Masennus on uusi musta

On hämmästyttävää, että masennusta pidetään näinä edistyksellisinä aikoina edelleen tabuna.

En minäkään toki tatuoi otsaani saaneeni sellaisen diagnoosin, mutta en siitä puhumista erityisemmin välttelekään. Kerroin esimerkiksi avoimesti tiimikavereilleni töissä, sillä pitkä poissaolo aiheuttaa väistämättä hämmennystä. Ymmärrän myös, että resurssivaje kuormittaa kollegoita, joten mielestäni oli ihan reilua kertoa syy pitkään poissaoloon.

Avoimuuteni jonkin verran kummastuttaa. Huomaan myös, että toiset arastelevat yhteyden ottamista (pelosta, että olen raskasta seuraa?) ja toiset haluavat suorastaan tirkistellä (vaikka muuten kuulumiseni eivät ole kiinnostaneet?). Tavallaan ymmärrän, mutta toisaalta hämmästelen tätä.

20170410_094310

Olen kiitollinen, että lääkäri pysäytti minut

Ymmärrän nyt entistä laajemmin syy – seuraus -suhteita. Uskoisin, että kohdallani voimavarojen loppumiseen liittyy masennuksen rinnalla tai sen osana traumaperäinen stressihäiriö.

Bessel Van der Kolkin ”Jäljet Kehossa” -kirja, jossa käydään läpi traumaperäistä stressihäiriötä ja sen vaikutuksia, syitä ja parannuskeinoja, avasi silmäni. On aivan selvää, että vaikka sinänsä pärjään ihan hyvin arkielämässä traumojeni kanssa, traumaan liittyviä ihmisiä muistuttavat ihmiset, tai heidän laillaan käyttäytyvät ihmiset, laukaisevat liian lähelle tullessaan hälytystilan ja mikäli joutuu selviytymään heidän vaikutuspiirissään kovinkin pitkään, seurauksena voi olla loppuun palaminen tai masennus. Näin minulle kävi tuossa jokin aika sitten.

Masennukseen sairastuminen ei sen kummallisempaa ole kuin vaikkapa sairastuminen diabetekseen.

Kehossa pettää sellainen kohta, jota on sen sietokykyyn nähden eniten rasitettu.

20180317_145003

Masennus on epidemia

Vaikka vastikään uutisoitiin, että Suomi on maailman onnellisimpia maita, en ole tosiaan yksin tämän sairauden kanssa. Olen törmännyt nyt kaikkialla artikkeleihin ja blogeihin, joissa puhutaan masennuksesta.

Yllättävän moni suosittu, ulkoapäin menevää ja menestyvän näköistä elämää elävä bloggari on sairastunut masennukseen. Nostan hattua niille supersuosituille bloggareille, ketkä ovat uskaltaneet rikkoa kuplan! Masennukselle kasvojen antaminen on tärkeää, jotta stigma siitä häviää.

Blogeista näitä tarinoita nyt luettuani toivoisin entistä enemmän, että ihmiset eivät arvostelisi ja tuomitsisi ihmisiä pinnallisten asioiden vuoksi.

Emme koskaan voi tietää, minkälaisia haavoja ja menetyksiä kenenkin taustalla on.

Raadollinen kommentti tai kiusaaminen voi aiheuttaa isoja vaurioita muutenkin kovia kokeneelle ihmiselle ja kuka haluaa olla vastuussa siitä, että tönäisee omalla suhtautumisellaan toisen kuilun reunalta alas?

Mainokset