Lapakiston helmet

Kesä 2017 jäi historiankirjoihin säiden puolesta koleana, mutta se opetti myös tarttumaan hetkeen kiinni. 

Yhtenä helteisimmistä sunnuntaipäivistä päätin lähteä yksin ulos syömään. Siis luonnonhelmaan, ulos! Usein parhaat lähiretket toteutuvatkin mielestäni siten, ettei niitä mieti ja suunnittele viikkokausia etukäteen. Mielessä oli vähän prosessoitavia asioita ja mikä silloin sen parempi keino kuin pitää kävelypalaveri itsensä kanssa. Asiat rullaa mielen sopukoissa samaan tahtiin kuin polku jalkojen alla. Tämä lienee sitä nomadigeenien perua.

Edellispäivän linssikeiton jämät valmiiksi lämmitettynä termariin, termari reppuun ja ei kun menoksi! Suunnaksi otin Lapakiston luonnonsuojelualueen ja tarkemmin ottaen sen ulkopuolella olevan Nastolan Pajulahden urheiluopiston puoleisen alueen.

Julkaistu alunperin Rinkkaputki-blogissa 13.10.2017

Käyn lapsen kanssa aika usein Lapakistossa retkeilemässä, koska se on helposti saavutettavissa ja tulipaikat on ihan älyttömän hyvällä hoidolla. Tosin vastapoolissa on sitten sen suosio muidenkin lapsiperheiden retkeilypaikkana, enkä välttämättä ihan eniten luonnossa haluaisi kuulla ihmisten aiheuttamaa meteliä. Vastikään alueen parkkipaikkoja on lisätty, joten enää ei tarvitse pelätä etteikö auto sopisi parkkiin.

Vaihteleva maasto

Lapakiston alueella parasta mielestäni on se, että metsätyyppi vaihtuu tiuhaan tahtiin ja maastossa on riittävästi vaihtelua, joten kävely ei ala puuduttamaan missään vaiheessa.  Tulipaikkoja on monta varsin lyhyen matkan päässä toisistaan, mutta toisinaan jokaiselle niistä joutuu tosiaan vähän jonottelemaan. Pienellä alalla törmää niin suohon, kallioihin kuin synkeään satumetsäänkin, sekä useisiin erilaisiin vesistöihin.

Ihan loistava paikka luonto- ja ympäristökasvatukselle perheen pienimpiä ajatellen.

Tällä kertaa päätin siis suunnata kuitenkin yksinäni Lapakistosta Pajulahden suuntaan, eli ensin erämaantieltä Mustavuorenpolulle ja vähän matkaa sitä pitkin, kunnes siirryin ulos luonnonsuojelualueelta kohti Kilpasta ja polkua pitkin Kinnankoskelle ja sieltä Seelammin laavulle evästelemään.

Kilpanen on suurehko lampi, jossa asustaa majavia

En ole koskaan onnistunut majavia siellä näkemään, mutta majavan jälkiä näkyy ympäristössä kaadetuissa puissa ja lammessakin on muutamia majavan pesän näköisiä rakennelmia – ainakin jos on hyvällä mielikuvituksella varustettu henkilö, kuten minä.

Kilpasen ympäristössä on tehty viime aikoina ikävän näköisiä avohakkuita, mikä pistää ainakin meikäläisen mielen matalaksi. Tänä kesänä hakkuualueella saattoi bongata myös kasveja ja hyönteisiä, joita ei siellä aikaisemmin tavannut.

Kilpasen jälkeen on lyhyen kävelymatkan päässä taianomainen Kinnankoski, jossa viihtyisin vaikka kuinka  pitkään ihastelemassa luonnon kauneutta. Helteisenä päivänä se tarjoaa myös mukavan varjoisan keitaan. Koskelta kipitin syömään Seelammin laavulle.

Seelammin laavu

Seelammilla on parikin tulipaikkaa, mutta puuhuoltoa siellä ei taida olla. Seelammille on lyhyt matka Pajulahden urheiluopistolta hiekkatietä pitkin, joten lapsiperheet ja esteettömiä reittejä kaipaavat pääsevät tulille myös sitä kautta, jos vain jaksaa omat puut kantaa mukana. Toinen esteetön tulipaikka alueelta löytyy heti Ristikankaan parkkialueen läheisyydestä Lapakiston rannalta.

Mustavuorenpolulta jatkoin vielä matkaa Kalliojärvenpolulle ja sieltä takaisin Sammaliston ja Lapakiston kautta autolle.

Matkaa kertyi yhteensä nelisentoista kilometriä ja mielikin keventyi reissun aikana.

Jos retki Lapakistoon kiinnostaa, voit tulostaa alueen kartan täältä. Samassa paikassa voit tutustua myös alueen polkuesitteisiin. Esitteistä ei löydy Pajulahden puolen polkuja, mutta maastossa on opasteet Pajulahden ja Villähteen suuntaan, joten et pääse eksymään, etenkään jos tulostat mukaan tuon alueen kartan.