Olen tullut varovaisemmaksi hehkuttamaan luonnossa liikkumiseen liittyviä lempipaikkojani. Se on seurausta siitä, kun olen nähnyt luonnossa liikkumisen suosion kestämättömän rajun kasvun ja sen ikävät seuraukset.
Tulen kuitenkin julkaisemaan täällä lähiaikoina alunperin Rinkkaputki-blogiin vieraskynäilemäni lähiretkeilypostaukset. Rinkkaputki-blogi hiljentyi keväällä Annen menehdyttyä äkillisesti. Blogi on sittemmin ilmeisesti kadonnut bittiavaruuteen, mikä on tosi harmi, sillä Rinkkaputken tekstit olivat suunnattu meille ihan tavallisille poluntallaajille. Haluan omien kirjoitusteni jäävän elämään ja ne sopivat hyvin myös oman blogini maailmaan.
Luonnossa liikkumisen lisääntyminen on sinänsä hyvä asia. Tietenkin!
Soisin, että suomalaiset oppisivat arvostamaan meidän upeaa luontoa ja paikallisia matkailukohteita. Luontoa tulee arvostaa ja suojella. Se antaa meille niin paljon voimavaroja ja hyvinvointia. Luonnossa liikkuminen opettaa yleensä arvostamaan ympäristöä ja herättää sen suojelemiseen liittyviin arvoihin.
Siihen kai ensimmäiset retkeilyblogit tähtäsivätkin; innostamaan ihmisiä löytämään luonnon ja ihanat kotimaiset retkeilykohteemme.
Mutta, mutta… kannan vastuuta siitä, mihin ja miten innostan ihmisiä. Nykyihmisten vastuullisuus ei ole itsestään selvää ja ikävä kyllä, se näkyy nyt erinäisissä luontokohteissa.
Syy luonnossa liikkumiseen on luonnollisesti koronan aiheuttamien matkustusrajoitusten, mutta suosion lisääntymistä on jo vuosien ajan kasvattanut myös upeat retkeilublogit ja somekuvat.
Se on jotenkin äärimmäisen irvokasta, että pahimmillaan somekuvat saavat ihmiset menemään jonkin luontokohteen äärelle vain yhtä somekuvaa varten. Pitäähän sullakin olla kuva sieltä Kiikunlähteeltä, kun se näyttää somessa niin mageelta ja kaikilla muillakin on kuva sieltä?! Tätä omanapaisuuden kulttuuria en vain voi käsittää.
Kiikunlähde on yksi esimerkki siitä, miten kaunis luonnonkohde pilataan. Jos aihe kiinnostaa, googlaamalla löydät lisää tietoa asiasta.
Suosituimmat kansallispuistot ovat ruuhkaantuneet, parkkipaikkojen tilat eivät riitä, polttopuiden menekki on lisääntynyt, roskat jätetään laavuille tai heitellään tulipaikkaan/luontoon, jälkiä ei siivota, kuljetaan merkittyjen polkujen ulkopuolella ja näin kulutetaan herkkää luontoa, roskien määrä on aivan valtava ja yleinen häly sekä rauhattomuus tuntuu tulleen kaduilta luontoon. Se ei ole hyvä.
Tietenkin tässä hieman kärjistän, mutta toivottavasti viesti menee perille.
Suoraan sanottuna en pidä yhtään siitä, että irtonaisena kulkevat koirat häsläävät ympäriinsä (koirat tulee pitää kytkettynä kansallispuistoissa ja muutenkin ajalla 1.3. – 19.9), kakarat mekastavat ja riipivät jäkälät puiden ja kivien päältä, dronet pärräävät kuvaamassa ja aikuiset käyttäytyvät muutenkin jotenkin todella röyhkeästi. Mikä meitä vaivaa?
Aikaisemmin retkeilijöiden keskuudessa vallitsi luonnon ja kanssakulkijoiden arvostuksen kulttuuri. Luonnossa liikuttiin luonnon ehdoilla ja arvostettiin sitä, mitä luonto meille tarjoaa. Nyt siellä liikutaan omistajan elkein ja muita huomioimatta. Se on todella surullista, ahdistavaa ja turhauttavaa.
Tänä kesänä tuntuu siltä, että se hiljaisuus, mitä luontoretkeilyn parista olen hakenut, löytyy parhaiten mökiltä.
Dare to be lightneer 