
En ole eläissäni nähnyt niin paljon herkkutatteja kuin tänä kesänä. Heinäkuun lopulla jo!
Eräänä iltana lähdimme Jyrinäparran kanssa ihan vain kävelylle erään joen vartta kulkevalle polulle. Pääsimme varmaan 100 metriä kun se alkoi. Valtava herkkutattien esiintymä! Keräsimme muutamassa kymmenessä minuutissa vajaa 2 kg herkkutatteja.
Ei sattunut mukaan tietenkään sieniveistä tai koria, mutta onneksi Jyrinäparralla oli autossa kangaskasseja. Vaikka en voinutkaan tarkistaa sieniä metsässä, niistä suurin osa oli aivan täydellisiä. Metsään jäi kaikki sienet, joissa pillistö oli ehtinyt keltaiseksi, sillä halusin mukaan vain pienet ja täydelliset sienet. Kerrankin oli varaa valita.


Tällä kertaa sienet päätyivät herkkuvoileipiin ja täytyy sanoa, että hatusta vedetty resepti osui ihan nappiin!
Herkkutattileivät
- n. litra herkkutatteja viipaloituna
- voita ja oliiviöljyä
- kevätsipuli varsineen
- valkosipulin kynsi
- tuoretta rosmariinia
- tuoretta mäkimeiramia
- roseepippuria
- suolaa
- parmesaanijuustoa
- kaurapaahtoleipää
TEE NÄIN:
Viipaloi tatit, laita ne kylmälle valurautapannulle ja laita levy päälle. Sienistä lähtee aika tavalla nestettä kun ne alkavat lämmetä! Huolehdi, etteivät jämähdä pannulle nesteen haihduttua.
Ota sienet pannulta hetkeksi sivuun ja lisää reilu siivu voita + oliiviöljyä. Kuullota sipulit. Lisää rosmariini ja herkkutatit. Paista vielä hetken aikaa. Lisää sipulin pilkottu varsi ja mäkimeirami sekä rosepippuri.
Paahda leivät ja lisää sienipaistos leipien päälle. Raasta päälle vielä parmesaania. NAM!