Masennus – se helpoin diagnoosi

Helmikuun lopulla lääkäri passitti minut sairauslomalle uupumuksen ja masennuksen vuoksi. Kärsin samoista oireista jo pidemmän aikaa, koska stressitaso on ollut jatkuvasti kohtuuton viimeisten parin – kolmen vuoden ajan.

Kerroin tuosta lääkärikäynnistä aikaisemmassa kirjoituksessani. Palataan vielä aiheen pariin, koska minusta tuntuu että varjoista valoon on vielä vähän matkaa.

Niin kuin varjona ilman hahmoa
Josta kasvonsa vois tuntee
Kadotettuna valon juurella
Jossa tikkaat loppuu kesken
-Apulanta, Valon juuri-

Olen kiitollinen työterveydellemme, että vointiini on suhtauduttu kaikella vakavuudella ja sitä on haluttu kontrolloida suhteellisen tiuhaan tahtiin. Mutta ärsyynnyn kyllä siitä, että sielläkin se kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin käsitys tuntuu olevan täysin tuntematon ja kaikki on niin helppo tunkea mielialahäiriöiden taakse.

Alusta pitäen olen kertonut lääkärille fyysisistä oireistani ja niiden vuoksi alun perin lääkärille lähtenytkin. Mihin katoaa se fyysisten oireiden merkitys, kun lopputuloksena voidaan todeta potilaan sairastavan masennusta?

Stressi johtaa henkiseen uupumiseen, vai…

Ensimmäisen kerran kävin stressistä johtuvien oireiden vuoksi lääkärillä YT-rumban jälkimainingeissa muistaakseni jo vuoden 2016 loppupuolella.

Oireet ovat olleet tyypillisiä pitkäaikaisesta stressistä seurauksena tulevia: sydämentykytyksiä, verenpaineen nousua, tolkutonta väsymystä, unettomuutta, hiusten menetystä, heikotusta, huimausta, pahoinvointia, ärtymystä, keskittymisvaikeuksia, lähimuistin huononemista… you name it! Mutta ne sopivat myös moneen muuhunkin vakavaan diagnoosiin.

Verikokeista ei mitään tuolloin 2016 löytynyt, kuten ei keuhkokuvista tai verenpaineen kontrolloinnistakaan lääkärikäyntien yhteydessä.

Tällä kertaa verikokeita ei edes otettu ja nopea sydämen ekg kertoi, että sydän pumppasi sillä hetkellä nätisti ja tasaisesti. Minun rakas, kaltoin kohdeltu sydämeni.

Muuhun ei työterveydessä oikeastaan huomiota kiinnitetty kuin siihen, että kuormitukseni on todellakin ollut kohtuutonta, sekä itkuisuuteeni ja univaikeuksiin. Masennus on niin helppo diagnoosi tehtäväksi. Resepti lääkkeille, ohjaus terapiaan ja sairauslomaa. Hyvä siitä tulee!

Ylläpitääkö kehon epätasapaino masennustilaa?

Mutta mitäpä jos ei tulekaan? Mitä, jos se kohtuuton stressi ja pitkäaikainen kuormitus on vaikuttanut paitsi henkisiin voimavaroihin, myös sisäelimiin ja sisäeritykseen?

Minusta on päivän selvää, että jatkuva ”pakene ja puolustaudu” -tila nakertaa fyysisiä voimavaroja ja lopulta ylikulutuksen vuoksi vaurioittaa elimistöä. Kyllä auton moottorinkin pitää saada puhdasta voiteluöljyä ja antaa sen välillä jäähtyä, jottei se leikkaa kiinni! Ja jos se leikkaa kiinni, ei voiteluöljyn lisääminen korjaa sitä.

Minusta on myös päivän selvää, että kehon ylikuormituksesta johtuvat vauriot vaikuttavat henkisiin voimavaroihin ja johtavat lopulta varmasti myös uupumuksen kautta masennukseen. Tämän länsimainen lääketiedekin allekirjoittaa. Mutta miten masennus voidaan hoitaa, ellei hoideta myös niitä kehon vaurioita?

Terapia ja lääkkeet ei tätä puolta ratkaise, vaan siihen tarvitaan riittävästi lepoa, oikeanlaista ravintoa ja sopivaa liikuntaa – sekä mahdollisesti hoito myös niihin syntyneisiin fyysisiin vaurioihin, olipa ne sitten vitamiini- tai vaikka rautavarastojen vajaus, diabetes, verenpaine, kilpirauhasen sairaudet tms.

Oi sinä yhteiskunnan osanen, hoida hommasi!

Meidän yhteiskuntamme on ohjelmoitu ja rakennettu ajattelemaan niin, että ei työikäinen ihminen voi olla työelämästä, eli tuottavasta tavasta elää, pois kolmeakaan kuukautta. Yhteiskunta ei kestä sitä. Talous romuttuu! Kasvu estyy! Loisimista ei suvaita!

Mutta miten ja kauanko kestää se rääkätty ja vaurioitunut ihminen, ellei anneta keholle aikaa ja välineitä päästä tasapainoon? Toki se useita sairauksia omaava, ehkä vähän vajaateholla työelämässä toimiva koneen osanen, ylläpitää taloutta omalta osaltaan jatkuvien lääkärikulujen ja suurten lääkekulujen muodossa, jep jep. Ilmeisen kannattavaksi laskettu kuvio.

Sairauslomani aluksi aloin suorittamaan tervehtymistäni. Minunhan tuli ja minä halusin tulla pian kuntoon. Tein asioita, joista pidin. Laitoin terveellistä ruokaa säännöllisesti ja palasin joogan ja pitkien kävelylenkkien pariin. Menin nukkumaan kymmeneltä ja nousin ylös kuuden – seitsemän aikaan. Pian huomasin, että uupumus vain paheni. Ei sitä paranemista niin vain suoritetakaan, varsinkaan jos ongelman alkuperä on ollut suorittaminen. Siinä kohtaa vedin jarrut kiinni ja yritin lähestyä asiaa toista kautta, totaalisella levolla ja ”go with the flow” -metodilla.

Dopamiinitasoihin vaikuttava lääke antoi kyllä henkisellä puolella puhtia tarttua toimeen. Aika pian aloin jälleen harjoittamaan liikuntaa; kävelylenkkejä säännöllisemmin, metsäpatikointeja kuormittavassa maastossa ja kelien salliessa otin myös pyörän alleni. Unihygieniasta pyrin pitämään huolen ja yritän syödä säännöllisesti.

Mutta… mitä enemmän kohotin kuntoa, sitä heikommalta se tuntui. Liikuntasuoritusten jälkeisinä päivinä uupumus on niin valtava, että sitä ei pysty edes kuvaamaan.

Tilanne nyt

Fyysiset uupumusoireet eivät ole kadonneet mihinkään ja vaikka henkisellä puolella on paljon kirkastumista tapahtunutkin, elämääni kuuluvat realiteetit ja taustalla yhä vellova tsunami kuormittavat henkisesti edelleen.

Voin vakuuttaa, ettei tämä ole vain henkistä – vaan elimistöni ei jaksa ylläpitää enää tätä koneistoa. Energiaa syntyy ehkä tarvittaviin päivän toimiin, mutta heti kun mennään kuormituksessa varastojen puolelle, syntyy vahinkoa. Energiavarastoja ei yksinkertaisesti enää ole, eikä niitä pääse syntymään, koska joku kehossa toimii nyt ylikierroksilla tai vajaateholla. Juuri nyt kaipaisin kiinalaisen lääketieteen apua, mutta sairauspäivärahalla siitä voi vain unelmoida (puhumattakaan siitä, että tuota päätöstä sairauspäivärahasta ei ole vielä edes tullut).

Mutta hell yeah! Vihdoin lääkäri ymmärsi, että veriarvot ja keuhkot pitää tsekata. Verenpainemittaus ja rautalangasta vääntämäni oireet ehkä herättivät hänet siihen, että tilanne ei ole ok.

Toivottavasti niistä verikokeista löytyy myös jotain, joka selittää tätä tilaa, jotta pääsen kuntouttamaan itseäni oikealla tavalla. Kunhan se ei olisi vanha tuttu sisäinen lohikäärmeeni, mitä lääkäri ensimmäiseksi tietenkin epäili. Ikävä kyllä, stressi voi aktivoida sen, mutta mielestäni oireet eivät ole ihan niitä vanhoja tuttuja nyt olleet.

*

PS. Verikokeista todellakin löytyi selityksiä uupumistilalleni. Palaan aiheeseen vielä!