Eräänä aamuna sain jostain päähäni ajatuksen lähteä kiertämään kaupungin ympärillä kulkevaa luontopolkua ja poiketa sieltä kahville erääseen niistä Lahden uusista kahviloista, joissa en ollut vielä poikennut.
Kahvila oli pienempi, kuin olin ajatellutkaan ja suodatinkahviin oli tyytyminen. Istuin toiseen kahvilan pöydistä. Toisessa istui nainen, joka jutteli kahvilan pitäjän kanssa.
Jokin siitä jutustelusta tarttui korvaani ja sai minut kommentoimaan puolihuolimattomasti heidän keskustelua. Siitähän virisi vilkas keskustelu ja me toisilleen tuntemattomat naiset pulputimme pian asioita laidasta laitaan. Sitä ei muuten täällä Hämeessä kovin usein tapahdu.
Keskustelun tuoksinassa kävi ilmi, että toisen naisen sukujuuret ovat sieltä, mistä minun isän puolen sukuni ja toinen nainen oli kotoisin sieltä, mistä äitini sukujuuret ovat. Aivan eri puolilla Suomea! Keskustelun myötä kävi ilmi muitakin hassuja yhteensattumia, mm. toisen naisen nykyinen asuinpaikka keskellä ei mitään ja täkäläisittäin viimeisimmässä nurkassa paikallisten karttaa, siellä, missä itsekin asuin etelään muutettuani. Miten sinne edes kukaan sattumalta eksyy?
Ennakoimaton kohtaaminen oli virkistävä ja sai minut muistamaan taas unohdettuja puolia itsestäni. Niitä, joita arkiympyröissäni ei kukaan näe tai jotka eivät ole tulleet kohdatuksi pitkään aikaan. Vaikka olen introversioon taipuvainen, rakastan kommunikaatiota ja ihmisten kohtaamista.
Miten ihanaa onkaan olla vuorovaikutuksessa positiivisten ihmisten kanssa! Olen muutaman vuoden sisällä käpertynyt kolooni, koska väsyin negatiivisuuteen, jatkuvaan kilpailuasetelmaan ja muiden ihmisten hyväksikäyttämisen kulttuuriin. Ja siihen, että puhutaan ikävään sävyyn muista ihmisistä. Oli yksinkertaisesti helpompi pidättäytyä kontakteista kuin jatkuvasti vastustaa negatiivisuuden kuormaa.
Se, että jokin johdatti minut tähän kahvilaan juuri tiettyyn aikaan, on niitä elämän ihania mysteereitä, jotka tekevät elämästä raskaidenkin aikojen keskellä kutkuttavaa. Jotta elämä tuntuu mielekkäältä, täytyy uskaltaa antaa virran viedä ja intuition johdattaa polkujen päihin.
Tällaiset kohtaamiset auttavat taas luottamaan ihmisyyteen ja nousemaan takaisin omalle polulle ja kukkulan päälle. Mikä tärkeintä, muistan taas miten hienoa on antautua keskusteluun ventovieraiden kanssa. Sitä ei koskaan tiedä, mihin se johdattaa.
Dare to be lightneer 