Pimeyden ytimessä ei naurata – erilainen joulupostaus

Tämä pimeys syö kilttejä tyttöä välipalaksi.

Kilteillä tytöillä on myös taipumus sairastua loma-aikaan.

Näinhän minulle taas kävi. Viikkokaudet flunssa teki tuloaan, vaivasi viikonloput ja kituutti kouluviikkot. Viekoitellen vei mehut ja voimavarat, mutta ei iskenyt kimppuun. Ei suinkaan! Nautiskeli pirulainen kärsimykseni kanssa.

Ei olisi kyllä kärsinytkään sairastua. Opiskelijalla ei ole siihen mahdollisuutta.

Kun vihdoin alkoi loma ja kun pääsin lomafiilikseen – mikä tapahtui tänä vuonna yllättävän kivuttomasti – se iski kimppuun.

Olin suunnitellut tällä viikolla tekeväni juttuja, joihin muuten arjessa ei ole aikaa.

Menninkäiskorvainen on ollut vielä tämän viikon koulussa ja minulla kerrankin arkipäivät ihan omaa aikaa. Mikäpä sen mukavampaa kuin voida tehdä kaikkea kivaa niinä aamuina ja iltapäivinä, jolloin lapsi on koulussa. Niinhän minä luulin.

Viikonloppuna siivosin valmiiksi, joten kodin siisteyden piti omalla tavallaan mahdollistaa rento fiilis kaiken kivan tekemiseen. Niinkuin ystävien tapaamiseen, piirtämiseen, blogin kehittämiseen ja valokuvien läpikäymiseen.

Pyykit jäi vielä hoitamatta viikonloppuna ja niinhän se flunssa sitten iski takavasemmalta niskaan kuin nälkäinen susi. Imi kaiken energian ja voiman.

En edes muista, milloin olisin ollut näin kipeä ja ihan oikeassa flunssassa. Olenhan oppinut viime vuosina hidastamaan tahtia siinä vaiheessa, kun tuntuu, että flunssa olisi tulossa. Muutaman päivän lepo yleensä nujertaa flunssan.

Tämä loppusyksyn koulurutistus ei mahdollistanut poissoloja. Noh, nyt sitten sairastuin, kun siihen oli aikaa ja tilaa.

Sukelsin samalla todella mustiin syövereihin. Tulin ennen sairastumista sen verran alustavasti selanneeksi niitä lajiteltavia kuvia, että joulu, jolloin Valonlapsi sairasteli, mutta diagnoosia ei vielä ollut ja joulu, jonka vietimme kantasolusiirrossa – viimeinen yhteinen joulumme yhdessä – tulivat vastaan. Itkupäiväthän siitä seurasi ja sukellus jonnekin syvälle ikäviin muistoihin.

Flunssassa vielä kun selaili erilaisia somekanavia ja näki ihmisten joulun valmistelua, onnellisia hetkiä yhdessä ja kauniita piparkakkutaloja sokerikuorrutteineen. Kaikki, mitä minulla ei ole, kirkastui yhdessä synkeässä hetkessä ja upotti minut syvälle mutaan.

Eivät joulut olen sen viimeisen joulun jälkeen ole olleet jouluja.
Tuskin tulevat olemaankaan.

Se on vain hyväksyttävä. Armollista joulumieltä myös sinulle!