Sori, etten ole läsnä

Olen ollut väsyneempi kuin aikoihin. Todellakin loman tarpeessa. Aikuisopiskelijalla ei kuitenkaan ole varaa jäädä pitämään kesälomaa, ellei ole säästöjä takataskussa. Omat säästöni jouduin käyttämään kuluneiden vuosien epästabiileissa tilanteissa ja uutta puskuria en ole ehtinyt saamaan kasaan.

Aikuiskoulutustuki päättyi opintojen päätyttyä, itseasiassa palasin opintovapaalta töihin jo toukokuun alussa ja kävin samaan aikaan viimeistä kurssia, joten palasin kesäksi tietenkin omaan päivätyöhöni. Kurssi sattui olemaan yksi työllistävimmistä koko kevään aikana ja samaan aikaan opiskelin työhön liittyviä asioita.

Josko olin kevään opintojen jäljiltä aika uuvuksissa, toukokuu vei loputkin mehut.

Olisi ollut tietenkin viisasta ottaa se toinen kertynyt lomaviikko tässä yhteydessä, mutta uskoin jaksavani. Olenhan aika taituri sinnittelemisessä. Voimavarat ovat kuitenkin nyt olleet todella vähissä ja olenkin antanut itselleni luvan levätän töiden jälkeen. Olen yrittänyt pitää kiinni suhteellisen säännöllisestä kävelemisestä, mutta muuten olen kunnioittanut väsymystäni ja antanut itselleni luvan juurtua selkä kiinni sohvaan vaikka koko loppuillaksi. Samalla olen kuunnellut äänikirjoja ja saanut aivoilleni siunattua palauttavaa sulateltavaa.

Olen kärsinyt koko kesän erilaisista kivuista. Väsymyksen lisäksi ja osana sitä on ollut mukana edelleen kulkeva raudanpuute. Loppukeväästä arvelin, että tilanne saattaisi olla huomattavasti kohentunut, koska palauduin pidemmistäkin kävelyistä hienosti. Kesäkuun alussa tilanne sitten tuntui huononevan huomattavasti ja tuntemus oli täysin oikea. Arvot olivat hieman taas laskeneet ja aloitin uudestaan tiukemman rautatankkauksen Obsidanilla. Keväänhän otin rautaa vain kuukautisten yhteydessä. Tämä ei ilmeisesti riittänyt nostamaan rauta-arvoja, ylläpitämään saavutettua tasoa kylläkin.


Kipujen ja uupumuksen kanssa olen jäänyt yksin. Läheisten on vaikea ymmärtää ja ottaa huomioon tilannetta. Uupumukseni ja kehoni kivut eivät ilmeisesti näy päälle päin ja minulta odotetaan ihan kohtuuttomia olotilaan nähden. Kun en jaksa ja pysty tulen sivuutetuksi. Kun en ole sataprosenttisesti läsnä ja mahdollista mukavia kokemuksia, saan olla yksin. Tämä kesä on ollut siinä mielessä erittäin oivalluttava. En voi luottaa, että saisin edelleenkään olla heikko ympäristössäni. Ja se saa minut tuntemaan oloni yksinäiseksi.

Juhannuksen alla sain myös ikäviä uutisia lähipiiristä. Veljeni, jonka kanssa en ole ollut vuosiin tekemisissä hänen elämänhallintaongelmiensa ja aiheuttamansa konkreettisen turvallisuusuhkan vuoksi, menehtyi. Vaikka en ole pitänyt häneen yhteyttä, olen aina ymmärtänyt hänen epävakauttaan. Sääli ja apu ei kuitenkaan auttanut ja totesin lapsia saatuani, että hänen täytyy itse hoitaa itsensä kuntoon. Minun täytyy turvata lasteni kasvualusta. Vaikka turvallisuusuhka omalla kohdallani oli vähäisempi kuin muilla läheisillä, en voinut riskeerata.

Meillä on veljeni kanssa samanlainen tausta ja samanlaiset traumat lapsuuden kelpaamattomuudesta, hylätyksi tulemisesta ja henkisestä sekä osin fyysisestäkin väkivallasta. Kokemus, jota en voi jakaa tässä maailmassa kenenkään muun kanssa. Samassa perheessä voi samoista asioista olla erilaisia kokemuksia ja kunnioitan myös sitä. Veljen kanssa olisin voinut vielä keskustella näistä kokemuksista, mutta enää siihen ei ole mahdollisuutta. Veljen kuolema repi auki vanhoja traumattisia kokemuksia ja siihen yhdistettynä tämä fyysinen kipu on ollut lamaavaa.

Viikon kesälomani olen ottanut levon kannalta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s