Silta yli synkän virran

Elämä on kyllä melkoinen seikkailu. Tai miten sen nyt sitten haluaa nähdä.

Tavakseni on tullut käydä sulattelemassa asioita kaupungin läheisillä luontopoluilla. Polkukävelyistä on muodostunut arjen pelastaja. Kaipaan haastetta niin keholle kuin mielellekin, mutta myös uusia näkökulmia. Uusi polku vie kohti uusia näkymiä, aina.

Pidemmillä kävelylenkeillä kuuntelen podcasteja, mutta kun lähden luontopoluille, haluan kuunnella luonnon ääniä ja mikä tärkeintä – sisäistä ääntäni.

Tällä kertaa sulatettavaa oli sen verran isosti, että päätin vihdoin kulkea läpi Porvoonjoen luontopolun, sillä se oli minulle ihan uusi.

Sain vihdoin tuloksia verikokeistani. Olin tietenkin käynyt ne stalkkaamassa jo ennen lääkärin soittoa, joten tavallaan tiesin, mitä tuleman pitää.

Lääkärin puhelu tosin hieman lisäsi huolta, sillä en voi olla varma, että olisin hyvässä hoidossa. Yhdistettynä sahaavaan verenpaineeseen näin koetuloksissa ikäviä yhtymäkohtia sisäiseen lohikäärmeeseeni, jonka toivon uinuvan ikiunta. Lääkäri ei niitä sen sijaan tunnu hahmottavan, etenkään kun sisäisen lohikäärmeeni aktiivisuutta mittaavat arvot olivat ns. normaalit. Sitähän ne minulla olivat pääsääntöisesti silloinkin, kun sairaus oli aktiivinen…

Työterveyden yleislääkärillä ei voi tietenkään olla ymmärrystä niin isosta kokonaisuudesta kuin mitä autoimmuunisairaudet ovat. Tästä vähän lisää myöhemmin tässä tekstissä.

Lähdin siis sulattelemaan lääkärin puhelua Porvoonjoen luontopolulle, josta olin kuullut vasta muutamia vuosia aikaisemmin. En ollut oikein paikallistanut, mistä itse polku lähtee, sillä opasteet on aika huonot ihmiselle, joka ei tunne seutua kunnolla.

Huonosti niitä opasteita nytkään löytyi, mutta olin jo hieman aikaisemmin selvittänyt molemmat lähtöpäät ja suurinpiirtein sen, missä polun pitäisi kiertää. Olin siis kirjaimellisesti ihan kartalla.

Porvoonjoen luontopolku ei nimestään huolimatta kulje suoraan joenvartta pitkin, vaan se menee pitkiä matkoja maanteillä ja hiekkateillä ja muutenkin joen ja polun välissä on vähintäänkin rehevä pusikko melkein koko reitin ajan. Toki joki välillä näkyy ja sen pääsee ylittämäänkin muutamaan otteeseen.

Pohjoisen kasvattina itse joki oli hämmentävä. Joethan ovat oikeasti valtavia ja näkemäni joki muistutti enemmänkin synkkää ojaa. Se on kuitenkin varmasti joskus ollut merkittävä kulkureitti ja portti ulkomaailmaan, joten suhtauduin siihen kaikella kunnioituksella.

Saattoi olla kuitenkin virhe lähteä polulle, sillä kärsin aika massiivisesta männyn siitepölyallergiasta ja keuhkoputki huusi hoosiannaa jo lähtiessä. Hengitys on muutenkin ollut viimeaikoina hieman työlästä, joten keuhkovammaisena ei pitäisi riskeerata flunssan suhteen.

Seuraavina päivinä kärsinkin sitten melkoisesta flunssasta. En voi välttyä ajattelemasta, että tämä ei ole mitään kesäflunssaa ja allergianakin vain seurausta näistä autoimmuunihässäköistäni, joiden pelkään tosissani nyt aktivoituvan uudelleen. PCOS on ainakin aktivoitunut stressistä johtuvan painon nousun takia.

Tämän noidankehän haluan nyt katkaista. Ehdottomasti! Mutta miten ihmeessä katkaista tahdosta riippumattoman stressioireilun selkä? Help!
Verikokeista kävi ilmi mm. lievä munuaisten vajaatoiminta, mikä ei lääkäriä millään tapaa huolettanut. Mikä huolettaa minua. Ei yleislääkäri tietenkään voi ymmärtää näin isoa kokonaisuutta kuin minunkin autoimmuunihässäkkäni ovat, ja silloin on syytä laittaa lähetettä eteenpäin.

Sen sijaan sekä D-vitamiiniarvot, että ferritiiniarvo saivat lääkärinkin ymmärtämään, että uupumuksellani on todellakin myös ihan elimellinen tausta.

Tuo D-vitamiinitaso itseäni erityisesti mietityttää, koska sisäinen lohikäärmeeni pitää sisällään epänormaalin d-vitamiinimetabolian, eikä ole lainkaan yksiselitteistä alkaa tuosta vaan napsimaan pilleriä purkista, niin kuin lääkäri tietenkin ensi alkuun määräsi. Onneksi hän nyt sitten aikoi konsultoida asiassa keskussairaalaa. Jossa ei välttämättä keuhko-osastolla sielläkään tiedetä tämän taivaallista tuosta d-vitamiinijutusta.

En todellakaan halua tai aio buustata sisäistä lohikäärmettäni millään tavalla, varsinkaan jos alkaa näyttää siltä, että se on herännyt.

Niin tai näin, luontopolulla läpikäymieni ajatusvirtojen lopputulemana minusta on kuitenkin hyvä, että selvisi esimerkiksi tuo varastoraudan niukkuus. Nyt popsitaan rautalääkettä isolla annostuksella ja katsotaan miten vatsa reagoi ja alkaako maailma kirkastua. Arvo oli niin alhainen, että moni vastaavilla arvoilla on saanut rautainfuusion, mutta toivotaan nyt, että pillerit nostaa arvot nopeasti ja pysyvästi.

Niin että tiedoksi vaan, jos tuntuu sydän hakkaavan tiuhaan tahtiin, hengitys on hieman hankalaa, ajatukset takkuilee ja uupumus totaalisesti lamaa: kyse voi olla ferritiiniarvojen mataluudesta! En minäkään tätä itsekseni tiennyt, vaan joogaohjaajani onnekseni vinkkasi minulle asiasta seurattuaan tätä uupumuskamppailuani. Eikä lääkärikään sitä arvoa ollut mittauttamassa, ennen kuin itse pyysin.

Pidetään siskot huolta toisistamme ja ennenkaikkea itsestä