Ruokaongelmainen

Ruoasta on tullut minulle ongelma.

Tiedän, että olotilani on hyvin riippuvainen siitä, että syön itselle sopivaa ruokaa. Sellaista ei vain ole tarjolla, kun on jatkuvasti liikkeessä.

Satunnainen huono syöminen ei ole katastrofi, eikä vene kaadu ensimmäisestä vesiryöpystä. Mutta kun satunnainen syöminen vaihtuu jatkuvaksi ja vettä ryöppyää veneeseen yli äyräiden, niin kyllä se ajan kuluttua alkaa jossain tuntumaan.

Ruokahävikki

Omalla kohdalla huono syöminen alkoi Valon lapsen sairausmatkasta ja sen määritellessä elämää joskus minuutinkin tarkkuudella niin, että äkkilähtö saattoi tulla koska tahansa. Sairaaloiden kahviloissa ja äkillisissä käänteissä on turvauduttava siihen kinkulla täytettyyn sämpylään ja huonoon kahviin, jos meinaa pysyä jotenkin tolpillaan.

Kotona ollessa ja uusiofuusion pyöriessä hulluimmillaan, silloinen puolisoni halusi pääsääntöisesti hoitaa viikonloppujen ruokatalouden, eikä hän suostunut ymmärtämään ruokavaliotani. En tiedä oliko kyseessä tahallinen sabotoiminen, mutta hemmottelun nimissä hän kantoi eteeni kaikkea sellaista, mistä olin kertonut minulle tulevan huono olo ja mitä yritän sen takia välttää. Viikonloput ja illat olivat pastaa, perunaa, punaista lihaa ja viiniä lasillinen jos toinenkin.

Välillä pystyin palaamaan omaan ruokavalioon, mutta olosuhteiden edelleen keikutellessa arkea, syitä huonoon ruokailuun on ollut uusiofuusion lisäksi muitakin ihan laidasta laitaan. Ei niihin sen syvemmälle tässä tarvitse pureutua, mutta lopputuloksena kaikesta stressistä sen lieveilmiöineen, ryyditettynä huonolla ravinnolla, on raudanpuute, D-vitamiinivajaus, hormonihäiriöt, ylipaino ja huono olotila.

Olen nyt sen edessä, että ruokailuun on kiinnitettävä huomiota. Yritän ottaa tämän uutena elämänmuutoksena ja rauhallisena paneutumisena asiaan, sillä syyllisyys ja stressi tästäkin asiasta on huonompi juttu.

Pyrin palaamaan siihen minulle parhaiten sopivaan ravintoon. Lähtökohta siinä on ravinnon energeettinen vaikutus elimistössä. Perinteisen kiinalaisen lääketieteen lähtökohdista siis startataan.

Aloitin jo! Palataan tähän blogissa myöhemmin – siis palataan ihan blogin alkuajatukseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s