Kun elämästä katoaa värit

Lääkäri katsoi syvälle silmiin sanoen ”Nyt sinä jäät sairauslomalle. Todennäköisesti kuukausi ei tule riittämään”.

Olin yllättynyt, sillä mielestäni olen ihan työkuntoinen, joskaan en täydessä terässä. Takana on tolkuttoman pitkä jakso, jolloin oli vain selviydyttävä. Olen vetänyt yksin arjen rekeä hyvin pitkään tavanomaista kuormittavampien tekijöiden kanssa. Viime vuosien työelämän myllerrys siihen päälle ja tsunamin lisäkuorma on jo kohtuutonta, mutta en ole silti voinut heittää hanskoja tiskiin.

Täytyy jaksaa! Kuormitusta vähensin siitä, mistä voin: omista harrastuksista, vapaaehtoistyöstä ja sosiaalisesta elämästä. Viime vuonna aloin palauttamaan elämääni näitä tärkeitä asioita, koska huomasin karsineeni elämästä liikaa elämänlaatuun vaikuttavia tekijöitä.

182702_6

Mutta. Olen ollut jo jonkin aikaa tolkuttoman väsynyt. Jouduin huilaamaan loppuvuodesta kuukauden, kun voimat yksinkertaisesti tsunamin alla vain loppuivat. En saanut nukuttua, huimasi, olin pahoinvoiva ja sydän hakkasi ihmeellisillä kierroksilla. Oli iso juttu tunnustaa supervoimien loppuminen. Loppuvuodesta en tuntenut itseäni työkykyiseksi, nyt en tosiaankaan kokenut olevani työkyvytön.

Luonnollisesti minua myös huolestuttaa miten tämä vaikuttaa tulevaisuuden työelämässä. Uudella osastolla minua, taustaani, työmoraaliani ja osaamistani ei tunneta. Paluu loppuvuoden poissaolon jälkeen ei ollut kovin rohkaiseva.

Työ on minulle älyttömän tärkeä asia. Pidän työstäni, vaikka jokin aika sitten tehtyjen muutosten vuoksi ja uudelle osastolle siirrettynä, en pysty enää toimimaan suurimpien vahvuuksieni kautta tai toteuttamaan ambitioitani, kuten aikaisempina vuosina.  Olen Kuitenkin alkanut löytää työstäni taas sellaisia nurkkia, joihin voin vaikuttaa ja jotka lisäävät työn innostavuutta. Mulla on ihan superkiva työ! Lisäksi työ merkitsee tärkeitä sosiaalisia kontakteja; sidosryhmät ja oma tiimi ovat ihan huippuporukkaa ja oman elämäni tsunamien rinnalla se on tarjonnut vaihtelua arkeen.

182702_4

Aikaisemman pidemmän sairauspoissaolon taustatekijöihin en voinut vaikuttaa. Lapsen vakava sairastuminen oli kuormittava juttu. Hänen kuolemansa vielä kuormittavampi. Sairausloman lisäksi jouduin olemaan palkattomalla sairaan lapsen hoitovapaalla. Nyt sen sijaan koin, että pystyn vaikuttamaan tilanteeseen. Työn ja tsunamien ohella en kuormita itseäni millään ylimääräisellä: pidän huolta unihygieniasta, harrastan kuormittavan liikunnan sijaan pitkiä palauttavia kävelyitä, pidän päivärytmin säännöllisenä ja karsin ruokavaliosta sokerit, höttöhiilarit ja alkoholin. Mutta se ei riittänyt. Supervoimat ehtyivät.

Kohtasin viisaan lääkärin. Hän jaksoi kuunnella perusteluni sekä työkykyisyydelle että lääkevastaisuudelleni. Hän jaksoi myös perustella oman näkemyksensä. Tämä havahdutti minut lopulta:

Jotta toipuminen saadaan käyntiin, on sairausloma välttämätön. Ilman sitä voi olla mahdotonta parantua.

Diagnoosina masennus on sellainen, että ei sitä riemusta kiljuen rekistereihinsä ota. Se vaikeuttaa vakuutusten ja lainojen saantia. Ja se voi oikeasti vaikuttaa myös työelämässä. Lääkärin ammattitaito ja kyky kohdata ihmisyys aidosti, vakuutti minut. Voi olla tosiaan niin, että en olekaan kohtuuttoman uupunut, olen masentunut. Ja silloin hyväksyn sekä sairausloman, että lääkkeet.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s