdan ne heti, kun on päästy kuivalle maalle.

172410_43

Mutta jossain vaiheessa tulee vastaan se aita, jonka yli ei jalka enää nouse. Se muuri, jonka edessä työrukkaset tippuu kädestä ja väsymys alkaa viedä voiton.

Olisiko aika luovuttaa vai tarkastella tilannetta vielä kerran avoimin mielin? Miten voisin vihdoin päässä eroon ongelmien vyyhdistä? Vedänkö niitä puoleeni vai enkö osaa vain päästää irti?

Minusta tuntuu, että ongelmavyyhdillä on minulle asiaa. Palaan aiheen pariin, kunhan kykenen hieman jäsentelemään oivalluksen sarastustani. Jotain opittavaa tässä on ja se kuuluu ehdottomasti matkaan kohti iloa, vaikka tuskien kautta käydäänkin.

Varjo on merkki Valosta, ilman Valoa ei synny varjojakaan.

Mainokset