Kevät

Kevät on yhtäkkiä täällä ja siitä minä pidän. Tämä alkuvuosi on ollut erikoinen, mutta poikkeusolot ovat itselleni käyneet elämän aikana tutuksi ja aikaisempien poikkeusolojen kautta olen oppinut toimimaan tälläisissa tilanteissa. Tiedän, että se ei kestä ikuisesti. Tiedän, että en vahingoitu, vaikka arki olisi hetken toisenlaista.

Olen itseohjautuva ja pystyn aikatauluttamaan tekemisiäni hyvin. Nautin siitä, kun ei tarvitse häsätä paikasta toiseen ja saan toimia oman aikatauluttamiseni ympärillä. Minulla on kaikki erittäin hyvin juuri nyt.

On ollut ihanaa voida laittaa kotona kehoni kaipaamaa ruokaa sen sijaan, että väkipakolla ja tympien söisin koulun (halpaa, kyllä) ala-arvoista pöperöä, josta tulen kipeäksi. Toki nyt on ollut sen verran paljon kouluhommia, että ruokavalio on siirtynyt pastaan, pizzaan ja suklaalevyihin. Mutta yhtäkaikki: tiedän mitä syön ja en syö mitään ylimääräistä täyteainetta.

Aikaa on säästynyt hirveästi, kun ei ole tarvinut matkustaa koululle istumaan välillä vähän turhillekin tunneille. Olen voinut keskittyä itse asiaan: uusien taitojen opiskeluun ja tehtävien suorittamiseen.

Olin jonkin aikaa kipeänä ja en voi poissulkea, etteikö minulla olisi ollut koronaviruksen aiheuttama sairaus. Poikkeustilan alun kahden viikon lamaannuksen ja sairastelun jälkeen olen saanut suoritettua hyvin tehtäviäni ja koen oppineeni aivan valtavasti!

Kevään kelit ovat ajoittain olleet hurmaavia ja olenkin tehnyt kävelylenkkejä voinnin ja aikataulun niin sallisessa. Nyt pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja jättää säännöllisesti tehtävien pakertaminen ja ottaa kävelybreikkejä. Tehtävät ei suju yhtään sen joutuisammin, jos niitä umpiväsyneenä ja ajatusjumeissa yrittää edistää.

Pian palaan työmoodiin, kesän ajaksi entiseen työhöni. Mikäli nyt kaikki sattuu menemään hyvin. Ilmassa on YT:n aiheuttamia jännitysmomentteja, mutta katsotaan tätä tilannetta sitten myöhemmin ja toimitaan sen mukaan, miten asiat sitten menevätkään. Töihin paluusta olen aika innoissani. Olisi ihana nähdä työkavereita, mutta ainakaan aluksi se ilmeisesti ei ole mahdollista.

On jokatapauksessa ihanaa saada vähäksi aikaa uusi kulma omaan tekemiseen ja arkeen. Niin ihanaa kuin opiskelu onkin, tällä hetkellä kaipaan opiskeluun taukoa ja työelämän kuvioita. Uskon, että tekee hyvää oppimiselle ja opiskelumotivaatiolle, kun saa hetkeksi ajatukset irti kurssitehtävistä ja opintopisteistä. Joita minulla on muuten kasassa jo 108. Tältä keväältä opintopisteitä kertyy nelisenkymmentä. Hyvä minä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s